Lue keskustelun säännöt.
Puolison mt-ongelmat
24.08.2015 |
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 22:37"]
Ei ihan kipeenä mutta kun ex sai masennuksen niin itse en voinut jäädä suhteeseen kun söi omaa jaksamista. Kuormitti liikaa kun ei ollut parisuhdetta ollenkaa eikä hän pystynyt ajattelemaan muita kuin itseään ja rypi milloin itse säälissä ja milloin kiukutteli. Eikä suostunut hakemaan apua tai ottamaan sitä vastaan. En halunnut hoitosuhdetta vaikka rakastinkin häntä mutta minun on hyvin vaikea ymmärtää masentuneita ihmisiä. Se on jokin kummallinen tila elävän ja kuolleen välillä mikä vaan on siinä. Syöpä potilaat sentään paranevat tai kuolevat. Masentunut ei. Ellei tuhoa itseään. Jos olisi ottanut apua vastaan niin kenties olisin jäänyt, mutta nyt oli ajateltava myös omaa ja lapsen etua. Ehkä minun olisi pitänyt reagoida aikaisemmin ja hoitaa meidät perheneuvolaan. Ehkä minun olisi pitänyt hakea itselleni apua jaksamiseen. Yhä rakastan häntä mutta tuntuu että on liian myöhäistä jatkaa tai aloittaa alusta. Hän tuskin edes huolisi minua enää kun hylkäsin noin. Tämä viesti on ensimmäinen kerta elämässäni kun avaudun asiasta ja vaikka siitä on vuosia niin kaipaan häntä. Voimia ap. Flunssa menee ohi mutta rakkauden ei pitäisi olla niin heppoinen asia että se katoaa saati voi unohtaa. Anna sille kanakeittoa ja haleja niin tietää että hänestä välitetään. Exällä oli myös kovia flunssa kierteitä. Voisiko ne vaikuttaa mt-ongelmien syntymiseen?
[/quote]
Itselläni masennuksen ja paniikkihäiriön voittaneena tuli huono olo tästä viestistä. En olisi itse pärjännyt ilman mieheni tukea.
Kommentit (47)
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:32"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:49"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:32"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:25"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:18"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:11"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 22:57"]
Ärsyttävintä, ettei ota apua vastaan. Mulla on kaveri psykoosissa. Majailee fyysisesti hyvin sairaan äitinsä luona. Äitinsä ei henno pakottaa pois. Kaveri ei suostu minkäänlaiseen hoitoon. Puoli vuotta oli pakotettuna sairaalassa. Ei suostunut lääkkeisiin eikä mihinkään. Nyt siis äitinsä kotona sekaisin.
[/quote]
Harmi, kun suomessa ei voi pakottaa hoitoon. Moni liian sairas itse menemään. Toisaalta moni sairas jää ilman hoitoa vaikka hakevat. Edelleen vaikka moni maailmassa on sitä mieltä, että mielenterveys-ongelmat ovat oikeita sairauksia, niin ne käsitellään ihmisen heikkoutena ja omana kykemättömyytenä hoitaa asiansa kuntoon. Vähän kuin työttömyys.
[/quote]
Sairaillakin on oikeus päättää omasta hoidostaan. Myös psyykkisesti sairaille. Siitä olen samaa mieltä, että moni halusi kyllä hoitoon, mutta ei sitä saa. psykoterapia on ihan liian kallista maksaa itse. Vaikka kela tukisikin niin omavastuuta silti on.
[/quote]
Helsingissä alle 30v kai saa ilmaiseks muutaman kerran ja tukea jos joutuu jatkamaan pidempää ja saa sillä menetetyn työkyvyn takaisin. Kela korvaus on jotain 30-40% luokkaa ja 60e on alimpia hintoja mitä muistan nähneeni. Ei terveydelle voi hintaa laittaa, mutta ymmärrän jos on tiukkaa. Eikö sossu tuu apuun?
[/quote]
ensinnäkin sekoitat nuo ilmaisköynnit varmaan sairaanhoitajan käynteihin? Psykoterapia kun maksaa sen 65-100 euroa tunti. Siihen voi kelan tukea saada, mutta omavastuut on suuret. esim osa joutuu käymään 2 krt viikossa psykoterapiassa. Siihen kuluu siis yli parisataa kuussa. Aivan liikaa ihmisille jolla on vaikeuksia ostaa edes ruokaa itselleen. Sosiaalitoimi harvoin tulee maksamaan, riippuu toki. Itse en sosiaalitoimesta psykoterapiakuluja saa. Psykoterapiaa ei siis todellakaan saa kaikki halukkaat, yleensä vain riittävän varakkaat ja kelan mielestä kuntoutettavat.
[/quote]
Alle 30v saa apua ilmaisesta kriisipisteestä, missä työntekijät ovat koulutettuja psykoterapeutteja ja psyk.erik.sairaanhoitajia. Käyntejä on 5-10 täysin ilmaiseksi, jonka jälkeen saa apua jatkohoitoon tarvittaessa.
[/quote]
Ok, hieno juttu. Tässä kaupungissa ei sellaista ole. Eikä ole varaa psykoterapiaan.
[/quote]
Vaikea uskoa näin pk-seudulla ikänsä asuneena, mut eiks muissa kaupungeissa ole mitään palveluita.
[/quote]Asun Kälviällä. Ei täällä tarvita mt-palveluita koska ihmisillä ei ole mt-ongelmia. Jos joku on outo niin painostetaan se ottamaan ittensä hengiltä tai muuttamaan etelään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:37"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 01:32"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:49"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:32"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:25"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:18"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:11"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 22:57"]
Ärsyttävintä, ettei ota apua vastaan. Mulla on kaveri psykoosissa. Majailee fyysisesti hyvin sairaan äitinsä luona. Äitinsä ei henno pakottaa pois. Kaveri ei suostu minkäänlaiseen hoitoon. Puoli vuotta oli pakotettuna sairaalassa. Ei suostunut lääkkeisiin eikä mihinkään. Nyt siis äitinsä kotona sekaisin.
[/quote]
Harmi, kun suomessa ei voi pakottaa hoitoon. Moni liian sairas itse menemään. Toisaalta moni sairas jää ilman hoitoa vaikka hakevat. Edelleen vaikka moni maailmassa on sitä mieltä, että mielenterveys-ongelmat ovat oikeita sairauksia, niin ne käsitellään ihmisen heikkoutena ja omana kykemättömyytenä hoitaa asiansa kuntoon. Vähän kuin työttömyys.
[/quote]
Sairaillakin on oikeus päättää omasta hoidostaan. Myös psyykkisesti sairaille. Siitä olen samaa mieltä, että moni halusi kyllä hoitoon, mutta ei sitä saa. psykoterapia on ihan liian kallista maksaa itse. Vaikka kela tukisikin niin omavastuuta silti on.
[/quote]
Helsingissä alle 30v kai saa ilmaiseks muutaman kerran ja tukea jos joutuu jatkamaan pidempää ja saa sillä menetetyn työkyvyn takaisin. Kela korvaus on jotain 30-40% luokkaa ja 60e on alimpia hintoja mitä muistan nähneeni. Ei terveydelle voi hintaa laittaa, mutta ymmärrän jos on tiukkaa. Eikö sossu tuu apuun?
[/quote]
ensinnäkin sekoitat nuo ilmaisköynnit varmaan sairaanhoitajan käynteihin? Psykoterapia kun maksaa sen 65-100 euroa tunti. Siihen voi kelan tukea saada, mutta omavastuut on suuret. esim osa joutuu käymään 2 krt viikossa psykoterapiassa. Siihen kuluu siis yli parisataa kuussa. Aivan liikaa ihmisille jolla on vaikeuksia ostaa edes ruokaa itselleen. Sosiaalitoimi harvoin tulee maksamaan, riippuu toki. Itse en sosiaalitoimesta psykoterapiakuluja saa. Psykoterapiaa ei siis todellakaan saa kaikki halukkaat, yleensä vain riittävän varakkaat ja kelan mielestä kuntoutettavat.
[/quote]
Alle 30v saa apua ilmaisesta kriisipisteestä, missä työntekijät ovat koulutettuja psykoterapeutteja ja psyk.erik.sairaanhoitajia. Käyntejä on 5-10 täysin ilmaiseksi, jonka jälkeen saa apua jatkohoitoon tarvittaessa.
[/quote]
Ok, hieno juttu. Tässä kaupungissa ei sellaista ole. Eikä ole varaa psykoterapiaan.
[/quote]
Vaikea uskoa näin pk-seudulla ikänsä asuneena, mut eiks muissa kaupungeissa ole mitään palveluita.
[/quote]Asun Kälviällä. Ei täällä tarvita mt-palveluita koska ihmisillä ei ole mt-ongelmia. Jos joku on outo niin painostetaan se ottamaan ittensä hengiltä tai muuttamaan etelään.
[/quote]
Vau. Ei ihme, että etelässä on niin paljon erillaisia ihmisiä. Kaikella hyvällä.
Myötä- ja vastoinkäymisissä pitää tukea, mutta rajansa kaikella.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:01"]
Mieheni sairasti vuosia vaikeaa masennusta. Vaikeinta oli kun syytti aina muita ja olosuhteita, itsessään ei nähnyt mitään väärää. Erään keskustelun jälkeen lakkasi lähes tyystin puhumasta, kun olin sanonut 'jos ei ole mitään positiivista sanottavaa, niin voi olla mieluummin hiljaa'. Lääkitsi itseään alkoholilla ja kannabiksella. Kun väkevät tulivat kuvioihin mukaan ja niihin liittyvät minua syvästi inhottavat järjettömät humalatilat, sanoin että 'tässä menee minun rajani. Tätä en siedä yhtään'. Siihen se onneksi jäikin. Suurimman osan ajasta koin hänet isona mustana, painavana aukkona, joka imi ympäriltään kaiken kepeän ja iloisen. Tuntui kuin happi olisi kokoajan lopussa. Pahimpina jaksoina jätin itkevän miehen aamulla kotiin mennessäni töihin. Aina oli takaraivossa pelko hänen itsemurhastaan.
Raskasta oli myös se kun kaikki vastuu jäi minulle. Meillä oli tuolloin kaksi ala-astetta käyvää lasta. Eivät voineet kutsua kavereita kylään. Itse paiskoin hulluna töitä ylä-asteen opettajana uudessa paikassa. Lisäksi asuimme tuolloin eräänlaisessa yhteisössä, ja vaikka se sosiaalisuus oli minulle myös ihana tuki, niin aina piti myös ikäänkuin sovitelijana mieheni ja yhteisön välillä. Lähinnä puolustaa yhteisön jäseniä mieheni kohtuuttomilta syytöksiltä. Jopa yhteydenpito mieheni äitiin (jolla myös oli tuolloin hyvin raskas vaihe meneillä) jäi minun vastuulleni. Olin käytännössä totaali-yh. Myös taloudellisesti.
Monet kerrat teki mieli luovuttaa. Olin aivan poikki. Yritin järjestää olosuhteita miehelle suotuisemmiksi. Etsin paremman terapeutin. Muutimme. jne. Joka kerran ajattelin: kokeilen vielä tätä, jos ei muutosta tapahdu, niin lähden.
Ekan kerran sain toivoa kun suostui menemään lääkärille -tuli sieltä tosin tyhjin käsin takaisin. Oli puhunut ihan ympäripyöreitä. Vasta kun mentiin yhdessä ja vastaanotolla itkien selitin minkälainen mieheni olemus arkipäivässämme on, alkoi tapahtumaan. Seuraavan kerran sain toivoa kun hän alkoi hahmottamaan masennuksensa vaikutuksia minuun ja lapsiin, ja osasi jopa sanoa siitä jotain ääneen. Jossain vaiheessa häntä alkoi taas pikkuruisen seksikin kiinnostamaan. Joka kerran pikkuisen toivoa, että ehkä tämä tästä. Ja sitten taas mentiin takapakkia ja tuli paniikkihäiriöitä jne ja aloin jälleen kerran miettimään eroa.
Lopulta todettiin kilpirauhasen vajaatoimintaa, sekä fibriomyalgia (tutkittiin minun aloitteestani, sen jälkeen kun olin av-lta lukenut näistä -kiitos av!!!). Oikeanlaiset lääkkeet, parempi asuinpaikka ja parempi ymmärrys omasta olostaan ja avot! Lähes kahdeksan vuoden jälkeen minulla on jälleen mies rinnallani, joka haluaa ja pystyy jakamaan arjet ja juhlat kanssani.
Ymmärrän kyllä kaikkia, jotka eivät tätä kärsimysnäytelmää kovin pitkään jaksa. Yhtenä syynä, etten lähtenyt oli mieheni sekava tila, olisin kokenut jättäväni hänet heitteille. Mutta toisena syynä siihen, että minä jäin, oli yksinkertaisesti siinä, että olin niin poikki, etten jaksanut edes ajatella mitä kaikkea ero toisi tullessaan, saatikka että olisin sen käytännössä saanut aikaiseksi. Itse en ole noista vuosista vielä ihan toipunut. Tuntuu kuin olisin kuluttanut kaikki energiavarastoni tyystin loppuun, enkä saa niitä täytettyä kuin ihan vain välittömään tarpeeseen...
[/quote]
Olet ollu ihan uskomattoman sitkeä vaimo, olispa mullakin tollanen. Omat puolisot on lähteneet kävelemään pienempien ongelmien edessä, eikä heillä ole ollu luottamusta tulevaan, vaikka kaikki ongelmat ei ole johtuneetkaan minusta. Jotain tollasta sitkeää luonnetta olisin tarvinnut, mutta toisaalta nyt olen yksin eläessä saanut täysin keskittyä omien asioitteni eteenpäin vientiin. Nyt olen vasta myöhemmin tajunnu, et ei ero ole ollu pelkästään paha juttu ja toisen rangaistus minulle.
M39
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:57"]
Mites orastava uusperhekuvio vakavassa MT-tilanteessa, masennus, itsariyrityksiä: puolison lisäksi oirehdin jo itsekin, lapset ovat huolissaan, tajuavat et kaikki ei oo kohallaan. On juteltu, mut vaikeempi ymmärtää mielen sairautta ku fyysistä kipua. MT-ongelmat ei mulle uutta, ja periaatteessa sama ku fyysiset vaivat ts. ei asennevammaa, mut en osannu kuvitella kuin kovasti ne voi vaikuttaa perhekuvioon, lapsiin, muhun. Mun pitäs olla vahva ja tukea, mut nyt kärsii kaikki. Tuntuu ettei kukaan enää jaksa!
[/quote]
Itse olen huomannu, et ero ei ole ollut paha ratkaisu. Olen paljon paremmin pystynyt keskittymään omiin asioihini, kun ei ole ollut parisuhdetta. Voihan sitä tilannetta sitten myöhemmin katsoa uudestaan, et onko vielä mahdollisuutta parisuhteelle. Ja pystyt siekin tukemaan miestä halutessasi, vaikka eroaisittekin.
M39
Ymmärrän täysin jos ei jaksa mielenterveysongelmaisen kanssa. Jokainen joka ei ymmärrä, voisi koittaa elää esim. kaksisuuntaisen kanssa. Täytyykö kestää kuukausia kestävien menokausien pettämiset, raivoamiset, syyttelyt, rahan tuhlailut, välinpitämättömyys, henkinen väkivalta, selvitykset viranomaisten kanssa jne jne. Sitten muutama viikko normaalia, jonka jälkeen alkaa taas alamäki ja itketään, ollaan toimintakyvyttömiä..ja sitten taas uuteen kiitoon. Voin kertoa, että siinä uupuu se toinenkin osapuoli kun sairautta ei saada hallintaan ja meno jatkuu vuodesta toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masentuneethan sanovat että sairasta täytyy ymmärtää ja niinhän se on. Sairaudelle ei mitään voi. Mutta kyllä minun mielestäni pitää ymmärtää sekin jos se kanssaeläjä ei jaksa. Jos toinen on ollut vahva ja jaksanut niin sitä pitää sitten itsestäänselvyytenä. Mutta joskus tulee säkissä pohja vastaan kaikilla. Jos suojelee omaa mielenterveyttään niin onko se tuomoittavaa? Vai onko tavoiteltava tilanne se että lopussa on kaksi masentunutta?
Hullut hoitakoot itsensä kuntoon mielisairaalassa ennenkuin alkavat ihmissuhteisiin muiden elämää pilaamaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:25"]
Niin.. Siinä onkin miettimistä. Itsestähän se on kiinni. Riski on myös, että mies sekoaa kymmenen, kahden kymmenen vuoden päästä ja uhraus meni "hukkaan". Suosittelen adoptiota jos mies vaikuttaa tasapainoiselta ja on tietoinen piilevästä riskistä ja halukas hoitamaan sairautta sen puhkiessa.. Kyllä sitä lasta rakastaa ihan samalla tavalla vaikka olisikin jonkun muun haikara tuonnut.
[/quote]
Skitsofreniaan sairastutaan teini-iässä tai nuorena aikuisena. Myöhemmin se on erittäin epätodennäköistä. Melkein ainoa syy seota myöhemmin on alkoholi- tai huumepsykoosi.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 21:04"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:25"]
Niin.. Siinä onkin miettimistä. Itsestähän se on kiinni. Riski on myös, että mies sekoaa kymmenen, kahden kymmenen vuoden päästä ja uhraus meni "hukkaan". Suosittelen adoptiota jos mies vaikuttaa tasapainoiselta ja on tietoinen piilevästä riskistä ja halukas hoitamaan sairautta sen puhkiessa.. Kyllä sitä lasta rakastaa ihan samalla tavalla vaikka olisikin jonkun muun haikara tuonnut.
[/quote]
Skitsofreniaan sairastutaan teini-iässä tai nuorena aikuisena. Myöhemmin se on erittäin epätodennäköistä. Melkein ainoa syy seota myöhemmin on alkoholi- tai huumepsykoosi.
[/quote]
Iällä ei sinänsä ole tekemistä sairastumisen kanssa, vaan on ennemminkin elämäntilanne. Teini-iässä ja nuorena aikuisena on itsenäistymisen kriisi ja suuret odotukset jotka laukaisee sen monilla. Hormonien heittely on toinen syy ja sen takia naisilla se saattaa puhjeta keski-iän jälkeen, mutta koska on ehtinyt jo kerätä elämänkokemusta niin työkalut sen selvittämiseen ovat paremmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 23:14"]
Ei kenenkään tarvitse uhrata elämäänsä jonkun toisen mielenterveysongelmien takia. Ihmettelen myös miten jotkut varta vasten hankkivat pääsairaan kumppanin.
[/quote]
Ehkäpä tässä on semmoinen juju... Katsopas kun rakastaa toista ja ei toisella jatkuvasti ole henkisesti paha olla. Niitä hyviä aikoja on.
Se on rakkaus toista ihmistä kohtaan.
Kyllä minä ymmärrän, ettei sairaan puolison kanssa välttämättä jaksa. Meillä minä olen se, joka nyt lähes kymmenen vuoden jälkeen olen hiljalleen saamassa apua vaikeaan masennukseen ja paniikki- ja ahdistuneisuushäiriöön. Tiedän olevani taakka, vaikka pyrin häntä suojelemaan itseltäni pahimmassa kunnossa. Miehellä vastaavanlaista taustaa, joten ymmärtää jossain määrin. Kyllä siitä on valtava apu, jos toinen jaksaa olla vierellä.
Toisaalta hänellä on väkivalta- ym. taipumuksia, ja usein tuntuu, että ainoa ero välillämme on se, että minä saan apua. Hän on sitä tyyppiä, jotka eivät ole sairaita niin kauan kuin eivät mene lääkäriin. Silti vihaisena haukkuu mielisairaaksi, vammaiseksi, huoraksi ja ties mitä kamalaa. Ei tämä taida olla minulle millään tavalla toipumista tukeva ympäristö loppupeleissä, mutta toisaalta en uskalla häntäkään jättää yksin, kun on uhkaillut itsemurhalla ja "pistävänsä elämänsä paskaksi". Aikuinen ihminen juu, eikä kukaan voi tietty toisen puolesta elää, mutta hyvät hetket tekevät tilanteesta monimutkaisen. Seurusteluakaan ei ole takana kuin vuoden verran. Mies on lupaillut hakevansa apua, mutta eipä tuo näytä tapahtuvan. Pikkuisen on lohduton olo, kuin umpikujassa olisi.
N21
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 23:45"]
Miehellä on vakava mielenterveysongelma, jolle alttius on vahvasti periytyvää. Useimmilla hänen sukunsa miehillä, nyt kun olen sukuunkin tutustunut, on samaa.
En halua, en voi, hankkia lasta hänen kanssaan. En voisi rangaista lastani tuollaisilla geeneillä.
Ero on siis edessä, koska haluan jossain vaiheessa lapsen. Olen nyt n. 30 v. Harmi sinänsä, mies on muuten mukava.
En vain tiedä millä perustelen eron miehelle, koska meillä menee sinänsä ihan hyvin, ja tuota mielenterveysongelmaa en halua sanoa syyksi, se satuttaisi miestä liikaa.
[/quote]
Mikä on vakava mielenterveysongelma, joka on vielä vahvasti periytyvä?
t. nainen, joka aikoo tehdä lapsia miehen kanssa, jonka äidillä paranoidi skitsofrenia
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:32"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:25"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:18"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:11"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 22:57"]
Ärsyttävintä, ettei ota apua vastaan. Mulla on kaveri psykoosissa. Majailee fyysisesti hyvin sairaan äitinsä luona. Äitinsä ei henno pakottaa pois. Kaveri ei suostu minkäänlaiseen hoitoon. Puoli vuotta oli pakotettuna sairaalassa. Ei suostunut lääkkeisiin eikä mihinkään. Nyt siis äitinsä kotona sekaisin.
[/quote]
Harmi, kun suomessa ei voi pakottaa hoitoon. Moni liian sairas itse menemään. Toisaalta moni sairas jää ilman hoitoa vaikka hakevat. Edelleen vaikka moni maailmassa on sitä mieltä, että mielenterveys-ongelmat ovat oikeita sairauksia, niin ne käsitellään ihmisen heikkoutena ja omana kykemättömyytenä hoitaa asiansa kuntoon. Vähän kuin työttömyys.
[/quote]
Sairaillakin on oikeus päättää omasta hoidostaan. Myös psyykkisesti sairaille. Siitä olen samaa mieltä, että moni halusi kyllä hoitoon, mutta ei sitä saa. psykoterapia on ihan liian kallista maksaa itse. Vaikka kela tukisikin niin omavastuuta silti on.
[/quote]
Helsingissä alle 30v kai saa ilmaiseks muutaman kerran ja tukea jos joutuu jatkamaan pidempää ja saa sillä menetetyn työkyvyn takaisin. Kela korvaus on jotain 30-40% luokkaa ja 60e on alimpia hintoja mitä muistan nähneeni. Ei terveydelle voi hintaa laittaa, mutta ymmärrän jos on tiukkaa. Eikö sossu tuu apuun?
[/quote]
ensinnäkin sekoitat nuo ilmaisköynnit varmaan sairaanhoitajan käynteihin? Psykoterapia kun maksaa sen 65-100 euroa tunti. Siihen voi kelan tukea saada, mutta omavastuut on suuret. esim osa joutuu käymään 2 krt viikossa psykoterapiassa. Siihen kuluu siis yli parisataa kuussa. Aivan liikaa ihmisille jolla on vaikeuksia ostaa edes ruokaa itselleen. Sosiaalitoimi harvoin tulee maksamaan, riippuu toki. Itse en sosiaalitoimesta psykoterapiakuluja saa. Psykoterapiaa ei siis todellakaan saa kaikki halukkaat, yleensä vain riittävän varakkaat ja kelan mielestä kuntoutettavat.
[/quote]
Alle 30v saa apua ilmaisesta kriisipisteestä, missä työntekijät ovat koulutettuja psykoterapeutteja ja psyk.erik.sairaanhoitajia. Käyntejä on 5-10 täysin ilmaiseksi, jonka jälkeen saa apua jatkohoitoon tarvittaessa.
[/quote]
Ok, hieno juttu. Tässä kaupungissa ei sellaista ole. Eikä ole varaa psykoterapiaan.
Mites orastava uusperhekuvio vakavassa MT-tilanteessa, masennus, itsariyrityksiä: puolison lisäksi oirehdin jo itsekin, lapset ovat huolissaan, tajuavat et kaikki ei oo kohallaan. On juteltu, mut vaikeempi ymmärtää mielen sairautta ku fyysistä kipua. MT-ongelmat ei mulle uutta, ja periaatteessa sama ku fyysiset vaivat ts. ei asennevammaa, mut en osannu kuvitella kuin kovasti ne voi vaikuttaa perhekuvioon, lapsiin, muhun. Mun pitäs olla vahva ja tukea, mut nyt kärsii kaikki. Tuntuu ettei kukaan enää jaksa!
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:57"]
Mites orastava uusperhekuvio vakavassa MT-tilanteessa, masennus, itsariyrityksiä: puolison lisäksi oirehdin jo itsekin, lapset ovat huolissaan, tajuavat et kaikki ei oo kohallaan. On juteltu, mut vaikeempi ymmärtää mielen sairautta ku fyysistä kipua. MT-ongelmat ei mulle uutta, ja periaatteessa sama ku fyysiset vaivat ts. ei asennevammaa, mut en osannu kuvitella kuin kovasti ne voi vaikuttaa perhekuvioon, lapsiin, muhun. Mun pitäs olla vahva ja tukea, mut nyt kärsii kaikki. Tuntuu ettei kukaan enää jaksa!
[/quote]Kannattaa miettiä, kannattaako tuollaiseen lähteä, vai onko parempi vain sinä+lapset
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:57"]
Mites orastava uusperhekuvio vakavassa MT-tilanteessa, masennus, itsariyrityksiä: puolison lisäksi oirehdin jo itsekin, lapset ovat huolissaan, tajuavat et kaikki ei oo kohallaan. On juteltu, mut vaikeempi ymmärtää mielen sairautta ku fyysistä kipua. MT-ongelmat ei mulle uutta, ja periaatteessa sama ku fyysiset vaivat ts. ei asennevammaa, mut en osannu kuvitella kuin kovasti ne voi vaikuttaa perhekuvioon, lapsiin, muhun. Mun pitäs olla vahva ja tukea, mut nyt kärsii kaikki. Tuntuu ettei kukaan enää jaksa!
[/quote]
Hae itsellesi apua. Sit jaksat pohtia, miten jaksaa muita. Pahin on, että jää ongelmien kanssa yksin, olisi kyseessä omat tai muiden ongemat.
Miehellä on vakava mielenterveysongelma, jolle alttius on vahvasti periytyvää. Useimmilla hänen sukunsa miehillä, nyt kun olen sukuunkin tutustunut, on samaa.
En halua, en voi, hankkia lasta hänen kanssaan. En voisi rangaista lastani tuollaisilla geeneillä.
Ero on siis edessä, koska haluan jossain vaiheessa lapsen. Olen nyt n. 30 v. Harmi sinänsä, mies on muuten mukava.
En vain tiedä millä perustelen eron miehelle, koska meillä menee sinänsä ihan hyvin, ja tuota mielenterveysongelmaa en halua sanoa syyksi, se satuttaisi miestä liikaa.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:49"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:32"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:25"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:18"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 00:11"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 22:57"]
Ärsyttävintä, ettei ota apua vastaan. Mulla on kaveri psykoosissa. Majailee fyysisesti hyvin sairaan äitinsä luona. Äitinsä ei henno pakottaa pois. Kaveri ei suostu minkäänlaiseen hoitoon. Puoli vuotta oli pakotettuna sairaalassa. Ei suostunut lääkkeisiin eikä mihinkään. Nyt siis äitinsä kotona sekaisin.
[/quote]
Harmi, kun suomessa ei voi pakottaa hoitoon. Moni liian sairas itse menemään. Toisaalta moni sairas jää ilman hoitoa vaikka hakevat. Edelleen vaikka moni maailmassa on sitä mieltä, että mielenterveys-ongelmat ovat oikeita sairauksia, niin ne käsitellään ihmisen heikkoutena ja omana kykemättömyytenä hoitaa asiansa kuntoon. Vähän kuin työttömyys.
[/quote]
Sairaillakin on oikeus päättää omasta hoidostaan. Myös psyykkisesti sairaille. Siitä olen samaa mieltä, että moni halusi kyllä hoitoon, mutta ei sitä saa. psykoterapia on ihan liian kallista maksaa itse. Vaikka kela tukisikin niin omavastuuta silti on.
[/quote]
Helsingissä alle 30v kai saa ilmaiseks muutaman kerran ja tukea jos joutuu jatkamaan pidempää ja saa sillä menetetyn työkyvyn takaisin. Kela korvaus on jotain 30-40% luokkaa ja 60e on alimpia hintoja mitä muistan nähneeni. Ei terveydelle voi hintaa laittaa, mutta ymmärrän jos on tiukkaa. Eikö sossu tuu apuun?
[/quote]
ensinnäkin sekoitat nuo ilmaisköynnit varmaan sairaanhoitajan käynteihin? Psykoterapia kun maksaa sen 65-100 euroa tunti. Siihen voi kelan tukea saada, mutta omavastuut on suuret. esim osa joutuu käymään 2 krt viikossa psykoterapiassa. Siihen kuluu siis yli parisataa kuussa. Aivan liikaa ihmisille jolla on vaikeuksia ostaa edes ruokaa itselleen. Sosiaalitoimi harvoin tulee maksamaan, riippuu toki. Itse en sosiaalitoimesta psykoterapiakuluja saa. Psykoterapiaa ei siis todellakaan saa kaikki halukkaat, yleensä vain riittävän varakkaat ja kelan mielestä kuntoutettavat.
[/quote]
Alle 30v saa apua ilmaisesta kriisipisteestä, missä työntekijät ovat koulutettuja psykoterapeutteja ja psyk.erik.sairaanhoitajia. Käyntejä on 5-10 täysin ilmaiseksi, jonka jälkeen saa apua jatkohoitoon tarvittaessa.
[/quote]
Ok, hieno juttu. Tässä kaupungissa ei sellaista ole. Eikä ole varaa psykoterapiaan.
[/quote]
Vaikea uskoa näin pk-seudulla ikänsä asuneena, mut eiks muissa kaupungeissa ole mitään palveluita.