Nuorena lapsen saaneet: miksi??

Luulen, että jokainen tyylillään. itse olen 22 ja mies 20. Minulla on jo yks ammatti ja korkeakoulu on puolessa välissä. Mies on töissä. Lapsi syntyi syyskuussa. Asumme isossa kolmiossa ja rahaa on ihan riittävästi. Onnellisia olemme. Me halusimme lapsen nyt ja uskon, että pärjäämme tulevaisuudessa yhtä hyvin vaikka opiskelenkin.

Yhteiskunnan elätti? Miten minä sinun rahasi vien kun sinähän olet itsekin vasta opiskelija? Saathan sinäkin opintotukea ja asumislisää samalla tavalla kuin minäkin? Minä saan sitä vain hieman enemmän kuin sinä, koska meitä on kaksi. Minä en nosta toimeentulotukea vaan lainaa, jonka maksan TAKAISIN. Eli sinun ei tarvitse olla huolissasi, että yrittäisin ryöstää yhteiskuntaa ja SINUN rahojasi.



Minusta on todella moukkamaista ja epäkunnioittavaa puhua tuolla tavalla meistä nuorista äideistä, kun et oikeasti tiedä asiasta mitään. Et tiedä meidän tuista tai päivähoitomaksuista. Entäs työttömät, jotka elävät yhteiskunnan elätteinä? Vammaiset? Vanhukset? Sairaat? Ovatko hekin itsekkäitä vai koskeeko tämä vain meitä?



p.s. lapseni ei kulje kirpparivaatteissa enkä minäkään, mitenköhän tuokin syytös sitten nuoriin äiteihin liittyi..



-34

voi verrata vammaisia, työttömiä ym siihen, että nuoret tekevät lapsia, vaikka siihen ei olisikaan taloudellisia edellytyksiä. Vammaiset, työttömät, sairaat eivät voi valita itse kohtaloaan, mutta ehkäisystä tietävillä nuorilla on avaimet omissa käsissä.

Olimme molemmat töissä, asuimme omistusasunnossa ja asiat oli kaikin puolin hyvin.



Nykyisin elänkin lasten kanssa yksin ja olen opiskellut itselleni uuden ammatin. Ja voin sanoa että jos olisin lykännyt lasten tekoa myöhäisemmäksi niin ne olisi jäänyt tekemättä. Mitä vanhemmaksi tulen sen mukavuudenhaluisemmaksi muutun. Toki iloitsen noista lapsista jotka pesästä lentää minunkin ollessa vielä ihan nuori.

Sitä haluaa tulla äidiksi, haluaa perheen.



Minä sain esikoiseni 19-vuotiaana ja toisen 22-vuotiaana. Itse en kokenut missään vaiheessa, että en olisi kypsä vanhemmuuteen. Näin ei myöskään ajatellut kukaan, joka minut oikeasti tunsi.



Jos opinnot jäävät kesken, niitä on mahdollista jatkaa vaikka lapsi onkin ja ne opinnot on itse asiassa yleensä helpompi sovittaa lastenhoidon yhteyteen kuin työt tms.

Itse valmistuin ammattiin 21-vuotiaana ja vieläpä hyvin arvosanoin. Koen, että vanhemmuuteni on ollut ainoastaan voimavarana. (Opintoni jatkuvat kylläkin vielä tulevaisuudessa; yliopistoon on tarkoitus mennä ensi vuonna.)



Vaikka mieskin oli opiskelija, en ole koskaan tuntenut että olisimme olleet tiukoilla. Sossussa emme ole käyneet emmekä opintolainaa nostaneet.

Jos vain vähän miettii minne rahansa laittaa tulee pienelläkin toimeen. Pitää vain priorisoida. Olemme saaneet pienellä suunnittelulla aina rahaa säästöönkin, n. 1000e vuodessa.

Lisäksi tiedämme, että tämä tilanne on vain tilapäinen. Emmehän me ole missään taloudellisessa ahdingossa elämämme loppuun saakka.



On minusta hassua ajatella, että lapsi välittäisi siitä asutaanko vuokralla vai omakotitalossa. Lapselle on tärkeämpää, että hänellä on vanhemmat jotka häntä rakastavat. Vanhemmat, jotka opettavat heille suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa, huomaavat heidän yksilöllisyytensä. Nämä asiat eivät ole iästä kiinni.



Jotkut ikäiseni varmasti ajattelevat, että he menettäisivät jotakin jos tulisivat vanhemmiksi. Jos haluaa mennä eikä ole vakituisessa parisuhteessa ei kannata lapsia edes ajatella vielä vuosikausiin. Eikä tässä ole mitään väärää. Ikä ei tee vanhemmasta parempaa tai huonompaa kuin muut, olemme vain kaikki erilaisia.

nuorena samoin kuin ap ja en ole valintojani katunut. Nyt 30v. tyttö 10kk. Opiskelut ja työuraa takana. Vakinainen työpaikka mihin palata kun huvittaa (tuo sekin turvaa). Voin nauttia tyttärestäni ja kotona olosta. En tajua kuinka mulle vois edes jäädä aikaa tai energiaa opiskeluun. Nyt kun tyttö nukkuu päiväunia, just kerkeen täällä käydä. Mielummin tää kun tenttiin lukemista näillä breikeillä... :)



Jokainen tekee kuin tykkää mutta en ole kateellinen ystävilleni jotka tekivät nuorena lapset. Nyt ne on kaikki yksinhuoltajia kun ei miehet jaksaneetkaan leikkiä kotia ja opiskelevat vasta nyt. Raskasta kuulostaa olevan kun päivät koulussa ja illat juoksevat lasten harrastuksissa ym. ja yöllä sitten lukevat kokeisiin....



Tuntuu että pääsin helpommalla näin.

oman alan töissä oli jo silloin ja aika liukuva työaika). Ei päiväkotipaikkaa tai päivähoitomaksuja. Eikä edes asumistukea, kun mies oli niin paljon töissä ja minäkin tein ennen raskautta oman alan töitä opintojen ohella (siis suht hyvä äitiyspäiväraha). Sen sijaan ennen lasta sain kyllä opintotukeni lisänä asumistukea, koska sitä ei lasketa samalla tavalla kuin perheellisten asumisen tukea! Eli vaikka lapsi syntyi, kun oltiin 22 ja 23, ei tarvittu mitään ylimääräisiä valtion tukia todellakaan, jäi jopa se asumisen tuki pois.

Ja nyt on jo omakotitalokin (ja pankkilainaa...), ylemmät korkeakoulututkinnot molemmilla ja hyvät vakityöpaikat (lapset yhä päiväkoti-iässä, joten tuskin saivat traumaa vauvavaiheen vuokra-asumisestakaan...). Ja samanlaisia tarinoita on opiskelukavereillani PALJON, eli opiskelujen aikana hankitut lapset eivät tosiaankaan ole automaattisesti sellaisten " ei-omillaan-toimeentulevien" lapsia. Lisäksi tässä nykyisessä elämänvaiheessa asuntovelallisena voisi stressata hoitovapaan pitäminen, joten oli hyvä, että sain lapsia hoidettuna kotona ennen kuin tätä asuntoa ja lainaa hankimme.

Mutta se on kyllä totta, mitä tässä ketjussa mainittiin, että niin kauan kuin pitää miettiä, mitä mieltä omat vanhemmat ovat (ja että eivät ilahtuisi raskaudesta tässä elämänvaiheessa jne.) on vielä liian aikaista.

Vierailija:

vaan, että missä lapsi oli, kun opiskelitte? Ja mistäs saitte päiväkotimaksut?

Mielestäni on itsekästä tehdä lapsia ja samalla nostaa valtion tukia. En nyt puhu opintotuesta. Miksi ei voi odottaa, että pärjää omillaan.

Ja en nyt tarkoita teitä, jotka olette vastanneet ketjuun, mutta näitä on aika paljon.

Varmasti monet saisivat töitä, jos kouluttautuisivat uudestaan/muuttaisivat työn perässä/ottaisivat huonompaa työtä vastaan kuin mihin ovat kouluttautuneet? Entäs itseaiheutetut sairaudet? Eikö ole oma valinta polttaa tupakkaa vuosia, juoda liikaa viinaa, syödä epäterveellistä ruokaa, jättää liikunnan harrastaminen minimiin? Eikö se ole valinta, joka tulee myös todennäköisesti kalliiksi yhteiskunnalle? Miksi heillä on oikeus siihen valintaan, mutta minulla ei?



Sitäpaitsi, kuten sanoin, niin en ymmärrä millä tavalla me olemme yhteiskunnan elättejä? Minä ainakin saan samat tuet kuin muutkin opiskelijat ja lisäksi nostan sitä LAINAA. Valmistun 23-vuotiaana ja olen valmis työelämään tekemään sitä rahaa ja maksamaan veroja. Olenko siis lapseni kanssa tullut kalliiksi? En mielestäni.



Yhteiskuntamme on rakennettu niin, että heikompia tuetaan. Toisia tuetaan vain muutamia kuukausia, toisia vuosia, toisia koko elämä. Minä ainakin maksan veroni mielelläni, jos sillä tavalla saa muutkin elää ihmisarvoista elämää.



-34

jatkotutkintoa teen ihan huvikseni nytkin, se on vähän niin kuin harrastukseni, ihana henkireikäni arjen paineessa.

Vierailija:

nuorena samoin kuin ap ja en ole valintojani katunut. Nyt 30v. tyttö 10kk. Opiskelut ja työuraa takana. Vakinainen työpaikka mihin palata kun huvittaa (tuo sekin turvaa). Voin nauttia tyttärestäni ja kotona olosta. En tajua kuinka mulle vois edes jäädä aikaa tai energiaa opiskeluun. Nyt kun tyttö nukkuu päiväunia, just kerkeen täällä käydä. Mielummin tää kun tenttiin lukemista näillä breikeillä... :)

Jokainen tekee kuin tykkää mutta en ole kateellinen ystävilleni jotka tekivät nuorena lapset. Nyt ne on kaikki yksinhuoltajia kun ei miehet jaksaneetkaan leikkiä kotia ja opiskelevat vasta nyt. Raskasta kuulostaa olevan kun päivät koulussa ja illat juoksevat lasten harrastuksissa ym. ja yöllä sitten lukevat kokeisiin....

Tuntuu että pääsin helpommalla näin.

Meillä esikoinen syntyi kahden opiskelijan talouteen, suunniteltuna, toivottuna. Niin ja AVIOliittoon.

Toimeen tulimme hyvin. Minä sain opintorahaa ja minimiäitiyspäivärahaa, mies opintorahaa. Lisäksi asumistuki ja miehen kesätyötulot. Pärjättiin. Lisäksi mies teki harvakseltaan iltatöitä.

Mitään ei vauvalta ikinä puuttunut. Eikä meiltä. Toki tarkka piti olla, mutta rahaa jäi kyllä harrastuksiin ja vaikka ulkona syömiseen silloin tällöin.

Asuttiin vuokralla, mutta eipä se vauva oikein taida tietää, asutaanko vuokralla vai omassa... eikä se tilaa tarvi kuin sängyn verran, hyvin mahduttiin kaksioon.

Kun esikoinen oli 1,5v. minä sain töitä (valmistuin mammalomalla maisteriki). Alkuun määräaikaisuus, mutta hyvin pian vakivirka. Mies valmistui samana keväänä amk:sta ja teki alkuun duunarin hommia, kunnes sai koulutustaan vastaavan vakipaikan muutaman kuukauden kuluttua.

Sitten ostettiin isompi ja uudempi auto, oma rivarinpätkä ja toivotettiin kakkonen tervetulleeksi...

Nyt 2 lasta ja lapsiluku täynnä, ollaan edelleen nuoria (25 ja 26v.), elämä ihanaa... Hyvin on meille käynyt.

Vierailija:

te tuutte nuoret toimeen, kun ei teillä säästöjä juurikaan voi olla, kun opiskelutkin kesken?

Äitiysrahakin varmaan aika minimiä? Onko teidän miehet sitten hyväpalkkaisia vai?

Ja ihan hyvässä hengessä kyselen. Tarkoitus ei ole moittia eikä arvostella ketään. Mielenkiinnosta vaan.

Pääasia että lapsi on rakastettu.



Itse sain lapsen 19-vuotiaana enkä ole päivääkään katunut. Saattaa olla että saan lapsen vielä sittenkin kun olen nelikymppinen (jos mahdollista) ja minua kauhistellaan " vanhana" äitinä :)

En usko että nuoren naisen halu tulla äidiksi kovin paljon eroaa muun ikäisten vauvahaaveista.



Eihän elämä siihen lopu kun saa lapsia..sitten vaan eletään lasten kanssa ja lapsen ehdoilla. Eikä meidänkään ole koskaan tarvinnut sossun apuun turvautua. Normaalit äippärahat ja lapsilisät olen toki saanut kuten muutkin vanhemmat.

aika kärkkäistä kysymyksistä tässä ketjussa ja silti edelleen ihan hyvässä hengessä kirjoittelen. En siis ole ap, mutta kyselin muuten vaan paljon:)



Sain hyviä vastauksia, kiitos siitä. Täällä vaikuttaa olevan paljon nuoria, mutta kypsiä, vastuuntuntoisia vanhempia.



Hyvät jatkot teille ja tarkoitukseni ei ollut kyseenalaistaa teidän elämäntapaanne, vaan halusin vain tietää ihan mielenkiinnosta.