Vierailija

Eli olen siis koko ikäni urheillut nainen, paitsi oikeastaan toukokuu 2014 - maaliskuu 2015 välisen ajan olin käytännössä urheilematta ja päästin itseni lihomaan yms. Syynä laiskuus, valtavat määrät ylitöitä ja välilevyn hajoaminen selästä. Noh, huhtikuussa tänä vuonna aloitin taas uudelleen sporttailla ja aloitin myös ruokavaliomuutokset. Kunto palautui yllättävän nopeasti vanhalle tasolle ja vain kk päästä pystyin jo juosta entiseen malliin 10 km juoksulenkkejä.  Nyt kuitenkin on tullut stoppi, enkä usko sen johtuvan liiasta liikunnasta (kuten mieheni väittää). Tässä viikon treenit:

Torstai 1 h sulkapalloa

Perjantai lepo

Lauantai Juoksulenkki 9 km

Sunnuntai kiipeilyä 45 min

Maanantai sulkapallo 1 h

tiistai lepo

Keskiviikko pyöräily 9 km (kevyttä, kaupassa käytiin lapsen kanssa pyöräillen)juoksu 6 km

Ja nyt siis tuoeilinen juoksulenkki oli aivan hirveä. Jaloista loppui voimat lähes heti. Enkä juokse siis kovaa, 6 min km vauhtia.

Kipeäksi en ole tulossa ja söinkin eilen ihan hyvin. Illalla vielä en meinannut päästä rappusia ylös kun jaloissa ei vaan ollut mitään voimaa. Tänään ei lihakset kipeänä mutta kaikki voima täysin pois reisistä. Pidän sähköpöytää yleensä seisoma-asennossa mutta tänään en jaksa edes seistä kunnolla töissä :( :(

Olen pitänyt huolta että saan riittävästi proteiinia ravinnosta, ja koska tavoitepainooni takaspääsemiseen on vielä n. 5 km matka olen pitänyt kalorit tiukasti 1000- 1200 /päivä, kuitenkin niin että ravintoni on erittäin monipuolista ja koostuu pitkälti kanasta/kasviksista/kaurapuurosta/maitorahkasta/marjosta

Osaako joku kertoa mistä tällainen täysi voimattomuus jaloissa johtuu? Lisäksi olen ollut muutamina iltoina totaalisen väsynyt, nukahtanut istuma-asentoon suunnilleen sohvalle ennen yhdeksää. Ennen tällainen liikuntamäärä oli ihan itsestäänselviö ja voimat on hyvin riittäneet tähän asti.

  • ylös 0
  • alas 0

Sivut

Kommentit (28)

Ihan klassiselta liian treenaamisen tuottamalta väsymykseltä vaikuttaa. Lepoa. Ja se tarkoittaa ehkä jopa 2 viikon tai pidempää lepoaikaa että keho ehtii palautua.

Peruskunto palautuu kyllä nopeasti, mutta et varmasti ole heti yhtä hyvässä kunnossa mitä joskus kun treenasit aktiivisesti pitkään. Mieluummin ainakin alkuun aina treenipäivän jälkeen lepopäivä ja sitten hiljalleen kasvattaa treenimääriä viikossa.

Ja tuo hyvin alhainen kalorimääräkin huolestuttaa, jos treenaat kovaa ja pidät noin alhaiset kalorit, varmasti tilttaat kun energiaa ei yksinkertaisesti enää ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

jos hihtikuusta on liikkunut, niin ei noi liikuntamäärät mitään valtavia ole. ellet ole alusta asti vetänyt tuohon tahtiin ja täysillä?

Mulla ainakin joskus vaan on huonoja päiviä ja treeni ei kulje. Jos tuota jatkuu pidempään, niin pidä kevennetty viikko tai pari.

Kiitos vastauksista.

Jotenkin luulin ettei tällainen treenimäärä voisi olla liikaa, kun aiemmin arkeen kuului 5-6 urheilupäivää (koskaan en ole lämmennyt mistään lihaskuntoharjoittelusta, lähinnä aerobista).

Kalorimäärä tuntuu alhaiselta, mutta en ole nälkäinen. Itseasiassa, ruokahalu on aika alhainen. Syön aamulla 2 ruispalaa+ tuorejuusto+ salaattia+ kurkkua+ kahvia. Lounaalla kaurapuuro + proteiinihjauhe+maitorahka+ mustikat+ vadelmakeitto, välipalana omena+ herneitä, päivällinen 2 kpl paistettua kanan rintafilettä + järjetön kasa salaattia+ kurpitsansiemeniä + fetaa. Illalla mustikkasmoothie.

Näillä pysyy nälkä tosi hyvin poissa ja mietin että mitä tuohon voisi lisätä?

AP

Vierailija

Syöt liikaa proteiinia.

Täh? Perustele? Laskin että saan proteiinia päivässä n. 70 g mikä on oikein hyvä määrä painoiselleni/kokoiselleni naiselle? Eikai proteniin aiheuta voimattomuuttu jalkoihin? Mielenkiinnolla odotan perusteluita tälle väitteelle :)

AP

Niin no, syö enemmän ja seuraa tilannetta. Jos väsymys ei sillä häviä, lepää enemmän tai pidä vähän taukoa jopa.

Ja voit tietenkin käydä lääkärilläkin tai jollain asiantuntijalla kertomassa vaivoistasi, varmaan siellä ollaan viisaampia.

Jep, ajattelin nyt pitää taukoa pari päivää (tänään ja huomenna) urheilusta. lauantaille onkin sovittu 30 km pyöräilylenkki. Ehkä sekin sitten rauhallisemmalla tempolla.

Voi olla että hätäilen suotta, jotenkin vaan tämä voimattomuus jaloissa on ollut hälyyttävän vahvaa tänään ja eilen.

AP

Pienestä kalorimäärästä onkin jo puhuttu. Tarvitset nyt selkeästi enemmän energiaa, ja sitä saat helposti lisäämällä nyt todella rasvattomalta vaikuttavaan ruokavalioon oliiviöljyä, rasvaista kalaa ja kananmunia. 

Entä mites on uniesi laita? Sanot nukahtavasi illalla sohvalle, mutta unen laatu ei välttämättä ole kovin hyvää, jos keho on vedetty kovinkin tiukoille. Kiinnittäisin huomiota unihygieniaan.

Luulen ainakin nukkuvani hyvin. Eli vähintään semmoiset 8 h yössä, nykyään jopa kertaakaan heräämättä. Mitä tarkoittaa unihygienia? :)

Joo, kananmunia syön kyllä, tuolle esimerkkipäivälle ei niitä tullut syötyä.. Jos en syö ruisleipää aamulla, on vaihtoehtona esim. banaani-kananmunaletut, kookosöljyssä paistettuna (tästä tulee semmoinen 300 kalorin aamupala jo, ja pitää niin hyvin nälkää että lounas venähtää ja välipala jää pois).

AP

Jos et syö tarpeeksi ja treenaat, niin se energia aletaan ottaa myös lihaksista. Kai ne väsyy, kun ne joutuu luovuttamaan proteiiniaan sun elimistön käyttöön.. 

Sun pitää syödä enemmän hiilihydraatteja, koska ne säästävät proteiineja.

jso sun treeneissä on korkea intensiteetti...tehoja siis...niin hiilihydraatteja poltetaan energiaksi...ja jos ei niitä ole, niin elismistö alkaa käyttää lihasten proteiineja ja tekee niistä energiaa.

pitkäkestoisella kevyellä teholla alkaa rasvat enempi palaa.

hellihydraatteja, proteiineja, rasvoja elimistö käyttää...mutta se teho liittyy siihen, missä on painopiste...mitä käytetään suhteessa enemmän tai vähemmän.

hiilihydraattitankkaustahan tehdään ennen kovaa suoritusta eli syödään hh reilusti, että lihakset saa sen hh energian sitten rankassa suorituksessa nopeasti käyttöön. Hiilihydraatit on ne, joita ekaks käytettään. Saa nopeasti energiaksi muutettua.

...ja jos sä olet kipeeksi tulossa, niin silloin pitää vaan osata levätä. Toivot nopeammin. Pitkittyy vaan, jos ei tajua huilata. Usein sen ite tuntee. Pitää vaan osata kuunnella kehoa.

Siihen välilevyn auttaa keppi niskaan ja kyykkyjä ylös alas. Alhaalla takapuoli pitkälle ja ylhäällä lantion kääntö alle. Niitä sata päivässä. Kivun mukaan. Kymmenen sarjoja aloita ja sitten pidempiä.

Ylikuntoon voi vaikuttaa urheilun lisäksi työstressi tai muut kuormitustekijät.

Saatko sykkeen kohoamaan normaalisti? Kilpirauhasen vajaatoiminta on aina vienyt minulta voimat reisistä.

Vierailija

Jos et syö tarpeeksi ja treenaat, niin se energia aletaan ottaa myös lihaksista. Kai ne väsyy, kun ne joutuu luovuttamaan proteiiniaan sun elimistön käyttöön.. 

Sun pitää syödä enemmän hiilihydraatteja, koska ne säästävät proteiineja.

jso sun treeneissä on korkea intensiteetti...tehoja siis...niin hiilihydraatteja poltetaan energiaksi...ja jos ei niitä ole, niin elismistö alkaa käyttää lihasten proteiineja ja tekee niistä energiaa.

pitkäkestoisella kevyellä teholla alkaa rasvat enempi palaa.

hellihydraatteja, proteiineja, rasvoja elimistö käyttää...mutta se teho liittyy siihen, missä on painopiste...mitä käytetään suhteessa enemmän tai vähemmän.

hiilihydraattitankkaustahan tehdään ennen kovaa suoritusta eli syödään hh reilusti, että lihakset saa sen hh energian sitten rankassa suorituksessa nopeasti käyttöön. Hiilihydraatit on ne, joita ekaks käytettään. Saa nopeasti energiaksi muutettua.

Tässä paljon hyviä pointteja! Jotenkin olin ajatellut että toi kaurapuuro + Ruisleipä olisi riittävä hiilarinlähde, mutta nyt näin kun uudestaan katson tuota ruokavaliotani niin joo, sehän on tosi hiilariton :(

Ei muuta ku uusia perunoita vaan tänään syömään :)

ap

Mun mies nostaa puntteja, ja laihiksella hän ei kyllä jaksa nostaa mitään puntteja, jos ei syö tarpeeksi kaloreita.

Nosta kalorisi tuolla liikuntamäärällä 1600-1800 päivässä. Tuolla liikuntamäärällä kuluttanet noin 2500 kaloria päivässä. Kilo läskiä on 7000 kaloria, joten voit siitä vähän laskeskella.

Lisäksi tossa sun liikunnassa on se vika, että liikkuvuusharjoittelu puuttuu täysin. Jos sulla on ollut välilevy paskana, niin hemmetti soikoon venyttele joka päivä nainen ja varo liikuntaa, joka hakkaa nikamia (juokseminen!) Fiksumpaa olisi pyöräillä, uida ja venytellä ja käydä kuntosalilla. Missä ruokavaliostasi on maito ja sen mukana tuleva kalcium? Syötko kalkkitabletteja ja d-vitamiinia?

Itsellä on lievä skolioosi, ns. emännän niska ja kuluma. Puhun varoittavalla äänellä. Ikää 45-v. ja heräsin asiaan pari vuotta sitten.

Hiilihydraattia ennen treeniä, kunnolla. Elimistö tarvitsee soleria urheilusuorituksessa. Jos sitä ei tule ruuasta, elimistö valmistaa sitä itse - lihaksista!

Vierailija

Mun mies nostaa puntteja, ja laihiksella hän ei kyllä jaksa nostaa mitään puntteja, jos ei syö tarpeeksi kaloreita.

Nosta kalorisi tuolla liikuntamäärällä 1600-1800 päivässä. Tuolla liikuntamäärällä kuluttanet noin 2500 kaloria päivässä. Kilo läskiä on 7000 kaloria, joten voit siitä vähän laskeskella.

Lisäksi tossa sun liikunnassa on se vika, että liikkuvuusharjoittelu puuttuu täysin. Jos sulla on ollut välilevy paskana, niin hemmetti soikoon venyttele joka päivä nainen ja varo liikuntaa, joka hakkaa nikamia (juokseminen!) Fiksumpaa olisi pyöräillä, uida ja venytellä ja käydä kuntosalilla. Missä ruokavaliostasi on maito ja sen mukana tuleva kalcium? Syötko kalkkitabletteja ja d-vitamiinia?

Itsellä on lievä skolioosi, ns. emännän niska ja kuluma. Puhun varoittavalla äänellä. Ikää 45-v. ja heräsin asiaan pari vuotta sitten.

Kalsium maitorahkasta :) Ja purkista lisää..

Venyttelen kyllä, mutta mun ongelma on yliliikkuvat nivelet :( Juoksu vaan on NIIN KIVAA!! Ja sulkkis.. En osaa harrastaa liikuntaa joka ei ole aivan sairaan raskasta (ennen vanhaan juostiin niin että oksennettiin, olen jo järkevöitynyt siinä suhteessa ettei ihan aina tarvi vetää äärirajoille). Olen tosi pieni kokoinen, eli 160 cm/ 57 kg tällähetkellä, ideaalipaino 50-52, eli peruskulutukseni ei ole kovin paljon.

Kuntosalilla en oikein malttaisi käydä. Kotona teen iltaisin lihaskuntoliikkeitä, joskus kahvakuulailen jne. Saan todella nopeasti ja helpolla lihaksia, eli aikanaan kun treenasin 1-2 x salilla, sanoin käsivarsiin todella selvästi erottuvat lihakset (tällä hetkellä läskin peitossa) hämmentävän lyhyessä ajassa. Eli lihaskuntotreeni olisi jopa helppoa minulle, kun vaan malttaisi..

Joogaa harrastin ennen, mutta voisin taas ottaa sen kuvioihin mukaan.

Ihan huippuja vastauksia olen täältä saanut, kiitos paljon kaikille!

kORJAAN ETTÄ aikanaan siis kun treenasin 1-2 xVIIKOSSA salilla

AP

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla