Seure kiitos ja näkemiin:)
Olen tehnyt keikkaa Seurelle olosuhteiden pakosta. Kiitos Jumalan mun ei ole pakko tehdä siellä vuoroja, sillä Seure ei maksa palkkaa. Saa vain kuulla oikeasti v--tuilua ja tämä sana ei yleensä kuulu meikäläisen sanavarastoon.
Kerron esimerkin. Tein pari vuoroa eräässä paikassa, ja sit siitä ei makseta mitään. Seure pompottelee vaan asiaa ja ihan kuin `kiusaa`. mutta tästähän jo huomaa, että ei ole hyvä työnantaja. Mutta onneksi voin kiitollisena ajatella että olen saanut työelämäni muualla erittäin hyvää kohtelua, ja riittävää liksaa (yli 4000e /kk sillä siinä on mukana haittalisät).
Seure ei maksa haittalisää(vaikka vaihtaisit 3 kakkavaipat päivässä) tai joutuisit työskentelmään ylisuuren lapsiryhmän vastuullisena työntekijänä jopa 2h putkeen.
On tietysti hyvä, että voin valita ja nauttia kesästä, sillä kun ei edes sitä pientä palkkaa suostu maksamaan ja pallottelee asiaa ja oikeasti kiusantekoa niin kiitos ja näkemiin. en kuitenkaan onneksi tarvitse irtisanoutua kun on nolla-soppari. Koskaan ei ole ollut näin huonoa kohtelua työssä, ja olen siitä kiitollinen. Siis työssä, siellä kohteissa on aina ollut mukavaa, mutta kun toi palkanmaksaja on niin paska, niin voi sanoa että siitä työstä sai oikeasti vain paskat palkakseen, sillä en ryhdy enempää anelemaan. En vain suosittele kenellekään Seurea. Se oli itsellenikin vain sellainen pohjakosketus, sillä pääsin hyvästä työstä hyvälle eläkkeelle, niin halusin työhön jossa oikeasti viihdyn ihmsiten parissa, ja hakeudunkin varmaan jonnekin muualle, ehkä yksityiselle puolelle jos sinnekään. nyt on se vapaus että lähdenkin tänään kesäloman viettoon!
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
TLDR
Seure Henkilöstöpalvelut Oy on suomalainen henkilöstövuokrausyritys. Sen omistajia ovat muun muassa pääkaupunkiseudun kunnat ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS. Yhtiö välittää esimerkiksi hoitajia sairaaloihin ja sijaisia päiväkoteihin. Yhtiön toiminta on voittoa tavoittelematonta.
En minäkään tajunnut mistä on kyse mutta jouh.
Mä olen saanut palkan aina ja ajallaan. Seuren vika ei myöskään ole se, jos kohteessa laitetaan liikaa vastuuta tms. Itse en pidä siitä, että pidemmissä työsuhteissa on vaikeaa saada vapaata. Ihmisillä nyt vaan on elämässä välillä muutakin kuin työ.
En ymmärtänyt aloituksesta mitään.
Olen itse Seurella ja oikein tyytyväinen.
Voin itse valita milloin teen ja missä ja minkä verran.
Palkka on aina tullut ajallaan.
Arvostus ja kohtelu työpisteiswä taas ei johdu Seuresta vaan hyvin pitkälti sinusta itsestäsi. Miten työsi teet ja ylipäätään olet kohteessa.
Vähän oudolta kuulostaa, että kuntien ja HUS:n omistama yhtiö toimisi noin epäasiallisesti. Ehkä sinulla on ollut vain huonoa tuuria?
Olen tehnyt muutaman pidemmän keikan eläkkeelle jäätyäni entisessä työpaikassani. Työpaikassa olen saanut arvostusta ja kiitosta, kuten sain ennenkin. Seurelta saamani kohtelu oli kaiken kuvittelemani alapuolella. Palkan sain ihan sellaisena kuin laskin itsekin.
Paljonko on tällä hetkellä Seuressa lähärin tuntipalkka kaikilla ikälisillä?
Vierailija kirjoitti:
Paljonko on tällä hetkellä Seuressa lähärin tuntipalkka kaikilla ikälisillä?
Olisko 17€
Mulla on kyllä palkanmaksu aina sujunut. Taitaa olla vika enemmän työntekijässä tai kohteessa?
Toki Seuressa ärsyttää se että viesteihin kestää liian kauan vastata, mutta ihan mukavia ne siellä asiakaspalvelussa on ollu.
Samaa mieltä,kohtelee minua huonosti ja nuolee kaupungin persettä.
Ymmärrän oikein hyvin. Olen itsekin ollut seurelaisena muutaman pätkän. Ja kun olen minäkin jäänyt eläkkeelle töistä, jossa koin saavani arvostusta niin Seuressa kyllä tippuu kaiken arvostuksen alapuolelle.