Jätin mieheni vuosi sitten, nyt alkoi kaduttaa
Onkohan nyt kyse klassisesta 'aika kultaa muistot' -tilanteesta? Elin miehen kanssa 7 vuotta avoliitossa. Jätin miehen, koska hänen mielenterveysongelmansa kävivät minulle liian raskaaksi. Koko yhdessäolon ajan niitä vatvottiin lähes päivittäin.. välillä pieni toivon pilkahdus ja sitten taas uusi pettymys. Se oli todella kuluttavaa. Suhde oli mielenterveysongelmia lukuunottamatta silti todella hyvä. Oli rakkautta, hellyyttä, luottamusta, kumppanuutta.. Hän on ainoa ihminen jolle olen koskaan pystynyt kertomaan kaikki synkimmät salaisuuteni ja olemaan täysin vapautuneesti oma itseni. Olimme monessa asiassa hyvin samanlaisia. Tunsin, että hän on sielunkumppanini. En ole saavuttanut vastaavaa henkistä yhteyttä kenenkään muun kanssa.
Nyt vasta vuosi eron jälkeen olen alkanut katumaan että jätin hänet. Minulla on jo uusi mies, jota kyllä rakastan, mutta olemme hyvin erilaisia. En pysty olemaan hänen seurassaan täysin oma itseni. Pelottaa heittäytyä suhteeseen täysillä. Tuntuu pahalta, että tiedostamattanikin vertailen edellistä suhdetta tähän uuteen. Uudessa suhteessa on paljon hyvää ja olen helpottunut, että minulla on nyt terve mies joka käy töissä. Silti pelkään, että tein elämäni virheen kun jätin edellisen mieheni. Minun ei tarvinnut koskaan epäillä hänen rakkauttaan, oli turvallista ja ihanaa kun sen vaan tiesi sydämessään. Nykyisessä suhteessa ei ole näin. Entinen mies on vihdoin saanut asiansa kuntoon ja hänellä menee nyt hyvin, mistä olen todella iloinen. Päässä pyörii kysymyksiä "Mitä jos.." "Jos olisin odottanut..".
Tai ehkä olen vaan itsekäs, kun tällaiset ajatukset heräävät silloin kun hän on muuttamassa toiseen kaupunkiin. Järjellä kun ajattelen, en olisi voinut jatkaa hänen kanssaan. En olisi voinut kuvitella esimerkiksi hankkivani lapsia hänen kanssaan. Tuntui että elämä junnasi pelkästään miehen ongelmien ympärillä ja hukkasin lopulta itsenikin.
Miten voisin unohtaa entisen miehen ja keskittyä täysillä uuteen suhteeseen? En käsitä miksi tällaiset ajatukset heräsivät minussa vasta nyt, kun luulin jo päässeeni yli.
Kommentit (7)
Ehkä oli teille molemmille hyväksi että erositte. Miksi yhtäkkiä 7 avoliittovuoden jälkeen mies yhtäkkiä parantuu? Kuulostaa jopa siltä, mahdollisit hänelle hänen oireilunsa. Järjellä ajateltuna, kuka tahansa olisi pitkään rikki noin pitkän suhteen jälkeen, jos se olisi ollut hyväksi.
ehkä siitä, että jätit hänet, oli hyötyä niiden ongelmien ratkaisemisessa? En tarkoita sitä, että sinä olisit ne ongelmat aiheuttanut, mutta ehkä otit hänen ongelmiaan itsesi kannettavaksi eikä mies itse joutunut kohtaamaan ja vastaamaan niistä. Kun lähdit, hän joutui - ehkä rankimman kautta, mutta joskus niin vaan täytyy tapahtua - ne kohtaamaan ja siksi selvisi.
Jos jostain syystä palaisitte yhteen, niin oletko varma ettet taas ala kantaa hänen huoliaan? Ehkä miehen ongelmat eivät enää palautuisi, mutta sinulle se voisi olla kovin raskasta.
Ymmärrän kyllä tuon kaipuun takaisin, itse erosimme miehen kanssa 1,5 v. sitten ja kumpikin kaipailemme takaisin, olemme kokeilleet useaan kertaan, mutta jostain syystä se ei vaan toimi. Olemme kavereina ihan hyviä, mutta tunnepuolella joku mättää, heti tulee tyytymättömyys ja kiukku, kun yritämme yhteenpaluuta. Ja silti olisin taas valmis kokeilemaan, vaikka tiedän ettei siitä mitään tule.
En osaa neuvoa sinua mitenkään, korkeintaan voisin ehdottaa, että yritä keskustella nykyisen miehesi kanssa, jos häntä kerran rakastat, niin panosta siihen suhteeseen. Tai jos et, niin ehkä sinun pitäisi se lopettaa. Ja vasta sitten, kun olet hetken ollut yksin, miettiä otatko yhteyttä exään vai et.
Kyllähän mies olikin lähemmäs vuoden ihan rikki meidän erosta ja alkoi mm käyttämään huumeita. Hän voi tosi huonosti pitkään. Tervehtyminen on tapahtunut vasta hiljattain, parin kuukauden sisään. Miehelle kokeiltiin uutta, hieman radikaalimpaa ja harvinaisempaa hoitokeinoa, joka sitten tepsi. Voihan tietysti olla, että vointi vielä romahtaa, se kun on hyvin ailahtelevaa aina ollut.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 12:36"]
Kyllähän mies olikin lähemmäs vuoden ihan rikki meidän erosta ja alkoi mm käyttämään huumeita. Hän voi tosi huonosti pitkään. Tervehtyminen on tapahtunut vasta hiljattain, parin kuukauden sisään. Miehelle kokeiltiin uutta, hieman radikaalimpaa ja harvinaisempaa hoitokeinoa, joka sitten tepsi. Voihan tietysti olla, että vointi vielä romahtaa, se kun on hyvin ailahtelevaa aina ollut.
-ap
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 12:35"]
ehkä siitä, että jätit hänet, oli hyötyä niiden ongelmien ratkaisemisessa? En tarkoita sitä, että sinä olisit ne ongelmat aiheuttanut, mutta ehkä otit hänen ongelmiaan itsesi kannettavaksi eikä mies itse joutunut kohtaamaan ja vastaamaan niistä. Kun lähdit, hän joutui - ehkä rankimman kautta, mutta joskus niin vaan täytyy tapahtua - ne kohtaamaan ja siksi selvisi.
Jos jostain syystä palaisitte yhteen, niin oletko varma ettet taas ala kantaa hänen huoliaan? Ehkä miehen ongelmat eivät enää palautuisi, mutta sinulle se voisi olla kovin raskasta.
Ymmärrän kyllä tuon kaipuun takaisin, itse erosimme miehen kanssa 1,5 v. sitten ja kumpikin kaipailemme takaisin, olemme kokeilleet useaan kertaan, mutta jostain syystä se ei vaan toimi. Olemme kavereina ihan hyviä, mutta tunnepuolella joku mättää, heti tulee tyytymättömyys ja kiukku, kun yritämme yhteenpaluuta. Ja silti olisin taas valmis kokeilemaan, vaikka tiedän ettei siitä mitään tule.
En osaa neuvoa sinua mitenkään, korkeintaan voisin ehdottaa, että yritä keskustella nykyisen miehesi kanssa, jos häntä kerran rakastat, niin panosta siihen suhteeseen. Tai jos et, niin ehkä sinun pitäisi se lopettaa. Ja vasta sitten, kun olet hetken ollut yksin, miettiä otatko yhteyttä exään vai et.
[/quote]
Minulla oli kyllä tapana huolehtia liikaa. Uskon, että ajatuksissasi voisi olla perää. Ehkä mies tajusi vihdoin tehdä itsekin jotain asioilleen, kun minä en ollut enää huolehtimassa.
Ehkä sinä olit se mielenterveysongelmien aiheuttaja. Pysy erossa siitä parantuneesta miehestä ja jatka omalla polullasi!
Minulla on nyt exäsi kaltainen mies. Hän on hyvin herkkä ja sen takia ns mielenterveysongelmia. No ei hän mikään mielisairas ole. Olen kannustanut häntä lopettamaan lääkityksen, jota ahdistuksen pelossa syönyt vuosia. Hän on nyt ollut ilman lääkettä muutaman kuukauden. Hyväksyn hänet semmoisena, kun hän on. Hänessä on tempperamenttia, on välillä äreä. Mutta kun puhumme asiasta, hän muuttaa käytöstään, pyytää anteeksi. Hän on ihana, rakastettava, hellä, kuunteleva, aivan erilainen kun kukaan entisistäni.
Joskus heikkoina hetkinä olen miettinyt, että jätän hänet. Sitten taas ymmärrän, kuinka rakastankaan. Olen myös hänen kanssaan vapautunut, täysin oma itseni. Seksi on ihanaa.
Mun mies tekee töitä, ei ole siis millään sairaseläkkeellä. On kyllä joskus aikaisemmin ollut niin vaikeaa, ettei ole töihin kyennyt. Hän tarvitsee tukea ja kannustusta. Yritän olla tukena, mutta sanon kyllä aina, jos tuntuu siltä, että suhteemme pyörii hänen ongelmiensa ympärillä. Kokoajan kyllä mielestäni vähemmän:)
Voithan puhua ap exäsi kanssa ja kertoa tunteistasi. Se varmaan selkeyttäisi omia tunteitasi. Tsemppiä, mä niin ymmärrän sua.