Narsistien lapsia?

Tämä on varmaan aika kulutettu aihe täällä, mutta aloitetaanpa uudestaan:

Olen narsisti-isän (ja ehkä äidinkin?) aikuinen tytär, ja kyselisin kohtalontovereitani jakamaan kokemuksia.

Lapsuuteni lyhyesti:

Olen elänyt kokonaan ilman äidin- tai isänrakkautta. Minua ei ole koskaan halattu, ei suukotettu, ei koskaan sanottu hyvää sanaa. Äiti on alkoholisti. Välit meni poikki kun olen varhaisteini. Eipä hän koskaan minusta oikein välittänyt. Pikkuveljestäni kyllä. Isä oli paljon töissä lapsuudessani. Äiti joi, kun ole rahaa. Hän varasti minun rahani aina kun sitä oli, välillä hän löi. Muistan kerran, kun naapurin täti tuli sanomaan, että "äitisi on sammunut hiekkalaatikolle". Olin ehkä 6v.

Myöhemmin olen tajunnut, että äiti joi isäni takia. Isä löi äitiä, heitti hänet välillä ulos kodista, haukkui häntä huoraksi yms. ja sanoin, ettemme minä ja veljeni ole hänen omia lapsiaan, vaan varmaan äidin "huoraamisen" tulos. Isä oli vähintään yhtä kylmä minua kohtaan koko lapsuuteni: ei koskaan hyvää sanaa. Ei saanut nauraa, ei itkeä, ei kysellä, ei saanut olla olemassa. Opin olemaan näkymätön.

Olin noin 12-vuotias, kun isäni hankki uuden vaimon. Aluksi isä oli oikein hurmaava, mutta "äitipuoli" sai pian oppia, millaisen aviomiehen hän oli hankkinut. Isä hakkasi uutta vaimoaan, poliisit kävivät useasti. Kerran hän joutui oikeuteenkin pahemmasta hakkaamisesta, mutta selvisi sakoilla ja pisti äitipuolen maksamaan sakot takaisin. Äitipuoli tyhmänä muutti myös takaisin kotiin. Vähitellen isä sai äitipuolen jättämään kaikki ystävänsä ja työtkin hänen vuokseen. Ja äitipuoli sitten kosti tämän minulle ja veljelleni. Emme voineet tehdä mitään, sillä isä uhkasi tappaa, jos emme tottele uutta "äitiämme". Isä uhkasi useasti tappaa itsensä ja koko perheen. Usein hän näytteli erilaisia sairauksia, kun oli mennyt "liian pitkälle" tempauksillaan. Kerran hänen melkein onnistuikin tappaa meidät kaikki: hän ajoi auton tahallaan ojaan. Ihme kyllä, kukaan ei kuollut ja pahiten luokkaantui isä itse.

Pahoittelen sekavaa tekstiä. Olen vasta äskettäin alkanut käymään terapiassa, ja vasta aloittelen lapsuuteni käsittelyä. Olisi hyvä kuulla muiden kokemuksista. Voiko minusta tulla vielä normaali ihminen? Olen tajunnut, että muka lapsivihani johtuu kateudesta ja pelosta. Pelkään, etten osaa olla hyvä äiti. Mallit kun ovat tuollaiset...