Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Seksielämä pattitilanteessa

Vierailija
16.06.2022 |

Ollaan oltu yhdessä jo lähes 10 vuotta. Seksielämä on vaihdellut aktiivisemmasta vähemmän aktiivisiin vaiheisiin. Mies on muutamaan otteeseen laukonut kommentteja, että olen kuulemma "siveyden sipuli" eikä minussa ole kuulemma "seksiflirttiä".. Olin ensimmäisellä kerralla hieman yllättänyt, koska en ole pitänyt itseäni erityisen seksittömänä ja koin nuo kommentit aika loukkaavina. En oikein ymmärrä myöskään miten mies kuvittelee, että haukkumalla ja sanomalla noin meidän seksielämä jotenkin piristyisi?

Suhteessamme se sitä paitsi olin aiemmin minä, joka esimerkiksi ehdotti eri paikoissa rakastelua jne. mutta silloin mies ei kehdannut ja ei voitu edes autoa ajaa syrjään ja panna, mikä oli minun idea. Nykyään mies sitten arvostelee minua ja ei myöskään tunnu ymmärtävän, että minulla ainakin seksiin ja seksuaalisuuteen vaikuttaa koko muukin elämä. Ja tuollaiset kommentit myös jäävät kummittelemaan. Eilen puhui, että olemme vain kämppiksiä, kun seksiä ei ole reiluun viikkoon ollut, koska minulla on ollut välivuotoa ja muutenkin viime aikoina elämässämme on ollut sellaisia tekijöitä, jotka vaatineet käsittelyä ja verottaneet omaa jaksamistani.

No en tiedä mikä tässä pattitilanteessa auttaa. En ole mitenkään seksin vastainen ihminen, mutta miehen käytös ja puheet ärsyttävät ja ihmetyttävät.

Kuka oikeasti sanoo kumppanille tuolla tavalla?

Kommentit (161)

Vierailija
81/161 |
17.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidin aluksi ap:ta fiksuna ihmisenä, ja ajattelin, että mies on idiootti. Nyt ap on lähtenyt itsekin muiden haukkumislinjalle. Jotenkin tuntuu, että on aina oikeassa, eikä ymmärrä ollenkaan, että muilla voi olla toisin. Taitaa olla peiliinkatsomisen paikka molemmilla.

Ketäs tässä olen haukkunut? Ja joo ymmärrän kyllä, että syitä molemmissa varmasti ollut. Mulle on ihan samantekevää pidätkö fiksuna vai et. Ap

Syytä olisikin pohtia omaa toimintaasi asiassa ja pitää huoli siitä, että sen kerran viikossa saa seksiä. Pian on muuten sama kiukuttelu edessä.  Jokin syy miehelläsi kiukutteluun on, vaikka nyt panon jälkeen saattaakin vaikuttaa asioiden olevan kunnossa.

Oikeasti mene jo muualle vinkumaan. Täällä on ollut rakentaviakin kommentteja ja sellaisia kaipaan. Ei ole sun asia kehottaa pitämään huoli, että "saa kerran viikossa."Uskomatonta puhetta. Säälin sun puolisoa. Ap

Ok, nyt viimeistään on selvää, että ap ssa tämän suhteen vika on. Ihan turha kenenkään mitään rakentavaa ap lle kirjoittaa. Tai voi kirjoittaa, mutta ei kykene ottamaan kritiikkiä vastaan. Tässäkin taas säälii kiukkuisena toisen puolisoa. Eikä ole ensimmäinen tällainen viesti. Kahlatkaa läpi. Oikeastaan tässä pitäisi sääliä apn puolisoa.

Eri

Miksi pitäisi etsiä yhtä syyllistä? Eikö tärkeämpää ole kysyä mitä teemme tilanteen parantamiseksi kummatkin tästä edes päin? Ap

No mitä aiot omalta osastasi tehdä?

No vaikka virkistää meidän seksielämää? Ap

Eli joudut harrastamaan seksi nyt vähän vastoin tahtoasi?

Miksi et ole virkistänyt seksielämään ennen riitojanne? Se on kuitenkin tässä se juuri syy. Mies on saanut liian harvoin.

Huoh. Mikä tarve sinulla on hyökätä minua vastaan ja yrittää osoittaa, että olen ainoa syyllinen meidän ongelmiin vaan siitä syystä, että seksiä on vain kerran viikossa? Ap

Vierailija
82/161 |

Kaipa se näin on. Annan sitten tällaisen näkemyksen. Halunne eivät kohtaa. Mies haluaa selvästi useammin. Harrastakaa vaikka 3 krt viikossa, ja katso kiukutteleeko mies edelleen. Jos et pysty, niin ei tuossa toivoa ole, ellei mies tosiaan pysty elämään puutteessa kiukuttelematta loppuelämää.

Jep. Tässä on hyvä yhteenveto tilanteesta.

Jotenkin AP haluaa täysin sivuuttaa sen asian, että miehelle ei taida kerta viikossa riittää.

Nuorten ihmisten ongelmia...

Ap:n mies, onko sitten hamassa tulevaisuudessa yksissä Ap:n vaiko jonkun muun naisen kanssa, tulee vielä kaiholla muistelemaan aikoja kun seksiä oli kerran viikossa.

Sen vähän mitä olen naisen sielunelämästä tähän mennessä oppinut on se, että valtaosa heistä haluaa olla parina sellaisen miehen kanssa joka on heille tasaveroinen kumppani, ja tarvittaessa tuki silloin kun tukea tarvitsee. Hyvin harva nainen haluaa rinnalleen itkupotkuraivareita saavaa lasta, joka jurnuttaa joka käänteessä seksin vähyydestä ja milloin mistäkin. Jos nainen kokee suhteessaan olevansa äiti kitisevälle lapselleen, niin sen suhteen tulevaisuuden suhteen en menisi isoa vetoa lyömään. Sen sijaan, jos nainen kokee olevansa arvostettu, niin on mahdollisuus että seksiäkin on enemmän. Ja mikä tärkeintä, se seksi on naisen ja miehen yhteisestä halusta, eikä miehen kiukuttelun ja ruinaamisen seurauksena tullutta puolipakko-pullaa tyyliin "no siinä on, kunhan pidät kitasi kiinni edes vähän aikaa".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/161 |

Tämäpä on keskustelupalsta ja vingun täällä ihan niin paljon kun haluan.

Sinä taidat olla niitä tyyppejä, joille kelpaa vaan yhdenlaiset vastaukset.

Nyt kannattaisikin kiinnittää kovasti huomiota oman miehen vinkumisiin ja viettää pikku hetki itseään tutkiskellen ja miettien omaakin käytöstä.

Jos miehesi on sanonut sulle, että ei olla muuta kuin vain kämppikisiä, niin se kertoo kyllä kaiken. Kaislikossa ei ole suhissut tarpeeksi. Haluat täällä todistella, että kerran viikossa seksi on kaikille ihan fine. Ehkä sulle, mutta se ei näytä riittävän edes omalle miehellesi.

Nyt on sovintoseksiä harrastettu, mutta ongelma ei ole poistunut. Mitä itse luulet, onko miehesi kiukuttelu syy vai seuraus? Tytöt tuolla lyhyissä kesämekoissa jo liikkuu. Pidä huolta miehestäsi, ettei se lähde toisen matkaan.

Jos lähtee toisen matkaan niin sehän on sitten selvä tapaus. Lopettaa nimittäin suhde. Arvostusta ei ole ollut tippaakaan ja mitä tekee suhteella tai miehellä, joka ei arvosta? Ap

Oliko se kiukuttelu syy vai seuraus?

Mitä mieltä itse asiasta olet?

Teillä on silleen jo pienesti paska osunut tuulettimeen. Lähteekö kukaan toisen matkaan, jos kotona asiat on kunnossa?

Vastaan sivusta erään kuuluisan kirjan sanoin: "En mää tässä syyllisi kaippa. Lahtista ja konekivääri mä kaippa".

Mikä on syy ja mikä on seuraus? Jokainen ihminen on oma yksilönsä, ja suhtautuu omalla tavallaan siihen miten häntä kohtaan käyttäydytään, miten hänelle puhutaan jne.

Olen mies, ja ymmärrän että naisen halukkuus ei ole silloin parasta A-ryhmää jos hän tuntee tulleensa kohdelluksi kodinkoneen ja pumpattavan barbaran yhdistelmänä. Mies on puolet suhteesta, ja olisi kohtuullista olettaa että aikuisten suhteessa käyttäytyy kuin aikuinen, ja osaa myös ajatella asiaa muuten kuin omasta näkökulmastaan.

Elämässä tulee eteen tilanteita että sitä seksiä ei vain ole, ja niihinkin on syytä sopeutua ja selviytyä. Parisuhde ei saa olla mikään koston kierre tyyliin "kun et antanut seksiä eilen niin nytpä vedän tänä iltana kapakassa perseet". Jos sillä tasolla ollaan niin on viisainta jatkaa elämäänsä yksin.

Kiitos! Tää kiteytti taas hyvin asioita. Liian usein miehet ei ymmärrä, että naisten seksuaalisuus on hyvin kokonaisvaltaista. Just tuo kohtelu vain piikana ja pumpattavana barbarana. Ei kukaan halua sellaista kohtelua. Eli jos naiset ei tajua, että miehen tulee voida tyhjentää säännöllisesti pallinsa niin miehet ei tajua, että naisella seksuaalisuuteen vaikuttaa se miten hänelle kommunikoidaan ja kohdellaan ihmisenä. Toki varmasti mieheenkin vaikuttaa tuo sama, mutta välillä tuntuu, että miesten vaikea käsittää sitä, miten olennaista se on halun kanssa naiselle. Ap

Onko miehesi kohdellut sua noi vai onko tämä nyt taas jotain yleisentason toteamus?

Jos olet saanut tuollaista kohtelua mieheltäsi, sun olisi ehkä pitäny potkia se pihalle.

No kyllä kotityöt aika pitkälle jää mun hartioille.. Nytkin pari päivää olleet tiskit tiskaamatta, kun pyysin miestä hoitamaan tiskit edes kerran viikossa.. No vieläkin ne tiskit tuolla on. En vaan jaksa aina valittaa asiasta, joten odotan vaan, että jotain tapahtuu. Tosin ei ole kohta enää puhtaita astioita. Ap

Sun olisi ehkä kannattanut heti aloitusviestissäkin tämä kertoa. 

Vierailija
84/161 |

Olen eri. Aivan kuten sinä syytät kaikesta miestä. Sinulla on osuutta asiaan halusit myöntää tai et. Kannattaa miettiä mitä itse voisit muuttaa että asia paranisi.

Vierailija
85/161 |

Koska aloitusviestistäsi ja muistakin viesteistäsi saa sellaisen käsityksen, että mies olisi haluineen yksin syyllinen. Siksi.

Vierailija
86/161 |

Jos lukisit ketjua niin olen kyllä sanonut, että syytä on varmasti kummassakin. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/161 |

Liian vähäinen seksi parisuhteessa on kyllä kaiken ikäisten ongelma. Se ei ole ongelma sille vähemmän haluavalle koskaan.

Miksi kenenkään tarvii elää tuollaisen kuvailemasi kumppanin kanssa. Eikö silloin pitäisi itse tehdä tilanteessa tarvittavat ratkaisut?

Vierailija
88/161 |

Olisit sanonut sen heti alussa, etkä syyttänyt miestäsi kaikesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/161 |
17.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidin aluksi ap:ta fiksuna ihmisenä, ja ajattelin, että mies on idiootti. Nyt ap on lähtenyt itsekin muiden haukkumislinjalle. Jotenkin tuntuu, että on aina oikeassa, eikä ymmärrä ollenkaan, että muilla voi olla toisin. Taitaa olla peiliinkatsomisen paikka molemmilla.

Ketäs tässä olen haukkunut? Ja joo ymmärrän kyllä, että syitä molemmissa varmasti ollut. Mulle on ihan samantekevää pidätkö fiksuna vai et. Ap

Syytä olisikin pohtia omaa toimintaasi asiassa ja pitää huoli siitä, että sen kerran viikossa saa seksiä. Pian on muuten sama kiukuttelu edessä.  Jokin syy miehelläsi kiukutteluun on, vaikka nyt panon jälkeen saattaakin vaikuttaa asioiden olevan kunnossa.

Oikeasti mene jo muualle vinkumaan. Täällä on ollut rakentaviakin kommentteja ja sellaisia kaipaan. Ei ole sun asia kehottaa pitämään huoli, että "saa kerran viikossa."Uskomatonta puhetta. Säälin sun puolisoa. Ap

Tämäpä on keskustelupalsta ja vingun täällä ihan niin paljon kun haluan.

Sinä taidat olla niitä tyyppejä, joille kelpaa vaan yhdenlaiset vastaukset.

Nyt kannattaisikin kiinnittää kovasti huomiota oman miehen vinkumisiin ja viettää pikku hetki itseään tutkiskellen ja miettien omaakin käytöstä.

Jos miehesi on sanonut sulle, että ei olla muuta kuin vain kämppikisiä, niin se kertoo kyllä kaiken. Kaislikossa ei ole suhissut tarpeeksi. Haluat täällä todistella, että kerran viikossa seksi on kaikille ihan fine. Ehkä sulle, mutta se ei näytä riittävän edes omalle miehellesi.

Nyt on sovintoseksiä harrastettu, mutta ongelma ei ole poistunut. Mitä itse luulet, onko miehesi kiukuttelu syy vai seuraus? Tytöt tuolla lyhyissä kesämekoissa jo liikkuu. Pidä huolta miehestäsi, ettei se lähde toisen matkaan.

Jos lähtee toisen matkaan niin sehän on sitten selvä tapaus. Lopettaa nimittäin suhde. Arvostusta ei ole ollut tippaakaan ja mitä tekee suhteella tai miehellä, joka ei arvosta? Ap

Oliko se kiukuttelu syy vai seuraus?

Mitä mieltä itse asiasta olet?

Teillä on silleen jo pienesti paska osunut tuulettimeen. Lähteekö kukaan toisen matkaan, jos kotona asiat on kunnossa?

Vastaan sivusta erään kuuluisan kirjan sanoin: "En mää tässä syyllisi kaippa. Lahtista ja konekivääri mä kaippa".

Mikä on syy ja mikä on seuraus? Jokainen ihminen on oma yksilönsä, ja suhtautuu omalla tavallaan siihen miten häntä kohtaan käyttäydytään, miten hänelle puhutaan jne.

Olen mies, ja ymmärrän että naisen halukkuus ei ole silloin parasta A-ryhmää jos hän tuntee tulleensa kohdelluksi kodinkoneen ja pumpattavan barbaran yhdistelmänä. Mies on puolet suhteesta, ja olisi kohtuullista olettaa että aikuisten suhteessa käyttäytyy kuin aikuinen, ja osaa myös ajatella asiaa muuten kuin omasta näkökulmastaan.

Elämässä tulee eteen tilanteita että sitä seksiä ei vain ole, ja niihinkin on syytä sopeutua ja selviytyä. Parisuhde ei saa olla mikään koston kierre tyyliin "kun et antanut seksiä eilen niin nytpä vedän tänä iltana kapakassa perseet". Jos sillä tasolla ollaan niin on viisainta jatkaa elämäänsä yksin.

Kiitos! Tää kiteytti taas hyvin asioita. Liian usein miehet ei ymmärrä, että naisten seksuaalisuus on hyvin kokonaisvaltaista. Just tuo kohtelu vain piikana ja pumpattavana barbarana. Ei kukaan halua sellaista kohtelua. Eli jos naiset ei tajua, että miehen tulee voida tyhjentää säännöllisesti pallinsa niin miehet ei tajua, että naisella seksuaalisuuteen vaikuttaa se miten hänelle kommunikoidaan ja kohdellaan ihmisenä. Toki varmasti mieheenkin vaikuttaa tuo sama, mutta välillä tuntuu, että miesten vaikea käsittää sitä, miten olennaista se on halun kanssa naiselle. Ap

Onko miehesi kohdellut sua noi vai onko tämä nyt taas jotain yleisentason toteamus?

Jos olet saanut tuollaista kohtelua mieheltäsi, sun olisi ehkä pitäny potkia se pihalle.

No kyllä kotityöt aika pitkälle jää mun hartioille.. Nytkin pari päivää olleet tiskit tiskaamatta, kun pyysin miestä hoitamaan tiskit edes kerran viikossa.. No vieläkin ne tiskit tuolla on. En vaan jaksa aina valittaa asiasta, joten odotan vaan, että jotain tapahtuu. Tosin ei ole kohta enää puhtaita astioita. Ap

Mies taitaa olla aika yksinkertainen, kun ei tajua selvää vihjettä että naisen haluihin vaikuttaa kokonaisuus, kaikki arvostus ja yleinen hyvinvointi kotona. 

Sitä ihmetellyt aina, että miksi osa naisista niin tyhmiä ja ymmärtämättömiä, että jos oma mies haluaa seksiä, eli osoittaa välittämistä, läheisyyttä ja rakkautta, tämän väitetään olevan vain runkkaamista kodinkonetta vastaan.  Mistä helvatusta olette saaneet tälläisen käsityksen päähänne. Jos mies  ei halua läheisyyttä, ei arvosta eikä rakasta omaa naistaan, osoittaa hän sen jollekkin toiselle naiselle. Silloin ei ole seksiä kotona olleenkaan. Voisitte työntää tuon itsellänne rukkaamisajatuksen jo sinne minne  valo ei  paista.  Se, että mies kritisoi läheisyyden, eli seksin puutteesta, osoittaa välittämistä rakastaan kohtaan. Siinä vaiheessa kun mies ei enää vonkaa, olette hävinneet koko jutun. Juna meni jo ja mies on matkalla toisen naisen syliin.  1 kuussa on viriilille miehelle ihan mahdoton ajatus ja merkki siitä, ettei vaimo enää välitä, rakasta ja halua miestä. Olisin sellaisessa tapauksessa nostanut nopeasti kytkintä, ennemmin nopeasti kuin hitaasti. Kylmän naisen kanssa kukaan halua elää. 

Vierailija
90/161 |

Ei ole olemassa kylmiä naisia.. Vaan huonoja rakastajia.. Kyllä se monen miehen "kylmä nainen" muuttuu oikeaksi seksihurjastelijaksi sellaisen miehen kanssa, joka ei ole mikään vastuuton pikkupoika.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/161 |

Ei tarvitse elää, on täysin vapaaehtoista kuten yleensäkin parisuhteessa olo. Pitäisi tehdä ratkaisuja, ja erittäin moni tekeekin siinä vaiheessa kun tuntuu että nyt riittää tätä lajia.

Vierailija
92/161 |

No niinpä, seksin- ja läheisyydenpuutteesta kärsivä naista kritisoiva mies on aina pikkupoika. Miehelle läheisyys ei ole sitä, että istutaan nätisti kahvipöydässä, olohuonessa tai tehdään kotitöitä ja harrastetaan vain mielikuvaseksiä.  Aika jännä, että kun naiset kiukuttelee ettei mies ole tehnyt sitä tai tätä, eli ei ansaitse seksiäkään, niin tätä ei katsota teinimäiseksi kiukutteluksi, vaikka se sitä juuri on.  Sitä paitsi monet naiset juuri syttyy vastuuttomista pikkupojista jotka tekevät vastoin naisen tahtoa, vaikka naisen niin oikeasti toivoikin. Muttei voi toki sanonut ääneen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/161 |

Pikkupoikamaista ei ole antaa palautetta seksin vähyydestä vaan tuo tapa esittää asiansa esim. on haukkua puolisoa vaikka siveyden sipuliksi tai muuten kiukutella niin kuin ap:n mies tekee. Miten ois aikuismaisempi keskustelu?

Vierailija
94/161 |
17.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP, oletko katsonut jos ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella? Tai ainakin maistanut todetaksesi onko niin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/161 |
17.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai niin mies eilen saunassa sanoi vielä, että ei se haittaa, että olen siveyden sipuli, että voi se olla hyväkin asia.. Sanoin, että älä nyt enää pahenna tilannetta entisestään. Ei kukaan halua olla tai kuulla olevansa parisuhteessa siveyden sipuli.. Ap

Vierailija
96/161 |

No sepä se, tässäkin taas nähdään, ettei naiset tajua miten testot vaikuttaa miehellä, kun ne pursuaa jo korvista. Läheisyyden kaipuu tuntuu jo siltä, että on unohdettu, pinnaa kiristää, looginen ajattelu kärsii, v..juttaa jo joka asia.  Veikkaisin, että mekanismi on ihan rakennettu viriilin miehen geeneihin ja liskoavoihin. Keskustele siitä sitten aikuismaisesti ja rauhallisesti. Joopa joo, ensin vedätetään mies äkäiseksi kuin ampiainen ja sitten odotetaan aikuismaista keskustelua. Jos nainen ei muuten tajua miehen kiimaa ja seksihaluja, niin kannattaa vaihtaa vähemmän viriilin mieheen. Kyllä niitäkin löytyy. Sinänsä kumma, että naiset haluaa viriilin miehen, eikä sittenkään halua.  Miesten fysiikka ei toimi niin, että ekat vuoden naidaan monta kertaa viikossa ja sitten se yhtäkkiä lopetetaan kun on kuulemma muutakin tekemistä. Viriilin miehen halut jatkuu vielä eläkeiässä ja panettaa monta kertaa viikossa yhä edelleen. Luojan kiitos löysin vaimon, joka on ymmärtänyt mitä miehensä hyvinvointi on tarvinnut. Sillä samalla on saanut rakastavan miehen, jolle vaimon ja perheen hyvinvointi ollut aina ykkösenä. 

Vierailija
97/161 |
17.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nordia53 kirjoitti:

AP, oletko katsonut jos ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella? Tai ainakin maistanut todetaksesi onko niin?

No itse olen parisuhteessa uskollinen niin enpä ole todennut.. Jos joskus haluaisin maistaa sitä ruohoa niin päättäisin ensin nykyisen suhteen. Ap

Vierailija
98/161 |

Jännä ajattelutapa kyllä, että se olisi jotenkin vedättämistä, jos seksiä on vähän ja nainen ei halua.. Kyse on siitä, miten muuten parisuhteessa menee ja miten mies vaikka kommunikoi tai kohtelee sitä naista. Joillekin miehille tuntuu tämäkin olevan ihan hepreaa. Ap

Vierailija
99/161 |
17.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ai niin mies eilen saunassa sanoi vielä, että ei se haittaa, että olen siveyden sipuli, että voi se olla hyväkin asia.. Sanoin, että älä nyt enää pahenna tilannetta entisestään. Ei kukaan halua olla tai kuulla olevansa parisuhteessa siveyden sipuli.. Ap

Sanavalinnat siveyden sipuli ja kämppis kertoo kyllä jotain.

Voiko miehesi käytös olla seurausta siitä, että ei tunne olevansa haluttu?

Jospa siksi tiskauskaan ei kiinnosta. Jospa miehesi on vaan tyytynyt tilanteeseen, että saa kerran viikkoon ja turhaa siinä on sitten muuta yrittääkään? Nyt on sitten kamelin selkä katkennut.

En tiedä, mutta jotenkin vaan aika pahasti särähti korvaan sun kirjoitukset siitä, että kerta viikossa pitäisi riittää kaikille. Miksi pitäisi? Eikö se ole merkki siitä, että miehesi haluaa SINUA? Mutta sinun mielestäsi kerta viikossa on tarpeeksi.

On teillä savotta edessänne.

Vierailija
100/161 |
17.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidin aluksi ap:ta fiksuna ihmisenä, ja ajattelin, että mies on idiootti. Nyt ap on lähtenyt itsekin muiden haukkumislinjalle. Jotenkin tuntuu, että on aina oikeassa, eikä ymmärrä ollenkaan, että muilla voi olla toisin. Taitaa olla peiliinkatsomisen paikka molemmilla.

Ketäs tässä olen haukkunut? Ja joo ymmärrän kyllä, että syitä molemmissa varmasti ollut. Mulle on ihan samantekevää pidätkö fiksuna vai et. Ap

Syytä olisikin pohtia omaa toimintaasi asiassa ja pitää huoli siitä, että sen kerran viikossa saa seksiä. Pian on muuten sama kiukuttelu edessä.  Jokin syy miehelläsi kiukutteluun on, vaikka nyt panon jälkeen saattaakin vaikuttaa asioiden olevan kunnossa.

Oikeasti mene jo muualle vinkumaan. Täällä on ollut rakentaviakin kommentteja ja sellaisia kaipaan. Ei ole sun asia kehottaa pitämään huoli, että "saa kerran viikossa."Uskomatonta puhetta. Säälin sun puolisoa. Ap

Tämäpä on keskustelupalsta ja vingun täällä ihan niin paljon kun haluan.

Sinä taidat olla niitä tyyppejä, joille kelpaa vaan yhdenlaiset vastaukset.

Nyt kannattaisikin kiinnittää kovasti huomiota oman miehen vinkumisiin ja viettää pikku hetki itseään tutkiskellen ja miettien omaakin käytöstä.

Jos miehesi on sanonut sulle, että ei olla muuta kuin vain kämppikisiä, niin se kertoo kyllä kaiken. Kaislikossa ei ole suhissut tarpeeksi. Haluat täällä todistella, että kerran viikossa seksi on kaikille ihan fine. Ehkä sulle, mutta se ei näytä riittävän edes omalle miehellesi.

Nyt on sovintoseksiä harrastettu, mutta ongelma ei ole poistunut. Mitä itse luulet, onko miehesi kiukuttelu syy vai seuraus? Tytöt tuolla lyhyissä kesämekoissa jo liikkuu. Pidä huolta miehestäsi, ettei se lähde toisen matkaan.

Jos lähtee toisen matkaan niin sehän on sitten selvä tapaus. Lopettaa nimittäin suhde. Arvostusta ei ole ollut tippaakaan ja mitä tekee suhteella tai miehellä, joka ei arvosta? Ap

Oliko se kiukuttelu syy vai seuraus?

Mitä mieltä itse asiasta olet?

Teillä on silleen jo pienesti paska osunut tuulettimeen. Lähteekö kukaan toisen matkaan, jos kotona asiat on kunnossa?

Vastaan sivusta erään kuuluisan kirjan sanoin: "En mää tässä syyllisi kaippa. Lahtista ja konekivääri mä kaippa".

Mikä on syy ja mikä on seuraus? Jokainen ihminen on oma yksilönsä, ja suhtautuu omalla tavallaan siihen miten häntä kohtaan käyttäydytään, miten hänelle puhutaan jne.

Olen mies, ja ymmärrän että naisen halukkuus ei ole silloin parasta A-ryhmää jos hän tuntee tulleensa kohdelluksi kodinkoneen ja pumpattavan barbaran yhdistelmänä. Mies on puolet suhteesta, ja olisi kohtuullista olettaa että aikuisten suhteessa käyttäytyy kuin aikuinen, ja osaa myös ajatella asiaa muuten kuin omasta näkökulmastaan.

Elämässä tulee eteen tilanteita että sitä seksiä ei vain ole, ja niihinkin on syytä sopeutua ja selviytyä. Parisuhde ei saa olla mikään koston kierre tyyliin "kun et antanut seksiä eilen niin nytpä vedän tänä iltana kapakassa perseet". Jos sillä tasolla ollaan niin on viisainta jatkaa elämäänsä yksin.

Kiitos! Tää kiteytti taas hyvin asioita. Liian usein miehet ei ymmärrä, että naisten seksuaalisuus on hyvin kokonaisvaltaista. Just tuo kohtelu vain piikana ja pumpattavana barbarana. Ei kukaan halua sellaista kohtelua. Eli jos naiset ei tajua, että miehen tulee voida tyhjentää säännöllisesti pallinsa niin miehet ei tajua, että naisella seksuaalisuuteen vaikuttaa se miten hänelle kommunikoidaan ja kohdellaan ihmisenä. Toki varmasti mieheenkin vaikuttaa tuo sama, mutta välillä tuntuu, että miesten vaikea käsittää sitä, miten olennaista se on halun kanssa naiselle. Ap

Onko miehesi kohdellut sua noi vai onko tämä nyt taas jotain yleisentason toteamus?

Jos olet saanut tuollaista kohtelua mieheltäsi, sun olisi ehkä pitäny potkia se pihalle.

No kyllä kotityöt aika pitkälle jää mun hartioille.. Nytkin pari päivää olleet tiskit tiskaamatta, kun pyysin miestä hoitamaan tiskit edes kerran viikossa.. No vieläkin ne tiskit tuolla on. En vaan jaksa aina valittaa asiasta, joten odotan vaan, että jotain tapahtuu. Tosin ei ole kohta enää puhtaita astioita. Ap

Mies taitaa olla aika yksinkertainen, kun ei tajua selvää vihjettä että naisen haluihin vaikuttaa kokonaisuus, kaikki arvostus ja yleinen hyvinvointi kotona. 

Sitä ihmetellyt aina, että miksi osa naisista niin tyhmiä ja ymmärtämättömiä, että jos oma mies haluaa seksiä, eli osoittaa välittämistä, läheisyyttä ja rakkautta, tämän väitetään olevan vain runkkaamista kodinkonetta vastaan.  Mistä helvatusta olette saaneet tälläisen käsityksen päähänne. Jos mies  ei halua läheisyyttä, ei arvosta eikä rakasta omaa naistaan, osoittaa hän sen jollekkin toiselle naiselle. Silloin ei ole seksiä kotona olleenkaan. Voisitte työntää tuon itsellänne rukkaamisajatuksen jo sinne minne  valo ei  paista.  Se, että mies kritisoi läheisyyden, eli seksin puutteesta, osoittaa välittämistä rakastaan kohtaan. Siinä vaiheessa kun mies ei enää vonkaa, olette hävinneet koko jutun. Juna meni jo ja mies on matkalla toisen naisen syliin.  1 kuussa on viriilille miehelle ihan mahdoton ajatus ja merkki siitä, ettei vaimo enää välitä, rakasta ja halua miestä. Olisin sellaisessa tapauksessa nostanut nopeasti kytkintä, ennemmin nopeasti kuin hitaasti. Kylmän naisen kanssa kukaan halua elää. 

Ei ole olemassa kylmiä naisia.. Vaan huonoja rakastajia.. Kyllä se monen miehen "kylmä nainen" muuttuu oikeaksi seksihurjastelijaksi sellaisen miehen kanssa, joka ei ole mikään vastuuton pikkupoika.

No niinpä, seksin- ja läheisyydenpuutteesta kärsivä naista kritisoiva mies on aina pikkupoika. Miehelle läheisyys ei ole sitä, että istutaan nätisti kahvipöydässä, olohuonessa tai tehdään kotitöitä ja harrastetaan vain mielikuvaseksiä.  Aika jännä, että kun naiset kiukuttelee ettei mies ole tehnyt sitä tai tätä, eli ei ansaitse seksiäkään, niin tätä ei katsota teinimäiseksi kiukutteluksi, vaikka se sitä juuri on.  Sitä paitsi monet naiset juuri syttyy vastuuttomista pikkupojista jotka tekevät vastoin naisen tahtoa, vaikka naisen niin oikeasti toivoikin. Muttei voi toki sanonut ääneen. 

Pikkupoikamaista ei ole antaa palautetta seksin vähyydestä vaan tuo tapa esittää asiansa esim. on haukkua puolisoa vaikka siveyden sipuliksi tai muuten kiukutella niin kuin ap:n mies tekee. Miten ois aikuismaisempi keskustelu?

No sepä se, tässäkin taas nähdään, ettei naiset tajua miten testot vaikuttaa miehellä, kun ne pursuaa jo korvista. Läheisyyden kaipuu tuntuu jo siltä, että on unohdettu, pinnaa kiristää, looginen ajattelu kärsii, v..juttaa jo joka asia.  Veikkaisin, että mekanismi on ihan rakennettu viriilin miehen geeneihin ja liskoavoihin. Keskustele siitä sitten aikuismaisesti ja rauhallisesti. Joopa joo, ensin vedätetään mies äkäiseksi kuin ampiainen ja sitten odotetaan aikuismaista keskustelua. Jos nainen ei muuten tajua miehen kiimaa ja seksihaluja, niin kannattaa vaihtaa vähemmän viriilin mieheen. Kyllä niitäkin löytyy. Sinänsä kumma, että naiset haluaa viriilin miehen, eikä sittenkään halua.  Miesten fysiikka ei toimi niin, että ekat vuoden naidaan monta kertaa viikossa ja sitten se yhtäkkiä lopetetaan kun on kuulemma muutakin tekemistä. Viriilin miehen halut jatkuu vielä eläkeiässä ja panettaa monta kertaa viikossa yhä edelleen. Luojan kiitos löysin vaimon, joka on ymmärtänyt mitä miehensä hyvinvointi on tarvinnut. Sillä samalla on saanut rakastavan miehen, jolle vaimon ja perheen hyvinvointi ollut aina ykkösenä. 

Vähän kärjistettyä tekstiä, mutta täysin totta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kuusi seitsemän