Veisitkö lapset katsomaan täysin muistisairasta isovanhempaa
johonkin laitokseen? Tai muuten erittäin huonokuntoiseksi mennyttä vanhusta sairaalaan?
Kommentit (47)
Oma mummoni oli paikassa jossa todella dementoituneita. Yks mummo kulki käytävillä taukoamatta kiroten ja karjuen. Sinne en olisi ehkä vienyt.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 22:22"]Miksi lapsia pitäisi varjella ikävältä todellisuudelta?
Osaavat aikoinaan ehkä itse toimia toisin etteivät joudu moiseen tilaan itse.
[/quote]
Kuinka se tehdään?
Pidetään muisiterveydestä huolta. Ei tupakkaa, liikuntaa, opiskelua ym
Tottakai.
Meillä isovanhemmat on kuolleet nopeasti ja lapset on viety vainajaa katsomaan ruumishuoneelle.
Täysin luonnollista sairaudet ja kuolema.
Mitä hyötyä. Moni vanhus on näiden vierailujen jälkeen ahdistunut ja pelokas loppupäivän kun vierasta sakkia on käynyt. Varkaissa mahtoivat olla.
44, oikeastiko? Jos on lapsia käynyt? Miten moni vanhus on tuolla tapaa reagoinut? En ole ennen nähnyt tällaisesta puhuttavan, ja aihe on meille ajankohtainen.
Kun moni sanoo, ettei harhaista veisi katsomaan, niin minkäikäisestä lapsesta te silloin puhutte ja minkätasoisesta harhaisuudesta? Oma äitini juttelee aika skitsoja, miten hänen päästään on jotain hetuloita roikkunut jne. Ja välillä jotain vainoharhoja, että naapuri se varmaan ampuu hänen kissojaan pitkin mäkiä ja että joku taisi sen hänelle kertoa. Välillä sävy on hiukan ahdistunut, ja siinä saa olla kieli keskellä suuta, että kuuntelee muttei yllytä.
Viisivuotiaalle olen selittänyt, että mummulla on sellainen sairaus, että se näkee tosi villejä unia ja välillä luulee niiden olevan totta. Ja että mummua taitaa lohduttaa ne unet ja jos on surullinen ja ahdistunut, niin näkee pahoja unia, ja silloin on tärkeää kuunnella kohteliaasti. Poika menee mielellään katsomaan mummua viikon parin välein, ja tuntuu pitävän asiaa tosi tärkeänä. Hän tuntuu ymmärtävän, että mummun tila heikkenee, ja että nyt hänen täytyy haalia muisteltavaa mummustaan kun vielä ehtii.
Meillä on eläimiä, ja poika suhtautuu jotenkin samalla suorasukaisuudella mummuun kuin eläimiinkin - joskus ne tekevät kummallisia tai pelottaviakin asioita, ja silti niistä on iloa. Poika on vähän sellainen härnääjä, joka itse tekee välillä pikkutuhmuuksia ja pitää kovasti kiinni oikeudestaan olla ei-aina-ihan-kiltti, ja kun joku muu toilailee, poikaa kikatuttaa. Vanhusten kummallisuudet tuntuvat menevän helposti samaan piikkiin - pieni omituisuus on hieno asia. Vuosi sitten poika olisi ehkä ollut vielä liian nuori, hänen ihmiskuvansa oli vielä keskentekoinen, ja hätääntymistä esiintyi omituisissa tilanteissa. Silloin mummu oli vielä kotonaan ja kanssakäymistä rajoitettiin.
Arvostaisin kovasti jos jollain olisi tuohon lisättävää tai jotain ennustetta tai varoituksen sanaa mielessä. Mehän emme tiedä, mitä jatkossa on odotettavissa, ja voiko tulla uudentyyppisiä ongelmia. Miten tuonikäinen lapsi kestää sen, jos mummu ei äkkiä häntä muistakaan tai alkaa suhtautua oudosti. Tällä hetkellä poika herättää mummussa jopa tarpeen halia ja pusia lähtiäisiksi, mitä en tiennyt hänen edes osaavan, ja poika on selvästi hyvillään. Äitini on ollut hyvin jäyhää rotua tähän asti. Asumme senverran kauempana (toistasataa km), että pikapikavisiittejä ei ole tehty, ja jos paikalta pitää karata nopeasti, se on aika dramaattista, eikä sitä voi naamioida miksikään pikavisiitiksi. Lapsella on pitkä kotimatka nieleskeltävänä, jos tulee joku pettymys. Diagnoosina mummulla on luultavasti vaskulaarinen dementia, otsalohkossa on rappeumaa ja muisti ja sosiaalinen terävyys on ollut viime aikoihin asti melko hyvä mutta ymmärrys ja päättely heikkoa.
[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 11:39"]
44, oikeastiko? Jos on lapsia käynyt? Miten moni vanhus on tuolla tapaa reagoinut? En ole ennen nähnyt tällaisesta puhuttavan, ja aihe on meille ajankohtainen.
Kun moni sanoo, ettei harhaista veisi katsomaan, niin minkäikäisestä lapsesta te silloin puhutte ja minkätasoisesta harhaisuudesta? Oma äitini juttelee aika skitsoja, miten hänen päästään on jotain hetuloita roikkunut jne. Ja välillä jotain vainoharhoja, että naapuri se varmaan ampuu hänen kissojaan pitkin mäkiä ja että joku taisi sen hänelle kertoa. Välillä sävy on hiukan ahdistunut, ja siinä saa olla kieli keskellä suuta, että kuuntelee muttei yllytä.
Viisivuotiaalle olen selittänyt, että mummulla on sellainen sairaus, että se näkee tosi villejä unia ja välillä luulee niiden olevan totta. Ja että mummua taitaa lohduttaa ne unet ja jos on surullinen ja ahdistunut, niin näkee pahoja unia, ja silloin on tärkeää kuunnella kohteliaasti. Poika menee mielellään katsomaan mummua viikon parin välein, ja tuntuu pitävän asiaa tosi tärkeänä. Hän tuntuu ymmärtävän, että mummun tila heikkenee, ja että nyt hänen täytyy haalia muisteltavaa mummustaan kun vielä ehtii.
Meillä on eläimiä, ja poika suhtautuu jotenkin samalla suorasukaisuudella mummuun kuin eläimiinkin - joskus ne tekevät kummallisia tai pelottaviakin asioita, ja silti niistä on iloa. Poika on vähän sellainen härnääjä, joka itse tekee välillä pikkutuhmuuksia ja pitää kovasti kiinni oikeudestaan olla ei-aina-ihan-kiltti, ja kun joku muu toilailee, poikaa kikatuttaa. Vanhusten kummallisuudet tuntuvat menevän helposti samaan piikkiin - pieni omituisuus on hieno asia. Vuosi sitten poika olisi ehkä ollut vielä liian nuori, hänen ihmiskuvansa oli vielä keskentekoinen, ja hätääntymistä esiintyi omituisissa tilanteissa. Silloin mummu oli vielä kotonaan ja kanssakäymistä rajoitettiin.
Arvostaisin kovasti jos jollain olisi tuohon lisättävää tai jotain ennustetta tai varoituksen sanaa mielessä. Mehän emme tiedä, mitä jatkossa on odotettavissa, ja voiko tulla uudentyyppisiä ongelmia. Miten tuonikäinen lapsi kestää sen, jos mummu ei äkkiä häntä muistakaan tai alkaa suhtautua oudosti. Tällä hetkellä poika herättää mummussa jopa tarpeen halia ja pusia lähtiäisiksi, mitä en tiennyt hänen edes osaavan, ja poika on selvästi hyvillään. Äitini on ollut hyvin jäyhää rotua tähän asti. Asumme senverran kauempana (toistasataa km), että pikapikavisiittejä ei ole tehty, ja jos paikalta pitää karata nopeasti, se on aika dramaattista, eikä sitä voi naamioida miksikään pikavisiitiksi. Lapsella on pitkä kotimatka nieleskeltävänä, jos tulee joku pettymys. Diagnoosina mummulla on luultavasti vaskulaarinen dementia, otsalohkossa on rappeumaa ja muisti ja sosiaalinen terävyys on ollut viime aikoihin asti melko hyvä mutta ymmärrys ja päättely heikkoa.
[/quote]
Minusta toimitte juuri oikein. Totta kai lasta voi pelottaa toisen outo käytös, jos lapselle ei kerrota, mistä se johtuu, oli kyse sitten muistisairaasta vanhuksesta, kehitysvammaisesta lapsesta tai mielenterveysongelmaisesta aikuisesta. Jos taas lapselle kerrotaan kiertelemättä ja rehellisesti (tietysti myös lapsen ikätaso huomioonottaen), mistä käytös johtuu, hän oppii suhtautumaan siihen luonnollisesti. Lapset peilaavat todella paljon aikuisten asenteita ja jo pieni lapsi aistii, jos vanhemman mielestä joku asia on ns. tabu ja alkaa kohdata itsekin tämän asian ahdistavana.
Tuota 44 kommenttia en pysty allekirjoittamaan, enkä ole koskaan kuullut, että esim. vanhainkodin henkilökunta olisi sitä mieltä, että on parempi, etteivät lapsenlapset käy vierailulla. Päinvastoin.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 21:25"]
johonkin laitokseen? Tai muuten erittäin huonokuntoiseksi mennyttä vanhusta sairaalaan?
[/quote]
Tottakai. Ja olen vienytkin. Ja minut on viety lapsena. Hyvä että elämän rajallisuus tulee tutuksi. Tajuaa elää nuorena.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 22:24"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 22:07"]Totta kai. Olen vienyt ukkooni katsomaan, etenkin poika kävi 0-6-vuotiaana ehkä neljästi vuodessa. Ukki tunnisti minut, mutta höpötti omiaan ja piti ääntä. Nautti aina lasten vierailusta. Minä itkin, kun kerran mentiin ja ukki viittoi, että anna sieltä, pöytälaatikosta piti saada jotain, ei muistanut sanaa. Lapselle halusi antaa, ja suklaatahan se oli! Hoitajakin ihmetteli, miten ukki pystyi ilmaisemaan, että tahtoo tarjota lapselle herkkuja. Tuleeko minusta joskus samanlainen höppänä ja haluanko vielä silloinkin olla hyvä lapsille, tarjota vaikka karkkia. Toivon niin. [/quote] Voi kun mua rupes itkettään. Ihana ukki halusi huomioida pikkuisen. En tiedä miksi tämä koskettaa mua ihan hirveesti. Itken ihan valtoimenaan.
[/quote]
Mun muistikuva isoisäni isästä oli kun hän hyvin vanhana ja horjuvana ajoi isovanhempieni luo polkupyörällä, tarakalla limsaa ja karkkia ilahduttamaan meitä pieniä lapsia. Isoisoisä oli todella lapsirakas. Harmi etten itse ole onnistunut löytämään itselleni sellaista miestä.
Jos pää pelaa niin kyllä, jos ei muista ja on harhainen niin sitten en. Muistamattomallekin mukavaa kun tulee er-ikäisiä, ei kaikkia lapsenlapsia monikaan vanhus muista edes vaikka asuisi kotonaan.
Kyllä tavataan muistisairasta mummoa pari kertaa kuussa. Ei tunne meitä. Lapset 4 ja 6.
Itse jouduin pienenä. Oli ahdistava kokemus. Pelottavasti käyttäytyviä ja sairaita ihmisiä suljettuna luonnottomaan laitosympäristöön. Kovin pieniä en veisi. Isompienkin kanssa täytyisi varmaan käydä asia läpi keskustellen. Voi olla todella hämmentävä ja pelottava kokemus.
Mut on viety kattomaan pienenä vaaria joka vajaan 10 vuotta oli osittain tai kokonaan sänkypotilas. Opetti tajuamaan miltä elämä ehtoopuolellaan näyttää. Pelkäsin melkeen joka kerta mutta olen silti jälkeen päin tyytyväinen että olen häntä nähnyt :)
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 21:28"]Kyllä tavataan muistisairasta mummoa pari kertaa kuussa. Ei tunne meitä. Lapset 4 ja 6.
[/quote] Miksi ihmeessä alapeukku. Mummoa on tavattu koko lasten elämä. On nyt huonontunut nopeasti. En voisi kuvitella, että mummo olis lapsille kuin "kuollut". Asiasta on aina puhuttu avoimesti ja lapset osaavat kertoa kavereilleenkin, että meidän mummo ei vaan muista.
Minun mielestä olisi ensiarvoisen tärkeää totuttaa lapsia tuollaisiin paikkoihin. Mutta ennen vierailua täytyy puhua ja kertoa, että monet vanhat ihmiset ovat hyvin sairaita, ja käyttäytyvät siksi pelottavasti.
Aina olen ottanut lapsen mukaan, ei hän tervettä mummoa edes muista, mielellään lähtee ja piirtää mummolle kuvia seinälle laitettavaksi. Ei kuitenkaan viivytä pitkään kerrallaan, ehkä vartissa juteltu meidän kuulumiset pintapuolisesti läpi. Kerran jäätiin syöttämään iltaruokaa ja siinä lapsi (silloin 6v) hermostui kun kestää ja kestää, eikä hänellä ole tekemistä.
Olen vienyt. Lapset saavat nähdä mummoaan ja mummolle on lapsista iloa, vaikka muisti ei toimikaan. MM. minun mummoni oli viimeisiä selkeitä sanojaan puhunut pienelle vauvalle, muuten oli jo vaipunut omaan maailmaansa.
Kyllä. Lapsille on puhuttu muistisairaudesta ja he suhtautuvat täysin luonnollisesti, silittelvät isomummun kättä ja juttelevat, vaikka isomummu ei enää juuri mitään ymmärräkään. Jo ihan pieninä lapset kävivät säännöllisesti sairaalassa katsomassa kuolemansairasta pappaansa, joka oli todella huonossa kunnossa. Silloinkin lapset silittelivät ja halasivat hellästi pappaa, joka ei pystynyt enää puhumaan.
Totta kai. Lapsilla on oikeus isovanhempiinsa myös silloin, kun he eivät ole enää täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Moni selittää, ettei vie lasta sairaalaan katsomaan isovanhempia, että lapsilla säilyisi muisto isovanhemmasta terveenä ja hyväkuntoisena, mutta minä olen sitä mieltä, että lapsen on helpompi käsitellä isovanhemman tuleva kuolema, kun on nähnyt myös sen sairastamisen.
Lapsista on myös iloa niille vanhuksille, vaikka eivät heitä tunnistaisikaan. Kävimme usein katsomassa minun mummoani vanhainkodissa, ja muutaman kerran hoitajat kertoivat, kuinka mummo oli vierailumme jälkeen puhunut ihan oikeilla nimillä pitkät pätkät minusta ja lapsistani, vaikka itse vierailumme ajan hän ei olisi meitä muistanutkaan.
Aion viedä, tietenkin. Ei ihmisen arvo pääty siihen, kun suorituskyky heikkenee. Isäni tulee olemaan rakas isä ja isoisä aina.
Meidän mummolla oli Alzheimer jo sillon ku olin nuori, autettiin mummia vaikka kuinka paljon ja käytiin katsomassa, huolehdittiin siitä koko perhe, ei oo jäänyt mitään traumoja, vaan enempi mieleen rakkautta ♡ Älä mieti turhia, esim äidin sisaren lapset eivät mummon juuri tutustuneet, koska jostain syystä he eivät mummua paljoa nähneet. Opetat samalla lapsillesi välittämistä, kun he näkevät isovanhempaansa....Ei lapsi sitä säikähdä ellei sille sitä opeta...Eli veisin!