Miten saavuttaa onnellisuus, optimismi tai rauha?
Kannattaako lukea itsekasvatuskirjoja, jotka opettavat kuinka olla iloinen ja positiivinen, vai kannattaako tutkia jotain itämaista filosofiaa ja meditoida jonka avulla saavutta jokin korkeampi tietoisuus ja rauha, vai kannattaako omaksua jokin uskonto, vai kannattaako hyväksyä jokin nihilistinen maailmankuva, jossa millään ei ole väliä?
Pitääkö minun tutkia kaikki henkiseen kasvuun tähtäävät teokset, jotta löytäisin sen mikä sopii itselleni parhaiten? Onko tiede selvittänyt parhaan keinon päästä kurjuudesta eroon? Vai pitäisikö koko ajan olla menossa, jottei näitä asioita tulisi edes mietittyä? Kuinka tehdä olemassaolosta siedettävää?
Kommentit (4)
Tunteet eivät synny tyhjästä, tunteet syntyvät ajatuksista. Joten jos hallitset ajatuksiasi, hallitset myös tunteitasi. Tämä taito ei synny itsestään, se vaatii harjoitusta.
Viisas ei ole se ihminen joka tietää kaiken kirjatiedon maailmasta taikka joka suorittaa älylliset tehtävät ennätysaikaan. Viisas ihminen on se kuka on onnellinen.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 10:27"]
Kuulostaa ehkä paradoksaaliselta, mutta itse saavutin sisäisen rauhani nimenomaan kaikkien vastoinkäymisten myötä. Tajusi, miten hyvin asiat on silloin, kun ne on tavallisesti. Kun saan murehtia pennin venyttämisestä (toki kohtuuden rajoissa), kun saan herätä kiukkuisena klo 5 kellon soittoon ja lähteä raahustamaan töihin. Kaikki ne asiat, minkä arkisuutta kaipaa sitten, kun menettää jotain oikeasti tärkeää, jonkun läheisen ihmisen. Kun on vellonut syvissä vesissä, on tyytyväinen kun jalat ylttää edes pohjaan. Rannalla lekoilusta auringossa ei osaa edes haaveilla. Haa, tulipa keksittyä juuri kielikuva! :)
En tarkoita ettei ihminen voisi olla optimistinen/onnellinen jos ei ole kokenut kurjuutta, puhun vain omasta polustani, enkä väitä myöskään että olisin kulkenut mitään erityisen synkkää polkua. Elämänkokemuksen karttuessa vaan lakkaa vaatimasta ihmeitä, itseltään tai muilta, ja oppii tyytymään tavallisiin asioihin.
[/quote]
Vastauksesi oli järkevän ihmisen puhetta ja olet tavallaan oikeassa. Pitäisi oppia olemaan kiitollinen. Mutta itsekin olen kokenut joskus kovia ja heti kun pääsee takaisin elämään sisälle, tavallinen arki tuntuu riittävältä. Ongelmana on se, että tuo tunne katoaa ajan myötä. Se kurjuus unohtuu ja sitä myötä se arkinen tylsyys ottaa vallan. Ne helpottavat parantumisen hetket ovat enää haalea muisto.
ap
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 10:32"]
Tunteet eivät synny tyhjästä, tunteet syntyvät ajatuksista. Joten jos hallitset ajatuksiasi, hallitset myös tunteitasi. Tämä taito ei synny itsestään, se vaatii harjoitusta.
Viisas ei ole se ihminen joka tietää kaiken kirjatiedon maailmasta taikka joka suorittaa älylliset tehtävät ennätysaikaan. Viisas ihminen on se kuka on onnellinen.
[/quote]
Mistä lähteestä selvitän mitä harjoituksia kannattaa tehdä, jotta ajatukseni olisivat parhaat mahdolliset onnellisuuden saavuttamiseen? Onko jotain kirjasuosituksia?
ap
Kuulostaa ehkä paradoksaaliselta, mutta itse saavutin sisäisen rauhani nimenomaan kaikkien vastoinkäymisten myötä. Tajusi, miten hyvin asiat on silloin, kun ne on tavallisesti. Kun saan murehtia pennin venyttämisestä (toki kohtuuden rajoissa), kun saan herätä kiukkuisena klo 5 kellon soittoon ja lähteä raahustamaan töihin. Kaikki ne asiat, minkä arkisuutta kaipaa sitten, kun menettää jotain oikeasti tärkeää, jonkun läheisen ihmisen. Kun on vellonut syvissä vesissä, on tyytyväinen kun jalat ylttää edes pohjaan. Rannalla lekoilusta auringossa ei osaa edes haaveilla. Haa, tulipa keksittyä juuri kielikuva! :)
En tarkoita ettei ihminen voisi olla optimistinen/onnellinen jos ei ole kokenut kurjuutta, puhun vain omasta polustani, enkä väitä myöskään että olisin kulkenut mitään erityisen synkkää polkua. Elämänkokemuksen karttuessa vaan lakkaa vaatimasta ihmeitä, itseltään tai muilta, ja oppii tyytymään tavallisiin asioihin.