En ymmärrä, miksi maatalon lapset laitetaan päiväkotiin hoitoon?
Maatalouden harjoittajat pistävät alle kouluikäisensä lapsensa nykyisin päiväkotihoitoon. Ennen hyvään aikaan maanviljelys-ja karjatalouden ammatteissa työskentelevät vanhemmat hoitivat omat lapsensa kotona. Saattoihan samassa taloudessa olla jo eläköitynyt mummo apukätenä, jos samassa huushollissa asui syytingiläisenä, mutta ei se nykyisinkään ole pois suljettua, että mummot tai jompi kumpi mummoista ei joutaisi olemaan apurina, koska hyvin monet alle eläkeikäiset mummot ovat työttöminä,ja joutavat hyvin avittamaan omien lastensa perheitä pienten lastenlastensa hoitoapuina. Onhan tilakoot tietysti yksikköinä kasvaneet aikaisemmista ajoista, mutta oli niitä suurilukuisia karjatilojakin ja isoja viljelystiloja ennenkin, ja niin vaan tuli lapset hoidettua siinä samalla, koska työ oli samassa pihapiirissä kuin kotikin.
Ihmettelen vaan tätä nykyajan meininkiä, että toisaalta kannatetaan kotihoitoa, ja sitten toiset pistävät lapsensa päiväkotiin, vaikka olisi mahdollisuus hoitaa omat lapsensa työn ohessa omassa kotona.
Kommentit (154)
[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 16:15"]
AP, kuinka moni maalaistalon lapsi on vienyt sinun lapsiltasi hoitopaikan, kun noin kitkesänä kirjoittelet?
[/quote]Ei yksikään ole minun lapsiltani vienyt aikoinaan hoitopaikkaa, koska minun lapseni hoitikin lasteni oma isoäiti, kun olin töissä tai opiskelemassa. Nyt lapseni ovat jo aikuisia ja hyvin menestyviä nuoria, vaikka kävivätkin vain esikoulun ennen koulujensa aloittamista.
[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 21:49"]
en ymmärrä miksi kotona olevat (työttömät tai vauvan kanssa) laittavat lapsensa päiväkotiin. mielestäni on käsittämätöntä ettei oman lapsen kanssa haluta/jakseta olla.
[/quote] jos on yh., niin rankkaa se lasten kanssa kokopäivätoimisesti onkin, että en ihmettele, että eronneet, työttömät yh.t vievät lapsensa välillä hoitoon ja itse pääsevät sillä aikaa vähän hengähtämään.
Minä tavallinen uranainen poimin ja mehustan marjat viikonloppuisin, jolloin lapset pyörii jaloissa. Luulenpa, ettei tuo marjojen keruu ja mehustus ole sitä työtä mitä maatilan emäntä nykypäivänä tekee elantonsa eteen. Koko päiväähän ne lapset ei maatiloillakaan ole hoidossa ja viikonloput ovat kotona. Aloittajalla on niin ihanan romanttinen käsitys maatilanemännän töistä ♡.
[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 00:26"][quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 16:15"]
AP, kuinka moni maalaistalon lapsi on vienyt sinun lapsiltasi hoitopaikan, kun noin kitkesänä kirjoittelet?
[/quote]Ei yksikään ole minun lapsiltani vienyt aikoinaan hoitopaikkaa, koska minun lapseni hoitikin lasteni oma isoäiti, kun olin töissä tai opiskelemassa. Nyt lapseni ovat jo aikuisia ja hyvin menestyviä nuoria, vaikka kävivätkin vain esikoulun ennen koulujensa aloittamista.
[/quote]
Jaahas, mistä sitten kumpuaa tuo katkeruus?
Huonosti menee kuitenkin.
Thaimaan matkallamme jokunen vuosi sitten, silloin 4- ja 6-vuotiaat, lapsemme ihmettelivät miksi monilla on lapset työpaikalla mukanaan. Esim. ravintoloissa, kaupoissa, tuk-tuk-kuskilla jne. On se vaan hyvä, että meillä on päivähoito.
[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 00:35"]
[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 00:26"][quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 16:15"] AP, kuinka moni maalaistalon lapsi on vienyt sinun lapsiltasi hoitopaikan, kun noin kitkesänä kirjoittelet? [/quote]Ei yksikään ole minun lapsiltani vienyt aikoinaan hoitopaikkaa, koska minun lapseni hoitikin lasteni oma isoäiti, kun olin töissä tai opiskelemassa. Nyt lapseni ovat jo aikuisia ja hyvin menestyviä nuoria, vaikka kävivätkin vain esikoulun ennen koulujensa aloittamista. [/quote] Jaahas, mistä sitten kumpuaa tuo katkeruus? Huonosti menee kuitenkin.
[/quote] Katkeruus? Mistä mukamas? Huonosti ei mene kuitenkaan. Olen tosiii onnekas, etten aikoinaan valinnut puoliskokseni maatalousyrittäjää, en haluaisi olla jumissa jossain takahikiällä, erakoituneena töiden ympäröimänä maatilan ns. "koneen osana" pääsemättä itse milloin tahdon miltei milloin vain minne vaan, ja karjatilalla nuuhkien sitä ikuista ihtensä lemua. En jaksaisi tuijottaa omaa miestäni ainoana työkaverina maatilan hommissa aamusta iltaan, vaikka joskus jonkun eläinlääkärin tai keinosiementäjän näkisinkin tai tuijotella peltohehtaareita, lehmien isoja, kosteita, tummia silmiä sarvineen tai ilman, puhumattakaan sikoja tai kaakattavia kanoja kiekuvine kukkoineen...
Joo niin, minäkin olin mummolassa maatalossa hoidettavana, pyörin siellä perään katsomatta ties missä varmaan, eihän sitä töitä tehdessä varmaan aina ehtinyt. Joskus naapuri palautti tieltä, joskus olin ehtinyt "auttamaan" sytyttelemällä tulia muuripannuun, navetta savua täynnä kun en tietenkään peltejä osannut/yltänyt taaperona avaamaan.
Entäs sitten ne traktorin alle ehtineet lapset, eiköhän näitäkin ole.
[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 15:29"]
Ihmettelen vaan tätä nykyajan meininkiä, että toisaalta kannatetaan kotihoitoa, ja sitten toiset pistävät lapsensa päiväkotiin, vaikka olisi mahdollisuus hoitaa omat lapsensa työn ohessa omassa kotona.
[/quote]
Mäkin ihmettelen nykyajan meininkiä! Lapsikuolleisuus samalle tasolle kuin 50-luvulla, siitä se onni aukeaa!
Minuakin oli kuljetettu korissa navettaan, sitten sain olla tyhjässä karsinassa. Parivuotiaasta eteenpäin sit yksin. Naapuri oli kerran paluttanut mut, olin jo uli kilometrin päässä kotoa. Olin silloin kaksivuotias. Sit mun 5 v isoveli hoiti mua.
Työtä kait se maanviljelykin on. Isoilla koneilla pyöritään ja isoja eläimiä hoidetaan. Ei todellakaan mikään turvallinen lastenhoitopaikka
Toisaalta jokaiselle lapselle tekee hyvää olla välillä poissa kotoa. Tutustua muihin lapsiin, oppia ryhmässä toimimisen pelisääntöjä yms. En pidä kovin kotisidonnaista elämää parhaana vaihtoehtona 4-6-vuotiaille.
Laittavathan ne kaupunkilaiset työttömätkin lapsensa päiväkotiin. Miksei vie mummolle? Tai talonmiehelle? Sehän se ennenvanhaan hoiti kaikki talon kakarat. Luudalla huiski persiille jos tekivät pahojaan.
Minä ymmärrän vaikken omiani laitakaan. Riippuu paljon mitä tilalla tehdään ja tuotetaan. Kuinka paljon äiti osallistuu.
T. Maatalon emäntä
[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 15:37"]
Työtä kait se maanviljelykin on. Isoilla koneilla pyöritään ja isoja eläimiä hoidetaan. Ei todellakaan mikään turvallinen lastenhoitopaikka
[/quote]
Puhumattakaan maatilan sisätöistä. Kun äiti tai isä istuu koneella ja täyttää EU-lomaketta nro 2.358a/trw1.66, niin se vaatii keskittymistä, eikä lapsen kanssa touhuaminen samalla onnistu.
Niin ei taida kotona etätöitä tekeväkään ehtiä töitä tekemään jos lapset jaloissa pyörivät, miten sitten kun työ ei ole niinkään turvallisesti neljän seinän sisällä.
Näinhän ne työttömät av- mammatkin tekee.
[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 15:37"]
Työtä kait se maanviljelykin on. Isoilla koneilla pyöritään ja isoja eläimiä hoidetaan. Ei todellakaan mikään turvallinen lastenhoitopaikka
[/quote] Yleensä maatalouskoneita käyttävät maatalon isännät, mutta jahka nykyisin emännätkin naisten ajokortin hankkimisen myötä verrattuna entisiin aikoihin, mutta onko siellä koneajohommissa oltava yhtä aikaa emännän ja isännän? Voihan toinen hoitaa lapsia sillä aikaa kun toinen on koneilla hoitamassa hommia.
Toisaalta ennen vanhaan olivat perhekootkin isompia eli lapsia oli enempi kuin nykyisin perheissä kuin mitä nykyaikana, että senkin takia ihmettelen, että mikä mättää, ettei osata niitä kakaroitaan hoitaa ihan itse, ei se päiväkoti mikään pakollinen paikka ole alle kouluikäiselle kuin vasta osa-aikainen esikouluvaihe 6 vuotiaasta lähtien, eikä sinne eskarin jälkeen tarvitse jättää lasta koko loppupäiväksi, mutta onhan se niin kätevää, ei tarvitse sitten kotona äidin tehdä muuta kuin pestä lastensa pyykit, ja laittaa ruokaakin vain itselleen ja miehelleen, koska päiväkoti hoitaa ruokahuollon jne.
Miksi itse et ota lasta mukaan omalle työpaikalle? Siinähän se samalla tavalla sivussa menisi. Eihän lapsen hoitaminen fyysisestä sijainnista kiinni ole.
[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 15:29"]
Ihmettelen vaan tätä nykyajan meininkiä, että toisaalta kannatetaan kotihoitoa, ja sitten toiset pistävät lapsensa päiväkotiin, vaikka olisi mahdollisuus hoitaa omat lapsensa työn ohessa omassa kotona.
[/quote]
Voisi myös työssä käyvät äidit ottaa mukaan ne tenavansa, monella olisi mahdollisuus hoitaa omat lapsensa työn ohessa omassa työpaikassa.
[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 15:29"]Maatalouden harjoittajat pistävät alle kouluikäisensä lapsensa nykyisin päiväkotihoitoon. Ennen hyvään aikaan maanviljelys-ja karjatalouden ammatteissa työskentelevät vanhemmat hoitivat omat lapsensa kotona. Saattoihan samassa taloudessa olla jo eläköitynyt mummo apukätenä, jos samassa huushollissa asui syytingiläisenä, mutta ei se nykyisinkään ole pois suljettua, että mummot tai jompi kumpi mummoista ei joutaisi olemaan apurina, koska hyvin monet alle eläkeikäiset mummot ovat työttöminä,ja joutavat hyvin avittamaan omien lastensa perheitä pienten lastenlastensa hoitoapuina. Onhan tilakoot tietysti yksikköinä kasvaneet aikaisemmista ajoista, mutta oli niitä suurilukuisia karjatilojakin ja isoja viljelystiloja ennenkin, ja niin vaan tuli lapset hoidettua siinä samalla, koska työ oli samassa pihapiirissä kuin kotikin.
Ihmettelen vaan tätä nykyajan meininkiä, että toisaalta kannatetaan kotihoitoa, ja sitten toiset pistävät lapsensa päiväkotiin, vaikka olisi mahdollisuus hoitaa omat lapsensa työn ohessa omassa kotona.
[/quote]
Huomaan kyllä ettet ymmärrä