Voi ei, poikani tyttöystävän perhe lähti meiltä juuri, nyt hävettää...
Kutsuimme lukioikäisen poikani samanikäisen tyttöystävän perheineen meille muutama päivä sitten. Tänään he sitten tulivat, ja kaikki meni mönkään... Mutta, ennen kuin palaan siihen, kerron vähän taustatietoa.
Poikani alkoi seurustella muutama kuukausi sitten kauniin, mukavan ja fiksunoloisen tytön kanssa, joka kävi/käy poikani kanssa samaa koulua. Tytön äiti on aasialainen ja isä slaavi (en kerro vanhempien kotimaita tarkemmin). Tyttö puhuu siis viittä kieltä, mukaanlukien suomea, ruotsia ja englantia vanhempiensa äidinkielten lisäksi.
Poika on myös kertonut aiemmin, että tytön molemmat vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja, toinen on lääkäri yms. Meidän perheessä on siis aivan tavalliset, alempaan keskiluokkaan kuuluvat duunarivanhemmat.
Nyt voimmekin jo alkaa puhua siitä vierailusta:
Tyttö saapui siis vanhempineen meille muutama tunti sitten. Minulla oli siinä vaiheessa vielä siivoamonen kesken, eli he joutuivat näkemään talomme sotkuisena. Kaiken lisäksi he kaikki olivat pukeutuneet "hienosti", eli ilmeisesti kuvittelivat kyseessä olevan vähän erilaiset "juhlat". Minulla, miehelläni ja pojallamme oli vain päällä tavalliset arkivaatteet. Minua alkoi jo hieman nolottaa tässä vaiheessa.
Juttelimme vähän ennen kahveja. Meidän perheessä on aina tapana olla rentoja, eli puhutaan mistä sattuu ja nauretaan paljon. Tytön perheessä on ilmeisesti eri käytännöt, sillä vanhemmat puhuivat vain ns. muodollisista asioista, eivätkä nauraneet kertaakaan vaikka mieheni heitti vitsiä.
Sitten tuli kahvien aika. Olimme siis laittaneet tarjolle vain kahvia, teetä ja pullapitkon. Tajusin heti vanhempien ilmeestä, että he olivat odottaneet jotain kunnon ruokatarjoiluja. Punastuin häpeästä, ja selitin, että voin kyllä vielä lämmittää eilistä keittoa, mutta he jättivät väliin.
Tuon jälkeen minua alkoi ahdistaa ihan suunnattoman paljon - mikään ei mennyt, kuten olin suunnitellut - ja sen takia aloin höpöttää päättömiä. Tytön vanhemmat tuijottivat minua kuin mielisairasta. Pian sen jälkeen he sanoivat, että nyt pitää lähteä. En usko, että he tulevat meille uudestaan.
Nyt vain hävettää ja itkettää. Kaikki on pilalla, kun tytön vanhemmat ovat saaneet niin kamalan ensivaikutelman meistä :(
Kommentit (111)
ÖÖ, no joku pulla on kyllä niin junttiuden huippu kun olla ja voi. Ois nyt ees jotain lohileipiä tms. Sano nyt vielä, että oli joku muovipussi-pullapitko, niin kuolen myötähäpeästä.
Ja mies kertoi tietysti jotain tosi hauskoja pieru- ja neekerivitsejä...
Vähän olis kyllä tyylikkäämpää ilta-aikaan tarjota esim. lasit viiniä ja juustoja. Kahvia ja pullaa? Voi jeesus, pitivät teitä kyllä varmaan outoina.
Äh, älä stressaa. Talo elää tavallaan. Olette varmasti mukavan rentoa seuraa. Itse pidän sellaisesta
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 22:18"]
Lounas on n. klo. 11-13
Päivällinen n. klo. 16-18
Illallinen klo. 20:00 > (ja illallinen on siis iltakutsun juhlallisempi muoto, yhtälailla tarjolla olisi voinut olla muutakin, mutta 1. kerralla iltakutsu kyllä käsittää ruoan, ei IKINÄ pelkkää kahvia :DD
[/quote]
Kuinka moni syö lämpimän ruuan kolmesti päivässä? Ei kukaan.
Vaikka mäkin rento tapaus olen, niin miehes "hauskat" vitsit olisivat voineet olla kovin vaivaannuttavia.. ja eilinen keitto! Voi jee. :D
Kyllähän olisi vituttanut muakin, jos käpynen pullapitko heitetään eteen. "ota pirjo pulla, ota" pieruvitsien saattelemana.
Sorry, mutta näin tämä nyt piirtyi mun päähän.
En usko että tuossa mitään katastrofia tapahtui. Kyllä he ymmärtävät, että olette WT-porukkaa, eivätkä varmaan edes odottaneet tarjoiluiden suhteen mitään ihmeellisyyksiä
En usko, mutta hyvä yritys kuitenkin.
Jos saat kutsun kylään, pukeudutko itse siististi? Meidän perhe ainakin pukeutuu. Entä saavutko ajoissa?
Ei kohtelias käyttäytyminen ole vain ulkomaalaisten juttu.
Miten olis, jos kutsutaan syömään TAI kahville? Ei tarvi kenenkään arvailla, millainen kutsu kyseessä? Näin meillä on aina tehty.
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 22:35"][quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 22:18"]
Lounas on n. klo. 11-13
Päivällinen n. klo. 16-18
Illallinen klo. 20:00 > (ja illallinen on siis iltakutsun juhlallisempi muoto, yhtälailla tarjolla olisi voinut olla muutakin, mutta 1. kerralla iltakutsu kyllä käsittää ruoan, ei IKINÄ pelkkää kahvia :DD
[/quote]
Kuinka moni syö lämpimän ruuan kolmesti päivässä? Ei kukaan.
[/quote]
Voi hyvänen aika! Tällä tasollako on tapatietous mammoilla!
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 22:35"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 22:18"]
Lounas on n. klo. 11-13
Päivällinen n. klo. 16-18
Illallinen klo. 20:00 > (ja illallinen on siis iltakutsun juhlallisempi muoto, yhtälailla tarjolla olisi voinut olla muutakin, mutta 1. kerralla iltakutsu kyllä käsittää ruoan, ei IKINÄ pelkkää kahvia :DD
[/quote]
Kuinka moni syö lämpimän ruuan kolmesti päivässä? Ei kukaan.
[/quote]
Voi ristus :D ihän tässä SIITÄ ollut kyse, vaan kysyttiin, että mikä on illallisaika ja sen määritelmä on 20:00 > Tietenkään ei syödä kuudelta jos mennään illalliselle myöhemmin. Jumakauta, mitä ääliöitä täällä on, mut hei ei kun pullapitkoa pöytään vaan illalla niin ollaan rentoja ja silleen.
Sun olis pitänyt kertoa pari hyvää ja valittua mielipidettä maahanmuuttajista eli siis mamuista ja mamutuksen vaikutuksista yhteiskuntaamme.
AP on todellista WT sakkia. Ei mitään hajua mistään.
Niin, miksi piti kertoa, että tyttö puhuu viittä kieltä ja vielä eritellä kielet? Miten se oli tarinassa merkittävää?
Miksi vanhempien kansallisuudet? Mitä väliä sillä oli.
Ja joo... pullapitkoa. En kommentoi. Sepityksestäsi puuttui enää, että perheen isällä on laktoosivaiva ja keliakia ja perheen äiti karppaa. Huonot provot on palstan surkeinta antia...
Mitä he toivat tullessaan? Vai toivatko mitään?
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 21:29"]
Mua harmittaisi todella paljon, jos jonkun lapseni puolison vanhemmat olisivat samanlaisia kuin te. En voi kuvitellakaan sellaista tilannetta, jossa vieraiden edessä siivotaan, ollaan arkivaatteissa ja tarjotaan vain pullapitkoa. Ellei vieraat ole tulleet jotenkin todella tökerösti ilmoittamatta ja yhtäkkiä.
Olet häpeäsi ansainnut.
[/quote]
Ei voi olla totta kuinka ulkokultaisia jotkut ihmiset ovat... :'( Koitapa katsoa sinne sydämeen joskus.
Huh, jos tää on totta niin kylläpä olette juntteja...siivous kesken, arkivaatteet, pullapitko...huh huh!
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 21:10"][quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 21:08"]Tuohon eilisen keiton lämmittämisideaan asti uskoin.
[/quote]
Eli jos teillä jää yli ruokaa, heitätte sen roskiin? Ja keitto oli siis vielä ihan hyvää, ei mitenkään pilaantunutta.
Kaiken lisäksi huomasin, että vanhemmilla oli selvästi nälkä, vaikkeivät he sitä ääneen sanoneetkaan. Yritin vain olla ystävällinen, meillä kun ei ollut muuta "kunnon ruokaa" kotona.
-Ap
[/quote]
Voi v*ttu. Eihän sitä keittoa tietenkään pois pidä heittää mutta ei se kuitenkaan ole vieraille tarjottavaa ruokaa, varsinkin jos ovat selvästi varautuneet vähän hienompiin kahveihin. Tämä pitäisi kyllä sinunkin tajuta.
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 21:10"]
Voi ap :) Älä nyt ahdistu, ei tuo minusta pahalta kuulostanut. Aasiassa voi kyllä olla erilaiset tavat vierailujen suhteen mutta Suomessahan nyt ollaan. Jos tytön vanhemmat katsoivat kieroon niin heidän ongelma eikä sinun. Sanoiko poikasi mitään?
[/quote]Kulttuurieroja. Maassa maan tavalla. Pullapitko vähän särähti korvaan, ehkä edes lohivoileipiä, viiniä, juustotarjotin tai salaattia... mutta pullapitko?