Ovatko amerikkalaiset jotenkin vajaaälyisiä tai jotain?
"Erityisesti Day hämmästelee suomalaisissa kouluissa opiskeleville lapsille ja nuorille suotua luottoa. "Oppilaiden nauttima luottamus on ollut suurin shokki minun Suomessa viettämänäni aikana", hän kirjoittaa.
"Voin kävellä mihin tahansa kouluun sisälle, eikä ovia ole lukittu. Lapset pyörivät käytävillä tai pihalla täysin vapaasti. Koulupäivien alkamis- ja päättymisajankohdat vaihtelevat päivittäin jopa neljännen luokan alussa. Kuinka he pysyvät kärryillä, mitä tunteja milloinkin on? Mutta niin vain pysyvät", Day hehkuttaa."
Kommentit (16)
Ne on hulluja sen epävarmuus/riski + ennakointiajattelunsa kanssa. Riskejä ja epävarmuutta nähdään kaikkialla ja ennakointiajattelunsa on sen mukaista. Siitä huolimatta eivät kuitenkaan ole pystyneet estämään esim. x määrää kouluampumisia ja muita rikoksia.
Amerikkalaiset opetetaan pienestä pitäen kapitalististen sääntöjen mukaan kuluttamaan. Ei ole älykkyydellä niinkään väliä. Lapsi jolle ei anneta haasteita ja joita ohjataan kädestäpitäen, ei kasva älykkääksi.
Ja kun ei ole älyä, ei osaa myöskään vaatia on siis helppo kansalainen.
Koulusysteemi on erilainen ja ollut niin pitkään. USAssa lukujärjestys on pääsääntöisesti sama joka päivä, pienin poikkeuksin. Esim. Science käsitellään niin, että tietyillä vuosiluokilla luotaan kemiaa, toisilla fysiikkaa jne. Samoin Social studies. Välitunnit ovat niin lyhyitä, että niiden aikaan vain käväistään lokerokaapilla vaihtamassa oppikirjat toisiin. Ruokatunti taas on sitten pitkä. Opettajia ei sinutella, eikä käytävillä lorvita ilman lupalappuja.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 13:20"]
Koulusysteemi on erilainen ja ollut niin pitkään. USAssa lukujärjestys on pääsääntöisesti sama joka päivä, pienin poikkeuksin. Esim. Science käsitellään niin, että tietyillä vuosiluokilla luotaan kemiaa, toisilla fysiikkaa jne. Samoin Social studies. Välitunnit ovat niin lyhyitä, että niiden aikaan vain käväistään lokerokaapilla vaihtamassa oppikirjat toisiin. Ruokatunti taas on sitten pitkä. Opettajia ei sinutella, eikä käytävillä lorvita ilman lupalappuja.
[/quote]
Hmm.. miten englannissa teititellään... you/you? Vai tarkoitatko, että sanotaan aina Mr / Mrs ?
Kyllähän ne hieman vajaaälyisiäkin on...
Kyllä Neuvostoliitossa oli asiat hyvin!
Moniko teistä älynjättiläisistä on edes käynyt "amerikassa"?
Niin blogissa mainitaan ihmeenä se, että suomalaiset jättävät pienetkin koululaiset kulkemaan itse kouluun. Ei se ole tyhmyyttä amerikkalaisena tätä ihmetellä, se vaan heijasta sitä, minkälainen yhteiskunta USA on. On rikollisia sekä tietenkin pelkoa rikoksista ihan eri tavalla. Sitten kulttuurikin eroaa, meillä lapsilta vaaditaan enemmän itsenäisyyttä kun kummatkin vanhemmat ovat työssä, USA:ssa kotiäidit tai lastenhoitajat kuljettavat isojakin lapsia ja he haluavat seurata ja kontrolloida lapsiaan enemmän kuin suomalaiset.
Se, että koulun ovia ei lukita on meille Suomessa normaalia. USA:ssa monen koulun porteilla on metallinpaljastimet. USA:ssa kouluväkivalta ja aseet ovat yleisempiä kuin meillä. No onhan Suomessakin ollut ennen kouluissa vahtimestarit, mutta oliskos poistuneet säästöjen myötä?
Se, että lapset saavat kulkea käytävillä vapaasti koulussa Suomessa, sekin lienee meille normaalia. USA:ssa lapset roudataan luokkaan ja jos haluaa tuntien aikana kulkea luokan ulkopuolella, pitää olla "hall pass" . USAssa lapsia kontrolloidaan enemmän, voi olla että koulut ovat myös suurempia, jne.. Kulttuuri on myös turvallisuushakuisempaa.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 14:40"]

No mutta mikä kertomastasi selittää sen, että 10-vuotias amerikkalaislapsi ei osaa katsoa lukujärjestyksestä milloin koulupäivä alkaa ja mitä aineita milloinkin on?
Opettaja on Mr/Ms Smith eikä Pete tai Paula.Jos nyt ihan oikeasti tätä oli ilman esimerkkiä vaikea tajuta.
Kyse on luottamuksesta jota suomikin tehokkaasti valtion ja kansalaisten välillä tietoisesti romuttaa. Kuka siitä hyötyy? Hajoita ja hallitse pelolla ja epävarmuudella aika moni joka ei halua eri mielipiteita asioihin.
Kuule, kyllä av on paljon älykääpiömpi kuin Amerikka. Typerää haukkua jotakin kansaa, kun ei ole edes siellä käynyt. Täällä Suomessa vasta juntteja ollaan. Ihan oikeasti. Miettikää: persujen maa. huoh.
t. Amerikassa asunut ja jotakin siitäkin kulttuurista ymmärtävä
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 15:20"]
Kuule, kyllä av on paljon älykääpiömpi kuin Amerikka. Typerää haukkua jotakin kansaa, kun ei ole edes siellä käynyt. Täällä Suomessa vasta juntteja ollaan. Ihan oikeasti. Miettikää: persujen maa. huoh.
t. Amerikassa asunut ja jotakin siitäkin kulttuurista ymmärtävä
[/quote]
Olisit sitten voinut kirjoittaa tyhmille av-mammoille, miten asiat siellä oikeasti on, kouluissa ja yhteiskunnassa.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 14:45"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 14:40"]
Niin blogissa mainitaan ihmeenä se, että suomalaiset jättävät pienetkin koululaiset kulkemaan itse kouluun. Ei se ole tyhmyyttä amerikkalaisena tätä ihmetellä, se vaan heijasta sitä, minkälainen yhteiskunta USA on. On rikollisia sekä tietenkin pelkoa rikoksista ihan eri tavalla. Sitten kulttuurikin eroaa, meillä lapsilta vaaditaan enemmän itsenäisyyttä kun kummatkin vanhemmat ovat työssä, USA:ssa kotiäidit tai lastenhoitajat kuljettavat isojakin lapsia ja he haluavat seurata ja kontrolloida lapsiaan enemmän kuin suomalaiset.
Se, että koulun ovia ei lukita on meille Suomessa normaalia. USA:ssa monen koulun porteilla on metallinpaljastimet. USA:ssa kouluväkivalta ja aseet ovat yleisempiä kuin meillä. No onhan Suomessakin ollut ennen kouluissa vahtimestarit, mutta oliskos poistuneet säästöjen myötä?
Se, että lapset saavat kulkea käytävillä vapaasti koulussa Suomessa, sekin lienee meille normaalia. USA:ssa lapset roudataan luokkaan ja jos haluaa tuntien aikana kulkea luokan ulkopuolella, pitää olla "hall pass" . USAssa lapsia kontrolloidaan enemmän, voi olla että koulut ovat myös suurempia, jne.. Kulttuuri on myös turvallisuushakuisempaa.
[/quote]
No mutta mikä kertomastasi selittää sen, että 10-vuotias amerikkalaislapsi ei osaa katsoa lukujärjestyksestä milloin koulupäivä alkaa ja mitä aineita milloinkin on?
[/quote]
En tiedä, johtuu varmaan siitä, että kirjoittaja on tottunut amerikkaliseen systeemiin josa koulu alkaa aina samaan aikaan ja loppuu samaan aikaan, ja kun lapsi aina tuodaan ja haetaan aikuisen toimesta, eivätkä koulussakaan saa kulkea vapaasti, niin kirjoittaja kuvittelee, ettei amerikkalainen lapsi osaisi tätä tehdä, koska ei ole siihen tottunut. Jos heillä olisi suomalaistyylinen systeemi, varmasti lapset olisivat siaan tottuneet.
Miten sinä et PISA-koulutuksen saaneena suomalaisena tätä ymmärrä? Eikö ole itsestään selvää, että eri maissa on eri koulujärjestelmä ja kulttuuri ja ihmiset pitävät "normaalina" sitä omaansa.
Onhan ne aika vajaaälyisiä. Esim. Todella suuri osa yhdysvaltalaisista naisista ei ole kuullutkan lantionpohjalihasten treenaamisesta, joka on kuitenkin ihan perusjuttu. Poliitiikka on pääosin joko naiivia ja idealistista tai ummehtuneen vanhoillista ja pateettista. Edelleen monet siellä puolustelevat Vietnamin sotaa ja syyttävät hippiliikettä USA:n tappiosta (ei suurin osa hipeistäkään mitään järin fiksua porukkaa olisi, mutta kyllä koko sotaan lähteminen oli järjenvastainen idea).
Hih... että kymmenvuotiaat ei USA:ssa osaisi katsoa lukujärjestyksestä, että mikä tunti on seuraavaksi ja moneltako koulupäivä alkaa...