Lue keskustelun säännöt.
Nuorena lapsen saaneet: miksi??
17.11.2006 |
Miksi ryhtyä äidiksi nuorena? Itse olen 21, kihloissa, mutta en voisi vielä kuvitellakaan hankkivani lapsia. Koen pystyväni ottamaan vastuun elämästäni, ja olen jo monta vuotta asunut omillani, mutta mielestäni ensin on saatava opinnot loppuun, hyvä työpaikka ja asetuttava aloilleen. En halua lapseni elävän ensimmäisiä vuosiaan ahtaassa vuokra-asunnossa isän ja äidin opintojen ollessa vielä kesken.
Kommentit (52)
rahapussissa kiinni...mikäs siinä jos isi ja äiti maksaa. en tarkoita että kaikki, mutta itse tiedän tälläisiä tapauksia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä sain poikani kun olin 19 enkä ole päivääkään katunut . nyt poika 10 vuotta ja just sain omat opintoni loppuun . olen kyllä ollu töissä koko ajan mut opiskelin lisää . tossa just ykspäivä mietin et mä olen 37 tai 38 kun poika lähtee armeijaan ja saa nähä vieläkö sieltä kotia palaa vai lentääkö pesästä . sittenhän sitä on taas omaa aikaa tehä mitä lystää . mä en ymmärrä miks ihmeessä kaikki pitäs olla valmiina kun lapsi tulee kun ne voi tulla tässä samalla . poikani syntyi niin asuttiin pikkuisessa yksiössä no hän ei edes muista sitä niin mitä väliä onko yksiö vai kartano . eihän sitä ittsekkään muista omasta lapsuudestaan paljoakaan ennen kouluikää olleita asioita . mut kukin tyylillään , mut mä en ymmärrä niitä jotka tekevät lapset 40 vuotiaana . . kiva istua viiskymppisenä jossain vanhempainillassa , kun kaikki luulevat isovanhemmiksi .
Olin valmistunut jo yhteen ammattiin ja vuokralla asuttiin. Hoidin lapset kotona, kunnes esikoinen oli 3 vuotta. Sitten jatkoin opiskeluja. Yhteiskunnan tuista sain asumistuen, minimiäitiyspäivärahan ja lapsilisät. Äidin ja isän lompakolla ei olla vierailtu, eikä sossun luukulla.
Kolmannen lapsen sain 24 vuotiaana, kun sain lisäopinnot päätökseen. Tässä kohtaa mieskin sai opinnot kasaan ja pääsi töihin.
Nyt olen 28, unelma-ammatissani ja saan aika pientä palkkaa. (Oma vika, ammatinvalintakysymys) Asumme omakotitalossa, velkaisessa tosin, mutta enemmän maksaisimme tämän kokoisesta vuokraa. Lapsilla on varaa harrastuksiin (kohtuudella, yhdessä olo on tärkeämpää) ja asiallisiin vaatteisiin ja leluihin. Olemme ihan keskivertoperhe.
Silloin kun elimme pienillä tuilla kolmistaan lasteni kanssa, ei rahasta ollut pulaa ja kaikkea tarvittavaa pystyi ostamaan. Nyt en pystyisi jäämään äitiyslomalle, sillä minusta meillä ei ole siihen varaa, vaikka tulot ovat moninkertaiset. Ei ole helppo tinkiä, kun on parempaan tottunut, mutta jos on tottunut elämään pienellä, niin sillä sitten pärjää...
olin 22 kun lapsi syntyi.
Sain äitiyspäivärahan, joka oli parempi kuin se minimi, sillä olin osa-aikatöissä. Ammatti minulla on jo ja myös ylioppilastutkinto.
Mieheni on nuori yrittäjä, joka lapsen syntymän aikaan tienasi vähän, mutta varmasti, eli toimeent ultiin hyvin.
Äitiyslomani päätyttyä mietin että mitä tässä tekisi ja sain sitten vakituisen työsuhteen, joka on edelleen voimassa kun odotan toista lastani.
Vaikka nuorena olenkin lapseni saanut, niin minusta meillä on asiat hyvin. ollaan ostettu pientä rivitaloa vastaava omakotitalo ja meillä on velaton auto, joka tosin on jo aika vanha. tiukkaa ei ole. itselläni on tarkoitus lähteä opiskelemaan ensi syksynä enkä vielä edes koe olevani siihen liian vanha, sillä on tullut jo töissäkin oltua ja halua on jatkaa pidemmälle.
Sitä voi todella saada lapsen ja muutakin siihen päälle jo nuorena, kun aloittaa ajoissa ;)
itsekin muutin kotoa jo 16-vuotiaana ja sen jälkeen on koulua ja työtä riittänyt. miksi ei sitten lasta, kun ns " vanhana" en niitä halua...
Vierailija:
ensin on saatava opinnot loppuun, hyvä työpaikka ja asetuttava aloilleen. En halua lapseni elävän ensimmäisiä vuosiaan ahtaassa vuokra-asunnossa isän ja äidin opintojen ollessa vielä kesken.
jos kaikki asiat on kunnossa, omakotitaloa myöten (vaikka tuskin se lapsen elämä sen huonompaa olisi vuokra-asunnossakaan) niin miksikäs ei!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin se ei ole enää vahinko jos kaksi (aikuista?) ihmistä touhuavat ilman ehkäisyä.
Lapsi syntyi, toinen 1½vuoden päästä. Ihania ovat! Me olemme miehen kanssa edelleen nuoria vaikka lapset jo kouluiässä.
MUTTA! Jos ei " vahinkoa" olisi sattunut, ei meillä varmaan lapsia olisikaan, who knows?
Minä juoksin juoksuni nuorena kun muutin kotoa heti kun täytin 17v. Asuin ulkomailla, tein suurimman osan maisterintutkintoa ja ehdin tehdä neljää eri työtäkin. Tapasin miehen, muutettiin yhteen, mentiin kihloihin... 22-vuotiaana aloin odottaa esikoista ja olin täysin valmis siihen. En ole kiinnostunut urakehityksestä vaikka opiskelen yhä (tai tutkinto kesken, en aktiivisesti opiskele). Asumme ahtaassa vuokra-asunnossa, mutta enempää tilaa en kaipaakan muuta kuin säilytystilaa ehkä. Rahat on riittäneet hyvin, mies meni vastikään töihin. Kotona saan olla kun voin opiskella kotoa käsin. Lapsia on nyt kaksi, toinen vajaa 2v ja nuorempi 1kk. Ihanaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja sinä osaat ajatella tulevaisuutta järkevästi ja realistisesti.
Kaikki eivät osaa.
Joillekin myös vain tulee sellainen hetki ja halu tehdä lapsi, jolloin se perheenperustaminen voi mennä opintojen yms edelle. Kaikki eivät tahdo opiskella, vaan jotkut tahtovat olla kotiäitejä. Kaikille opiskelu ja hyvän uran luonti ei ole edellytys tasokkaalle elämälle.
Monille myös sattuu " vahinko" , eli vaikka lapsi ei ole ollut suunnitelmissa on se tullut, ja sen mukaan sitten eletään.
Kaikki ei katsos aloita " elämää" vasta 21vuotiaana. Monille on siinä vaiheessa jo paljon takana ja elämä järjestyksessä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yliopisto-opintoihin on tapana mennä hieman enemmän aikaa.
Tyytyväinen vaan on, kun saa olla vanhempiaan lähellä ;)
Mä kysyisin mieluummin että miksi ei?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskinpa se vauva niitä arvoistaa. Sitäpaitsi yliopisto-opiskelijan on yleensä paljon helpompi järkätä asioitaan pineten lasten takia kuin työssäkääyvän 8siis neuvolat, sairastelut ym.)
Esikoisen saimme 21-vuotiaana, sitten sen jälkeen saimme vielä pari muuta lasta. Miehellä oli hyvä työ, meillä on aina ollut tilava asunto. Sain opiskeltua FM:n paperit, lasten ei tarvinut olla niin kauaa hoidossa koska opiskelut on helppo järkätä oman mielen mukaan. Nyt nuorinkin lapsistamme on jo päiväkodissa, isoin koulussa, miehellä ja minulla molemmilla hyvä työ (helppo saada, koska en aio jäädä äitiyslomalle), iso oma asunto. Lapsilla nuoret vanhemmat (vaikkakaan en pidä vanhempiakaan vanhempia sen huonompina, mutta oma jaksaminen esim yöheräilyjen kanssa on aivan toista mitä nuorempi on).
Emme olleet tottuneet mihinkään " mennään miten huvittaa" -elämään joten lasten saannin aiheuttamat rajoitukset eivät todellakaan iskeneet kovaa. Ei tullut masennusta, lapsistamme olemme saaneet aina vain positiivista palautetta niin päiväkodeista, kouluista kuin kavereiden vanhemmilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellänikin on ollut ainainen vauvakuume. Olen lähes koko ikäni haaveillut omasta vauvasta. Realiteetit menevät kuitenkin haaveilun edelle. En usko, että vanhempanikaan ilahtuisivat, jos nyt kertoisin heille olevani raskaana. Ja vahingon käydessä päätyisin tällä hetkellä varmasti aborttiin, vaikka vauvoista kovasti pidänkin. Tämä vain sen takia, että koen elämäni opiskelujen ja asuinpaikan kannalta vielä kovin keskeneräiseksi.
Se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäkööt.
Ja itse olen todella onnellinen, että elämässäni kävi näin. Nyt olen 24 vuotias ja kahden lapsen äiti. Löytyy asunto, mies ja farmari-auto. Kaikki on niinkuin olen aina halunnut. Ei se ikää katso koska on valmis perheen perustamiseen.
Ensimmäinen vauvakuume tuli, kun olin 14v. Sitten 17v:nä löysin nykyisen mieheni, ja esikoinen syntyi kun olin 18 (2 viikkoa vajaa 19). Nyt olen 25v. ja meillä on nyt toinenkin lapsi. Mies käy töissä ja minä olen edelleen kotona. Meillä on ainakin mennyt aina loistavasti, koska olen ns. hoivaaja ja emotyyppi. Minusta on ihanaa ja palkitsevaa hoivata ja olla vastuussa noista pienistäni. Toki välillä on ollut raskastakin, mutta näin pääpiirteittäin tämä on kyllä ehdottomasti minun juttu:0)
Tsemppiä kaikille nuorille äideille!!
Tarkoitin vain, että hekin ovat saaneet meidät myöhemmällä iällä ja kannattavat lasten saantia hieman myöhemmin.
te tuutte nuoret toimeen, kun ei teillä säästöjä juurikaan voi olla, kun opiskelutkin kesken?
Äitiysrahakin varmaan aika minimiä? Onko teidän miehet sitten hyväpalkkaisia vai?
Ja ihan hyvässä hengessä kyselen. Tarkoitus ei ole moittia eikä arvostella ketään. Mielenkiinnosta vaan.
Mitä heidän kannattamisensa ylipäätään tähän liittyy?
Vierailija:
Tarkoitin vain, että hekin ovat saaneet meidät myöhemmällä iällä ja kannattavat lasten saantia hieman myöhemmin.
Eli tahtoisin katsella lasteni ja mahdollisten lastenlasten elämää mahdollisimman kauan... Nyt on esikoisen elämää katseltu 10 vuotta ja seuraavan 6 ja nuorimman vuoden verran. Itsellä ikää 29.