Narsistin keskustelutyyli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Hänen on minusta vaikea hahmottaa, että omaa käytöstä voi muuttaa toisen hyväksi (vaikka parisuhteessa) ilman että se on uhka omalle minuudelle."

Tästä riitelemme päivittäin.

Toisen toive on aina dumaamista/kontrollointia/vallankäyttöä. Hermostuu satasella ystävällisestä toiveesta.

Toivottavasti jaksat etsiä riittävästi tietoa narsismista ja sitten työstää oman ulospääsysi. Et varmaan jaksa riidellä samasta asiasta koko loppuikääsi. Hän ei tule ikinä ymmärtämään ystävällistä toivettasi. Hänellä ei nimittäin ole kykyä siihen. Tuo on sama kuin riitelisit kolmevuotiaan kanssa joka aamu siitä, miksei hän lue sinulle ääneen aamun sanomalehteä. Kun ei osaa eikä pysty niin ei osaa eikä pysty.

Se näissä tyypeissä on niin hämävää, että aikuisen ja työelämässä riittävän älyllisen ihmisen kehon sisällä on tunne-elämän osalta kehitysvammainen yksilö. Oman käsityskyvyn on todella vaikea hahmottaa asiaa.

"Se näissä tyypeissä on niin hämävää, että aikuisen ja työelämässä riittävän älyllisen ihmisen kehon sisällä on tunne-elämän osalta kehitysvammainen yksilö"

NIMENOMAAN! HYVIN SANOTTU!

Näinpä. Mahtailevat narsistit kyllä tunnistaa työelämässä aika nopeaan mahtailevasta ja kaikkitietävästä asenteesta, mutta nämä ”matalamman tason” narsistit (covert narcissist) on kyllä aikamoisia tapauksia.

Omani (ex) työelämässä:

- Kaikki pitävät häntä upeana ihmisenä, joka osaa asiansa todella hyvin, on aina paikalla ja auttamassa, on komea, ekstrovertti ja tulee toimeen kaikkien kanssa. Tekee työnsä hyvin ja on luotettava.

Tiedän tämän, koska olemme samassa firmassa töissä.

Omani kumppanina:

- Minäminäminä, riitoja ties mistä miehen aloittamana, sumuttamista, manipulointia, teki katoamistemppuja, oli täysin empatiakyvytön (paitsi jos hyötyi jollain tavalla siitä), lupaukset eivät pitäneet, jatkuvaa erolla uhkailua, haukkumista jne.

Toisaalta meillä on töissä myös sellainen perinteinen iltapäivälehtinarsisti, jonka puuhiin ei kukaan oikein jaksa kiinnittää enää mitään huomiota. Koko firma on jo neljässä vuodessa tajunnut, että ko. ihminen on paljon puhetta omasta erinomaisuudesta ja hyvin vähän tekoja. On oikeastaan vähän säälittävää, kuinka hän huutelee itsestään ja sirkat vaan sirittää…

Puoliso on kylmä ja suuttuu,jos olen kipeänä.Pitkällä sairaslomalla hän ei kahteen kuukauteen koskenut minuun millään tavalla.Tunsin itseni ihan mitättömäksi roskakasaksi.

Myöhemmin kuitenkin kehuskeli muille,kuinka hyvin hän piti huolta minusta sairasloman ajan.Todellisuudessa en kokenut minkäänlaista empatiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Hänen on minusta vaikea hahmottaa, että omaa käytöstä voi muuttaa toisen hyväksi (vaikka parisuhteessa) ilman että se on uhka omalle minuudelle."

Tästä riitelemme päivittäin.

Toisen toive on aina dumaamista/kontrollointia/vallankäyttöä. Hermostuu satasella ystävällisestä toiveesta.

Toivottavasti jaksat etsiä riittävästi tietoa narsismista ja sitten työstää oman ulospääsysi. Et varmaan jaksa riidellä samasta asiasta koko loppuikääsi. Hän ei tule ikinä ymmärtämään ystävällistä toivettasi. Hänellä ei nimittäin ole kykyä siihen. Tuo on sama kuin riitelisit kolmevuotiaan kanssa joka aamu siitä, miksei hän lue sinulle ääneen aamun sanomalehteä. Kun ei osaa eikä pysty niin ei osaa eikä pysty.

Se näissä tyypeissä on niin hämävää, että aikuisen ja työelämässä riittävän älyllisen ihmisen kehon sisällä on tunne-elämän osalta kehitysvammainen yksilö. Oman käsityskyvyn on todella vaikea hahmottaa asiaa.

"Se näissä tyypeissä on niin hämävää, että aikuisen ja työelämässä riittävän älyllisen ihmisen kehon sisällä on tunne-elämän osalta kehitysvammainen yksilö"

NIMENOMAAN! HYVIN SANOTTU!

Kyllä!

Narsistit yleensä ovat alemmuudentuntoisia ja häpeävät itseään, mitä yrittävät peittää narsistikäytöksellään.

Onko teillä teoriaa siitä, mitä lähipiirin narsisti häpeää itsessään?

Minä olin kerran suhteessa narsistimiehen kanssa. Hän käyttäytyi täysin kuin narsisti kaikkien niiden kirjojen (kymmeniä)mukaan, joita olen aiheesta lukenut.

Tämä mies häpesi tiettyä asiaa ulkonäössään. Alussa ajattelin, että hän alkaa käyttäytyä kuin normaali aikuinen, jos saan vakuutettua, että hänen ulkonäkönsä on ok ja pidän siitä.

Mikään määrä vakuuttelua ei riittänyt. Jos en kaikissa asioissa tehnyt kuten hän halusi tai joskus asiallisesti puutuin hänen törkeään käytökseen (jatkuvat lupausten rikkomiset yms), hän alkoi karjumaan, että "tiedän kyllä, ettet pidä minusta, koska x:ni on niin y (adjektiivi)".

Eli hän koki kaiken, aivan normaalin vuorovaikutuksen, sen tietyn asian arvostelemisena. Jos yritin laittaa hänelle mitään rajaa, hän oli "varma, etten pidä asiasta x". Vaikka siis kysyin, etkö ehtinyt käydä kaupassa, kun hän oli luvannut käydä kaupassa iltavuoroni aikana.

Lopetin suhteen.

Eli onko teillä ollut samanlaista? Kääntääkö hän aina keskustelun johonkin tiettyyn, vaikka kyse olisi jostain täysin muusta?

Koskapa tämä häpeä vartalonkohdasta x ei tule ilmi vieraille ihmisille, hän käyttäytyy sangen normaalisti muiden seurassa.

Sekin ihmetyttää kun narsisti kerran pudotti yhtäkkiä ihan itse taulun seinältä ja se meni säpäleiksi.Tämän hän käänsi niin,että taulu tippui itsekseen.

Vaikka näin ihan itse,kuinka hän otti taulun seinältä ja heitti sen maahan.

Kun kysyin,miksi rikoit taulun,niin narsisti vastasi että enhän rikkonut vaan se tippui itse.Ihan kuin minä itse olisin niin sokea,ettenkö ollut nähnyt mitä oikeasti kävi.

^ jaa-a. Luulen, että narsisteilla on monia eri komplekseja, riippuen siis narsistista.

Omani mm rusketti itseään minulta salaa (itse en ole auringonpalvoja ja haluan mm välttää ihosyöpää), että varmaan oli joku ulkonäköjuttu hänellä myös.

Pääasialliset ongelmat oli kyllä pään sisällä. Ja sitähän ne ulkoiset asiat myös lopulta on. Voisiko olla, että sinun narsistisi onnistui tällä ulkoisella asialla ulkoistamaan vian itsestään vaikka sitten siihen isoon nenään?

Vierailija kirjoitti:

Sekin ihmetyttää kun narsisti kerran pudotti yhtäkkiä ihan itse taulun seinältä ja se meni säpäleiksi.Tämän hän käänsi niin,että taulu tippui itsekseen.

Vaikka näin ihan itse,kuinka hän otti taulun seinältä ja heitti sen maahan.

Kun kysyin,miksi rikoit taulun,niin narsisti vastasi että enhän rikkonut vaan se tippui itse.Ihan kuin minä itse olisin niin sokea,ettenkö ollut nähnyt mitä oikeasti kävi.

Niin, tyyppi valehtelee ensin itselleen, uskoo itselleen kertomansa valheen ja tämän jälkeen hänen mielessään valheesta tuleekin totta. Osa valheista on tietysti tietoisempia, mutta kun eihän näiden ihmisten mieli anna heidän nähdä todellisuutta heistä itsestään. Se olisi liikaa kestettäväksi.

Selkeimmin narsismi tulee esille tilanteissa, joissa toinen on heikoilla ja tarvitseva. Minä kirjoitin aiemmin kuinka tulin jätetyksi, kun läheiseni joutui teholle pitkäksi aikaa ja hän ei kokenut enää viihtyvänsä seurassani. Lisäksi hän silloin ruoti kaikki epäkohdat, joita minussa on, suorastaan halveksi kaikkea minussa. Tätä käytöstä kesti useita päiviä putkeen. Muistan aina tilanteen, kun istuin rauhassa sängyllä ja hän tuli siihen eteen, tuijotti pistävästi silmiini ja huusi "HÄIVY". Menin ihan lukkoon, järkytyin ja en osannut kertoa tilanteesta kenellekään. Siihen asti hän oli kuitenkin esittänyt rakastavansa minua ja oli yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia. Tuli ihan puskista, että mitään näin julmaa voi edes elämässä kohdata. Tässä oli se kohta, jolloin narsisti sai minusta niskalenkin enkä ollut sen jälkeen oma itseni. Jälkeenpäin olen miettinyt, jos olisin avannut suuni silloin, niin olisinko päässyt suhteesta eroon. Järki kuitenkin sanoi, että erota pitäisi ja sanoin hänellekin että parasta on erota, mutta olo oli täysin voimaton. Narsisti alkoi taas kohdella minua hyvin, kun tajusi että olen valmis eroon, mutta samaa vuoristorataa se oli suhteen loppuun asti. Minä lakkasin ilmaisemasta kaikkea tarvitsevuutta ja eihän sekään hänelle riittänyt.

Sain suhteen loppuvaiheessa aivotärähdyksen ja oli ihan hullua, miten hän oli sitä kaikin tavoin huomioimatta, vaikka hän oli paikalla kun se tapahtui. Ja minä en uskaltanut pyytää mitään vaikka huimasi ja päähän sattui. Tiesin, että mykkäkoulu tai raivokohtaus tulee, jos pyydän vaikka huolehtimaan kaupassa käymisen. Todella turvatonta ja yksinäistä. 

Minua on helpottanut, kun te muut olette kirjoittaneet näistä kokemuksista. En ole ainoa, joka on kokenut tällaista ja en ole silti eronnut silloin. Se on ollut jotakin mitä on ollut itsessäni vaikea käsitellä ja syytän paljosta itseäni, siis siihen suhteeseen jäämisestä. Monesta muusta eksäni tempusta olen läheisille kertonut, mutta en näistä sairaimmista. 

Vierailija kirjoitti:

Sekin ihmetyttää kun narsisti kerran pudotti yhtäkkiä ihan itse taulun seinältä ja se meni säpäleiksi.Tämän hän käänsi niin,että taulu tippui itsekseen.

Vaikka näin ihan itse,kuinka hän otti taulun seinältä ja heitti sen maahan.

Kun kysyin,miksi rikoit taulun,niin narsisti vastasi että enhän rikkonut vaan se tippui itse.Ihan kuin minä itse olisin niin sokea,ettenkö ollut nähnyt mitä oikeasti kävi.

Tämähän on ihan peruskauraa narsistilta, että kieltää tehneensä asioita joita on tehnyt, vaikka toinen olisi nähnyt hänen tekevän niin. Tämän lisäksi narsisti vieläpä suuttuu, jos toinen muistuttaa narsistin tehneen jotain. "ENHÄN OLE TEHNYT! MIKSI VALAHTELET? EN VARMASTI OLE TEHNYT NOIN!" Ja narsistin saa rauhoittumaan vasta, kun sanoo että "joo et olekaan tehnyt, anteeksi, minä muistin väärin" vaikka tietää edelleen tasan tarkkaan mitä narsisti on tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Selkeimmin narsismi tulee esille tilanteissa, joissa toinen on heikoilla ja tarvitseva. Minä kirjoitin aiemmin kuinka tulin jätetyksi, kun läheiseni joutui teholle pitkäksi aikaa ja hän ei kokenut enää viihtyvänsä seurassani. Lisäksi hän silloin ruoti kaikki epäkohdat, joita minussa on, suorastaan halveksi kaikkea minussa. Tätä käytöstä kesti useita päiviä putkeen. Muistan aina tilanteen, kun istuin rauhassa sängyllä ja hän tuli siihen eteen, tuijotti pistävästi silmiini ja huusi "HÄIVY". Menin ihan lukkoon, järkytyin ja en osannut kertoa tilanteesta kenellekään. Siihen asti hän oli kuitenkin esittänyt rakastavansa minua ja oli yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia. Tuli ihan puskista, että mitään näin julmaa voi edes elämässä kohdata. Tässä oli se kohta, jolloin narsisti sai minusta niskalenkin enkä ollut sen jälkeen oma itseni. Jälkeenpäin olen miettinyt, jos olisin avannut suuni silloin, niin olisinko päässyt suhteesta eroon. Järki kuitenkin sanoi, että erota pitäisi ja sanoin hänellekin että parasta on erota, mutta olo oli täysin voimaton. Narsisti alkoi taas kohdella minua hyvin, kun tajusi että olen valmis eroon, mutta samaa vuoristorataa se oli suhteen loppuun asti. Minä lakkasin ilmaisemasta kaikkea tarvitsevuutta ja eihän sekään hänelle riittänyt.

Sain suhteen loppuvaiheessa aivotärähdyksen ja oli ihan hullua, miten hän oli sitä kaikin tavoin huomioimatta, vaikka hän oli paikalla kun se tapahtui. Ja minä en uskaltanut pyytää mitään vaikka huimasi ja päähän sattui. Tiesin, että mykkäkoulu tai raivokohtaus tulee, jos pyydän vaikka huolehtimaan kaupassa käymisen. Todella turvatonta ja yksinäistä. 

Minua on helpottanut, kun te muut olette kirjoittaneet näistä kokemuksista. En ole ainoa, joka on kokenut tällaista ja en ole silti eronnut silloin. Se on ollut jotakin mitä on ollut itsessäni vaikea käsitellä ja syytän paljosta itseäni, siis siihen suhteeseen jäämisestä. Monesta muusta eksäni tempusta olen läheisille kertonut, mutta en näistä sairaimmista. 

Myös minulle on käynyt kahden narsistin kanssa niin, että on tullut niitä epätodellisia sairaita tilanteita, joissa narsistin kuuluisi oikeasti itse hävetä, mutta tosiasiassa minä järkyttyneenä kannan häpeän enkä osaa heti lähteä enkä kertoa tapahtuneesta kenellekään.

Jälkimmäisessä suhteessa sentään tajusin, että tämä on paha merkki, kun taas tapahtuu asioita, joita en kehtaisi kertoa kenellekään ja sain itseni lähtemään neljän kuukauden kohdalla neljän vuoden sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selkeimmin narsismi tulee esille tilanteissa, joissa toinen on heikoilla ja tarvitseva. Minä kirjoitin aiemmin kuinka tulin jätetyksi, kun läheiseni joutui teholle pitkäksi aikaa ja hän ei kokenut enää viihtyvänsä seurassani. Lisäksi hän silloin ruoti kaikki epäkohdat, joita minussa on, suorastaan halveksi kaikkea minussa. Tätä käytöstä kesti useita päiviä putkeen. Muistan aina tilanteen, kun istuin rauhassa sängyllä ja hän tuli siihen eteen, tuijotti pistävästi silmiini ja huusi "HÄIVY". Menin ihan lukkoon, järkytyin ja en osannut kertoa tilanteesta kenellekään. Siihen asti hän oli kuitenkin esittänyt rakastavansa minua ja oli yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia. Tuli ihan puskista, että mitään näin julmaa voi edes elämässä kohdata. Tässä oli se kohta, jolloin narsisti sai minusta niskalenkin enkä ollut sen jälkeen oma itseni. Jälkeenpäin olen miettinyt, jos olisin avannut suuni silloin, niin olisinko päässyt suhteesta eroon. Järki kuitenkin sanoi, että erota pitäisi ja sanoin hänellekin että parasta on erota, mutta olo oli täysin voimaton. Narsisti alkoi taas kohdella minua hyvin, kun tajusi että olen valmis eroon, mutta samaa vuoristorataa se oli suhteen loppuun asti. Minä lakkasin ilmaisemasta kaikkea tarvitsevuutta ja eihän sekään hänelle riittänyt.

Sain suhteen loppuvaiheessa aivotärähdyksen ja oli ihan hullua, miten hän oli sitä kaikin tavoin huomioimatta, vaikka hän oli paikalla kun se tapahtui. Ja minä en uskaltanut pyytää mitään vaikka huimasi ja päähän sattui. Tiesin, että mykkäkoulu tai raivokohtaus tulee, jos pyydän vaikka huolehtimaan kaupassa käymisen. Todella turvatonta ja yksinäistä. 

Minua on helpottanut, kun te muut olette kirjoittaneet näistä kokemuksista. En ole ainoa, joka on kokenut tällaista ja en ole silti eronnut silloin. Se on ollut jotakin mitä on ollut itsessäni vaikea käsitellä ja syytän paljosta itseäni, siis siihen suhteeseen jäämisestä. Monesta muusta eksäni tempusta olen läheisille kertonut, mutta en näistä sairaimmista. 

Myös minulle on käynyt kahden narsistin kanssa niin, että on tullut niitä epätodellisia sairaita tilanteita, joissa narsistin kuuluisi oikeasti itse hävetä, mutta tosiasiassa minä järkyttyneenä kannan häpeän enkä osaa heti lähteä enkä kertoa tapahtuneesta kenellekään.

Jälkimmäisessä suhteessa sentään tajusin, että tämä on paha merkki, kun taas tapahtuu asioita, joita en kehtaisi kertoa kenellekään ja sain itseni lähtemään neljän kuukauden kohdalla neljän vuoden sijaan.[/quote

Minä vielä kuvittelin, että mies oli oikeasti pohtinut asiaa ja halusi erota. Päätin hyväksyä sen kuin aikuinen, vaikka se tuli puskista. Se oli kuin märkä rätti naamalle, kun tajusin, että kyse oli koko ajan henkisestä väkivallasta eikä siinä ollutkaan kyse oikeasta erosta. Minulla ei ollut mitään kokemusta tällaisesta pelistä, vaan minun kokemukseni mukaan ihmissuhteissa tarkoitetaan mitä sanotaan. 

En ole uskaltanut lähteä etsimään uutta suhdetta hänen jälkeen, mutta uskoisin käyneeni kovan koulun ja tunnistavani tyypin jatkossa. Enää en suhdetta jatkaisi ja olen päättänyt, että jos joudun käsityskykyni ylittävään tilanteeseen, niin hankin terapetin apua tai vähintään soitan auttavaan puhelimeen tai kirjoitan vauvapalstalle :D, jos en uskalla kenellekään läheiselle kertoa. Kiitos kun jaoit kokemuksesi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selkeimmin narsismi tulee esille tilanteissa, joissa toinen on heikoilla ja tarvitseva. Minä kirjoitin aiemmin kuinka tulin jätetyksi, kun läheiseni joutui teholle pitkäksi aikaa ja hän ei kokenut enää viihtyvänsä seurassani. Lisäksi hän silloin ruoti kaikki epäkohdat, joita minussa on, suorastaan halveksi kaikkea minussa. Tätä käytöstä kesti useita päiviä putkeen. Muistan aina tilanteen, kun istuin rauhassa sängyllä ja hän tuli siihen eteen, tuijotti pistävästi silmiini ja huusi "HÄIVY". Menin ihan lukkoon, järkytyin ja en osannut kertoa tilanteesta kenellekään. Siihen asti hän oli kuitenkin esittänyt rakastavansa minua ja oli yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia. Tuli ihan puskista, että mitään näin julmaa voi edes elämässä kohdata. Tässä oli se kohta, jolloin narsisti sai minusta niskalenkin enkä ollut sen jälkeen oma itseni. Jälkeenpäin olen miettinyt, jos olisin avannut suuni silloin, niin olisinko päässyt suhteesta eroon. Järki kuitenkin sanoi, että erota pitäisi ja sanoin hänellekin että parasta on erota, mutta olo oli täysin voimaton. Narsisti alkoi taas kohdella minua hyvin, kun tajusi että olen valmis eroon, mutta samaa vuoristorataa se oli suhteen loppuun asti. Minä lakkasin ilmaisemasta kaikkea tarvitsevuutta ja eihän sekään hänelle riittänyt.

Sain suhteen loppuvaiheessa aivotärähdyksen ja oli ihan hullua, miten hän oli sitä kaikin tavoin huomioimatta, vaikka hän oli paikalla kun se tapahtui. Ja minä en uskaltanut pyytää mitään vaikka huimasi ja päähän sattui. Tiesin, että mykkäkoulu tai raivokohtaus tulee, jos pyydän vaikka huolehtimaan kaupassa käymisen. Todella turvatonta ja yksinäistä. 

Minua on helpottanut, kun te muut olette kirjoittaneet näistä kokemuksista. En ole ainoa, joka on kokenut tällaista ja en ole silti eronnut silloin. Se on ollut jotakin mitä on ollut itsessäni vaikea käsitellä ja syytän paljosta itseäni, siis siihen suhteeseen jäämisestä. Monesta muusta eksäni tempusta olen läheisille kertonut, mutta en näistä sairaimmista. 

Myös minulle on käynyt kahden narsistin kanssa niin, että on tullut niitä epätodellisia sairaita tilanteita, joissa narsistin kuuluisi oikeasti itse hävetä, mutta tosiasiassa minä järkyttyneenä kannan häpeän enkä osaa heti lähteä enkä kertoa tapahtuneesta kenellekään.

Jälkimmäisessä suhteessa sentään tajusin, että tämä on paha merkki, kun taas tapahtuu asioita, joita en kehtaisi kertoa kenellekään ja sain itseni lähtemään neljän kuukauden kohdalla neljän vuoden sijaan.[/quote

Minä vielä kuvittelin, että mies oli oikeasti pohtinut asiaa ja halusi erota. Päätin hyväksyä sen kuin aikuinen, vaikka se tuli puskista. Se oli kuin märkä rätti naamalle, kun tajusin, että kyse oli koko ajan henkisestä väkivallasta eikä siinä ollutkaan kyse oikeasta erosta. Minulla ei ollut mitään kokemusta tällaisesta pelistä, vaan minun kokemukseni mukaan ihmissuhteissa tarkoitetaan mitä sanotaan. 

En ole uskaltanut lähteä etsimään uutta suhdetta hänen jälkeen, mutta uskoisin käyneeni kovan koulun ja tunnistavani tyypin jatkossa. Enää en suhdetta jatkaisi ja olen päättänyt, että jos joudun käsityskykyni ylittävään tilanteeseen, niin hankin terapetin apua tai vähintään soitan auttavaan puhelimeen tai kirjoitan vauvapalstalle :D, jos en uskalla kenellekään läheiselle kertoa. Kiitos kun jaoit kokemuksesi!

Mulla oli viidentoista vuoden tauko suhteissa, mutta eiköhän se sitten taas kuitenkin osunut narsistiin. Tällä hetkellä ajatus loppuelämän sinkkuudesta ei tunnu kauhean huonolta vaihtoehdolta.

Keskustellaanko täällä niistä kolmesta prosentista mistä on ketju? 😀

Vierailija kirjoitti:

Keskustellaanko täällä niistä kolmesta prosentista mistä on ketju? 😀

Kyllä, juuri niistä kolmesta prosentista mistä on ketju.

Kuten joku aiemmin kirjoitti, niin narsistit vaikuttaa kyllä moneen elämään. Suhteita saattaa olla ketjussa ja päällekkäin vaikka kuinka monta. Sitten on vielä perheenjäsenet ja työkaverit jne.

Jos maailmassa olisi vain 1 narsisti, hänen käytöksensä vaikuttaisi kyllä kymmeniin, ellei satoihin ihmisiin koko elämän aikana.

Eveliinan pitäisi käydä psykiatrilla

Mun ex väitti kans asioita mitä en ollut tehnyt ja mistä olin varma että ei ole tapahtunut. Yks ärsyttävimmistä oli kun jankutti viikko kaupalla putkeen että olin pieraissut kovaan ääneen seksin aikana mikä ei ollut totta. Toisteli samaa asiaa ja sanoin että älä viitsi valehdella kun noin ei ole tapahtunut ja kiusasi että on ja tosi kovaan ja se muka tärähteli hänen vatsassa ja että en niin ehkä halunnut tehdä mutta tein silti . Tiedän että toi oli yks häpäisy keinon yritys mutta oli todella ärsyttävää.

Sama ex tiputti taulun ja huusi *V****n* Ä M M Ä! Vaikka istuin huoneen toisella puolella enkä voinut vaikuttaa tilanteeseen mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Tuo isot lupaukset on mielenkiintoinen, n-nen esihenkilö puhui moneen kertaan siitä, että kun toiminta laajentuu, niin haluanko tiiminvetäjäksi ja sitten toki saan lisäkoulutusta jne. Palkkasi kaksi uutta työntekijää, mutta ei puhettakaan, että olisin saanut lisää vastuuta tai palkkaa, vaikka käytännössä perehdytin uudet työntekijät. Samalla puhe siitä kuitenkin jatkui, että kun toiminta laajenee, niin minusta sitten tiiminvetäjä.

Rakasti myös oman äänensä kuuntelemista, huonot päivät kuuluivat aina puhelimessa, mutta sähköpostilla kaikki oli aina asiallista, ettei vain jäisi mitään materiaalia huonosta käytöksestä.

Kuuluin tavallaan hänen hoviinsa, jota usein mairitteli ja yritti esittää, että kertoo vain minulle tiettyjä asioita. "Tämä on sitten vain sinulle" oli tuttu lause. Myöhemmin huomasimme työkaverien kesken, että teki sitä kaikille.

Halusi, että pienimmätkin asiat menevät hänen kautta tai vähintään tiedoksi hänellekin. Koska kukaan muu ei voinut osata mitään. Kehui välillä kyllä vuolaasti, mutta lienee jostain opittua, työsuhteen lopussa kävi ilmi, ettei arvostanut oikeasti juuri yhtään.

Raha oli aina mielenkiintoinen aihe, toisaalta sitä saatettiin käyttää hurjasti, jos haluttiin näyttää hyvältä, jos rahaa piti kuluttaa johonkin muuhun, yritettiin saada kaikki ilmaiseksi.

Eri standardit itselle ja muille, erityisesti raha-asioissa.

Kysyi myös suoraan, että olenko raskaana, ihan ystävänä kuulemma, kun esihenkilönähän ei saisi kysyä. Heh heh. Kokeili usein kuinka pitkälle voi mennä, soitti työaikojen ulkopuolella, juuri ennen päivän päättymistä jne. Ja minähän kilttinä tyttönä venyin.

Tässä toki vain jäävuoren huippu, kesti useampi vuosi ennen kuin alkoi ymmärtää, ettei käytös ole ok, suurelle osalle ihmisiä näyttäytyy charmanttina hyväntekijänä.

Kuulostaa tosi paljon mun entiseltä esimieheltä. Hänellä oli ainakin selkeesti narsistisia piirteitä. Hänen lempiharrastuksensa oli pitää alaisiaan ns. löysässä hirressä. Esim. lomien vahvistamista viivytti viimeiseen saakka ja muistutti aina, ettei esim. kesälomalla saa ikinä olla päivääkään yhtä aikaa, jos on pienikin epäilys siitä, että sinua tarvittaisiin töissä. Käytännössä oli kuitenkin heinäkuussa joku viikko, jolloin meidän pienestä yksiköstä kaikki lomaili.

Pomo oli hirveän tarkka säännöistä, noudatti niitä aina pilkulleen, mutta juuri siten, mikä olisi alaisille mahdollisimman ikävää, eli kaikki jousto ja empatia puuttui. Jos oli mahdollista katkaista sairausloma, hän teki sen, ja jyräsi lääkärin ohjeistuksen. Tämä siis ns. henkisistä syistä johtuvien sairaslomien kohdalla, esim. omainen kuollut. Hän saattoi myös ottaa yhteyttä työterveyteen keskustellakseen alaisensa sairaushistoriasta. Mitä ihmettä se hänelle edes kuului?

Tyypillinen piirre pomolle oli se, että hän uteli alaisiltaan ummet ja lammet perheestä ja terveydentilasta, mutta ikinä ei kertonut itsestään mitään. Ja jos oli jotain muutoksia tulossa, hän kertoi niistä viime hetkellä, ei koskaan hyvissä ajoin. Hän piti alaisia lieassa tällä tavoin.

Onneksi pääsin hänestä eroon.

Vierailija kirjoitti:

 Hän ilmeisesti kiertelee yhden kauden verran harrastuksesta toiseen ja haluaa päättää kaikesta. Kun ei saa tarpeeksi kiitosta ja päätäntävaltaa, suuttuu.  Olen miettinyt, että onko tässä hyväksymisen tarpeessa joku lapsuuden trauma vai onko se pelkkää narsismia? 

En ole ammattilainen. Puhun nyt ihan vaan omasta kokemuksesta. 

Meidän kaikkien käytös johtuu niin monen asian summasta, että miksi joku käyttäytyy niin kuin käyttäytyy ei kukaan pysty varmuudella sanomaan. Taustalla voi olla traumaa tai lapsena opittuja huonoja käyttäytymismalleja, persoonallisuushäiriöitä, mielenterveysongelmia tai vain reagointia johonkin elämän vaikeaan stressitilanteeseen (esim läheisen kuolema).

Aika moni täällä kirjoittaa miten joku toinen on hankala. Minulla kesti vuosia, että pystyin myöntämään, että minä itse olen vastuussa parisuhdeongelmistani. Minulla on ollut hankala isäsuhde ja toistan sitä suhdetta parisuhteissa. Olen nyt vuosia käynyt terapiassa ja opettelen edelleen muuttamaan omaa käytöstäni. Laittamaan terveellisiä rajoja ja kertomaan ääneen kun minusta tuntuu pahalta.

Narsisti on oikeasti vain yleisnimitys hankalana pidetylle ihmiselle. Esimerkiksi minä sanon eksää narsistiksi vaikka oikeasti hänellä on mielenterveysongelmia. Narsistista persoonallisuushäiriötä hänellä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Hän ilmeisesti kiertelee yhden kauden verran harrastuksesta toiseen ja haluaa päättää kaikesta. Kun ei saa tarpeeksi kiitosta ja päätäntävaltaa, suuttuu.  Olen miettinyt, että onko tässä hyväksymisen tarpeessa joku lapsuuden trauma vai onko se pelkkää narsismia? 

En ole ammattilainen. Puhun nyt ihan vaan omasta kokemuksesta. 

Meidän kaikkien käytös johtuu niin monen asian summasta, että miksi joku käyttäytyy niin kuin käyttäytyy ei kukaan pysty varmuudella sanomaan. Taustalla voi olla traumaa tai lapsena opittuja huonoja käyttäytymismalleja, persoonallisuushäiriöitä, mielenterveysongelmia tai vain reagointia johonkin elämän vaikeaan stressitilanteeseen (esim läheisen kuolema).

Aika moni täällä kirjoittaa miten joku toinen on hankala. Minulla kesti vuosia, että pystyin myöntämään, että minä itse olen vastuussa parisuhdeongelmistani. Minulla on ollut hankala isäsuhde ja toistan sitä suhdetta parisuhteissa. Olen nyt vuosia käynyt terapiassa ja opettelen edelleen muuttamaan omaa käytöstäni. Laittamaan terveellisiä rajoja ja kertomaan ääneen kun minusta tuntuu pahalta.

Narsisti on oikeasti vain yleisnimitys hankalana pidetylle ihmiselle. Esimerkiksi minä sanon eksää narsistiksi vaikka oikeasti hänellä on mielenterveysongelmia. Narsistista persoonallisuushäiriötä hänellä ei ole.

Hyvä sulle, että olet edistynyt.

Oikeasti narsistinen ihminen on sellainen, että hänelle ei laiteta rajoja millään tavalla eikä kerrota, että pahalta tuntuu.

Kaikki ei ole vain toisen ospuolen syyllistämistä. Mnä en sano kaikkia hankalia narsisteiksi. Sanoj narsisteiksi niitä, joilla ne tietyt piirteet (ks. alan kirjallisuus) on ylikorostuneet.

t. masennuspotilas, jolta ei löytynyt pers. häiriöitä, mutta joka oli naimisissa narsistinen pers. häiriö -diagnoosin saaneen ihmisen kanssa. Masennus on seurausta tuosta parisuhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selkeimmin narsismi tulee esille tilanteissa, joissa toinen on heikoilla ja tarvitseva. Minä kirjoitin aiemmin kuinka tulin jätetyksi, kun läheiseni joutui teholle pitkäksi aikaa ja hän ei kokenut enää viihtyvänsä seurassani. Lisäksi hän silloin ruoti kaikki epäkohdat, joita minussa on, suorastaan halveksi kaikkea minussa. Tätä käytöstä kesti useita päiviä putkeen. Muistan aina tilanteen, kun istuin rauhassa sängyllä ja hän tuli siihen eteen, tuijotti pistävästi silmiini ja huusi "HÄIVY". Menin ihan lukkoon, järkytyin ja en osannut kertoa tilanteesta kenellekään. Siihen asti hän oli kuitenkin esittänyt rakastavansa minua ja oli yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia. Tuli ihan puskista, että mitään näin julmaa voi edes elämässä kohdata. Tässä oli se kohta, jolloin narsisti sai minusta niskalenkin enkä ollut sen jälkeen oma itseni. Jälkeenpäin olen miettinyt, jos olisin avannut suuni silloin, niin olisinko päässyt suhteesta eroon. Järki kuitenkin sanoi, että erota pitäisi ja sanoin hänellekin että parasta on erota, mutta olo oli täysin voimaton. Narsisti alkoi taas kohdella minua hyvin, kun tajusi että olen valmis eroon, mutta samaa vuoristorataa se oli suhteen loppuun asti. Minä lakkasin ilmaisemasta kaikkea tarvitsevuutta ja eihän sekään hänelle riittänyt.

Sain suhteen loppuvaiheessa aivotärähdyksen ja oli ihan hullua, miten hän oli sitä kaikin tavoin huomioimatta, vaikka hän oli paikalla kun se tapahtui. Ja minä en uskaltanut pyytää mitään vaikka huimasi ja päähän sattui. Tiesin, että mykkäkoulu tai raivokohtaus tulee, jos pyydän vaikka huolehtimaan kaupassa käymisen. Todella turvatonta ja yksinäistä. 

Minua on helpottanut, kun te muut olette kirjoittaneet näistä kokemuksista. En ole ainoa, joka on kokenut tällaista ja en ole silti eronnut silloin. Se on ollut jotakin mitä on ollut itsessäni vaikea käsitellä ja syytän paljosta itseäni, siis siihen suhteeseen jäämisestä. Monesta muusta eksäni tempusta olen läheisille kertonut, mutta en näistä sairaimmista. 

Myös minulle on käynyt kahden narsistin kanssa niin, että on tullut niitä epätodellisia sairaita tilanteita, joissa narsistin kuuluisi oikeasti itse hävetä, mutta tosiasiassa minä järkyttyneenä kannan häpeän enkä osaa heti lähteä enkä kertoa tapahtuneesta kenellekään.

Jälkimmäisessä suhteessa sentään tajusin, että tämä on paha merkki, kun taas tapahtuu asioita, joita en kehtaisi kertoa kenellekään ja sain itseni lähtemään neljän kuukauden kohdalla neljän vuoden sijaan.

Ei röyhkeä narsisti osaa hävetä. Jos uhri pääsee hiukankin sen niskan päälle on vitsit vähissä. Narsisti tekee asioita joista sen kuuluisi pyytää anteeksi mutta se piru kääntää asiat niin että uhri on tehnyt! Ja sitten uhrin on pakko pyytää anteeksi (iso virhe), ja jos uhri ei pyydäkään narsisti muistaa sen vuosia. Veemäisintä on se kun narsisti levittää muille tätä että hältä ei pyydetty anteeksi ja syytön uhri on syyllistetty kaikkien silmissä. Narsisti nauttii tilanteista joissa sen edessä madellaan, esimerkiksi ne turhat anteeksipyynnöt.

Minä pystyn myöntämään oikein hyvin, että olen vastuussa omasta huonosta käytöksestäni ja myös tekemään töitä itseäni kehittääkseni ollakseni parempi kumppani.

Vaikeampaa on ollut myöntää itselleen, että toinen on persoonallisuushäiriöinen ja näin kyvytön vastaavaan itsereflektioon, vastaantulemiseen ja kehitykseen.