Sukupuolivalistus koulussa

toisissa kouluissa annetaan ihan varsianista valistusta terveystiedon tai liikunnan tunneilla, joissain kouluissa käydään läpi biologian oppimäärä eli lähinnä lisääntyminen ja ihmisen biologia, ne kuuluvat muistaakseni 5. ja 9. luokan biologian opetussuunnitelmaan



Kaikissa kouluissa ei valistusta anneta

... eikä määrärahoja tähän opetukseen ole senkään jälkeen juuri suunnattu. Mielestäni sukupuolivalistus, kuten uskontokasvatus ym. yhteiskunnallinen " valmennus" elämään on KODIN (=vanhempien) vastuulla. Koulu tukee voimavarojensa ja resurssiensa puitteissa tätä vanhempien kasvatusvastuuta, mutta ei välttämättä pysty korvaamaan sen puutetta.



Koulussa 5. lk:set saavat biologian opetusta ihmisen biologiassa, mutta se ei riitä sukupuolivalistukseksi. Biologian opetuksessa 5 luokalla ja (8-) 9-luokilla käydään läpi ihmisen lisääntyminen " teknis" luontoisesti, enkä sen varaan luottaisi lasteni käsitystä sukupuoliasioista. Terveystiedonopetuksen taso ja antamat valmiudet sukupuoliasioissa taas riippuu pitkälti terveystiedon opettajan kyvystä tuoda asiat " niiden oikeilla nimilä" =sellaisina kuin ne ovat nuorten eteen.



Sukupuolivalistus tulisi mielestäni kotona aloittaa heti, kun lapsi alkaa asioista kyselemään esim. pikkusisaren serkun tai ystävän lapsen syntymää odotellessa. Meillä kuusivuotias tietää miten vauvat saavat alkunsa. Hän tietää myös, että aikuiset voivat " harjoitella" vauvojen tekemistä ilman, että haluavat (tai että joka kerta on tuloksena) vauvaa. Olemme selittäneet lapselle, että aikuiset voivat yhteisestä sopimuksesta halutessaan " harjoitella" vauvojen tekemistä, sillä se usein tuntuu aikuisista mukavalta. Lapsi tietää myös, mistä saa tietää, milloin vauva on tulossa ja että vauvojen tuloa voi myös estää erilaisin keinoin. Neljävuotias tietää myös, miten vauvat joutuvat äidin vatsaan ja että niillä on aivan oma aukko tulla sieltä ulos, mutta näitä hyväolojuttuja emme ole vielä hänelle kertoilleet. nelivuotias tytär tietää kyllä, että sitten kun hänkin alkaa tarvita " verivaippoja" (on itse keksinyt sanan terveyssiteille) voi hänestäkin tulla äiti, mutta vasta sitten aikuisena.



Ei nämä jutut ole ollenkaan vaikeita pientenkään lasten ymmärtää. Vika ja vaikeus kertoa niistä on vain ja ainoastaan meidän aikuisten korvien välissä. Lapsille nämä asiat ovat yhtä luonnollisia, kuin esim. perunoiden keittäminen tai imuroiminen.

Nyt kysyisin, että olisiko sinulla ehdotusta, miten kertoa noista asioista kehitysvammaiselle tytölle.



En oikein tiedä, mitä hän ymmärtää ja mitä ei. Hän tulee kohta ikään, jossa kuukautiset alkavat.



Kiitos etukäteen.

Itselläni ei juurikaan ole kokemusta kehitysvammaisista lapsista. Tuttavapiirini perheissä on pari, joissa on eri asteisesti kehitysvammaisia lapsia, mutta olemme syystä tai toisesta lähinnä hyvänpäiväntuttuja näiden perheiden kanssa.



Uskoisin kuitenkin (mutu-tuntumalla), että riippuu täysin suhteestasi lapseen ja hänen kehitysvammansa asteesta, miten näitä aikuiseksi kasvamiseen liittyviä asioita lapselle olisi fiksuinta tuoda tiettäväksi. Mielestäni asiasta on syytä lapsen kanssa keskustella ennen kuukautisten alkua. Ehkä (tietenkin riippuen lapsesta ja hänen omaksumiskyvystään) on parempi aluksi kertoa aivan yksinkertaisesti jossakin luontevassa yhteydessä esim. saunaan tai uimaan mennessä, jutellen aikuisen naisen (ihmisen) ja tytön (lapsen) ulkoisista eroista. Jos lapsi esittää kysymyksiä, voi niiden kautta johdatella myös lisäkysymyksiin, joiden avulla voi kertoa myös kuukautisista ym. fyysiseen aikuisuuteen liittyvistä ei niin näkyvistä merkeistä.



Verenvuoto on yleensä ihmisille jossain määrin traumaattinen kokemus, mutta pienikin lapsi oivaltaa (kokemus omista lapsistani) ja luottaa aikuiseen kyllä, kun selittää, ettei se kuukautisten yhteydessä ole vaarallista tai edes satu. Mielestäni lapselle tulee olla rehellinen ja kertoa myös mahdollisuudesta, että kuukautiset ja kasvu ylipäänsä voi tehdä kipeää, mutta se kuuluu asiaan ja on luonnollista, eikä lainkaan vaarallista.



Kuukautisista kertomisen yhteydessä tai niiden alkamisen yhteydessä voi mielestäni (taas lapsen omaksumiskyky huomioiden) kertoa myös siitä, että kuukautiset ovat merkki paitsi aikuiseksi kasvamisesta myös mahdollisuus äidiksi tulemiseen. Lapset kyllä yleensä tekevät lisäkysymykset, joiden avulla voi hälventää huolta vahinkolapsista.



Luulen, että tätä aihetta on hyvä lähestyä kehitysvammaisen lapsen kanssa pienin askelin, kertoen asioita pieninä erinä sen mukaan, esittääkö lapsi oma-aloitteisesti lisäkysymyksiä vai onko aikuisen löydettävä luonteva yhteys eri tilanteissa tuodakseen asia esille aina uudelleen pieninä annoksina kerraten ja lisäten pikkuhiljaa uutta tietoa. Jos tunnet kasvattajana epävarmuutta sukupuolivalistuksen keinoista ja ajankohdasta kehitysvammaiselle lapsellesi, ota ihmeessä asia puheeksi (muiden) lapsen kanssa työskentelevien aikuisten tai vaikkapa omalääkärin kanssa. Kehitysvammaisellakin lapsella on oikeus ymmärtää käsityskykynsä mukaisesti omaa kehoaan ja sen muutoksia ja ennenkaikkea oikeus muiden ihmeisten tavoin määrätä kehostaan.



Kysymykseesi ei siis ole yksiselitteistä vastausta, kuten varmasti tiesitkin, ethän muuten olisi mielipidettäni kysynyt.

T: 4.