Onko vuoroviikottelu paras systeemi lapsen kannalta?
Erosimme lapsen isän kanssa hiljattain ja nyt ollaan aprikoitu onko vuoroviikottelu 1,5-vuotiaan kannalta paras vaihtoehto? Miten itse olette menetelleet pienen lapsen kanssa eron jälkeen? Onko toiminut?
Kommentit (80)
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 14:23"]
Kuka oikeasti maksaa kahta kämppää, jotta lapsi voi asua "yksin" vanhempien vaihtaessa asuinpaikkaa ja maksaessa vielä toisesta kämpästä?
[/quote]
Se, joka ajattelee ensin lastaja vasta sitten itseään. Miksi lapsen pitää asua kahta kotia, jos vanhemmat saa asua vain yhtä?
- Alle 5v ei minkäänlaista vuoroasumista, suhteita etävanhempaan ylläpidetään vaikka päivittäisillä tapaamisilla
- Eskari-ikäiselle/ekaluokkalaiselle viikonloppuvierailut toisessa kodissa
- Reipas 8-9-vuotias voi halutessaan asua vuoroviikoin eri vanhemman luona, aremmat lapset vasta yli 10-vuotiaana
Terveisin kasvatustieteilijä
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 16:54"]
- Alle 5v ei minkäänlaista vuoroasumista, suhteita etävanhempaan ylläpidetään vaikka päivittäisillä tapaamisilla
- Eskari-ikäiselle/ekaluokkalaiselle viikonloppuvierailut toisessa kodissa
- Reipas 8-9-vuotias voi halutessaan asua vuoroviikoin eri vanhemman luona, aremmat lapset vasta yli 10-vuotiaana
Terveisin kasvatustieteilijä
[/quote]
Kiitos vastauksestasi, olemme tulleet tulokseen, että lapsi on yhden yön viikossa isällään + minun työmatkani (2-5 päivää). Kiitos myös muille asiallisista ja vähemmän asiallisista vastauksista. Nyt lähdetään isän kanssa hakemaan lasta mummolasta hoidosta (vietti siellä viime yön, kun isällä oli iltavuoro ja minulla menoa, järkyttykää av-mammafeministit).
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 15:03"]
Kun tehdään lapsia, niin mielestäni siinä kohtaa vanhemmat luopuvat oikeudestaan uusiin kumppaneihin seuraavan 15-20 vuoden ajaksi, mitä nyt lapsen kasvattaminen kestää. Jos ei tätä asiaa ymmärrä, on parempi pyytää lääkäriä vetämään johtimet solmuun (mielummin sekä mieheltä että naiselta).
[/quote]
Aika harva varmaan viitsisi enää tehdä lasta, jos tietäisi sen tarkoittavan kohtuullisen suurella todennäköisyydellä 20 vuoden selibaattia.
Hyvä vanhempi ajattelee myös itseään. Useimmille meistä ilman kumppania eläminen ei ole hyvä eikä luontainen olotila. Arki on helpompaa, kun on toinen aikuinen sitä jakamassa, ja kyllä ihmisellä on sekä henkisiä että fyysisiä tarpeita, joita toinen voi helpottaa. Mutta totta kai seurustelukuvioissa on ehdottomasti otettava lapset huomioon (ei vaihdeta kumppania kuin paitaa, harkitaan tarkoin missä vaiheessa on viisasta esitellä uusi kumppani lapsille, samoin yhteen muuttamista mietitään huolellisesti kaikista näkökulmista, valitaan sellainen kumppani joka tulee toimeen lasten kanssa).
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 16:54"]
- Alle 5v ei minkäänlaista vuoroasumista, suhteita etävanhempaan ylläpidetään vaikka päivittäisillä tapaamisilla
- Eskari-ikäiselle/ekaluokkalaiselle viikonloppuvierailut toisessa kodissa
- Reipas 8-9-vuotias voi halutessaan asua vuoroviikoin eri vanhemman luona, aremmat lapset vasta yli 10-vuotiaana
Terveisin kasvatustieteilijä
[/quote]
No nämä on juuri niitä vähemmän asiallisia uskontoon perustuvia väittämiä, joilla ylläpidetään sitä lapsen erottamista toisesta vanhemmasta. Olette te hullun sokeita, jotka uskotte näitä. Ei tällainen mielipide ole maailmanlaajuisen lapsipsykologian konsensus, vaan jonkun tädin, joka haluaa varmistaa, että lapsi erotetaan isästä.
Jos leikittäisiin, että joku hullu toteuttaisi tällaista kasvatusta, niin mitä siitä seuraisi? katsotaanpa:
- Jouduttaisiin päättämään mihin se lapsen koti muodostetaan, jos on vain yksi koti. No, sehän tässä kaavassa on tietysti se ÄIDIN koti, koska tähän samaan uskontoon (jossa siis vuoroasuminen on saatanasta) kuuluu se, että äiti on lapselle läheisin ja lapsi kuuluu äidille.
- Viiteen vuoteen siis ei mitään vuoroasumista, eli lapsi kävisi viisivuotiaaksi asti maksimissaan joskus pikaisesti kylässä isän luona... ja isä kävisi joskus leikkimässä siellä äidin luona lapsen kanssa. Kukaan ei valitettavasti pysty ylläpitämään viittä vuotta jokailtaisia leikkituokioita. Viiden vuoden ajan lapsen arki siis muodostuisi 100% äidin arjesta.
-Viiden vuoden jälkeen, kun lapsi olisi siis tällä tavoin erotettu totaalisesti isästä ja arjesta isän kanssa, niin ruvettaisiin kokeilemaan että miten lyhyet yökyläilyt isän luona. 100% vieras paikka, 100% vieraat tavat... melko vieras se koko isäkin tässä vaiheessa. => Lapsi alkaisi oireilemaan => voitaisiin perustellusti palata siihen, että lapsi ei tapaa juurikaan isää muuta kun ehkä välillä äidin luona.
- 8-9 vuotiaana lapsi ei todellakaan haluaisi enää edes kokeilla asumista isän luona edes satunnaisesti, koska koko lapsen arki on jo rakennettu sinne äidin luokse.
No niin, tadaa, nyt vedetään tästä johtopäätökset, mitä ajatusmallia tämä tukee??????????????? Keksiikö kukaan???????
Tällaisia sairaita ihmisiä, kun tämä lainaamani viestin kirjoittaja, ei pitäisi päästää lähellekään lapsia muuta kuin valvottuna.
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 15:36"]
Eli av-mammojen mielestä kuulun hoitoon, koska voin olla viikon erillään lapsistani. Mahtista. Pitääkin pyytää vapautusta työmatkoista. Lapsella on oikeus molempaan vanhempaan. Vuoroasumlnen on tutkimusten mukaan toimivin ratkaisu. Edellyttää toki paljon molemmilta vanhemmilta.
[/quote]
Vielä enemmän näyttää vaativan perhesuhteiden hoitaminen niin, ettei tarvitsisi erota.
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 17:01"]
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 16:54"]
- Alle 5v ei minkäänlaista vuoroasumista, suhteita etävanhempaan ylläpidetään vaikka päivittäisillä tapaamisilla
- Eskari-ikäiselle/ekaluokkalaiselle viikonloppuvierailut toisessa kodissa
- Reipas 8-9-vuotias voi halutessaan asua vuoroviikoin eri vanhemman luona, aremmat lapset vasta yli 10-vuotiaana
Terveisin kasvatustieteilijä
[/quote]
Kiitos vastauksestasi, olemme tulleet tulokseen, että lapsi on yhden yön viikossa isällään + minun työmatkani (2-5 päivää). Kiitos myös muille asiallisista ja vähemmän asiallisista vastauksista. Nyt lähdetään isän kanssa hakemaan lasta mummolasta hoidosta (vietti siellä viime yön, kun isällä oli iltavuoro ja minulla menoa, järkyttykää av-mammafeministit).
[/quote]
Sääli, jos lähdette rakentaamaan nyt heti alusta jo tuollaista järkestelmää, jossa haluat muokata lapsen ehdottoman kodin itsellesi, ja jätät miehesi statistin asemaan. Nyt puhun vain lapsen edun kannalta... jatkossa on lapsen kannalta parempi, jos on kaksi tuttua turvallista kotia ja on tottunut olemaan kummankin vanhemman kanssa, eikä niin että toiselle "mennään hoitoon".
Sait alkuun täällä hyviä neuvoja siitä, että lapselle ei ole hyväksi olla pitkiä aikoja erossa kummastakaan vanhemmasta. Pyrkikää rakentamaan asumiskuviot siltä pohjalta - pari päivää isän kanssa isän luona ja sitten taas äidin kanssa. Näin lapsi tottuu pienestä pitäen siihen, että kummankin kanssa on turvallista ja lyhyt ero toisesta ei tarkoita sitä, että toinen katoaa elämästä.
Noo... kohta se mielenvikainen tulee taas vauhkoamaan, että itseasiassa lapsen ei pitäisi ensimmäisen kymmenen vuoden aikana tavata isää lainkaan, tai jotain vastaavaa.
Me erosimme, kun nuorin oli 1,5-vuotias. Ja teemme teemme sitä, mitä "kukaan aikuinen ei suostu tekemään" ja vuorottelemme lasten kodissa. Minä varsinaisesti omistan sen kodin, exällä on vuokra-asunto ihan lähellä, pieni ja halpa. Alkuun minä vietin lapsivapaani siellä, nykyään uuden miesystäväni luona.
Erosta nyt 1,5 vuotta ja kaikki sujunut hienosti. Lapsilla on yksi koti, aina tavarat ja kaverit ja kaikki tutut jutut mukana. Elämä ei ole heillä paikasta toiseen menemistä.
Entä me aikuiset? Onhan tämä rankkaa! Vaihdamme muutaman päivän välein, koska mielestämme viikon ero on liian pitkä kaikille. Jos aikuiselle on haastavaa sopeutua, niin entä lapsille...
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 17:25"]
Me erosimme, kun nuorin oli 1,5-vuotias. Ja teemme teemme sitä, mitä "kukaan aikuinen ei suostu tekemään" ja vuorottelemme lasten kodissa. Minä varsinaisesti omistan sen kodin, exällä on vuokra-asunto ihan lähellä, pieni ja halpa. Alkuun minä vietin lapsivapaani siellä, nykyään uuden miesystäväni luona. Erosta nyt 1,5 vuotta ja kaikki sujunut hienosti. Lapsilla on yksi koti, aina tavarat ja kaverit ja kaikki tutut jutut mukana. Elämä ei ole heillä paikasta toiseen menemistä. Entä me aikuiset? Onhan tämä rankkaa! Vaihdamme muutaman päivän välein, koska mielestämme viikon ero on liian pitkä kaikille. Jos aikuiselle on haastavaa sopeutua, niin entä lapsille...
[/quote]
On todella epätodennäköistä, että tämä systeemi toimii kovin pitkään sitten kun molempien uudet kumppanit muuttuvat arjeksi ja heidänkin toiveet täytyy palapelissä ottaa huomioon, mutta hienoa että olette yrittäneet.
Sitten kun tämä systeemi ei enää toimi, niin muistakaa edelleen se, että lapsen etu on nimenomaan tuo, että arkea saa elää kummankin vanhemman kanssa.
Sairas ja kostonhimoinen ihminen pyrkii omimaan lapsen ja erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta... se kertoo vain siitä että on ongelmia oman pääkopan ja egon kanssa. Jos kumpikin vanhempi on ollut lapsen elämässä läsnä, niin kumpikin vanhempi on lapselle yhtä tärkeä. Ei ole olemassa mitään "ensisijaista huoltajaa jumalan armosta". Harmillisen usein käy vaan juuri niin, että sossut / oikeus määrää äidin lähivanhemmaksi ja isä saa tavata lasta joka toinen viikonloppu. Tällä tavalla äidistä tietysti tulee vuosien mittaan "ensisijainen vanhempi". Sitten kun lapsi ei vuosien jälkeen enää itse halua vuoroasumista, kun on koko ikänsä tottunut olemaan äidin kanssa, niin sitten paukutellaan henkseleitä ja "todistetaan", että kyllä se äiti vaan on se ensisijainen vanhempi.
Mutta tsemppiä tuohon teidän järjestelyyn!
Mistä näitä hulluja oikeen sikiää, joiden mielestä vanhemmat eivät voi erota, jos niillä on lapsia, tai niiden pitäisi ylipäätään jättää lapset tekemättä siltä varalta, että ero voisi joskus tulla?
Eihän tolla logiikalla kukaan tekisi lapsia, tai sitten vaihtoehtoisesti tappaisi hitaasti itsensä henkisesti paskassa parisuhteessa vaan sen takia että kulissi ydinperheestä säilyisi.
Tai niin... nää varmaan on niitä about 70-vuotiaita, jotka heijastellee sitä omaa lapsuuttaan.
Lapsihan aistii herkästi kodin huonon tai kylmän ilmapiirin, vaikkei mitään tappelua ja ryyppäämistä olisikaan. Eipä se kovin hyvä parisuhteen ja kasvamisen malli ole. Kaksi kotia, joissa aikuiset ovat iloisia (ja mahdollisesti hyvässä uudessa suhteessa) ja jaksavat huolehtia arjesta antaa turvallisen ympäristön kasvaa ja hyvän aikuisen mallin.
Tärkeää on nimenomaa opettaa, että asiat voi hoitaa myös niin, että todella pyritään ratkaisemaan ikävät asiat kaikkien kannalta hyvällä tavalla, niin että kaikilla osapuolilla olisi mahdollisuus turvaan ja onneen. Ei niin, että ruvetaan kostamaan lapsen avulla... mikä on suomalaisille naisille jotenkin sisäsyntyistä hyvin usein.
On tainnut taas tämä "naiset sortaa ja vihaa suomalaisia miehiä"-ulisija päästä vauhtiin. :D Hae jo ammattiapua tuohon pakkomielteeseesi.
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 17:16"]
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 16:54"]
- Alle 5v ei minkäänlaista vuoroasumista, suhteita etävanhempaan ylläpidetään vaikka päivittäisillä tapaamisilla
- Eskari-ikäiselle/ekaluokkalaiselle viikonloppuvierailut toisessa kodissa
- Reipas 8-9-vuotias voi halutessaan asua vuoroviikoin eri vanhemman luona, aremmat lapset vasta yli 10-vuotiaana
Terveisin kasvatustieteilijä
[/quote]
No nämä on juuri niitä vähemmän asiallisia uskontoon perustuvia väittämiä, joilla ylläpidetään sitä lapsen erottamista toisesta vanhemmasta. Olette te hullun sokeita, jotka uskotte näitä. Ei tällainen mielipide ole maailmanlaajuisen lapsipsykologian konsensus, vaan jonkun tädin, joka haluaa varmistaa, että lapsi erotetaan isästä.
Jos leikittäisiin, että joku hullu toteuttaisi tällaista kasvatusta, niin mitä siitä seuraisi? katsotaanpa:
- Jouduttaisiin päättämään mihin se lapsen koti muodostetaan, jos on vain yksi koti. No, sehän tässä kaavassa on tietysti se ÄIDIN koti, koska tähän samaan uskontoon (jossa siis vuoroasuminen on saatanasta) kuuluu se, että äiti on lapselle läheisin ja lapsi kuuluu äidille.
- Viiteen vuoteen siis ei mitään vuoroasumista, eli lapsi kävisi viisivuotiaaksi asti maksimissaan joskus pikaisesti kylässä isän luona... ja isä kävisi joskus leikkimässä siellä äidin luona lapsen kanssa. Kukaan ei valitettavasti pysty ylläpitämään viittä vuotta jokailtaisia leikkituokioita. Viiden vuoden ajan lapsen arki siis muodostuisi 100% äidin arjesta.
-Viiden vuoden jälkeen, kun lapsi olisi siis tällä tavoin erotettu totaalisesti isästä ja arjesta isän kanssa, niin ruvettaisiin kokeilemaan että miten lyhyet yökyläilyt isän luona. 100% vieras paikka, 100% vieraat tavat... melko vieras se koko isäkin tässä vaiheessa. => Lapsi alkaisi oireilemaan => voitaisiin perustellusti palata siihen, että lapsi ei tapaa juurikaan isää muuta kun ehkä välillä äidin luona.
- 8-9 vuotiaana lapsi ei todellakaan haluaisi enää edes kokeilla asumista isän luona edes satunnaisesti, koska koko lapsen arki on jo rakennettu sinne äidin luokse.
No niin, tadaa, nyt vedetään tästä johtopäätökset, mitä ajatusmallia tämä tukee??????????????? Keksiikö kukaan???????
Tällaisia sairaita ihmisiä, kun tämä lainaamani viestin kirjoittaja, ei pitäisi päästää lähellekään lapsia muuta kuin valvottuna.
[/quote]
Lukutaito hukassa? Tuollahan lukee, että suhdetta ylläpidetään vaikka jokapäiväisillä tapaamisilla ja ensisijainen hoitaja ei automaattisesti ole äiti.
Kannattaisiko vähän rauhoittua tuolta meuhkaamiselta?
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 17:36"][quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 17:25"]
Me erosimme, kun nuorin oli 1,5-vuotias. Ja teemme teemme sitä, mitä "kukaan aikuinen ei suostu tekemään" ja vuorottelemme lasten kodissa. Minä varsinaisesti omistan sen kodin, exällä on vuokra-asunto ihan lähellä, pieni ja halpa. Alkuun minä vietin lapsivapaani siellä, nykyään uuden miesystäväni luona. Erosta nyt 1,5 vuotta ja kaikki sujunut hienosti. Lapsilla on yksi koti, aina tavarat ja kaverit ja kaikki tutut jutut mukana. Elämä ei ole heillä paikasta toiseen menemistä. Entä me aikuiset? Onhan tämä rankkaa! Vaihdamme muutaman päivän välein, koska mielestämme viikon ero on liian pitkä kaikille. Jos aikuiselle on haastavaa sopeutua, niin entä lapsille...
[/quote]
On todella epätodennäköistä, että tämä systeemi toimii kovin pitkään sitten kun molempien uudet kumppanit muuttuvat arjeksi ja heidänkin toiveet täytyy palapelissä ottaa huomioon, mutta hienoa että olette yrittäneet.
Sitten kun tämä systeemi ei enää toimi, niin muistakaa edelleen se, että lapsen etu on nimenomaan tuo, että arkea saa elää kummankin vanhemman kanssa.
Sairas ja kostonhimoinen ihminen pyrkii omimaan lapsen ja erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta... se kertoo vain siitä että on ongelmia oman pääkopan ja egon kanssa. Jos kumpikin vanhempi on ollut lapsen elämässä läsnä, niin kumpikin vanhempi on lapselle yhtä tärkeä. Ei ole olemassa mitään "ensisijaista huoltajaa jumalan armosta". Harmillisen usein käy vaan juuri niin, että sossut / oikeus määrää äidin lähivanhemmaksi ja isä saa tavata lasta joka toinen viikonloppu. Tällä tavalla äidistä tietysti tulee vuosien mittaan "ensisijainen vanhempi". Sitten kun lapsi ei vuosien jälkeen enää itse halua vuoroasumista, kun on koko ikänsä tottunut olemaan äidin kanssa, niin sitten paukutellaan henkseleitä ja "todistetaan", että kyllä se äiti vaan on se ensisijainen vanhempi.
Mutta tsemppiä tuohon teidän järjestelyyn!
[/quote]
Meillä on uudet kumppanit mukana jo. Miksi järjestely ei voisi toimia mielestäsi nyt? Minä vietän lapsivapaani miesystäväni kanssa, exä oman naisystävänsä. Ei meillä ole tarkoitus mitään uusperhettä perustaa, se ei todellakaan olisi lasten edun mukaista. Joskus miesystäväni tapaa lapsiani, tulee esim. meille syömään, mutta ihan vain äidin poikaystävänä, ei uutena perheenjäsenenä.
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 15:41"]Täällä nämä äitimyytti-ihmiset taas huutelee miten lapsi ei voi olla kun maks yhden yön erossa äidistä, jos sitäkään, ja että miten voi kuvitella että kukaan äiti voisi olla VIIKON erossa lapsestaan....
Miten te perustelette, että isät pakotetaan olemaan lähes kaksi viikkoa erossa lapsistaan, ja sitten kun näkevät, niin sitä yhteistä aikaa on yksi viikonloppu, eli kaksi iltaa ja yksi kokonainen päivä (pe ilta - su ilta)?
Joo, ihan perusteltua, jos isän työ on sellaine nettei pysty olemaan arkisin lapsen kanssa, tai joku ongelma... mutta ihan normaali isä, joka nyt ei vaan tule äidin kanssa toimeen, mutta on isänä luotettava ja hyvä, ja on hoitanut lasta... miksi ihmeessä isä pitäisi pakottaa lapsesta eroon kahdeksi viikoksi, ja lapsi isästä??
Tottakai lapsi huutaa isän luona, jos isä on alunperin jätetty vieraaksi, tai jättäytynyt vieraaksi. Eihän se lapsi haluaisi naapurin tädinkään luokse viikoksi. Mutta jos isä on ollut mukana lapsen elämässä normaalisti koko ajan, niin ihan sama systeemi voi jatkua eronkin jälkeen => vuoroviikko (tai pienemmällä lapsella lyhyemmät jaksot). Kaikki muu on pelkkää puppua, eikä kestä objektiivista tarkastelua. Koska kaikkea perustellaan vaan sillä, että "no kun se lapsi nyt vaan ei voi olla erossa äidistään" No miksei? "No kun ei se nyt vaan voi olla kun ei voi olla".
Tällä tasolla valitettavasti tätä keskustelua käydään myös virallisissa instansseissa (mitä asiantilaa tietysti nämä äitimytti-ihmiset haluavat ylläpitää). Että äiti on lapselle tärkein, ihan vaan siksi koska niin on. Ja todisteeksi sitten joku haastattelututkimus, jossa Janica kertoo että isä lähti ryyppyporukan mukaan vuosia sitten ja nyt haluaa lapsen luokseen ja lapsi itkee siellä sen luona => yleinen totuus syntyy; äiti on lapselle tärkeintä maailmassa ja lapsen koti on aina äidin luona.
Tätä tasoa on suomen sosiaaliviranomaisten "tutkimukset". Vähän toista maata kun tutkimukset muualla maailmassa, jossa laajalla otannalla ja oikeilla tieteellisillä menetelmillä on aivan yksiselitteisesti todettu, että lapset voi parhaiten jaetun vanhemmuuden mallissa jossa ollaan kummankin vanhemman kanssa yhtä paljon.
[/quote]
Kuka pakottaa eroamaan? Ei kukaan.
Uskotamtonta, miten vähän suostutaan ajattelemaan sitä, että lapset ovat 18 vuoden projekti. Aina pitäisi päästä toteuttamaan omia viettejä, viis niistä lapsista.
En ole erovastainen. Kyllä ero on hyvä asia, jos siihen on oikeasti syytä (henkinen/fyysinen väkivalta, päihteet). Mutta sen jälkeen vanhempien pitäisi kyllä tajuta, että ovat tehneet lapsilleen sen pahimman teon ikinä ja että tämän jälkeen olisi syytä tehdä kaikkensa, jotta lapsille pääsisi muodostumaan turvallinen ja eheä lapsuus. Kaikissa tutkimuksissa ero on lapsille jopa pahempi kuin kuolema. Se on aina perusturvallisuutta järkyttävä kokemus ja lähes aina siihen liittyy pelkoa toisen vanhemman menettämisestä. Vanhempi on yksiselitteisesti itsekäs, jos hän tällaisen kokemuksen jälkeen alkaa tuputtaa lapsilleen uusperhearkea ja uusia kumppaneita asumaan jo muutenkin traumaattisen kokemuksen kokeneiden lasten kanssa.
Vanhempi on aikuinen, joka on valinnut elämänsä. Hänen tehtävänsä on elää valintojensa kanssa, ja juuri hänen pitää miettiä, mikä ratkaisu on vähiten vahingollinen hänen lapsilleen. Viis siitä, onko se hänen itsensä kannalta paras, hän on jo tehnyt ratkaisun vain omista lähtökohdista käsin, joten nyt on aika laittaa ne lapset ensimmäiseksi.
Hyvä vanhempi osaa elää yksin ja tehdä kodin lapsilleen ilman kumppania. Hyvä vanhempi tuntee lapsensa ja tietää, mitä he voivat nyt kestää ja mitä eivät. Hyvä vanhempi ei ota riskiä eikä leiki lastensa lapsuudella vain, jotta saisi itse asua uuden rakkaansa kanssa. Mitä vikaa on hyvässä seurustelusuhteessa? Onko jokaisen suhteen päädyttävä saman katon alle ja työntämään lisää lapsia maailmaan? Eikö mitään opittu jo edellisessä suhteessa? Lapset ovat etuoikeus, ja he voivat hyvin, jos vanhempi tekee työtä sen eteen. Ajan kanssa lapset voivat tottua äidin/isän uuteen seurustelukumppaniin ja voidaan tehdä yhteisiä matkoja tai viettää viikonloppuja yhdessä mutta tässäkin tärkeintä on, että lapset pystyvät ennakoimaan asioita, että heitä kuunnellaan ja heidän mielipiteellään on väliä. Kuka haluaa, että kotiin muuttaa vieraita ihmisiä vain yhden ihmisen päätöksellä?
Ei siis ole kyse mistään 20 vuoden selibaatista vaan siitä, että vanhempi ei tee päätöksiä oman navan mukaan vaan nimenomaan miettien lastensa parasta.
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 18:33"]Uskotamtonta, miten vähän suostutaan ajattelemaan sitä, että lapset ovat 18 vuoden projekti. Aina pitäisi päästä toteuttamaan omia viettejä, viis niistä lapsista.
En ole erovastainen. Kyllä ero on hyvä asia, jos siihen on oikeasti syytä (henkinen/fyysinen väkivalta, päihteet). Mutta sen jälkeen vanhempien pitäisi kyllä tajuta, että ovat tehneet lapsilleen sen pahimman teon ikinä ja että tämän jälkeen olisi syytä tehdä kaikkensa, jotta lapsille pääsisi muodostumaan turvallinen ja eheä lapsuus. Kaikissa tutkimuksissa ero on lapsille jopa pahempi kuin kuolema. Se on aina perusturvallisuutta järkyttävä kokemus ja lähes aina siihen liittyy pelkoa toisen vanhemman menettämisestä. Vanhempi on yksiselitteisesti itsekäs, jos hän tällaisen kokemuksen jälkeen alkaa tuputtaa lapsilleen uusperhearkea ja uusia kumppaneita asumaan jo muutenkin traumaattisen kokemuksen kokeneiden lasten kanssa.
Vanhempi on aikuinen, joka on valinnut elämänsä. Hänen tehtävänsä on elää valintojensa kanssa, ja juuri hänen pitää miettiä, mikä ratkaisu on vähiten vahingollinen hänen lapsilleen. Viis siitä, onko se hänen itsensä kannalta paras, hän on jo tehnyt ratkaisun vain omista lähtökohdista käsin, joten nyt on aika laittaa ne lapset ensimmäiseksi.
Hyvä vanhempi osaa elää yksin ja tehdä kodin lapsilleen ilman kumppania. Hyvä vanhempi tuntee lapsensa ja tietää, mitä he voivat nyt kestää ja mitä eivät. Hyvä vanhempi ei ota riskiä eikä leiki lastensa lapsuudella vain, jotta saisi itse asua uuden rakkaansa kanssa. Mitä vikaa on hyvässä seurustelusuhteessa? Onko jokaisen suhteen päädyttävä saman katon alle ja työntämään lisää lapsia maailmaan? Eikö mitään opittu jo edellisessä suhteessa? Lapset ovat etuoikeus, ja he voivat hyvin, jos vanhempi tekee työtä sen eteen. Ajan kanssa lapset voivat tottua äidin/isän uuteen seurustelukumppaniin ja voidaan tehdä yhteisiä matkoja tai viettää viikonloppuja yhdessä mutta tässäkin tärkeintä on, että lapset pystyvät ennakoimaan asioita, että heitä kuunnellaan ja heidän mielipiteellään on väliä. Kuka haluaa, että kotiin muuttaa vieraita ihmisiä vain yhden ihmisen päätöksellä?
Ei siis ole kyse mistään 20 vuoden selibaatista vaan siitä, että vanhempi ei tee päätöksiä oman navan mukaan vaan nimenomaan miettien lastensa parasta.
[/quote]
Linkitäppäs nyt nämä kaikki tutkimukset, joita niin siteeraat... jutellaan sitten lisää. Huoh.
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 17:59"]
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 15:41"]Täällä nämä äitimyytti-ihmiset taas huutelee miten lapsi ei voi olla kun maks yhden yön erossa äidistä, jos sitäkään, ja että miten voi kuvitella että kukaan äiti voisi olla VIIKON erossa lapsestaan.... Miten te perustelette, että isät pakotetaan olemaan lähes kaksi viikkoa erossa lapsistaan, ja sitten kun näkevät, niin sitä yhteistä aikaa on yksi viikonloppu, eli kaksi iltaa ja yksi kokonainen päivä (pe ilta - su ilta)? Joo, ihan perusteltua, jos isän työ on sellaine nettei pysty olemaan arkisin lapsen kanssa, tai joku ongelma... mutta ihan normaali isä, joka nyt ei vaan tule äidin kanssa toimeen, mutta on isänä luotettava ja hyvä, ja on hoitanut lasta... miksi ihmeessä isä pitäisi pakottaa lapsesta eroon kahdeksi viikoksi, ja lapsi isästä?? Tottakai lapsi huutaa isän luona, jos isä on alunperin jätetty vieraaksi, tai jättäytynyt vieraaksi. Eihän se lapsi haluaisi naapurin tädinkään luokse viikoksi. Mutta jos isä on ollut mukana lapsen elämässä normaalisti koko ajan, niin ihan sama systeemi voi jatkua eronkin jälkeen => vuoroviikko (tai pienemmällä lapsella lyhyemmät jaksot). Kaikki muu on pelkkää puppua, eikä kestä objektiivista tarkastelua. Koska kaikkea perustellaan vaan sillä, että "no kun se lapsi nyt vaan ei voi olla erossa äidistään" No miksei? "No kun ei se nyt vaan voi olla kun ei voi olla". Tällä tasolla valitettavasti tätä keskustelua käydään myös virallisissa instansseissa (mitä asiantilaa tietysti nämä äitimytti-ihmiset haluavat ylläpitää). Että äiti on lapselle tärkein, ihan vaan siksi koska niin on. Ja todisteeksi sitten joku haastattelututkimus, jossa Janica kertoo että isä lähti ryyppyporukan mukaan vuosia sitten ja nyt haluaa lapsen luokseen ja lapsi itkee siellä sen luona => yleinen totuus syntyy; äiti on lapselle tärkeintä maailmassa ja lapsen koti on aina äidin luona. Tätä tasoa on suomen sosiaaliviranomaisten "tutkimukset". Vähän toista maata kun tutkimukset muualla maailmassa, jossa laajalla otannalla ja oikeilla tieteellisillä menetelmillä on aivan yksiselitteisesti todettu, että lapset voi parhaiten jaetun vanhemmuuden mallissa jossa ollaan kummankin vanhemman kanssa yhtä paljon. [/quote] Kuka pakottaa eroamaan? Ei kukaan.
[/quote]
Saako erota jos puoliso lakkaa kokonaan harrastamasta seksiä kanssasi, ja tilanne on ollut se jo vuosia?
Entä saako lopettaa seksin harrastamisen jos se tuntuu pelkästään kamalan vastenmieliseltä ja nöyryyttävältä, vai onko naimisiin kerran mentyään pakko olla seksiorja vastoin tahtoaan?
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 17:15"]
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 15:03"]
Kun tehdään lapsia, niin mielestäni siinä kohtaa vanhemmat luopuvat oikeudestaan uusiin kumppaneihin seuraavan 15-20 vuoden ajaksi, mitä nyt lapsen kasvattaminen kestää. Jos ei tätä asiaa ymmärrä, on parempi pyytää lääkäriä vetämään johtimet solmuun (mielummin sekä mieheltä että naiselta).
[/quote]
Aika harva varmaan viitsisi enää tehdä lasta, jos tietäisi sen tarkoittavan kohtuullisen suurella todennäköisyydellä 20 vuoden selibaattia.
[/quote]
Jos tiedät "kohtuullisen suurella todennäköisyydellä" suhteen päättyvän ennen lapsen aikuistumista, niin on parempi jättää lapsi tekemättä. Tekee sen sitten sellaisen kanssa, jonka kanssa todennäköisyys erota on sanotaan nyt vaikka "häviävän pieni".
Kuten 5 sanoi niin lapsen pitäisi saada asua yhdessä kodissa ja vanhempien sen sijaan vuorotella. Ikää kun alkaa tulemaan niin jos lapsi joutuu joka viikko vaihtamaan kotia niin pakkaamisessa on aina oma tehtävänsä. Ei ole laosen vika jos vanhemmat eroaa. Vanhempien pitäisi joka viikon siirrot jaksaa eikä lapsen!
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 15:36"]
Eli av-mammojen mielestä kuulun hoitoon, koska voin olla viikon erillään lapsistani. Mahtista. Pitääkin pyytää vapautusta työmatkoista. Lapsella on oikeus molempaan vanhempaan. Vuoroasumlnen on tutkimusten mukaan toimivin ratkaisu. Edellyttää toki paljon molemmilta vanhemmilta.
[/quote]
Vuoroasuminen on toimiva ratkaisu ehkä KOULULAISELLE.
1,5-vuotias ei ole tarpeeksi kehittynyt ollakseen noin kauan erossa ensisijaisesta hoitajastaan. Ei ole väliä, asuuko lapsi äidin vai isän luona, KUNHAN lasta ei pompotella talosta toiseen tuossa iässä. Ei 1,5-vuotias ymmärrä, että näkee taas äidin/isän viikon päästä. Lapsen kehitys vaarantuu!
Oikeasti, nyt jotkut kehityspsykologian peruskurssit pakolliseksi lapsia hankkiville!!!