Mikä kaksosten kanssa on vaikeinta??
Heippa hei!
Minulle on siunattu ihanat pojat, jotka nukkuvat hyvin ja viihtyvät tosi hienosti leikkikaarien alla.. päivisin saan touhuttua monenlaista poikien ollessa lattialla leikkimässä.. Vielä toistaiseksi elämä ei ole ollut liian rankkaa.. pojat ovat pian 3kk.
Mietinkin tässä elämää sitten kun lähtevät konttaamaan.. miten sitten selvitään vaipanvaihdoista yms?onko elämä sitten raskaampaa? Monet sanoo, että pikkuvauvavaihe on rankin.. mitä mieltä te olette, joilla on jo isommat kaksoset??
Olisi kiva kuulla ajatuksianne..
Kommentit (16)
Ehdottomasti meillä ainakin ollut rankinta aikaa 1-2 v. Kumpikin oli kiipeämässä johonkin ja molemmat olivat täysin vahdittavia.Hetkeksi,kun selän käänsi,jotain tapahtui; kirjahylly tyhjeni kirjoista, kiivettiin keittiön pöydälle, nuoltiin kengän pohjia, pihalla juoksi jalkaa karkuun jne. Ja yleensä molemmat menivät eri suuntiin. Keittiössä ei voinut pitää yhteen väliin tuoleja,kun koko ajan jompi kumpi oli kiipeämässä.
Muistissa on myös puistoreissut,kun "puistotuttu" juoksi toista poikaa kiinni ja minä toista.Oli hauska "äitiä karkuun"-leikki :) Ei naurattanut silloin.
Mutta kyllä ne lapset kasvaa.Nauti nyt vauva-ajasta, se on pian ohi.Hyvää jatkoa :)
Varmasti lapsista ja vanhempien jaksamisestakin tuo kiinni mikä vaihe vaikein, että kannattaa ottaa vaan päivä kerrallaan jos pystyy, turhia miettimättä eteenpäin. nauti nyt joka hetkestä. Minulla oli näet synnytyksen jälkeinen masennus siinä ohessa niin johan kuvio meni raskaaksi vaikka mies 4kk kotona. Pojat vauvana (nyt 1v4kk) nukkui hyvin lyhyitä unia monta kertaa päivässä, kaikki ulkona, ja levottomasti, niin omaa aikaa ei okein ollut ja mielialan kanssa tekemistä. Nyt kun masennus voitettu ja pojat isompia on huomattavasti helpottunut. Toki kiipeilevät ja ovat vauhdikkaita, omaa tahtoa tullut kovasti, mutta jotenkin koin suurta riittämättömyyttä kahden pienen, avuttoman vauvan tarpeisiin vastaamisessa, varsinkin kun muita lapsia ei ollut entuudestaan ja kaikki niin uutta. Kun alkoi tulla elämään rutiineja, alettiin nukkumaan unia sisällä niin arki on helpottunut. Pystyyn nousemisvaihe oli kyllä kanssa aika raskas, mutta onneksi mies alkoi pian sen jälkeen isäkuukaudelle ja kävelyn opettelu osui hänen kesälomalleen. Hyvä tuuri. Nyt hankalinta ehdottomasti ruokailut. Kauheaa temppuilua, huutoa, ja olenkin alkanut syöttämään heitä peräkkäin kun tappelevat tavaroista pöydässä. Meillä näet harvoin suu aukea ilman jotain tavaroita kädessä. Ja itse eivät vielä syö, hieman onnistuu mutta sitten menee ruoan läpsyttelyksi ja lusikka lentää lattialle. Ja kurjaa on kun ei voi pihalle päästää teputtelemaan, ei meinaan ehdi millään juosta molempien perässä ja pojat tietenkin halausi tutkia paikkoja. Eli ulkoilut lähinnä vaunulenkkkejä ja keinumista, kun isä paikalla niin sitten saa olla vapaasti pihalla.
Luulenpa, että nämä asiat on todella yksilöllisiä ja lasten persoonallisuuksista kiinni. Meillä oli yhtä ***vettiä ekat 1,5v. Tuntuu, että pojilla oli uhmaikä jo syntyessään. Koliikki oli sen ekat 3kk, sitten huusivat muuten vain sekä yöt että päivät tuonne vuoden ikään asti. Sitten alkoikin aivan mahdoton tappelu, pureminen ja lyöminen, pojat olivat toisensa pahimpia vihamiehiä. Eli vasta tuossa 1,5v helpotti, tappelut väheni jonkin verran, ulosmenot helpottui ja pojat keksivät enemmän leikkimistä.
Silloin kun odotin meidän vilperttejä, minua peloteltiin ja mieleeni aseteltiin kaiken maailman kauhukuvia siitä, kuinka hirveäksi elämäni muuttuu ja kuinka ensimmäiset 5 vuotta on aivan kamalia. Kuitenkaan mitkään niistä asioista joita minulle povattiin ja joita eräs "kaiken kokenut"-henkilö minulle kertoi, ei ole toteutunut tai pidä paikkaansa.
Meillä pojat on nyt 10kk. Osataan kontata, nousta tukea vasten ja kävellä tuettuna. Rappuja kiivetään ylös, mutta alastulo on vielä työnalla. Missään vaiheessa en ole kokenut että olisin ylirasittunut tai en jaksaisi enää. Tähän päivään asti olen saanut tehdä ne kotiaskareet rauhassa joita tein jo ennen kuin pojat olivat syntyneet. Pojat ovat mielellään mukana kaikessa mitä teen. Tyhjennetään astianpesukonetta, laitetaan pyykkiä kuivuun ja uutta pesuun, mitä milloinkin. Minusta tuntuu että pojista tulee päivä päivältä vain ihanempia, kun alkavat jo ymmärtää asioita ja heidän kanssaan voi jo touhuta kaikenlaista. Esikoinen (4,5v) leikkii ja viihdyttää tarvittaessa. Mies käy töissä ja rakentaa loppuun uutta kotiamme, jonne muutimme kesällä.
Rakennusprojektin aikana vaadittiin hirveästi joustoa molemmin puolin. Meillä kun ei noista isovanhemmista paljon apua ole. Oma äitini on aika etääntynyt meistä, johtuen erosta isäni kanssa. Isälläni on uusperhe joka vie oman aikansa (tosin uhrasi omasta ajastaan auttaakseen miestäni rakennuksella). Mieheni äidille maistuu alkoholi ja isä on aina töissä. Apua ei siis paljon ollut. Yksin oli pärjättävä. Pojat oli 7kk kun muutimme, eli käytännössä katsoen olin siihen asti yksin lasten kanssa. Silti en päivääkään vaihtaisi pois. Haaveissa olisikin että vielä lapsia tulisi lisää. Jos ei toisia kaksosia niin ainakin yksösiä, kaikki otetaan vastaan ilomielin.
t: äiti ja kolme enkeliä :)
Hei,
meillä ensimmäinen vuosi oli myös helppo, lapset olivat rauhallisia, tyytyväisiä vauvoja ja nukkuivat hyvin. Siitä asti kuitenkin on meno ollut melkoista, kun oppivat kävelemään 1v 2kk iässä.
Kaikki tavarat pitäisi saada niin ylös, etteivät saa niitä käsiinsä, muutoin kantelevat kaikki kengät esim. ympäri asuntoa, irrottavat niistä nauhat, repivät lehdet ja kirjat, riipivät kuivamassa olevat pyykit lattioille, eivät suostu pitämään vaippoja eivätkä vaatteita, pissivät ja kakkivat lattioille, sänkyihin, sohville, leluille, kirjoille, ..., purkavat omista sängyistään muovitetut froteet, petarit, tyynyt ja peitot lattialle, kun pitäisi nukkua. Purkavat vanhempien sängystä samoin kaiken irti saamansa lattialle. Purkavat ja tuhoavat sisällön, jos jokin laukku unohtuu heidän ulottuvilleen. Syödessä nakkelevat lusikat mukit ja lautaset ympäriinsä.
Pariin huoneeseen heiltä on pääsy estettykin, mutta näissä mihin pääsevät, mellastavatkin sitten kunnolla. Meno on sellaista, että välillä tekisi kyllä mieli itkeä tai lähteä menemään ja jättää kaikki taaksensa! Töihin pitäisi pikkuhiljaa palailla, mutta säälittää hoitaja niin, että en tiedä voinko lähteä, kun tuntuu, etten voi ketään ihmistä rankaista niin, että jättäisin hänet noiden viikareiden armoille! Ovat vielä tyttöjä molemmat!
Huh, aivan hämmennyin kun luin kirjoituksianne! Ihan suoraan vois olla jotkut lauseet mun kirjottamia! Ihanaa kuulla että tällaisia kaahopäitä asustaa muissakin kodeissa...meillä pojat nyt 1v 4kk, ja pinna kiristyy itsellä koko ajan vaan enemmän. Toisinaan jo menee hyvinkin, mutta tämä viikko on taas ollut suoraan ja sieltä. Ihana että muillakin tällaista. Kaksi ei mene siinä kuin yksi!
Kylläpä oli pari kirjoitus niin tuttuja!! Ihan kuin omasta kynästä ja perheestä.
Meillä on kaksostytöt 2,5v. Heidän kanssaan meni vauva-aika kohtuu helpolla. Tosin koliikkia oli molemmilla 4kk asti, mutta muuten aikas leppoista oli vauva-aika. Nukkuiviat ja söivät, elämä oli säännöllistä, ei kamalasti sairastelua. Siitä se sitten alkoikin hulabaloo...
Mutta sitten 1v synttäreitten jälkeen onkin meno aina vaan kiihtynyt. Tosin nyt ehkä hiukan tasaantunut. Vauhtia on edelleen, mutta pientä ymmärryksen ja pelon tunnetta on tunnistettavissa. Meillä alkoi tyttöjen sairastelukierre myös ensimmäisen vuoden jälkeen. Eli kuvaan astui yötouhuilut ja itkut. Molemmilla on astmaa ja usein sairaalassa ollaan oltu. Kuukausittain on joku tauti pahimmillaan kaksi... Eikä tautienkaan aikaan vauhti tunnu hidastuvan, pikemminkin lisääntyy kun lääkitys vähän aiheuttaa lisää vilkkautta =)
Mutta meille on myös niin tuttua tuo kotona "terrorisointi". Siivoaminen, tiskaaminen, ruoanlaitto mikä voisi olla ihan helppoa, on ihan mahdotonta. Kaikki tuhottiin, mikä vain oli tuhottavissa. Ja niinkuiin joku jo kirjoitti, niin ai että kun otti päähän kun sai pyykit kuivumaan, niin kohta kaikki on somasti lattialla tai tytöt nauraa kikattaa kun sukkahousut on vedetty vielä päähän!!!
1-2v tytöt kiipeili aivan minne vain pääsivät, eikä päätä huimannut yhtään. Onneksi mitään vakavampaa ei sattunut, toinen kylläkin menetti kerran tippuessaan keittiönpöydältä, kaksi etuhammasta.
Totteleminen on ollut aina hankalaa, varsinkin 1-2v mikään kielto ei mennyt ymmärrykseen. Ei vaikka miten olisi asiaa vienyt eteenpäin, ei niin ei. Ja mitä toinen teki edellä niin varmasti kohta toinen perässä. Eli aina kun maitomuki heitettiin lattialle, niin kohta kolahti toisen muki.
Mikä meillä on ollut helppoa lähteminen jonnekin. Eli tytöt on intopiukalla aina olleet lähdössä, siis pukeminen on olltu helppoa ja autossa istuminen. Tytöt on aina ollut toiminnan naisia ja kaikki kiinnostaa kunhan vain lähdetään. Meillä suurinta huvia on kaupassa käynti. Kauppakärryissä istuvat kuin herran tertut (tosin ei enää, kun haluavat kävellä). Usein sainkin kaupassa kuulla kuinka ihanat ja kiltit tytöt meillä on :D Voi kun tätit olisi tiennyt!!
Mutta nyt on sitten uudet haasteet, vaikka vanhassakin olisi ollut ihan riittävästi. Vauhti siis on tasaantunut ja järkeä on annettu hiukan päähän, edelleenkin totteleminen on ongelma ja siskon kiusaaminen. Täällä saa olla kokoajan erotuomarina kun tytöt on tukkanuottasilla, purevat, raapivat, tönivät (vaikka tuolilta) ja voi sitä itkun ja kitinän määrää, se tuntuu välillä olevan loputonta.
Toisaalta on ollut helppoa, kun tytöt nauttivat sylissä istumisesta (tätä eivät ole ennen ollenkaan harrastateen, ennen riitti max 5 sekuntia sylia ja pois) ja lukevat kirjoja. Eli aina tiukan paikan tullen (näitä on päivässä monta) meillä luetaan kirjaa.
Päiväkotiaika alkaa myös meillä. Minun ainut vaatimus oli, että pihan pitää olla aidattu, eikä kyseeseen siis voi tulla perhepäivähoito.
Olen monen suusta kuullut sanottavan, että kyllä tyttöjen kanssa pärjää ja usein olenkin miettinyt, minkälaista onkaan olla poikien äitinä, kun tytöt ovat tälläisia kuin meidän "prinsessat" on"
Moikka..
Meillä on maaliskuussa syntyneet pojat eli ikää nyt sen 8kk. Toistaseksi kaikki ollu helppoa. Nukkuu ja syö kun enkelit. Hampaita ei valita vaikka molemmilla niitäkin jo lähemmäs 10kpl. Molemmat konttaa ja toinen jo nousee ihan jokaista vastaantulevaa tavaraa vasten seisomaan. Kaikki siis tähän asti mennyt hyvin... jännistyksellä tosin odottelen tulevaa kun molemmat jo kävelee :D
Heidi
eli juuri kun sain kirjoitettua tuon viestin niin kohta alkoi meilläkin sairastelukierre, vuoronperään parin kuukauden ajan, vauvarokkoa ja korvatulehduksia, yöhuutoja ja valvomista ja väsymistä ja kiukuttelevia lapsia...että tosi raskaaksi kävi sitten taas. Nyt hieman sairastelut hellittäneet, mutta kyllä poikien vauhti jotenkin myös kiihtynyt. Ovat vilkkaita, enemmän ja enemmän kiipeilyä ja yritystä tehdä jotain mitä ei saisi. Päivät on niin vaihdikkaita ettei omaa lepohetkeä juuri saa kuin päiväunien aikana. Välillä niin väsyy siihen että koko ajan kiellettävä, mitään ei uskota ja neljät pienet kädet ylettää ja ehtii joka paikkan. Vessan ovet käytetty naurulla kiinni että mennä pyttyyn käsiä uitteleen, kaikki tekniset vempeleet pitäis päästä tutkimaan. Ehkä vähän enemmän myös tappelevat tavaroista, aika usein se mikä tosien kädessä pitäisi toisen saada. Olenpa ollut väsynyt ja kärsivällisyyttä ei meinaa riittää... Olen alkanut ajattelemaan olisko sittenkin jo osapäivähoito ajankohtaista ja itse lähtis töihin? Pelottaa vaan että jos aletaan sairastaa lisää. Kamalaa kun lapsi sairastaa :(
Mä jäin kotiin pidemmäksi aikaa kuin mitä ajattelin, koska juuri tuo sairastaminen, esikoisen kanssa valvoin yöt ja päivät töissä. olin kuin zombie. Ei ollut hyvä juttu tosin silloin oli raskausväsymys vielä päälle. Nyt kuitenkin kksi sairasta lasta yht aikaa niin eipä paljon helpommalta tunnu.
Miettisin vielä sitä hoitoon viemistä. Kannattaa kysyä kunnalta apua lastenhoitoon tai MLL, jotta saa nukuttua edes vähän.
Koeta jaksaa.
Meillä pojat nyt 1v 4kk eli en tietysti tämän pidemmälle tiedä.
Mutta itse koin tuon vauva-ajan raskaimmaksi.
Pojat olivat huonoja nukkujia. Vaunuissa saattoivat heräillä vuoronperään tai yhtä aikaa 10-15 minuutin välein ja sain käydä siellä vaunuja koko ajan heijaamassa. Lenkittely ja se että vaunut oli liikkeessa ei auttanut, parhaimmillaan huusivat molemmat vaunuissa yhtäaikaa. Itsellä ei juuri hengähdystaukoja päivän aikaan ollut ja riittämättömyyden tunne oli päivittäistä. Yöt meni sitten hiukan helpommin, heräilivät rinnalle ja jatkoivat unia.
Automatkat oli samanlaisia. Inhosivat kaukaloon laittoa, varsinkin toinen ja melkein aina lähdettiin liikkeelle huudon kanssa. Siispä ei hirveästi liikuttukaan ellei mies tai joku toinen aikuinen ollut matkassa.
Näin jälkeenpäin olen monasti miettinyt, että olisivatko sittenkin oppineet paremmin nukkumaan jos en olisi koko ajan yrittänyt saada heitä pysymään samassa rytmissä, tiedä häntä.
Nyt kun ovat oppineet ymmärtämään asioita ja vähän paremmin odottamaan vuoroaan niin minäkin olen nauttinut enemmän.
Päästään päiväsaikaankin helpommin liikkeelle ja muutkin touhut sujuvat paremmin kuin ennen.
Tokihan vieläkin on niitä päiviä, että toinen itkee koko sen ajan kun toista hoitaa tai pitää saada joku kotihomma tehtyä ja pojat vain riitelee tai kiukuttelee, mutta se on hetkittäisempää.
Huushollin saavat tehokkaasti sekaisin, mutta meillä onneksi pyykit pysyy pääsosin naruilla eivätkä ole enää suuna päänä tyhjentämässä kaikkia paikkoja. Kyllähän nuo kaksi päätä keksii paljon enemmän yhdessä kuin yksi, niin koiruuksia mutta myös sitä mukavaa puuhaa ja pelleilyä kun matkivat toisia.
että nyt kun ovat siirtyneet vain yksille päiväunille ja sisälle nukkumaan niin nukkuvat jopa 1½-2 tuntia niin ettei välttämättä tarvitse siellä käydä rauhoittelemassa.
Tuo on jo luksusta entiseen verrattuna ja auttaa itseä jaksamaan.
Meillä on 8kk ikäiset tytöt ja meillä on toistaiseksi ollut aika iisiä tyttöjen kanssa. Kun tytöt pääsi sairaalasta, jouduttiin ruokkii se kolmen tunnin välein, sitten kun sen sai jättää pois, tytöt on siitä lähtien nukkuneet JOKA yö kokonaan. Eli he menevät nukkumaan siinä puol kasin aikaan ja me herätämme heidät sitten puoli seitsemän aikaan aamulla, siis herätämme :)
Nukkuvat kolmet päikkärit mukisematta, ovat oppineet, että yhdessä mennään nukkumaan isän nikkaroimaan kaksosten sänkyyn ;)
Itseänikin vähän hirvittää se, kun alkavat konttailemaan ja myöhemmin kävelemään, nythän jo harjoittelevat konttaukseen lähtöä. Meillä on kaksi koiraa ja toistaiseksi on mennyt hienosti, mutta kuitenkin jännittää tuleva..
Mutta uskonpa, että kun ottaa päivän kerrallaan ja ei stressaa menee paljon paremmin :)
Meillä taitaa olla aikas samanlaiset kaksoset sinun kanssa. Itse kanssa ehdin juuri kirjoittaa tuon viestin, että olen alkanut nauttia enemmän ja nut sitten onkin hirveä hulabaloo päällä. Kiipelilyvimma on tullut kahta hurjempana takaisin, mitään ei uskota kieltoihin vaan nauretaan päälle. Hoh, hoijakkaa. Mietin jo tässä tänään, että helpommalla varmaan sittenkin pääsisi kun olisi lähtenyt töihin.
Pitkään aikaan ei ole tullut käytyä kaksospalstoilla. Nyt kun meillä on alkamaisillaan tai ehkä meneillään tosi lupaava uhmaikä niin tuntuu, että oli pakko tulla lueskelemaan kohtalotovereiden juttuja. Pojat ovat nyt 2v 10kk.
Meillä oli rankinta kyllä toi vauva-aika. Pojat lähinnä huusivat ensimmäiset neljä kuukautta. Ympäri vuorokauden oli jompi kumpi hereillä, rytmit oli mitä oli ja kumpikin jouduttiin eri syistä leikkaamaan toinen 3kk iässä ja toinen 7kk iässä. Muistikuvissani ensimmäinen vuosi oli ihan superlevoton. Mulla oli myös raskausmyrkytyksineen, kolestaaseineen ym todella väsyttävä raskaus, mikä näin jälkeen päin mietittynä vaikutti tosi paljon jaksamiseen. Kaiken olisi kestänyt paremmin, jos olisi saanut edes joskus nukkua. Ja meillä sentään on ihan kunnon tukiverkko ympärillä.
Mulle oli helpottavaa, kun pojat oppivat kävelemään. Sentään viihdyttivät itseään juoksentelemalla, kun sitä ennen olivat lähinnä karjuneet turhautuneina pitkin lattioita. Kun pojat olivat 1v2kk olin aivan valmis töihin ja silloin mies jäi kesäksi vielä kotiin. Pojat menivät tarhaan 1v5kk iässä ja siellä ovat viihtyneet heti alusta lähtien. Parin päivän kotona olon jälkeen esim. lomalla ilmoittavat haluavansa heti takaisin tarhaan. Päiväkoti sopii hyvin heidän temperamentille ja luonteille.
Nyt ikää alkaa olla kohta 3 vuotta ja meno on sen mukaista. Eniten häiritsee tällä hetkellä lähinnä kotona korvia huumaava meteli ja jatkuva kaaos. Ennen oli niin seesteistä ja eteeristä, mutta nyt on kaikki nosteltu, poistettu, riisuttu ja kiinnitetty. Leluja ja vaatteita vyöryy joka paikasta ja tänään on jälleen pesty värikynän jälkiä keittiön seinästä.
Ihan selkeästi vauvaiän ohittaneiden kaksosten äitinä olen sitä mieltä, että vauvaikä oli meillä se rankin. Nyt kaksosuuden hyvät puolet tulevat selkeästi esille, kun pojat leikkivät keskenään aina ja nyt kun osaavat itse syödä, pukea ja jopa mennä erikseen pyytämättä nukkumaan, niin alkaahan tämä tuntua siltä, että joskus eletään taas normaaliakin elämää :D
Tsemppiä vaan kaikille uuteen vuoteen!
Meillä on 6-vuotiaat tyttö ja poika. Mietin tässä, että mikä kausi meillä olisi ollut rankinta. Kaikkea ei enää muistakaan, mutta omasta mielestäni niin kauan kun lapset istuivat vielä rattaissa, asiat jotenkin luistivat. Tietysti yöheräämiset tekivät elämän rankaksi, mutta jotenkin tuntuu nyt kun lapset ovat viittä vaille menossa kouluun, lasten kanssa on rankkaa. Lapset ovat todella energisiä koko päivän (siis silloin kun ei tarvitse tehdä mitään ikävää). He keksivät jatkuvasti jotain tekemistä, ja vaativat huomiota. Pienien riitojen selvittelyyn menee aikaa, ja välillä ne tuntuvat todella turhanpäiväisiltä natinoilta. Itsellä kun on melko vaativa työ, ja joskus pitkät työpäivät, niin välillä olisi ihana vain nostaa jalat ylös ja olla pötköttää, mutta ei - kohta joku huutaa äitiä, kun veli tai sisko kiusaa. Toisaalta kun lasten ajatusmaailma kehittyy, niin pikku hiljaa heidän kanssaan saa aikaiseksi todella mahtavia ja hauskoja keskusteluja, jolloin tulee se onnen tunnen, että onpas meillä kivat lapset. Toivon mukaan, kun koulu alkaa syksyllä, niin järkeä ja tietynlaista reippautta tulisi vielä lisää. Etenkin aamuisin vaatteiden laitto on hidasta ja tuskallista, mistä johtuen hermot ovat hieman kireänä jo heti aamutuimaan.