epäonnistunut synnyttäjä

Hei, sie voit pyytää käyntiä kätilön juttusilla ja käydä läpi synnytyksesi ja fiiliksesi. Minä pelkään sektiota yli kaiken, mutta en kokisi "epäonnistuneeni", jos pitäisi tuo toimenpide tehdä, jotta minä ja vauva jäisimme henkiin. On hienoa, että nykyään puhutaan synnytyksestä ja äidin mahdollisuuksista vaikuttaa synnytykseen, tietoa on paljon ja kannustetaan ottamaan synnytys haltuun, mutta rajansa kaikella. Se, että elät terveellisesti, syöt monipuolisesti ja nukut hyvin ei tarkoita sitä, ettetkö joku kaunis päivä voi liukastua ja murtaa nilkkasi tai sairastua masennukseen. Ihan yhtä lailla synnytys on jokaisella omanlaisensa ja elämäänsä ja omaan kroppaansa voi vaikuttaa vain rajallisesti.

Sitäpaitsi rakkaus vauvaan voi syttyä vasta useamman kuukauden viiveellä. Minulle se tuli yllätyksenä esikoisen kanssa, kun en ollutkaan synnärillä onneni kukkuloilla ja kotona seisoin olkkarissa vauva sylissä ja ihmettelin että "mitäs nyt". Vasta muutaman kuukauden päästä olin tutustunut lapseen ja päässyt jyvälle elämästä ja sitten vasta huomasin, että vauvahan on ihan mahdottoman tärkeä ja huolehdin muutenkin kuin vain huolehtimisen vuoksi. Toisen lapsen kohdalla osasin jo odottaa tuota ja annoin itselleni aikaa, tutustuin vauvaan rauhassa ja annoin kehon palautua rankasta raskaudesta ja synnytyksestä. Sama juttu, eli meni parikin kuukautta ennen kuin rakkaus syttyi kunnolla. Kolmatta odotetaan ja nyt en edes murehdi suuntaan tai toiseen, joko sydän läpättää jo synnärillä tai sitten paria kuukautta myöhemmin, mitä sillä on väliä.

Olen paras vanhempi lapsilleni, ihan sama miten synnytys meni tai miltä kehoni näyttää tai miten pian synnytyksen jälkeen aivotkin tajusivat, että hei, meillähän on tällainen hieno vauva nyt kotona. :) Jokainen ihminen on omanlaisensa, kaikki kokevat asiat omalla tavallaan ja apua on saatavilla, jos oma mieliala tuntuu synkältä tai esim. synnytyksen kulku jäi mieleen kummittelemaan. Tsemiä, tuosta se parinkymmenen vuoden urakka kännistyy...

Onneks edes imetys on onnistunut.. t. Ap

Sinulla on terve vauva ja olet itsekin selvinnyt varsin vähin vaivoin hienosta tapahtumasta. Tuo on ihan turhaa. Ei taivaspaikka aukene alatiesynnytyksellä :). Hieman armoa itsellesi...

No voi nyt helvetti. Parempi sektio ja elävä lapsi, kuin epäonnistunut alatiesynnytys ja kuollut lapsi.
Tiedän kyllä mitä tarkoitat, itse koin jopa epäonnistumista siitä, kun en osannut ponnistaa oikein ja homma meni sikäli pieleen. Mutta siitä pitää päästä yli, elämässä se on irrelevanttia.

hyvä ap, synnytyksestä tai sen kulusta huolimatta olet suorittanut kehollasi tehtävän eli kohdussasi on kasvanut lapsi, ja se kyllä tekee sinusta äidin <3 sinulla on kyky synnyttää elämää. kannoit lasta 40 viikkoa. nykylääketiede auttoi lasta syntymään, ennenvanhaan olisi voinut käydä hullusti etkä olisi asiaa miettimässä. nyt voit jo unohtaa suorituspaineet synnyttämisestä ja keskittyä kaikkeen siihen mitä äitinä olo on, ja sitä kaikkea se on sun loppuelämän :-) ei tämä elämä tule koskaan menemään niinkuin itse haluaa, joten ole onnellinen nyt :-)

Ööö... Lapsi tuli maailmaan, niin miten synnytys voi epäonnistua? Jos lapsi olisi vieläkin mahassa, voitaisiin puhua epäonnistumisesta. 

Kuule, sillä ei ole loppupeleissä mitään merkitystä, miten se lapsi on syntynyt, kauan  hän syö  tuttia tai minkäikäisenä oppii potalle. Lopeta se suorittaminen.

Niimpä tiedän että olette oikeassa, mutta se on vaa jotenki jäänyt jumittaa ajatuksia ehkä siks kun en puhunut asiasta kenekää kanssa ja joo tottakai saan kiittää jokapäivä yläkerran isää terveestä vauvasta !! T.ap

Hei täällä toinen ! Vauvaa yritettiin imukupillakin avustaa ulos ja epparinki menivät tekemään, mutta ei mahtunut ja hätäsectioon meni. Vauva joutui erille osastolle, imetyskään ei onnistunut. Et ole yksin asian kanssa. :) suosittelen puhumaan neuvolassa asiasta, tai jos sinulla on mies niin hänen kanssaan. Niin minä tein ja helpotti omaa oloa. :)

Ehkä mä tosiaan oon vaa suorittanu enkä ite sitä huomaa.. ja kyllä mä nautinkin vasta nyt näin rehellisesti sanottunua tästä arjesta mutta en ois uskonu kuinka huono itsetunto mulla onkaan kun vasta tän kaiken jälkeen jopa häpeän omaa kehoa synnytyksen jälkeen vaikka vasta siitä on 2kk.. enkä ole edes mikään kookas..
t.ap

Siri jos oon teidän mielstä niin itserakas mut mua ällöttää ja suorastaan vituttaa tuo roikkuva heltta mahassa mikä ei meinaa lähtee.. t.ap

No, kunhan se sunkin vauvasi on yläasteella, niin kuin mun sektiovauvani (keskeytynyt avautumisvaihe), niin huomaat, että äitiys on kyllä aika paljon muuta kuin se synnytystapahtuma tai edes se imetys. Tää on kestävyyslaji ei sprintti.

'Sori" ap

Ei onnistunut mullakaan. Ei käynnistynyt synnytys ja neljäntenä päivänä oli pakko leikata. Ja haavatulehduksenkin sain. Samalla meni maitokin eli imetyskin epäonnistui. 

Mulla oli aivan sama juttu, ponnistelinkin lähemmäs 3 tuntia ja yritin, mutta ei vaan mahtunut niin kiireellinen sectio. Jälkeenpäin on kyllä vähän kaivellut, että olisiko jotain voinut tehdä toisin kun supistuksetkin oli heikohkoja mutta olin kuitenkin täysin auki. Uskon ap, että ajan kanssa sinäkin pystyt hyväksymään sen, ettei nyt alatie synnytys ollut mahdollinen. Ajattele mitä vauvalle olisi voinut käydä jos liian ahtaasti olisi yrittänyt tulla. Nyt saat nauttia vauvastasi ja arkikin muuttuu vielä paremmaksi kun tervehdyt täysin leikkauksesta!

Vauvani olisi kuollut ilman sektiota, joten mä oon ihan mielelläni vaikka "epäonnistunut" äiti kuin en äiti ollenkaan.

Minulle tehtiin suunniteltu sektio vauvan koon ja asennon takia. Vauva oli terve ja sektio meni hyvin. Imetys ei onnistunut, maito nousi vasta päivien päästä, mutta siinä se sitten olikin. Maitoa tuli hiukan silloin nousun aikaan, muuten sitä ei tullut kuin muutama pisara. Imetin vauvaa aina ensin ja sitten jouduin antamaan korviketta päälle kun huusi nälkää tyhjää tissiä imettyään. En saanut pumppaamallajaan maitoa kuin muutaman pisaran tulemaan. Sektiosta en kokenut pahaa oloa, mutta imetyksen epäonnistuminen harmitti, varsinkin kun sitä imetystä jaksetaan niin hypettää ja korvikeäitejä haukutaan. Onneksi meillä on maailman ihanin neuvolan terkka, joka sai minut ymmärtämään että täysimetys ei tee kenestäkään hyvää tai parempaa äitiä, hyvä äitiys koostuu aivan muusta. Puhu ihmeessä asiasta neuvolassa!