Ovatko vanhempasi sanoneet sinulle joskus jotain, mitä et ole unohtanut?
Oma isäni sanoi minulle kymmenen vuotta sitten:" kannattais laihduttaa, et pääse kohta sängystä ylös". Tämä lause on sellainen mitä en unohda varnaan ikinä, senkään vuoksi, ettei isä pyytänyt edes anteeksi koskaan. Olin tuohon aikaan 14-15 v, erittäin huonon itsetunnon omaava masentunut teini, jota haukuttii päivät koulussa läskiksi. Noihin aikoihin painoin n.70kg ja olin 168cm pitkä. Eli normaalin painon sisällä.
Kommentit (31)
Tulipas näistä stressi, että millaiset traumat tulee antamaan omilla lapsille jostain mitättömästä möläytyksestä ;)
Mutta traumat on kanssa. 3-4 v ja toinen vanhemmista sanoi, että laulu ei kuulosta yhtä kauniilta koskaan muiden korviin kuin se kuulostaa omiin. Siihen loppui laulaminen, enkä uskaltanut edes päiväkodissa kuorossa laulaa, auoin vielä lakkiaisissakin yhteislaulun ajan suutani äänettä.
Voi kuule paljonkin! Äiti on aina arvostellut mun painoani, ollessani alipainoinen ja nyt ylipainoisena, eikä se ole tässä välissä loppunut. Tykkää arvostella muutenkin kaikkea ja kaikkia. Milloin olen hullu, milloin miniänsä kasvattaa lastaan väärin, milloin minun siskon pitäisi hankkia kunnon töitä (sillä on!!), milloin nämä vaihtuvat miesystävät on sitä ja tätä ja milloin siskossaan on vikaa, milloin mitäkin. Olen oppinut, että teen minä mitä tahansa, en kelpaa koskaan.
Pahimmat on kylläkin kun aikanaan avioliittonsa päättyi isän pettämiseen niin äiti kai koitti saada meitä lapsia puolelleen tulemalla meille kaatamaan happoa haavoihin kertomalla että meillä onkin yksi ylimääräinen sisarus. Toinen oli, kun lopetti minun koirani kertomatta tästä minulle kuin vasta jälkikäteen. Kaiken muun voisinkin antaa anteeksi (jos nyt ikinä vaivautuisi anteeksi pyytämään!!), mutta en näitä kahta, en koskaan.
Isä taas ei kaipaa minua elämäänsä, kiirettä pitää uuden puolison kanssa ja sen lapsille isää leikkiessä.
On kertakaikkiaan pariskunta toisensa aikanaan löytänyt, hulluja molemmat. Eivät olisi ansainneet yhtään lasta, ikinä.
Mä olin aika herkkä itkemään vielä alaluokillakin, äiti epäili että "et kai sä itke vielä aikuisenakin tolleen". Joo, oon herkkä edelleenkin mutta en sentään enää itke ihan niin pienestä mielen pahoittamisesta kuin joskus silloin :)
Isä sanoi mulle kerran yhtäkkiä sohvalla telkkaria katsellessaan "Life is too short to worry so always do whatever you want" ja jatkoi katselua. Se jotenkin jäi mieleen. (Isäni yhdysvaltalainen.)
Olin parikymppinen, kun isäni kertoi, että olivat oikeastaan vaan hengailleet yhden kesän yhdessä, ja raskaus tuli hänelle yllätyksenä monta kuukautta jälkeenpäin. Itse en tiennyt, koska olivat kuitenkin sitten mun takia yhdessä noin 18 vuotta. Kun kertoi siitä, jäi mieleen lause "jos ikinä saat tietää, etten ole sun oikea isä, älä kerro siitä mulle". En ole äidiltä kysellyt tai muutenkaan tarkemmin selvitellyt, joten en tiedä onko hän biologinen isäni vai ei.
Mun äiti on lotkassut yhtä ja toista. Jos en ollut läski, sitten mulla oli rumat nilkat. Kun olin 12 v sanoi, että voisin alkaa meikkaamaan, että näyttäisin siedettävältä.
En mä nyt mikään gargoil ole, eikä noi ole mua satuttanut.. Mieleen jäänyt, en meikkaa vieläkään ja käytän vittuillaksenikin hameita, että mun rumat nilkat piinaavat häntä.
Niin joo, kun olin 16 vuotias tuo oli pitkään sata varma, että olin lesbo. Kun ei näkynyt poikaystäviä (niinkuin tuon eteen olisin arvosteltavaksi tuonnut), eikä mikään ihme ettei poikia näkynyt, kun olin niin oudon näköinen.
Nykyään ei hauku mua, vaan miestäni. Ei kyläillä hirveen usein.
[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 19:19"]Olin parikymppinen, kun isäni kertoi, että olivat oikeastaan vaan hengailleet yhden kesän yhdessä, ja raskaus tuli hänelle yllätyksenä monta kuukautta jälkeenpäin. Itse en tiennyt, koska olivat kuitenkin sitten mun takia yhdessä noin 18 vuotta. Kun kertoi siitä, jäi mieleen lause "jos ikinä saat tietää, etten ole sun oikea isä, älä kerro siitä mulle". En ole äidiltä kysellyt tai muutenkaan tarkemmin selvitellyt, joten en tiedä onko hän biologinen isäni vai ei.
[/quote]
Aika rankkaa. Onko isäsi kuitenkin ollut sulle hyvä ja kannustava?
"No eihän sua kukaan kuitenkaan katso", kun olin vähän alle parikymppisenä lähdössä käymään kaupungilla ja tuskailin huonosti olleita hiuksiani. Se kyllä tuntui pahalta, kun muutenkin itsetunto oli nollissa ja hyvin epävarma omasta ulkonäöstään.
Äitini tiesi kuolevansa pian ja oli huolissaan pärjäämisestäni. Takana oli huono ihmissuhde, jossa minua ei kohdeltu hyvin. Jäi mieleen, miten äiti sanoi, että vaikka kuka sulle mitä sanoisi ja miten kohtelisi, kyllä sä itse tiedät, mitä olet. Ja se on soinut kaikuna päässäni.
Lapsena sain aina nootteja painosta. Mummi yritti aina teholaihduttaa minut. Eikä edes ollut ylipainoa. Nyt aikuisiällä on paino ongelmia ihan hänen takia.