Täytyy kyllä sanoa, että tuo kasviston keräämistehtävä on niin suolesta!!!
En ole tätä mieleipidettäni 8lk menevälle pojalleni tietenkään sanonut, mutta tuntuu olevan itsekin sitä mieltä, todennut ettei ole oikein kun kesälomallakin pitää tehdä koulujuttuja ja että se on ihan peestä ja kys opettaja on niin väärässä jos luulee että nyt jokainen oppilas kirmaa intopiukkana pitkin pientareita ja peltoja etsimässä ison A4-listan verran eri rehuja joita ei edes tunnu hevillä löytyvän:/
40kpl pitäisi kerätä eri puulajeista, pensaista, kenttäkerroksesta ja pohjakerroksesta poimittuja kukkia ym saadakseen 10 arvosanaksi. 20kpl saa nron 7, kuulema ja kasvio on osa 8lk biologian kurssista ja 20% arvioinnista. Ja niin on tarkat ohjeet senkin suhteen miten ne saa kiinnittää ja vieläpä missä järjestyksessä. Ostettiin sellainen kasviokansiokin pojalle sitä varten, 10e maksoi ja toinen mokoma hankittava sen lisäksi, tuohon mahtuu 20 kasvia.
Mitenkähän laajalle tässä pitäisi oppilaan sitten jalkautua, n.6km alueelta on jo metsiä, ojanpinetareita ym kahlattu ja 11 rehua on kasassa. Ei tuo prässääminenkään ihan iisibiisi ole, hirveästi painoja kasattu parin laudan päälle. Ja kyseessä ei ole patalaiska oppilas joka vain valittaa kun "pitää jotain tehdä" vaan 9,8 keskiarvon oppilas jota vain jurppii se että kesälomallakin pitää koulujuttuja tehdä, opettajan teksti tehtäväpaperissa ei tuntuu vinoilulta: "kasvien keräily on kivaa puuhaa, silloin ei kesällä sisällä luuhaa", tsiisus :/ !!!
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 15:19"][quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 15:07"]
Siitä taitaa olla 6-vuotta aikaa kun minä jouduin sen tekemään.. Eniten inhoitti se kun täytyi tietokoneella istua ja etsiä vielä pakolliset tiedot kasveista! :( se oli hidasta hommaa. Jos ei heti muistanut kasvien nimiä, niin olipa helppoa niistä käydä vielä latinalaisia nimiä etsimään.
[/quote]
Heh, mietipä miten hidasta se oli 20 vuotta sitten ja tietty sitä ennenkin, kun ihan kirjoista jouduttiin etsimään, ja niissäkin kuvat olivat yleensä piirrettyjä...:)
[/quote]
Tottakai tuli itsekin kirjoista katsottua sekä lähipiiristä sukulaisilta kyseltyä, mutta aivan kaikkea ei kumminkaan sattunut käteen. Henkilökohtaisesti kyllä mielummin kirjasta katsoin vaikka sitten niitä piirrettyjä kuvia, kuin tietokoneella naama ruudussa oltua :)
Kirjasta katsominen mitään joutumista ja pakkopullaa ole nykyäänkään.