Lapsi ei halua harrastaa
Mitä mieltä olette, pitääkö tokaluokkalaisella olla harrastuksia?
Lapsi kävi ekaluokan ajan parissa taideharrastuksessa (sekä yksilö- että ryhmätunteja). Nyt haluaa lopettaa molemmat, eikä halua mitään tilalle. Korkeintaan uimakouluun suostuisi menemään (jatkokurssi, kestää n. 2 kk).
Lapsi on melko ujo, syrjäänvetäytyvä ja ilmeisesti koulussakin hieman sivussa porukoista - tosin ei opettajan mukaan paljon ole yksin ja pari läheisempää kaveria löytyy. Melko passiivinen ottamaan yhteyttä kavereihin, mutta iloinen kun joku käy.
Olen ajatellut, että sopivan harrastuksen avulla saisi rohkeutta ja ehkä lisää ystäviä, mutta tuntuisi pahalta pakottaa/painostaa menemään, jos ei kerta kaikkiaan itse halua. Lisäksi haluaisin tarjota liikuntaa jonkin harrastuksen muodossa, se on meillä "akilleen kantapää" eli vanhemmilta ei saa ehkä tarpeeksi eväitä / esimerkkiä monipuoliseen liikuntaan.
Kotoa löytyy sisarus, jonka kanssa tykkää puuhailla ja leikkiä ja myös naapurin lasten kanssa on touhua. Koulu sujuu vaivattomasti.
Miten toimisit tilanteessani?
Kommentit (17)
Meilläkin on tuollainen lapsi. Mikään harrastus ei kelpaa, hän haluaa touhuta enemmän kotona tai lähteä minun tai miehen kanssa kalastamaan. Harrastus toki tuokin mutta aloituksessa varmaan tarkoitettiin säännöllistä, ohjattua toimintaa.
Ollaan kuitenkin annettu olla. Kunhan ei ihan passiivisena kotona ole niin en näe ongelmaa.
Uimakoulu on oikein hyvä harrastis, ja seuraavana vuona saa olla vaikka jokin muu. Ei ole pakko kaikilla olla ohjattuja harrastuksia jatkuvasti - tietenkään. Omat lapseni ovat hirmu energisiä ja rakastavat pallopelejä, niin kuskaan heitä mielelläni harkkoihin, mutta en taatusti houluttelisi harrastamaan, jos ei omaa kiinnostusta olisi. Ja hei, lukeminen ja kotona askartelu ja jopa pelilu ovat harrastuksia. Ehkä lapsesi on rauhallinen, hiukan introvertti, joka ei halua jatkuvaa tohinaa?
Minusta on aika outoa, että lasten "pitää" käydä iltaisin jossain harjoituksissa tai muuten hän nykykäsityksen mukaan kasvaa kieroon. Harva aikuinenkaan käy iltaisin missään pelaamassa jääkiekkoa tai soittamassa klarinettia ja silti me olemme ihan hyvinvoivia... Lisäksi lapsille on koulussa tarjolla aika paljon erilaista monipuolista virikkeellistä toimintaa (askartelusta ja liikunnasta alkaen) ja samanikäisten seuraa, mitä esim. harvan aikuisen työpaikalta löytyy.
Se harrastus vaan saattaa pelastaa lapsen teini-iän kriiseiltä. Nykyään yläasteikäisten (etenkin tyttöjen) elämä on ihan kamalan rankkaa ja ulkonäköpaineet yms niin kovat, että ei sellaista ollut meidän lapsuudessa. Netti tarjoaa loistavan foorumin kaikenlaiselle kiusaamiselle. Lohdutukseksi on tarjolla huumeita hyvinkin helposti ja muutenkin huonoa seuraa ja tapoja. Masennuspotilaita oman tyttäreni luokalla on noin 30% tytöistä. Ja kukaan ei harrasta mitään eikä jaksa panostaa opiskeluun, vaan suunnittelee "syrjäytyvänsä" ja jättäytyvänsä sossutukien varaan kunhan pakolliset koulut on suoritettu... Kyllä itseäni ainakin vähän harmittaa, etten vielä aktiivisemmin kannustanut lastani harrastusten pariin.
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 15:08"]
Se harrastus vaan saattaa pelastaa lapsen teini-iän kriiseiltä. Nykyään yläasteikäisten (etenkin tyttöjen) elämä on ihan kamalan rankkaa ja ulkonäköpaineet yms niin kovat, että ei sellaista ollut meidän lapsuudessa. Netti tarjoaa loistavan foorumin kaikenlaiselle kiusaamiselle. Lohdutukseksi on tarjolla huumeita hyvinkin helposti ja muutenkin huonoa seuraa ja tapoja. Masennuspotilaita oman tyttäreni luokalla on noin 30% tytöistä. Ja kukaan ei harrasta mitään eikä jaksa panostaa opiskeluun, vaan suunnittelee "syrjäytyvänsä" ja jättäytyvänsä sossutukien varaan kunhan pakolliset koulut on suoritettu... Kyllä itseäni ainakin vähän harmittaa, etten vielä aktiivisemmin kannustanut lastani harrastusten pariin.
[/quote]
Häh? Yritätkö provoilla? Oikeasti se on luonnon energiavirtoja sisältävän kuparirannekkeen käyttö joka pelastaa ihmisen syrjäytymiseltä ja masennukselta.
Itse olen nyt 16 ja lopetin urheiluharrrastukseni 11vuotiaana. Olin hoikkalapsi, ja hyväkuntoinen. En tietekään iässäno tajunnut että urheilun loputtua kaikki mitä söin, ei kulunut enää samalla tavalöa pois, vaan lihosin 8kk yli 13kiloa. Nykypöivänä se harmittaa, etteivät esim vanhempani kertoneet minulle silloin, ja tälläkin hetkellä kärsin lievästä ylipainosta. Lapsiahan nyt mulla ei ole, mutta lapsen roolissa itse sanoisin , että sun lapses kiittää sua myöhemmin että melkein pakotit hänet harrastamaan :)
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 15:12"]
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 15:08"]
Se harrastus vaan saattaa pelastaa lapsen teini-iän kriiseiltä. Nykyään yläasteikäisten (etenkin tyttöjen) elämä on ihan kamalan rankkaa ja ulkonäköpaineet yms niin kovat, että ei sellaista ollut meidän lapsuudessa. Netti tarjoaa loistavan foorumin kaikenlaiselle kiusaamiselle. Lohdutukseksi on tarjolla huumeita hyvinkin helposti ja muutenkin huonoa seuraa ja tapoja. Masennuspotilaita oman tyttäreni luokalla on noin 30% tytöistä. Ja kukaan ei harrasta mitään eikä jaksa panostaa opiskeluun, vaan suunnittelee "syrjäytyvänsä" ja jättäytyvänsä sossutukien varaan kunhan pakolliset koulut on suoritettu... Kyllä itseäni ainakin vähän harmittaa, etten vielä aktiivisemmin kannustanut lastani harrastusten pariin.
[/quote]
Häh? Yritätkö provoilla? Oikeasti se on luonnon energiavirtoja sisältävän kuparirannekkeen käyttö joka pelastaa ihmisen syrjäytymiseltä ja masennukselta.
[/quote]
No en todellakaan provoile, vaan puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä. Jos saisin yhden asian muuttaa lasteni kasvatuksessa, niin olisin pitänyt tiukemmin kiinni harrastamisesta. Mikä tahansa harrastus, joka tarjoaa lapselle haasteita ja onnistumisen kokemuksia, auttaa hyvän itsetunnon rakentumisessa ja nykypäivänä se on nuorille tärkeämpää kuin koskaan.
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 15:18"]Itse olen nyt 16 ja lopetin urheiluharrrastukseni 11vuotiaana. Olin hoikkalapsi, ja hyväkuntoinen. En tietekään iässäno tajunnut että urheilun loputtua kaikki mitä söin, ei kulunut enää samalla tavalöa pois, vaan lihosin 8kk yli 13kiloa. Nykypöivänä se harmittaa, etteivät esim vanhempani kertoneet minulle silloin, ja tälläkin hetkellä kärsin lievästä ylipainosta. Lapsiahan nyt mulla ei ole, mutta lapsen roolissa itse sanoisin , että sun lapses kiittää sua myöhemmin että melkein pakotit hänet harrastamaan :)
[/quote]
Ainiin ja jatkoksi vielä, yrittäkää käydä mahdollisimman paljon eri vaihtoehtoja läpi yhdessä. Esim ratsastus, luistelu, jumppa, kuvataidekerho, uinti, tanssi
Monilla on nykyään liikaa harrastuksia, on ihan ok, että lapsellakin on vapaita iltoja vailla ohjelmaa. Koulunkäynti ja läksyt käy työstä lapselle.
En näe, että mikään harrastus on pakollinen, jos lapsi liikkuu ja tekee asioita ilman ohjattua harrastusta. Eli jos perh ekäy uimassa, hiihtämässä, pulkkamäessä, pyöräilemässä ja lapsi leikki kavereiden kanssa pihalla, niin kyllä siinäkin liikuntaa saa. Kehityksen kannalta olisi suorastaan hyvä, että sosiaalisia taitoja harjoitellaan keskenään ja itsekin keksitään tekemistä, eikä aina kaikki ole aikuisen ohjaamaa toimintaa.
Jos lapsen vapaa-aika kuluu sohvalla ja tietokoneen ääressä, patistaisin johonkin harrastukseen.
Laita lapsi sinne uimakouluun, jos se on mieluinen juttu. Yksi harrastus viikossa on jo ihan riittävästi. Toisilla menee harrastaminen nykyään vähän överiksi, pitäisi olla kauhean tavoitteellinen ja kehittyä koko ajan ja vanhemmat pelkäävät, että lapsi syrjäytyy, jos joka ilta ei ole jotain menoa.
Moni lapsi tarvitsee ohjaamatonta vapaa-aikaa ja lepoa ja ihan sitä, että vaan ollaan kotona koko perhe yhdessä ja voi lukea Akkaria tms.
Koittakaa useita eri lajeja, etsikää se hänen juttunsa!!
Oma poikani oli pienenä todella ujo. Halusi kuitenkin aloittaa futiksen pelaamisen. Joku varmaan piti minua ihan pimeänä, kun viikosta toiseen kuljetin (pyörällä, peräkärryssä) lapseni treeneihin ja hän vain seurasi treenejä kentän laidalta. Kyllä siinä itselläkin meinasi suoraan sanottuna itku tulla, kun muiden lapset olivat niin reippaita. No, koska poika kuitenkin seurasi treenejä innoissaan ja halusi aina lähteä sinne, niin kuljetin. Kun ensimmäisen kerran sitten noin puolentoista kuukauden katselun jälkeen meni kentälle, meinasin alkaa itkemään onnesta. Tämän jälkeen pojalla ei ole ollut mitään vaikeutta lähteä uusiin juttuihin mukaan. Futiksen jälkeen tuli jääkiekko, nyt pelaa säbää.
Meillä on toinen lapsi, joka on harrastanut vaikka mitä. Joka vuosi on vaihtanut lajia, kun mikään ei ole kiinnostanut tarpeeksi. Se on ollut kuitenkin ohjenuorana, että se kausi käydään loppuun ja sen jälkeen saa vaihtaa. Lapsella on todella monipuolinen lajiosaaminen, nyt on vihdoinkin innostunut jostakin niin, että jatkaa jopa toista vuotta putkeen.
Kannustakaa niitä lapsianne. Etsikää, koittakaa, epäonnistukaa. Liikunnan riemu pitäisi löytää.
Mulla on kolmannelle menevät kaksospojat, jotka eivät halua harrastaa mitään. Asutaan Helsingissä ja vaihtoehtoja olisi, mutta ei. Kokeiltu on miekkailua, vesipalloa, fudista, partiota, tennistä ja mitä vielä. Pojat ovat todella sosiaalisia ja liikunnallisia, pyöräilevät, pelaavat tennistä ja fudista ja leikkivät pihaleikkejä kavereidensa kanssa päivät pitkät. Aluksi stressasin, enää en. Eivät pelaa tai katso telkkaria pahemmin, joten näin on nyt menty. En ole keksinyt perustelua pojille, miksi heidän olisi pakko harrastaa.
Kaikki ei vaan tykkää käydä harrastuksissa kodin ulkopuolella. Mutta voihan kotonakin harrastaa, maalata tai tehdä käsitöitä tai soittaa soitinta. Voisittehan te käydä yhdessä perheenä esimerkiksi pyöräretkillä.
Mitä, eikö kirjanlukeminen tai postimerkkeily ole enää harrastus? Entä askartelu, marmorikuulien keräily tai geokätköily? Tai perheen yhteinen rauniobongaus tai polkujuoksu? Olisiko ihan vanhanaikaista lähteä mustikkametsään tai mato-ongelle?
Monesti vanhemmat itse on jotenkin rajoittuneita eikä osaa ajatella asioita muun kuin jonkin kaavamaisen perhe-elämän mallin mukaisesti. Kannattaisi välillä ajatella vähän laajemmin, niin sanotusti omilla aivoillaan.
Joku harrastus on hyvä olla, mutta ei sen ole mikään pakko olla ohjattu ja säännöllinen kodin ulkopuolella oleva harrastus.
Kokeilkaa monenlaisia juttuja. Yleensä innostus herää, kun löytyy se juttu, josta lapsi oikeasti kiinnostuu ja tykkää. Se ei välttämättä ole se harrastus, jonka äiti ajatteli olevan kiva ja hyvä.
Tokaluokkalaiselle voisi löytyä esim. joku seurakunnan kerho, niissä harrastaminen on yleensä hyvin rentoa ja vailla suorituspaineita.
Kiitos kivoista vastauksista, paljon tuli hyviä ajatuksia ja pohdittavaa. Tosiaan en ole ajatellut että harrastus harrastuksen vuoksi vaan nimenomaan että tulisi ehkä rohkeutta sosiaalisiin tilanteisiin ja liikunnallisuutta lisää elämään.
Kotoa tulee vahvat kädentaidot, piirtäminen, askartelu jne. eli tekemistä sinänsä riittää. Peliaikaa annetaan n. puoli tuntia päivässä mutta ei sitäkään joka päivä, telkkaria katsellaan jonkin verran. Suurin osa päivästä kuluu siis omia tärkeitä juttuja puuhaillessa tai sitten tosiaan yritetään tehdä noita pyörälenkkejä tms.
Ehkäpä tuo uimakoulu olisi nyt riittävä ja mikäli saan houkuteltua jatkamaan toista taideharrastusta (1,5h kerran viikossa) niin se olisi sitten koko vuoden kestävä harrastus. Katsotaan miten käy.
ap
Meillä oli myös tuollainen lapsi. Molemmat vanhemmat ovat aina harrastaneet paljon ja siksi ollaan aina pidetty itsestään selvänä, että lasten kuuluu harrastaa edes jotain. Yritettiin tarjota kaikkea mahdollista, mutta mikään ei kelvannut. Luovutettiin sitten, kun ei haluttu pakottaa. Näin jälkeenpäin ajateltuna kyllä kaduttaa, koska nyt meillä on masentunut ja huonoihin kaveriporukoihin ajautunut teini... Koulu menee huonosti ja mikään harrastus ei edelleenkään kiinnosta. Uskoisin, että olisi tuolta säästynyt, jos olisi ollut mieleinen tervehenkinen harrastus ja kaveripiirit harrastuksen ympärillä.