Vihaan itseäni, olen kuin äitini.
Äitini huusi todella herkästi meille kaikille. Ikinä ei ollut mikään hyvin. Tai no, joskus oli mut ikinä ei tiennyt mistä se keksii seuraavaksi rubeta huutamaan.
Nyt olen samanlainen. Enjaksa yhtään lasten pelleilyä tai kitinää. Sanon nätisti pari kolme kertaa, sitten korotan jo ääntä jos pelleily ei lopu.
Joskus kun sana ei mene perille ollenkaan karjun
Vihaan itseäni kun olen itsekin huutaja. En vain osaa hillitä itseäni.
Välillä vitittaa että aikoinani annoin mieheni ylipuhia minua hankkimaan lapsia, sanoin vuosia sitten etten uskalla koska pelkään että olen samanlainen kuin äitini.
Rakadtan lapsiani yli kaiken, välillä tuntuu että minun pitäisi lähteä kokonaan pois perheestä jotta he voisivat saada tilalleni jonkun lempeämmän ja tasapainoisemman.
Kommentit (35)
Älä hyvä ihminen soimaa itseäsi (tai äitiäsi) täysin inhimillisestä piirteestä. Harvassa ovat oikeasti ne täydelliset äidit, jotka eivät koskaan menetä hermojaan ja korota ääntään. Jos kolmekin kertaa jaksaa samasta asiasta sanoa normaalilla äänenpainolla, niin kyllä se on jo ihan hyvin! :-) Eihän ne lapset edes opi ikinä tottelemaan, jos äiti ei koskaan suutu. Eikä mun mielestäni sitä pidä edes pyytää anteeksi, koska sitten lapset saavat sen käsityksen, että suuttuminen on kiellettyä.
Hei.
Jo otsikkosi oli surullinen: Vihaan itseäni. Tuo vihako pursuu sitten yli sinulta, kun huudat niin paljon? Mitä muuttuisi, jos vihan sijasta alkaisitkin hyväksyä itsesi syvällisesti, rakastaa ja armahtaa itseäsi?
Surullista myös on, ettet koe voivasi vaikuttaa huutamiseesi. Kuitenkin voit. Kannattaa ilman muuta heti ryhtyä työskentelemään sen hyväksi, että löydät toisenlaisia tapoja laittaa rajoja, sietää lasten kiukuttelua yms, kuin aggressio. Ota yhteys esim. neuvolapsykologiin tai muuhun ammattilaiseen avun tarjoajaan jonka kanssa voit käydä läpi erilaisia tilanteita, ja miten niihin voisi suhtautua ja käyttäytyä rakentavammin. Kun tajuat, että VOIT valita huudatko vai et, se ei ole mikään geneettinen pakko, saat myös voimaa ja itseluottamusta siihen, että menneisyytesi äitisi kanssa ei määrää tulevaisuuttasi. Toivon itsesi ja lastesi takia, että ryhdyt toimiin asian suhteen. Voimia elämääsi!
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 11:46"]
Älä hyvä ihminen soimaa itseäsi (tai äitiäsi) täysin inhimillisestä piirteestä. Harvassa ovat oikeasti ne täydelliset äidit, jotka eivät koskaan menetä hermojaan ja korota ääntään. Jos kolmekin kertaa jaksaa samasta asiasta sanoa normaalilla äänenpainolla, niin kyllä se on jo ihan hyvin! :-) Eihän ne lapset edes opi ikinä tottelemaan, jos äiti ei koskaan suutu. Eikä mun mielestäni sitä pidä edes pyytää anteeksi, koska sitten lapset saavat sen käsityksen, että suuttuminen on kiellettyä.
[/quote] Taisin vähän kaunistella asioita aloituksessa... En vain huuda, minä karjun. Toivottavasti naapurit vain luulee että kuuntelen örinamusiikkia ilman taustamelodiaa =(
Menetän vain hermoni liiankin herkästi, ja sorrun itsekin käyttäytymään kuin 4-vuotias.
Lasten kanssa ollaan kyllä puhuttu suuttumisesta, ja riitojen jälkeen kun ollaan rauhoituttu käydään läpi että miksi suututti ja miten voidaan taas tulla paremmalle tuulelle.
Yritän kasvattaa lapsiani tietämään että tunteet ovat sallittuja ja itkeä saa, vain satuttaminen on kiellettyä, mutta kun välillä itsekin suuttuu niin että voisi tehdä kuin Homer ja ottaa toista kurkusta kiinni....
Hankalaa selittää mitä haluan sanoa.
Ehkä että oma raivoni välillä pelottaa minua, samalla tavalla kun pelkäsin äitiäni pienenä. En halua että lapset joutuvat pelkäämään, haluaisin suuttua normaalin rajoissa.
Miehelläsi on siis kaksi anoppia. Voi parkaa!
[quote author="KirkkoSisko" time="27.04.2015 klo 11:50"]
Hei.
Jo otsikkosi oli surullinen: Vihaan itseäni. Tuo vihako pursuu sitten yli sinulta, kun huudat niin paljon? Mitä muuttuisi, jos vihan sijasta alkaisitkin hyväksyä itsesi syvällisesti, rakastaa ja armahtaa itseäsi?
Surullista myös on, ettet koe voivasi vaikuttaa huutamiseesi. Kuitenkin voit. Kannattaa ilman muuta heti ryhtyä työskentelemään sen hyväksi, että löydät toisenlaisia tapoja laittaa rajoja, sietää lasten kiukuttelua yms, kuin aggressio. Ota yhteys esim. neuvolapsykologiin tai muuhun ammattilaiseen avun tarjoajaan jonka kanssa voit käydä läpi erilaisia tilanteita, ja miten niihin voisi suhtautua ja käyttäytyä rakentavammin. Kun tajuat, että VOIT valita huudatko vai et, se ei ole mikään geneettinen pakko, saat myös voimaa ja itseluottamusta siihen, että menneisyytesi äitisi kanssa ei määrää tulevaisuuttasi. Toivon itsesi ja lastesi takia, että ryhdyt toimiin asian suhteen. Voimia elämääsi!
[/quote] Kiitos viestistäsi. Neuvolassa olen maininnut asiasta, että huudan liian herkästi varsinkin esikoiselle kun hermot ei kestä sitä uhmaa. Vastaanotto oli että joo, sellaista se välillä on. En sit viittinyt avata asiaa enemmän.
Tässä taitaa olla tosiaan joku paha kierre, olen pettynyt itseeni etten olekaan osannut olla rauhallisempi kasvattaja kuin äitini, ja se purkautuu sitten niin että hermostun vielä herkemmin.
Joskus osaan ja onnistun muuttamaan toimintaa, väsyneenä palaan vanhoihin tapoihin.
Ehdin kuitenkin varmasti muuttumaan ennen kuin lapset kärsii liikaa, toivottavasti....
Nyt ymmärrät äitiäsi paremmin ja voit helpommin antaa hänelle anteeksi.
Mun äitini muun muassa uhkasi lähettää mut johonkin lastenkotiin, kun en teininä siivonnut huonettani sillä sekunnilla kun käskettiin. Olin laiska paska, kun istuin tietokoneella ja epäsosiaalinen ja syrjäytynyt, kun en halunnut lähteä perhejuhliin. Siis ihan normaalia teinikäytöstä mielestäni...
Äiti käski imuroida, sanoin "joo kohta" ja jatkoin tietokoneella. 10 minuuttia ja ei tullutkaan muistutusta että imuroipa nyt, vaan täydeltä laidalta huutoa ja raivoa ja "kohta soitan jonkun hakemaan sut pois, onko sitten hyvä ? Sitten ei tarvii imuroida!" Huusin takaisin ja äiti lähti ovet paukkuen. 10 minuuttia ja tuli takaisin kyyneleet silmissä pyytelemään anteeksi...
Mulla ei ole vielä lapsia, mutta pelottaa että tommonenko musta tulee? Mummo on ihan samanlainen, tosin ei kadu sanomisiaan. Miehelleni saatan sanoa pahastikin ihan turhista asioista ja pelästyn joka kerta, että olen muuttunut äidikseni. Yritän muuttua, mutta tuo käytös tulee jostain selkärangasta, vaikka tiedän että se on väärin. Tiesin jo silloin teininä, että ei muissa perheissä äidit käyttäydy näin, mutta silti opin saman käytöksen.
Pakko vaan yrittää uudelleenohjelmoida itsensä, ettei seuraavakin sukupolvi joudu kärsimään.
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 12:09"]
Mun äitini muun muassa uhkasi lähettää mut johonkin lastenkotiin, kun en teininä siivonnut huonettani sillä sekunnilla kun käskettiin. Olin laiska paska, kun istuin tietokoneella ja epäsosiaalinen ja syrjäytynyt, kun en halunnut lähteä perhejuhliin. Siis ihan normaalia teinikäytöstä mielestäni...
Äiti käski imuroida, sanoin "joo kohta" ja jatkoin tietokoneella. 10 minuuttia ja ei tullutkaan muistutusta että imuroipa nyt, vaan täydeltä laidalta huutoa ja raivoa ja "kohta soitan jonkun hakemaan sut pois, onko sitten hyvä ? Sitten ei tarvii imuroida!" Huusin takaisin ja äiti lähti ovet paukkuen. 10 minuuttia ja tuli takaisin kyyneleet silmissä pyytelemään anteeksi...
Mulla ei ole vielä lapsia, mutta pelottaa että tommonenko musta tulee? Mummo on ihan samanlainen, tosin ei kadu sanomisiaan. Miehelleni saatan sanoa pahastikin ihan turhista asioista ja pelästyn joka kerta, että olen muuttunut äidikseni. Yritän muuttua, mutta tuo käytös tulee jostain selkärangasta, vaikka tiedän että se on väärin. Tiesin jo silloin teininä, että ei muissa perheissä äidit käyttäydy näin, mutta silti opin saman käytöksen.
Pakko vaan yrittää uudelleenohjelmoida itsensä, ettei seuraavakin sukupolvi joudu kärsimään.
[/quote]
Sanoisin, että normaalia teinikäytöstä ja normaalia vanhempien käytöstä. Enkä usko, että semmoista perhettä onkaan, missä teinit saa käyttäytyä tuolla lailla ja silti kukaan ei menetä hermojaan.
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 12:15"]
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 12:09"]
Mun äitini muun muassa uhkasi lähettää mut johonkin lastenkotiin, kun en teininä siivonnut huonettani sillä sekunnilla kun käskettiin. Olin laiska paska, kun istuin tietokoneella ja epäsosiaalinen ja syrjäytynyt, kun en halunnut lähteä perhejuhliin. Siis ihan normaalia teinikäytöstä mielestäni...
Äiti käski imuroida, sanoin "joo kohta" ja jatkoin tietokoneella. 10 minuuttia ja ei tullutkaan muistutusta että imuroipa nyt, vaan täydeltä laidalta huutoa ja raivoa ja "kohta soitan jonkun hakemaan sut pois, onko sitten hyvä ? Sitten ei tarvii imuroida!" Huusin takaisin ja äiti lähti ovet paukkuen. 10 minuuttia ja tuli takaisin kyyneleet silmissä pyytelemään anteeksi...
Mulla ei ole vielä lapsia, mutta pelottaa että tommonenko musta tulee? Mummo on ihan samanlainen, tosin ei kadu sanomisiaan. Miehelleni saatan sanoa pahastikin ihan turhista asioista ja pelästyn joka kerta, että olen muuttunut äidikseni. Yritän muuttua, mutta tuo käytös tulee jostain selkärangasta, vaikka tiedän että se on väärin. Tiesin jo silloin teininä, että ei muissa perheissä äidit käyttäydy näin, mutta silti opin saman käytöksen.
Pakko vaan yrittää uudelleenohjelmoida itsensä, ettei seuraavakin sukupolvi joudu kärsimään.
[/quote]
Sanoisin, että normaalia teinikäytöstä ja normaalia vanhempien käytöstä. Enkä usko, että semmoista perhettä onkaan, missä teinit saa käyttäytyä tuolla lailla ja silti kukaan ei menetä hermojaan.
[/quote] Onko normaalia kasvatussta huutaa lapselle heti että vie pois tai heittää ulos jos ei tottele...?
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 12:22"]
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 12:15"]
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 12:09"]
Mun äitini muun muassa uhkasi lähettää mut johonkin lastenkotiin, kun en teininä siivonnut huonettani sillä sekunnilla kun käskettiin. Olin laiska paska, kun istuin tietokoneella ja epäsosiaalinen ja syrjäytynyt, kun en halunnut lähteä perhejuhliin. Siis ihan normaalia teinikäytöstä mielestäni...
Äiti käski imuroida, sanoin "joo kohta" ja jatkoin tietokoneella. 10 minuuttia ja ei tullutkaan muistutusta että imuroipa nyt, vaan täydeltä laidalta huutoa ja raivoa ja "kohta soitan jonkun hakemaan sut pois, onko sitten hyvä ? Sitten ei tarvii imuroida!" Huusin takaisin ja äiti lähti ovet paukkuen. 10 minuuttia ja tuli takaisin kyyneleet silmissä pyytelemään anteeksi...
Mulla ei ole vielä lapsia, mutta pelottaa että tommonenko musta tulee? Mummo on ihan samanlainen, tosin ei kadu sanomisiaan. Miehelleni saatan sanoa pahastikin ihan turhista asioista ja pelästyn joka kerta, että olen muuttunut äidikseni. Yritän muuttua, mutta tuo käytös tulee jostain selkärangasta, vaikka tiedän että se on väärin. Tiesin jo silloin teininä, että ei muissa perheissä äidit käyttäydy näin, mutta silti opin saman käytöksen.
Pakko vaan yrittää uudelleenohjelmoida itsensä, ettei seuraavakin sukupolvi joudu kärsimään.
[/quote]
Sanoisin, että normaalia teinikäytöstä ja normaalia vanhempien käytöstä. Enkä usko, että semmoista perhettä onkaan, missä teinit saa käyttäytyä tuolla lailla ja silti kukaan ei menetä hermojaan.
[/quote] Onko normaalia kasvatussta huutaa lapselle heti että vie pois tai heittää ulos jos ei tottele...?
[/quote]
On. Ihmisiä me kaikki vaan ollaan ja "normaali" teinikäytös tai uhmaikäisen käytös vaan saa normaalin vanhemman hulluuden partaalle. En oikeasti tiedä ketään joka ei olisi koskaan vajonnut lapsen/teinin tasolle hermostuessaan jälkikasvuunsa.
Aika monet tuntuu olevan sitä mieltä, että karjuminen on normaalia ja hyväksyttävää. Minä en hyväksy sitä. Aikuisen ihmisen on osattava hillitä hermonsa muuallakin, esim. julkisilla paikoilla, työpaikoilla, ihmissuhteissa. Miksi pitäisi antaa itselleen lupa raivostua niille, jotka siitä eniten kärsii: omille lapsille? En hyväksy sitä, että karjumalla ja uhkailemalla kasvatetaan lapsia tottelemaan. Jos sen käytöksen pystyy hillitsemään muidenkin ihmisten seurassa, sen pystyy kyllä karsimaan lastenkasvatuksestakin. Mun mielestä on suorastaan epäinhimillistä, että äiti pelottelee ja karjuu pikkulapsille, jotka käyttäytyy ainoastaan niin kuin lasten kuuluukin, etsii rajojaan ja uhmaa ja opettelee elämistä sääntöjen mukaan. Karjuminen ei mun mielestä ole oikea tapa opettaa niitä sääntöjä.
Olin siis todella kiltti lapsi. En juonut, polttanut, ollut myöhään ulkona. Olin hyvä koulussa ja kotona tein kyllä kaiken, mitä pyydettiin, mutta en tasan sillä sekunnilla kun käsky kävi. Varsinkin, kun sain huudot siitäkin kun en imuroinut tarpeeksi hyvin.
Äitini tosiaan kiihtyi nollasta sataan ihan hetkessä ja leppyi myös nopeasti, mutta ei se minusta normaalia ole haukkua lasta. Ap ei sentään tee sitä. On ihan eri asia huutaa vaikkapa että "siivoa nyt! En jaksa katsella tätä likaista huonetta!" kuin huutaa että "et voi olla noin laiska! Täällä omassa paskassasi haluat elää kuin mikäkin porsas ja siinä vaan istut päivät pitkät! Miten susta tulikin tommonen, paskaa vaan kertyy nurkkiin! Ei tommonen ole normaalia!"
Niin ja meillä ei ollut edes likaista. Enemmän mulla on nyt pölyä kotona kuin mitä sillon oli ikinä huoneessani eikä tätäkään kyllä voi paskalääväksi sanoa. Mut onhan se ihan normaalia käytöstä joo...
t. 12 tai "ei ihmekään että oot noin läski, kun istut vaan siinä"
Melko hupaisaa, että aina pitäisi muka käyttäytyä hillitysti ja suoraan jostain kasvatuksen oppikirjasta. Jos on luonteeltaan temperamenttinen, niin ei se vaan onnistu. Väitän, että nämä jeesustelijat joko ovat luonteeltaan normaalia flegmaattisempia tai sitten heillä vaan ei ole ikinä ollut itsellään todella hankalaa uhmaikäistä tai teiniä.
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 12:43"]Olin siis todella kiltti lapsi. En juonut, polttanut, ollut myöhään ulkona. Olin hyvä koulussa ja kotona tein kyllä kaiken, mitä pyydettiin, mutta en tasan sillä sekunnilla kun käsky kävi. Varsinkin, kun sain huudot siitäkin kun en imuroinut tarpeeksi hyvin.
Äitini tosiaan kiihtyi nollasta sataan ihan hetkessä ja leppyi myös nopeasti, mutta ei se minusta normaalia ole haukkua lasta. Ap ei sentään tee sitä. On ihan eri asia huutaa vaikkapa että "siivoa nyt! En jaksa katsella tätä likaista huonetta!" kuin huutaa että "et voi olla noin laiska! Täällä omassa paskassasi haluat elää kuin mikäkin porsas ja siinä vaan istut päivät pitkät! Miten susta tulikin tommonen, paskaa vaan kertyy nurkkiin! Ei tommonen ole normaalia!"
Niin ja meillä ei ollut edes likaista. Enemmän mulla on nyt pölyä kotona kuin mitä sillon oli ikinä huoneessani eikä tätäkään kyllä voi paskalääväksi sanoa. Mut onhan se ihan normaalia käytöstä joo...
t. 12 tai "ei ihmekään että oot noin läski, kun istut vaan siinä"
[/quote] Ap voisi melkein kuvitella että on itse kirjoittanut nämä viestit... nuorempana en osannut tehdä mitään oikein, jos olin laittanut perheelle rupkaa, tyhjwntäbyt ja täyttänyt tiskikoneen ja imuroinut, mutta unohtanut pyyhliä tiskipöydän, en ollut twhnyt mitään muuta kuin laiskotellut. Olin myös huora koska oli paljon miespuolisia ystäviä, ja olo mun vika että isä lähti perheestä. Ja sitten vieöä ne jatkuvat huudot päälle joka asiasta ihan pienestä...
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 12:33"]
Aika monet tuntuu olevan sitä mieltä, että karjuminen on normaalia ja hyväksyttävää. Minä en hyväksy sitä. Aikuisen ihmisen on osattava hillitä hermonsa muuallakin, esim. julkisilla paikoilla, työpaikoilla, ihmissuhteissa. Miksi pitäisi antaa itselleen lupa raivostua niille, jotka siitä eniten kärsii: omille lapsille? En hyväksy sitä, että karjumalla ja uhkailemalla kasvatetaan lapsia tottelemaan. Jos sen käytöksen pystyy hillitsemään muidenkin ihmisten seurassa, sen pystyy kyllä karsimaan lastenkasvatuksestakin. Mun mielestä on suorastaan epäinhimillistä, että äiti pelottelee ja karjuu pikkulapsille, jotka käyttäytyy ainoastaan niin kuin lasten kuuluukin, etsii rajojaan ja uhmaa ja opettelee elämistä sääntöjen mukaan. Karjuminen ei mun mielestä ole oikea tapa opettaa niitä sääntöjä.
[/quote]
Luojan kiitos normaalit ihmiset eivät joudukaan hakemaan sinulta hyväksyntää. :-)
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 12:48"]
Melko hupaisaa, että aina pitäisi muka käyttäytyä hillitysti ja suoraan jostain kasvatuksen oppikirjasta. Jos on luonteeltaan temperamenttinen, niin ei se vaan onnistu. Väitän, että nämä jeesustelijat joko ovat luonteeltaan normaalia flegmaattisempia tai sitten heillä vaan ei ole ikinä ollut itsellään todella hankalaa uhmaikäistä tai teiniä.
[/quote]
Minkä takia sun mielestä on jeesustelua käyttäytyä hyvin? Ei ihminen ole välttämättä flegmaattinen, jos hillitsee pahimmat raivokohtauksensa. Temperamenttisyys ei ole = karjuminen ja uhkailu. Väitän, että temperamenttinenkin ihminen oppii kyllä asiallisen käytöksen halutessaan.
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 12:51"]
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 12:48"]
Melko hupaisaa, että aina pitäisi muka käyttäytyä hillitysti ja suoraan jostain kasvatuksen oppikirjasta. Jos on luonteeltaan temperamenttinen, niin ei se vaan onnistu. Väitän, että nämä jeesustelijat joko ovat luonteeltaan normaalia flegmaattisempia tai sitten heillä vaan ei ole ikinä ollut itsellään todella hankalaa uhmaikäistä tai teiniä.
[/quote]
Minkä takia sun mielestä on jeesustelua käyttäytyä hyvin? Ei ihminen ole välttämättä flegmaattinen, jos hillitsee pahimmat raivokohtauksensa. Temperamenttisyys ei ole = karjuminen ja uhkailu. Väitän, että temperamenttinenkin ihminen oppii kyllä asiallisen käytöksen halutessaan.
[/quote]
Ei hyvin käyttäytyminen ole jeesustelua, vaan se, että luonnostaan rauhallinen ja pitkäpinnainen ihminen tuomitsee temperamenttisen ihmisen käytöksen. Mä luulin myös olevani hyväkäytöksinen ja rauhallinen enkä edes muista koskaan korottaneeni ääntäni kenellekään ennen kuin nuo lapset syntyivät. Varmasti olisin silloin ollut samaa mieltä kanssasi. Mutta pari lasta aikuiseksi kasvatettuani ymmärrän, että joskus teinien ja uhmaikäisten kanssa vaan tulee tilanteita, että se pinna vaan pamahtaa ja siinä tilanteessa on ihan turha alkaa selaamaan ohjeita mistään kasvatusoppaasta. Enkä suostu potemaan huonoa omaatuntoa siitä, että olen vain ihminen. Enkä sitäpaitsi itse usko näiden kasvatusoppaiden mukaisen hyysäyskasvatuksen valmistavan lapsia kovaa maailmaa varten muutenkaan. Vaikka kuinka olisivat lastenpsykiatrien yms kirjoittamia.
En kyllä ymmärrä, ja näen punaista kun hän toimii samalla tavalla lasteni kanssa kuin minun ja veljieni kanssa...
Inhoan itseäni kun huudan. On nin kurja olo jälkeenpäin, ja puhutaan kyllä asiasta lasten kanssa jälkeenpäin että äiti teki väärin, mutta joskus äiti suuttuu liikaa.....
Viimeeksi viime viikola kun olin lasteni kanssa äidin luona ja esikoiseni pisti hanttiin ja pelleili iltapesun aikana äitini rähjäsi hänelle ja uhkasi kaataa vedet hammaspesumuksita hänen päälle jos ei lopeta pelleily, ja sanoi muutenkin todella rumasti.
Kun itse suutun en vain osaa käyttäytyä niin kuin haluan, sorrin äkyttäytymään niin kuin olen pienenä oppinut... enkä halua siirtää tätä eteenpäin lapsilleni ja lapsenlapsilleni!
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 13:15"]
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 12:51"]
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 12:48"]
Melko hupaisaa, että aina pitäisi muka käyttäytyä hillitysti ja suoraan jostain kasvatuksen oppikirjasta. Jos on luonteeltaan temperamenttinen, niin ei se vaan onnistu. Väitän, että nämä jeesustelijat joko ovat luonteeltaan normaalia flegmaattisempia tai sitten heillä vaan ei ole ikinä ollut itsellään todella hankalaa uhmaikäistä tai teiniä.
[/quote]
Minkä takia sun mielestä on jeesustelua käyttäytyä hyvin? Ei ihminen ole välttämättä flegmaattinen, jos hillitsee pahimmat raivokohtauksensa. Temperamenttisyys ei ole = karjuminen ja uhkailu. Väitän, että temperamenttinenkin ihminen oppii kyllä asiallisen käytöksen halutessaan.
[/quote]
Ei hyvin käyttäytyminen ole jeesustelua, vaan se, että luonnostaan rauhallinen ja pitkäpinnainen ihminen tuomitsee temperamenttisen ihmisen käytöksen. Mä luulin myös olevani hyväkäytöksinen ja rauhallinen enkä edes muista koskaan korottaneeni ääntäni kenellekään ennen kuin nuo lapset syntyivät. Varmasti olisin silloin ollut samaa mieltä kanssasi. Mutta pari lasta aikuiseksi kasvatettuani ymmärrän, että joskus teinien ja uhmaikäisten kanssa vaan tulee tilanteita, että se pinna vaan pamahtaa ja siinä tilanteessa on ihan turha alkaa selaamaan ohjeita mistään kasvatusoppaasta. Enkä suostu potemaan huonoa omaatuntoa siitä, että olen vain ihminen. Enkä sitäpaitsi itse usko näiden kasvatusoppaiden mukaisen hyysäyskasvatuksen valmistavan lapsia kovaa maailmaa varten muutenkaan. Vaikka kuinka olisivat lastenpsykiatrien yms kirjoittamia.
[/quote]
Joo, mutta sitä et ymmärtänyt, että joillakin aikuisilla se pinna pamahtelee täysin mitättömistä syistä. Ja siihen pamahteluun liittyy lapsen mollaaminen, haukkuminen ja kaikinpuolinen lyttääminen. Se ei ole normaalia, se on lasta vahingoittavaa.
Minunkin mielestäni on ymmärrettävää ja inhimillistä jos aikuinen totaalisesti menettää hermonsa josku hankalan ja uhmaavan teinin/uhmaikäisen kanssa. Mutta jos tuota tapahtuu jatkuvast esim teinin kanssa joka EI OLE hankala, vaan päinvastoin, kiltti ja ns. helppo, se ei enää ole normaalia.
[quote author="Vierailija" time="27.04.2015 klo 01:05"]
Vihanhallintakurssille?
[/quote] Pitäisi varmaan joo.... Hankin nyt Raisa Cacciatoren Kiukkukirjan, aloitan lukemala sitä.