Mitä tehdä, kun puoliso näkee kaiken parisuhteessa kilpailuna ja valtataisteluna?
Muuten hyvä ja luotettava puoliso, mutta tämä tapa on alkanut häiritsemään minua paljon. Sitä ei alkuvuosina ollut, tai ainakaan en huomannut, mutta nykyään tuntuu, että jokainen asia muuttuu meidän välillä hänen mielessään jonkunlaiseksi kilpailuksi tai valtataisteluksi. Jos on joku ihan pikkuasia, millä oikeastaan ei ole edes mitään väliä, mistä ollaan eri mieltä, niin hän alkaa taistelemaan siitä, että hänen mielipide voittaisi. Itseäni taas ei voisi vähempää kiinnostaa, haluaisin kuitata tuollaiset asiat niin, että voidaan hyvin ajatella asiasta eri tavalla. Tai jos aloitetaan molemmat joku uusi harrastus (eri harrastukset siis), niin hän aloittaa kummallisen kilpailun, että kumman harrastus on hienompi ja kumpi kehittyy omassaan nopeammin, itseäni tällainen ei voisi vähempää kiinnostaa. Jos itse menestyn urallani, ja hän sillä hetkellä ei, niin hän menee asiasta vaikeaksi, ei onnittele vaan ei halua puhua asiasta mitään. Nämä nyt vain esimerkkejä, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan.
Millä saan hänet lopettamaan tuon? Kun yritän puhua aiheesta niin hän ei tunnusta tai tunnista koko asiaa, väittää että olen keksinyt koko asian.
Kommentit (51)
Se inttäminen on totaalisen kunnioituksen puutetta ap:ta kohtaan ja pyrkimys saattaa ap 'paikalleen' heidän valtasuhteessaan. Eli mies kokee itsensä ylemmäksi ja ap:n alemmaksi. Mies ei intä samalla lailla kenellekään, jota kunnioittaa, kuten pomolleen tai työkavereilleen. Aivan perus henkisen väkivallan kasvualusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänellä on tosi huono itsetunto, kokee häpeää huonoudestaan. Ikävä kyllä tuollainen kilpailuhenki, jolla paikataan huonoa itsetuntoa on narsistinen piirre.
Tuo mies ei ole hyvä, vaan hänellä on ongelmia tunteittensa käsittelyssä.
Tämä, Parisuhteessa pitäisi olla samalla puolella ja tuntea olevansa ME. Ei kilpailla toinen toistansa vastaan paremmuudesta. Narsisteilla on aina kova kilpailu päällä jopa oman kumppaninsa kanssa, joten sanon että ei jatkoon.
Miksi tämä kilpailu ei sitten tullut esille suhteen alkuvuosina vaan vasta lasten synnyttyä? Paha se on nyt sanoa, että ei jatkoon. Ensimmäiset vuodet hän oli ihan tavallisen iloinen minun uramenestyksestä ja kannusti uralla eteenpäin ym ihan tavallista mitä yleensä nyt ihmisillä on. Ap
Koska silloin sinä oli niiiin ihastunut etkä nalkuttanut tyhjästä.
En minä nytkään nalkuta. Sinun päässäsi ilmeisesti joku nalkuttaa, kun muista tuntemattomista ihmisistä niin kuvittelet.
ApNaukutat jopa tällä palstalla eli miten paljon mahdat todellisessa elämässä sitä tehdäkään!
Höpsis. Sinä haluat vain vaientaa sekä AP:n että muut naiset. Ja keinosi siihen on se, että yrität väittää kaikkea naisen sanomaa ja kirjoittamaa nalkuttamiseksi. Yrität sitä vaikka kyseessä olisi ajatuksella kirjoitettu fiksu kommentti. Voin kertoa, että epäonnistuit ja tulet epäonnistumaan.
Klikkaa:
Tämä ketju meni sekaisin ihan alkuunsa.
Ap, miksi et tartu tilanteeseen kun se on käynnissä? Kysy ihan suoraan mieheltä miksi asiasta pitää inttää? Miksi sinulla ei saa olla omaa mielipidettä? Tai miksi hän kilpailee harrastuksilla? Miksi kaikessa pitää väittää vastaan? Ja kysy sitä neutraalisti, etkä ärsyyntyneenä. Uteliaasti, ihan kuin olisit ulkopuolinen tarkkailemassa ja analysoimassa tilannetta. Jos miehellä on yhtään järkeä päässä, hän kyllä alkaa miettiä asiaa vaikka ei heti osaisikaan vastata mitään. Ja jos tämä ei auta, mies on todennäköisesti jollakin tunne-elämän osa-alueella sen verran keskenkasvuinen vielä, ettei pysty kohtaamaan sitä taustalla olevaa syytä.
Minusta kuulostaa myös hieman siltä, että mies kokee olevansa perhe-elämässä jotenkin osaamattomampi ja se syö häntä alitajunnassa, ja siksi kilpailee sitten muussa. Kun kerran on alkanut nyt lasten tulon myötä.
Henkinen väkivalta ei ole vuorovaikutusongelma sen enempää kuin fyysinen väkivaltakaan. Siinä on syyllinen ja uhri. Sen kutsuminen vuorovaikutusongelmaksi on yritys syyllistää uhria väkivallasta.
Ap, googlaa näitä asioita ja lue mm. Lundy Bancroftin sivua. Suomeksi on mm:
https://naistenlinja.fi/henkinen-vakivalta/
Henkinen väkivalta on yleisin väkivallan muoto, mutta sen tunnistaminen on vaikeaa. Se on läsnä kaikissa väkivallan muodoissa. Tekojen ytimessä on tekijän pyrkimys hallita ja kontrolloida väkivallan kokijan tekemisiä, sanomisia ja jopa ajatuksia. Henkisen väkivallan tarkoituksena on murentaa kokijan uskoa ja luottamusta itseensä, omaan ajattelu- ja käsityskykyynsä sekä kykyyn tuntea oikein. Se on toisen ihmisen psyykkisen hyvinvoinnin tahallista vahingoittamista. Henkinen väkivalta voi olla sanallista tai sanatonta. Se voi tapahtua piilossa muilta tai muiden nähden.
Sekä kokijan, tekijän että ammattilaisen voi olla vaikea tunnistaa henkistä väkivaltaa. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että usein vain fyysiset teot ymmärretään väkivallaksi.
Vierailija kirjoitti:
Se mies siis asemoi itsensä sinun yläpuolellesi ja pyrkii alistamaan sinua. Valoja päälle nyt, se ei ole hyvä mies. Lisäksi tuo naisvihamielinen asenne siirtyy häneltä lapsille.
Lue kirja Why does he do that.
Viimeinen kirja maailmassa jonka yksikään älyllä varustettu ihminen lukee.
Vierailija kirjoitti:
Ap, googlaa näitä asioita ja lue mm. Lundy Bancroftin sivua. Suomeksi on mm:
https://naistenlinja.fi/henkinen-vakivalta/
Henkinen väkivalta on yleisin väkivallan muoto, mutta sen tunnistaminen on vaikeaa. Se on läsnä kaikissa väkivallan muodoissa. Tekojen ytimessä on tekijän pyrkimys hallita ja kontrolloida väkivallan kokijan tekemisiä, sanomisia ja jopa ajatuksia. Henkisen väkivallan tarkoituksena on murentaa kokijan uskoa ja luottamusta itseensä, omaan ajattelu- ja käsityskykyynsä sekä kykyyn tuntea oikein. Se on toisen ihmisen psyykkisen hyvinvoinnin tahallista vahingoittamista. Henkinen väkivalta voi olla sanallista tai sanatonta. Se voi tapahtua piilossa muilta tai muiden nähden.
Sekä kokijan, tekijän että ammattilaisen voi olla vaikea tunnistaa henkistä väkivaltaa. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että usein vain fyysiset teot ymmärretään väkivallaksi.
Minä en kyllä koe miehen puheita henkiseksi väkivallaksi enkä kontrolloinniksi, koen ne vain ärsyttäviksi ja jotenkin keskenkasvuisiksi. Kuin minulla olisi kolme lasta kahden sijaan. Kuin kukin vuorollaan yrittäisi huutaa että äiti äiti äiti, minä minä minä, huomaa minut, huomaa minut!.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Henkinen väkivalta ei ole vuorovaikutusongelma sen enempää kuin fyysinen väkivaltakaan. Siinä on syyllinen ja uhri. Sen kutsuminen vuorovaikutusongelmaksi on yritys syyllistää uhria väkivallasta.
Mutta niitä voi olla ulkopuolisen vaikea erottaa, varsinkin näin pintapuolisen kuvauksen perusteella. Eikä se uhri usein tajua itsekään ennen kuin tilanne menee tosi pitkälle tai vasta jälkikäteen.

Luovuta jo.