Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Narsistin keskustelutyyli
28.12.2021 |
Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:
-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.
-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.
-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.
Kommentit (10671)
"Mutta löytäkää ihmiset hyvät asiat myös narsistien keskellä. Niistä on ehkä ainut oppi, että jos he eivät halua muuta kuin jatkaa ja jatkaa samaa, niin silloin on parempi jättäytyä pois heidän elämästään. Se kait heillä toiveena onkin"
Ei heissä ole mitään hyvää löydettävää, ei kertakaikkiaan mitään, jos ei heidän poismenoaan lasketa.
Lisäksi narsisti ei halua eroon uhristaan, juuri sen vuoksi narsisti pelaa käsittämätöntä peliään jossa antaa "löysää" ja ottaa hieman takapakkia kidutusmenetelmissään aina juuri sen verran kuin on tarvetta että saa uhrin pois lähtemisen estettyä. Lopulta kun löysääminenkään ei enää tuota tulosta, ottaa käyttöön uhkailun ja kiristämisen.
Älkää yrittäkö löytää kultahippusia lantakasasta!
Ainoa oikea tapa on ottaa jalat alleen ja lähteä kauas pois narsistin ulottumattomiin. Katkaista kaikki keinot pitää yhtettä. Mihinkään ihmisuhde peleihin heidän kanssa ei pidä lähteä- Narsistin sisäinen rakenne on kuin robotilla, hän ei väsy, ei anna periksi, ei muutu, ei sääli, ei koskaan anna sinun "voittaa" , ei suostu edes tasapeliin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko toinen vanhemmistani narsisti, joku persoonallisuuden häiriö kyllä kai on. Mutta onko narsistille tyypillistä olla välillä uhri, välillä todella sympaattinen ja sitten taas toisessa hetkessä aivan tunteeton ja pahantahtoinen? Kun silloin, kun hän on ystävälllinen ja kiva, on vaikea uskoa, että ne toisenlaiset jutut ovat edes totta. Ja sitä voi kestää pitkäänkin. Vaikka on ihan mustaa valkoisella aivan hiveistä teoista, ihmisten manipuloimisesta jne. Hän satuttaa ja loukkaa tahallaan ja jos asiasta keskustelee, hän " ei muista" mitään sellaista tapahtuneen. Jos ei olisi muiden ihmisten muistikuvia, epäilisin omaa järkeäni ihan tosissaan. Hyvinä aikoina on vaikea pitää välimatkaa, koska osaa olla todella herttainen.
Narsistin keskustelutyylistä keskustelupalstalla on itseasiassa hyvä esimerkki tuossa ”älä sano noin lähisuhdeväkivallan uhrille”-ketjussa, johon on pesiytynyt multipeukutusta harrastava narsisti. Hyvä esimerkki äärimmilleen menevästä manipuloinnista ja siitä, miten typerää se saattaa kaikkinensa olla. Ja niin ilmeistä.
Lueskelin eilen myöhäiseen yöhön näitä kommentteja kun oli aikaa kun mieheni on tärkeällä työmatkalla.
Ihmettelen varsinkin nykynaisten ajatuksia aviopuolisoistaan. Kaikkiko on tosiaan aina miehen syytä. Mustamaalaatte ikävällä tavalla.
Minun mieheni tekee hyvin tärkeää yhteiskunnallista työtä ja kieltämättä hänestä löytyy monia näitä kuvailemianne piirteitä, mutta, avioliitossa olemme lupautuneet olemaan yhdessä niin myötä kuin vastamäissä. Jos mies kantaa orkensa kekoon kovalla, vaativalla työllä, miksemme me naiset vastavuoroisesti voisi helpottaa miestemme taakkaa olemalla nöyriä, tottelevaisia ja ahkeria vaimoja?
Me olemme ihan laatineet säännöt mieheni kanssa. Mieheni hoitaa perheemme taloudellisen puolen, silloin kun on siihen mahdollisuus. Minä puolestani hoidan moitteettomasti kodin; siisteyden, vaatehuollon ja ruuanlaiton. Pidän itsestäni huolta; mieheni kotona ollessa laittaudun kauniiksi(ei tarvitse miehen paljon muita naisia vilkuilla), pukeudun mieheni silmää miellyttäviin asukokonaisuuksiia, meikkiä ja kampausta unohtamatta.
Joka päivälle(paitsi sunnuntai on lepo)yritän keksiä aina edes jotakin pientä kivaa pitääkseni mieheni hyvällä mielellä ja osoittaakseni että hän on rakastettu. Esimerkiksi jalkakylpy ja hieronta. Se vie aikaani päivästä vain 2 tuntia.
Minulle jää vielä 22tuntia aikaa muille asioille. Ja ennenkuin nenäkkäimmät alkaa visertää, kyllä, ehdin hyvin nukkuakin ja ladata omia akkujani. Nukkumaan käyn tunti mieheni nukahtamisen jälkeen. Sen tunnin aikana ehdin helposti esivalmistella seuraavan aamun aamiaiset ja valita vaatteet rekille sekä itselleni että miehelle.
Ihan omasta päätöksestäni, joka pitää, haluan herätä aina ennen miestäni n.tuntia ennen, jolloin laitan ensin itseni valmiiksi päivää varten. Kun mieheni herätyskello soi, kaikki on jo valmista.
Aamu on pyhitetty miestäni varten. Silloin lapset eivät tule turhia häsläämään vaan ovat huoneissaan siihen asti kun mies on saateltu autolle. Tämän jälkeen lapset syövät aamiaisen ja metelöinti ei haittaa. Mies jaksaa näin tehdä sekä töitä, että olla kotona perheensä kanssa.
Priorisointia tämä kaikki vain on. Sitä niität mitä kylvät. Pitäkää rakkaistanne huolta ja aina ei tarvitse itse olla se äänekkäin ja vaativin osapuoli. Miehet hoitaa kyllä sen oman osuuden jos heillä on hiljaisella vahvuudella ja rakkaudella varustettu nainen takanaan.
Jonain päivänä, kun lapset ovat jo pesästä lentäneet, uskon sydämessäni että kaikki tämä hyvä tulee minulle takaisin ja saamme viettää ihania eläkepäiviä yhdessä, kahdestaan, rakkaan, upean aviomieheni kanssa <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi sanoi, että kun hän täyttää 65- vuotta niin jomman kumman minun tai miehen pitää jäädä töistä pois anoppia hoitamaan, kuulemma pakko.
Anoppi kyllä itse teki töitä eläkeikään asti.
Anopille voi sanoa, että palkatkoon hoitajan, jos sellaista tarvitsee.
Sepä tässä on niin "hauskaa", että jokainen meistä keksii kymmenen nasevaa vastausta, mitä narsistille voi sanoa, mutta kun eipä niitä vaan voi oikeasti sanoa. Ilmassa on joku sellainen sähkö tai muuri tai uhka tai muu selittämätön kiero juttu, että kommunikaatio ei ole normaalia etkä pysty pitämään puoliasi normaalisti. Ja tätä ei tajua kuin se, joka on ollut narsistin kanssa läheisissä tekemisissä. Tämä! Se on uskomatonta miten narsisti "keskustelee". Yhtä jankkausta , huutoa ja lopulta olet syyllinen johonkin jota et edes tiedä. Narsisti ei uskalla päästää ketään lähelleen koska pelkää että huomataan miten heikko hän on. Pelkää että ihmiset alkavat käyttää hyväkseen ja se hyväksikäyttö kuuluu vain hänelle. Narsisti ajattelee että muut toimivat kuten hän. Ajatusmaailma on mustavalkoinen , on olemassa vain hyviä tai pahoja ihmisiä. Keskitietä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko toinen vanhemmistani narsisti, joku persoonallisuuden häiriö kyllä kai on. Mutta onko narsistille tyypillistä olla välillä uhri, välillä todella sympaattinen ja sitten taas toisessa hetkessä aivan tunteeton ja pahantahtoinen? Kun silloin, kun hän on ystävälllinen ja kiva, on vaikea uskoa, että ne toisenlaiset jutut ovat edes totta. Ja sitä voi kestää pitkäänkin. Vaikka on ihan mustaa valkoisella aivan hiveistä teoista, ihmisten manipuloimisesta jne. Hän satuttaa ja loukkaa tahallaan ja jos asiasta keskustelee, hän " ei muista" mitään sellaista tapahtuneen. Jos ei olisi muiden ihmisten muistikuvia, epäilisin omaa järkeäni ihan tosissaan. Hyvinä aikoina on vaikea pitää välimatkaa, koska osaa olla todella herttainen.
Kuulostaisi olevan narsistille tyypillinen hallitsemistekniikka kaksoissidos.
https://www.narsisminuhrientuki.fi/tietoa-narsismista/julkaisuja/pia-ka…
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin eilen myöhäiseen yöhön näitä kommentteja kun oli aikaa kun mieheni on tärkeällä työmatkalla.
Ihmettelen varsinkin nykynaisten ajatuksia aviopuolisoistaan. Kaikkiko on tosiaan aina miehen syytä. Mustamaalaatte ikävällä tavalla.
Minun mieheni tekee hyvin tärkeää yhteiskunnallista työtä ja kieltämättä hänestä löytyy monia näitä kuvailemianne piirteitä, mutta, avioliitossa olemme lupautuneet olemaan yhdessä niin myötä kuin vastamäissä. Jos mies kantaa orkensa kekoon kovalla, vaativalla työllä, miksemme me naiset vastavuoroisesti voisi helpottaa miestemme taakkaa olemalla nöyriä, tottelevaisia ja ahkeria vaimoja?
Me olemme ihan laatineet säännöt mieheni kanssa. Mieheni hoitaa perheemme taloudellisen puolen, silloin kun on siihen mahdollisuus. Minä puolestani hoidan moitteettomasti kodin; siisteyden, vaatehuollon ja ruuanlaiton. Pidän itsestäni huolta; mieheni kotona ollessa laittaudun kauniiksi(ei tarvitse miehen paljon muita naisia vilkuilla), pukeudun mieheni silmää miellyttäviin asukokonaisuuksiia, meikkiä ja kampausta unohtamatta.
Joka päivälle(paitsi sunnuntai on lepo)yritän keksiä aina edes jotakin pientä kivaa pitääkseni mieheni hyvällä mielellä ja osoittaakseni että hän on rakastettu. Esimerkiksi jalkakylpy ja hieronta. Se vie aikaani päivästä vain 2 tuntia.
Minulle jää vielä 22tuntia aikaa muille asioille. Ja ennenkuin nenäkkäimmät alkaa visertää, kyllä, ehdin hyvin nukkuakin ja ladata omia akkujani. Nukkumaan käyn tunti mieheni nukahtamisen jälkeen. Sen tunnin aikana ehdin helposti esivalmistella seuraavan aamun aamiaiset ja valita vaatteet rekille sekä itselleni että miehelle.
Ihan omasta päätöksestäni, joka pitää, haluan herätä aina ennen miestäni n.tuntia ennen, jolloin laitan ensin itseni valmiiksi päivää varten. Kun mieheni herätyskello soi, kaikki on jo valmista.
Aamu on pyhitetty miestäni varten. Silloin lapset eivät tule turhia häsläämään vaan ovat huoneissaan siihen asti kun mies on saateltu autolle. Tämän jälkeen lapset syövät aamiaisen ja metelöinti ei haittaa. Mies jaksaa näin tehdä sekä töitä, että olla kotona perheensä kanssa.
Priorisointia tämä kaikki vain on. Sitä niität mitä kylvät. Pitäkää rakkaistanne huolta ja aina ei tarvitse itse olla se äänekkäin ja vaativin osapuoli. Miehet hoitaa kyllä sen oman osuuden jos heillä on hiljaisella vahvuudella ja rakkaudella varustettu nainen takanaan.
Jonain päivänä, kun lapset ovat jo pesästä lentäneet, uskon sydämessäni että kaikki tämä hyvä tulee minulle takaisin ja saamme viettää ihania eläkepäiviä yhdessä, kahdestaan, rakkaan, upean aviomieheni kanssa <3
Ai kamala mikä kirjoitus ja kuvaus jonkun elämästä…sinun elämäsi ja lasten elämän ainut tarkoitus on pyöriä miehen egon ympärillä, pitääksesi HÄNET tyytyväisenä?
Meillä molemmat tekevät tärkeää työtä, koti hoidetaan yhdessä ja lapsia ei raivata pois miehen tieltä, vaan vietämme yhdessä aikaa perheenä. Lapset ovat tärkeä ja rakas osa elämää molemmille ja mieskin haluaa viettää lasten kanssa aikaa mahdollisimman paljon. Lapset saavat tuntea ja olla, saavat olla jopa tiellä. Meillä kaikilla on yhtäläinen oikeus hyviin ja huonoihin päiviin ja hetkiin, rakkaus ei ole sidottu ulkonäköön, vaan toiseen kokonaisena ihmisenä. Molemmat haluavat antaa ja saada. Molemmilla on oikeus omiin juttuihin ja omaan elämään ja molemmat haluavat kantaa kortensa kekoon yhteisestä elämästä. Tunnemme varmaankin samoin, minulle sinun elämäsi olisi pahin painajainen. Se että joutuisin pienentämään itseni, unohtamaan itseni ja elämään vain miestä varten pakottaen myös lapset pienentämään itsensä, koska vain yhdellä on oikeus olla perheessä se kaiken keskipiste…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin eilen myöhäiseen yöhön näitä kommentteja kun oli aikaa kun mieheni on tärkeällä työmatkalla.
Ihmettelen varsinkin nykynaisten ajatuksia aviopuolisoistaan. Kaikkiko on tosiaan aina miehen syytä. Mustamaalaatte ikävällä tavalla.
Minun mieheni tekee hyvin tärkeää yhteiskunnallista työtä ja kieltämättä hänestä löytyy monia näitä kuvailemianne piirteitä, mutta, avioliitossa olemme lupautuneet olemaan yhdessä niin myötä kuin vastamäissä. Jos mies kantaa orkensa kekoon kovalla, vaativalla työllä, miksemme me naiset vastavuoroisesti voisi helpottaa miestemme taakkaa olemalla nöyriä, tottelevaisia ja ahkeria vaimoja?
Me olemme ihan laatineet säännöt mieheni kanssa. Mieheni hoitaa perheemme taloudellisen puolen, silloin kun on siihen mahdollisuus. Minä puolestani hoidan moitteettomasti kodin; siisteyden, vaatehuollon ja ruuanlaiton. Pidän itsestäni huolta; mieheni kotona ollessa laittaudun kauniiksi(ei tarvitse miehen paljon muita naisia vilkuilla), pukeudun mieheni silmää miellyttäviin asukokonaisuuksiia, meikkiä ja kampausta unohtamatta.
Joka päivälle(paitsi sunnuntai on lepo)yritän keksiä aina edes jotakin pientä kivaa pitääkseni mieheni hyvällä mielellä ja osoittaakseni että hän on rakastettu. Esimerkiksi jalkakylpy ja hieronta. Se vie aikaani päivästä vain 2 tuntia.
Minulle jää vielä 22tuntia aikaa muille asioille. Ja ennenkuin nenäkkäimmät alkaa visertää, kyllä, ehdin hyvin nukkuakin ja ladata omia akkujani. Nukkumaan käyn tunti mieheni nukahtamisen jälkeen. Sen tunnin aikana ehdin helposti esivalmistella seuraavan aamun aamiaiset ja valita vaatteet rekille sekä itselleni että miehelle.
Ihan omasta päätöksestäni, joka pitää, haluan herätä aina ennen miestäni n.tuntia ennen, jolloin laitan ensin itseni valmiiksi päivää varten. Kun mieheni herätyskello soi, kaikki on jo valmista.
Aamu on pyhitetty miestäni varten. Silloin lapset eivät tule turhia häsläämään vaan ovat huoneissaan siihen asti kun mies on saateltu autolle. Tämän jälkeen lapset syövät aamiaisen ja metelöinti ei haittaa. Mies jaksaa näin tehdä sekä töitä, että olla kotona perheensä kanssa.
Priorisointia tämä kaikki vain on. Sitä niität mitä kylvät. Pitäkää rakkaistanne huolta ja aina ei tarvitse itse olla se äänekkäin ja vaativin osapuoli. Miehet hoitaa kyllä sen oman osuuden jos heillä on hiljaisella vahvuudella ja rakkaudella varustettu nainen takanaan.
Jonain päivänä, kun lapset ovat jo pesästä lentäneet, uskon sydämessäni että kaikki tämä hyvä tulee minulle takaisin ja saamme viettää ihania eläkepäiviä yhdessä, kahdestaan, rakkaan, upean aviomieheni kanssa <3
Ai kamala mikä kirjoitus ja kuvaus jonkun elämästä…sinun elämäsi ja lasten elämän ainut tarkoitus on pyöriä miehen egon ympärillä, pitääksesi HÄNET tyytyväisenä?
Meillä molemmat tekevät tärkeää työtä, koti hoidetaan yhdessä ja lapsia ei raivata pois miehen tieltä, vaan vietämme yhdessä aikaa perheenä. Lapset ovat tärkeä ja rakas osa elämää molemmille ja mieskin haluaa viettää lasten kanssa aikaa mahdollisimman paljon. Lapset saavat tuntea ja olla, saavat olla jopa tiellä. Meillä kaikilla on yhtäläinen oikeus hyviin ja huonoihin päiviin ja hetkiin, rakkaus ei ole sidottu ulkonäköön, vaan toiseen kokonaisena ihmisenä. Molemmat haluavat antaa ja saada. Molemmilla on oikeus omiin juttuihin ja omaan elämään ja molemmat haluavat kantaa kortensa kekoon yhteisestä elämästä. Tunnemme varmaankin samoin, minulle sinun elämäsi olisi pahin painajainen. Se että joutuisin pienentämään itseni, unohtamaan itseni ja elämään vain miestä varten pakottaen myös lapset pienentämään itsensä, koska vain yhdellä on oikeus olla perheessä se kaiken keskipiste…
Tossa jutussa, mitä hyvin kommentoit, on yksi ihan perustavaa laatua oleva ongelma. Jotta voisi edes jollain lailla toimia niin kuin tuo täydellinen pikku vaimo, miestä on voitava kunnioittaa.
Ja ihan oikeasti sitten myös.
Eli miehenkin on oltava täydellinen aviomies ja isä.
Ja miehen on otettava vastuu perheestään ihan kybällä. Ja se ei tarkoita sitä, että ansaitsee hyvin eikä sitten muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin eilen myöhäiseen yöhön näitä kommentteja kun oli aikaa kun mieheni on tärkeällä työmatkalla.
Ihmettelen varsinkin nykynaisten ajatuksia aviopuolisoistaan. Kaikkiko on tosiaan aina miehen syytä. Mustamaalaatte ikävällä tavalla.
Minun mieheni tekee hyvin tärkeää yhteiskunnallista työtä ja kieltämättä hänestä löytyy monia näitä kuvailemianne piirteitä, mutta, avioliitossa olemme lupautuneet olemaan yhdessä niin myötä kuin vastamäissä. Jos mies kantaa orkensa kekoon kovalla, vaativalla työllä, miksemme me naiset vastavuoroisesti voisi helpottaa miestemme taakkaa olemalla nöyriä, tottelevaisia ja ahkeria vaimoja?
Me olemme ihan laatineet säännöt mieheni kanssa. Mieheni hoitaa perheemme taloudellisen puolen, silloin kun on siihen mahdollisuus. Minä puolestani hoidan moitteettomasti kodin; siisteyden, vaatehuollon ja ruuanlaiton. Pidän itsestäni huolta; mieheni kotona ollessa laittaudun kauniiksi(ei tarvitse miehen paljon muita naisia vilkuilla), pukeudun mieheni silmää miellyttäviin asukokonaisuuksiia, meikkiä ja kampausta unohtamatta.
Joka päivälle(paitsi sunnuntai on lepo)yritän keksiä aina edes jotakin pientä kivaa pitääkseni mieheni hyvällä mielellä ja osoittaakseni että hän on rakastettu. Esimerkiksi jalkakylpy ja hieronta. Se vie aikaani päivästä vain 2 tuntia.
Minulle jää vielä 22tuntia aikaa muille asioille. Ja ennenkuin nenäkkäimmät alkaa visertää, kyllä, ehdin hyvin nukkuakin ja ladata omia akkujani. Nukkumaan käyn tunti mieheni nukahtamisen jälkeen. Sen tunnin aikana ehdin helposti esivalmistella seuraavan aamun aamiaiset ja valita vaatteet rekille sekä itselleni että miehelle.
Ihan omasta päätöksestäni, joka pitää, haluan herätä aina ennen miestäni n.tuntia ennen, jolloin laitan ensin itseni valmiiksi päivää varten. Kun mieheni herätyskello soi, kaikki on jo valmista.
Aamu on pyhitetty miestäni varten. Silloin lapset eivät tule turhia häsläämään vaan ovat huoneissaan siihen asti kun mies on saateltu autolle. Tämän jälkeen lapset syövät aamiaisen ja metelöinti ei haittaa. Mies jaksaa näin tehdä sekä töitä, että olla kotona perheensä kanssa.
Priorisointia tämä kaikki vain on. Sitä niität mitä kylvät. Pitäkää rakkaistanne huolta ja aina ei tarvitse itse olla se äänekkäin ja vaativin osapuoli. Miehet hoitaa kyllä sen oman osuuden jos heillä on hiljaisella vahvuudella ja rakkaudella varustettu nainen takanaan.
Jonain päivänä, kun lapset ovat jo pesästä lentäneet, uskon sydämessäni että kaikki tämä hyvä tulee minulle takaisin ja saamme viettää ihania eläkepäiviä yhdessä, kahdestaan, rakkaan, upean aviomieheni kanssa <3
Ai kamala mikä kirjoitus ja kuvaus jonkun elämästä…sinun elämäsi ja lasten elämän ainut tarkoitus on pyöriä miehen egon ympärillä, pitääksesi HÄNET tyytyväisenä?
Meillä molemmat tekevät tärkeää työtä, koti hoidetaan yhdessä ja lapsia ei raivata pois miehen tieltä, vaan vietämme yhdessä aikaa perheenä. Lapset ovat tärkeä ja rakas osa elämää molemmille ja mieskin haluaa viettää lasten kanssa aikaa mahdollisimman paljon. Lapset saavat tuntea ja olla, saavat olla jopa tiellä. Meillä kaikilla on yhtäläinen oikeus hyviin ja huonoihin päiviin ja hetkiin, rakkaus ei ole sidottu ulkonäköön, vaan toiseen kokonaisena ihmisenä. Molemmat haluavat antaa ja saada. Molemmilla on oikeus omiin juttuihin ja omaan elämään ja molemmat haluavat kantaa kortensa kekoon yhteisestä elämästä. Tunnemme varmaankin samoin, minulle sinun elämäsi olisi pahin painajainen. Se että joutuisin pienentämään itseni, unohtamaan itseni ja elämään vain miestä varten pakottaen myös lapset pienentämään itsensä, koska vain yhdellä on oikeus olla perheessä se kaiken keskipiste…
Tossa jutussa, mitä hyvin kommentoit, on yksi ihan perustavaa laatua oleva ongelma. Jotta voisi edes jollain lailla toimia niin kuin tuo täydellinen pikku vaimo, miestä on voitava kunnioittaa.
Ja ihan oikeasti sitten myös.
Eli miehenkin on oltava täydellinen aviomies ja isä.
Ja miehen on otettava vastuu perheestään ihan kybällä. Ja se ei tarkoita sitä, että ansaitsee hyvin eikä sitten muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Narsistin kanssa tajuaa vasta jälkeenpäin, ettei ikinä olisi kannattanut kertoa mitään itsestään. Koska kaikkea hän tulee jossain vaiheessa halventamaan, väheksymään jne. Sitä ei vain ymmärrä siinä alkuvaiheessa. Narsisti ei kerro itsestään kuin valheita.
Tämä. Minulle oli todella vaikea paikka tajuta, ettei omalle ex-kumppanille olisi kannattanut jakaa itsestään yhtään mitään. Olen luonteeltani perusluottavainen ihminen, joten tietenkin luotin myös hänee. Ja kas kummaa kun se kääntyikin pikkuhijaa narsisti kanssa niin päin, etten minä pysty luottamaan keneenkään. No, tässä opetellaan taas sitä omaa itseä, eli kyvykkyyttä luottaa ja nähdä hyvää ihmisissä ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin eilen myöhäiseen yöhön näitä kommentteja kun oli aikaa kun mieheni on tärkeällä työmatkalla.
Ihmettelen varsinkin nykynaisten ajatuksia aviopuolisoistaan. Kaikkiko on tosiaan aina miehen syytä. Mustamaalaatte ikävällä tavalla.
Minun mieheni tekee hyvin tärkeää yhteiskunnallista työtä ja kieltämättä hänestä löytyy monia näitä kuvailemianne piirteitä, mutta, avioliitossa olemme lupautuneet olemaan yhdessä niin myötä kuin vastamäissä. Jos mies kantaa orkensa kekoon kovalla, vaativalla työllä, miksemme me naiset vastavuoroisesti voisi helpottaa miestemme taakkaa olemalla nöyriä, tottelevaisia ja ahkeria vaimoja?
Me olemme ihan laatineet säännöt mieheni kanssa. Mieheni hoitaa perheemme taloudellisen puolen, silloin kun on siihen mahdollisuus. Minä puolestani hoidan moitteettomasti kodin; siisteyden, vaatehuollon ja ruuanlaiton. Pidän itsestäni huolta; mieheni kotona ollessa laittaudun kauniiksi(ei tarvitse miehen paljon muita naisia vilkuilla), pukeudun mieheni silmää miellyttäviin asukokonaisuuksiia, meikkiä ja kampausta unohtamatta.
Joka päivälle(paitsi sunnuntai on lepo)yritän keksiä aina edes jotakin pientä kivaa pitääkseni mieheni hyvällä mielellä ja osoittaakseni että hän on rakastettu. Esimerkiksi jalkakylpy ja hieronta. Se vie aikaani päivästä vain 2 tuntia.
Minulle jää vielä 22tuntia aikaa muille asioille. Ja ennenkuin nenäkkäimmät alkaa visertää, kyllä, ehdin hyvin nukkuakin ja ladata omia akkujani. Nukkumaan käyn tunti mieheni nukahtamisen jälkeen. Sen tunnin aikana ehdin helposti esivalmistella seuraavan aamun aamiaiset ja valita vaatteet rekille sekä itselleni että miehelle.
Ihan omasta päätöksestäni, joka pitää, haluan herätä aina ennen miestäni n.tuntia ennen, jolloin laitan ensin itseni valmiiksi päivää varten. Kun mieheni herätyskello soi, kaikki on jo valmista.
Aamu on pyhitetty miestäni varten. Silloin lapset eivät tule turhia häsläämään vaan ovat huoneissaan siihen asti kun mies on saateltu autolle. Tämän jälkeen lapset syövät aamiaisen ja metelöinti ei haittaa. Mies jaksaa näin tehdä sekä töitä, että olla kotona perheensä kanssa.
Priorisointia tämä kaikki vain on. Sitä niität mitä kylvät. Pitäkää rakkaistanne huolta ja aina ei tarvitse itse olla se äänekkäin ja vaativin osapuoli. Miehet hoitaa kyllä sen oman osuuden jos heillä on hiljaisella vahvuudella ja rakkaudella varustettu nainen takanaan.
Jonain päivänä, kun lapset ovat jo pesästä lentäneet, uskon sydämessäni että kaikki tämä hyvä tulee minulle takaisin ja saamme viettää ihania eläkepäiviä yhdessä, kahdestaan, rakkaan, upean aviomieheni kanssa <3
Hienoa, että sinulla ja miehelläsi on liitto, joka toimii ja jossa teidän yhteiset pelisäännöt on hyvät. Vähän kyllä särähtää omaan korvaan alistuvuus ja dynamiika suoraan 50-luvulta, mutta se on teidän valintanne.
Kai kuitenkin ymmärsit, että tässä ketjussa puhutaan narsisteista? Näiden ihmisten kanssa ei sovita mistään auvoisista eläkepäivistä, ei "niitetä sitä mitä kylvää", vaan saadaa henkistä pahoinpitelyä.
Hiljaisuus on joskus kultaa. Tämä olisi voinut olla sinun kohtasi elämässä miettiä että "onpa kurjia kokemuksia eikä minulla ole mitään kokemusta aiheesta, niinpä ole hiljaa."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin eilen myöhäiseen yöhön näitä kommentteja kun oli aikaa kun mieheni on tärkeällä työmatkalla.
Ihmettelen varsinkin nykynaisten ajatuksia aviopuolisoistaan. Kaikkiko on tosiaan aina miehen syytä. Mustamaalaatte ikävällä tavalla.
Minun mieheni tekee hyvin tärkeää yhteiskunnallista työtä ja kieltämättä hänestä löytyy monia näitä kuvailemianne piirteitä, mutta, avioliitossa olemme lupautuneet olemaan yhdessä niin myötä kuin vastamäissä. Jos mies kantaa orkensa kekoon kovalla, vaativalla työllä, miksemme me naiset vastavuoroisesti voisi helpottaa miestemme taakkaa olemalla nöyriä, tottelevaisia ja ahkeria vaimoja?
Me olemme ihan laatineet säännöt mieheni kanssa. Mieheni hoitaa perheemme taloudellisen puolen, silloin kun on siihen mahdollisuus. Minä puolestani hoidan moitteettomasti kodin; siisteyden, vaatehuollon ja ruuanlaiton. Pidän itsestäni huolta; mieheni kotona ollessa laittaudun kauniiksi(ei tarvitse miehen paljon muita naisia vilkuilla), pukeudun mieheni silmää miellyttäviin asukokonaisuuksiia, meikkiä ja kampausta unohtamatta.
Joka päivälle(paitsi sunnuntai on lepo)yritän keksiä aina edes jotakin pientä kivaa pitääkseni mieheni hyvällä mielellä ja osoittaakseni että hän on rakastettu. Esimerkiksi jalkakylpy ja hieronta. Se vie aikaani päivästä vain 2 tuntia.
Minulle jää vielä 22tuntia aikaa muille asioille. Ja ennenkuin nenäkkäimmät alkaa visertää, kyllä, ehdin hyvin nukkuakin ja ladata omia akkujani. Nukkumaan käyn tunti mieheni nukahtamisen jälkeen. Sen tunnin aikana ehdin helposti esivalmistella seuraavan aamun aamiaiset ja valita vaatteet rekille sekä itselleni että miehelle.
Ihan omasta päätöksestäni, joka pitää, haluan herätä aina ennen miestäni n.tuntia ennen, jolloin laitan ensin itseni valmiiksi päivää varten. Kun mieheni herätyskello soi, kaikki on jo valmista.
Aamu on pyhitetty miestäni varten. Silloin lapset eivät tule turhia häsläämään vaan ovat huoneissaan siihen asti kun mies on saateltu autolle. Tämän jälkeen lapset syövät aamiaisen ja metelöinti ei haittaa. Mies jaksaa näin tehdä sekä töitä, että olla kotona perheensä kanssa.
Priorisointia tämä kaikki vain on. Sitä niität mitä kylvät. Pitäkää rakkaistanne huolta ja aina ei tarvitse itse olla se äänekkäin ja vaativin osapuoli. Miehet hoitaa kyllä sen oman osuuden jos heillä on hiljaisella vahvuudella ja rakkaudella varustettu nainen takanaan.
Jonain päivänä, kun lapset ovat jo pesästä lentäneet, uskon sydämessäni että kaikki tämä hyvä tulee minulle takaisin ja saamme viettää ihania eläkepäiviä yhdessä, kahdestaan, rakkaan, upean aviomieheni kanssa <3
Ai kamala mikä kirjoitus ja kuvaus jonkun elämästä…sinun elämäsi ja lasten elämän ainut tarkoitus on pyöriä miehen egon ympärillä, pitääksesi HÄNET tyytyväisenä?
Meillä molemmat tekevät tärkeää työtä, koti hoidetaan yhdessä ja lapsia ei raivata pois miehen tieltä, vaan vietämme yhdessä aikaa perheenä. Lapset ovat tärkeä ja rakas osa elämää molemmille ja mieskin haluaa viettää lasten kanssa aikaa mahdollisimman paljon. Lapset saavat tuntea ja olla, saavat olla jopa tiellä. Meillä kaikilla on yhtäläinen oikeus hyviin ja huonoihin päiviin ja hetkiin, rakkaus ei ole sidottu ulkonäköön, vaan toiseen kokonaisena ihmisenä. Molemmat haluavat antaa ja saada. Molemmilla on oikeus omiin juttuihin ja omaan elämään ja molemmat haluavat kantaa kortensa kekoon yhteisestä elämästä. Tunnemme varmaankin samoin, minulle sinun elämäsi olisi pahin painajainen. Se että joutuisin pienentämään itseni, unohtamaan itseni ja elämään vain miestä varten pakottaen myös lapset pienentämään itsensä, koska vain yhdellä on oikeus olla perheessä se kaiken keskipiste…
Tossa jutussa, mitä hyvin kommentoit, on yksi ihan perustavaa laatua oleva ongelma. Jotta voisi edes jollain lailla toimia niin kuin tuo täydellinen pikku vaimo, miestä on voitava kunnioittaa.
Ja ihan oikeasti sitten myös.
Eli miehenkin on oltava täydellinen aviomies ja isä.
Ja miehen on otettava vastuu perheestään ihan kybällä. Ja se ei tarkoita sitä, että ansaitsee hyvin eikä sitten muuta.
Narsistia ei voi kunnioittaa. Siinäpä se. Eikä narsistia mikään pikkuvaimoilu muuta miksikään. Päinvastoin aina vaan hullummaksi menee.
Sinä yhtenä aamuna, kun oletkin sairas, etkä jaksakaan nousta tekemään yhtään mitään miehesi eteen, ja tämä alkaa huutaa ja sättiä ja vaatia palveluksiasi ja haukkuu huoraksi, niin kovastiko vielä miestäsi ihailet ja häntä palvelet?
Tuo nyt vaan oli jonkun narsistin provoiluyritys siitä millaista elämää = vaimoa hän itselleen kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin eilen myöhäiseen yöhön näitä kommentteja kun oli aikaa kun mieheni on tärkeällä työmatkalla.
Ihmettelen varsinkin nykynaisten ajatuksia aviopuolisoistaan. Kaikkiko on tosiaan aina miehen syytä. Mustamaalaatte ikävällä tavalla.
Minun mieheni tekee hyvin tärkeää yhteiskunnallista työtä ja kieltämättä hänestä löytyy monia näitä kuvailemianne piirteitä, mutta, avioliitossa olemme lupautuneet olemaan yhdessä niin myötä kuin vastamäissä. Jos mies kantaa orkensa kekoon kovalla, vaativalla työllä, miksemme me naiset vastavuoroisesti voisi helpottaa miestemme taakkaa olemalla nöyriä, tottelevaisia ja ahkeria vaimoja?
Me olemme ihan laatineet säännöt mieheni kanssa. Mieheni hoitaa perheemme taloudellisen puolen, silloin kun on siihen mahdollisuus. Minä puolestani hoidan moitteettomasti kodin; siisteyden, vaatehuollon ja ruuanlaiton. Pidän itsestäni huolta; mieheni kotona ollessa laittaudun kauniiksi(ei tarvitse miehen paljon muita naisia vilkuilla), pukeudun mieheni silmää miellyttäviin asukokonaisuuksiia, meikkiä ja kampausta unohtamatta.
Joka päivälle(paitsi sunnuntai on lepo)yritän keksiä aina edes jotakin pientä kivaa pitääkseni mieheni hyvällä mielellä ja osoittaakseni että hän on rakastettu. Esimerkiksi jalkakylpy ja hieronta. Se vie aikaani päivästä vain 2 tuntia.
Minulle jää vielä 22tuntia aikaa muille asioille. Ja ennenkuin nenäkkäimmät alkaa visertää, kyllä, ehdin hyvin nukkuakin ja ladata omia akkujani. Nukkumaan käyn tunti mieheni nukahtamisen jälkeen. Sen tunnin aikana ehdin helposti esivalmistella seuraavan aamun aamiaiset ja valita vaatteet rekille sekä itselleni että miehelle.
Ihan omasta päätöksestäni, joka pitää, haluan herätä aina ennen miestäni n.tuntia ennen, jolloin laitan ensin itseni valmiiksi päivää varten. Kun mieheni herätyskello soi, kaikki on jo valmista.
Aamu on pyhitetty miestäni varten. Silloin lapset eivät tule turhia häsläämään vaan ovat huoneissaan siihen asti kun mies on saateltu autolle. Tämän jälkeen lapset syövät aamiaisen ja metelöinti ei haittaa. Mies jaksaa näin tehdä sekä töitä, että olla kotona perheensä kanssa.
Priorisointia tämä kaikki vain on. Sitä niität mitä kylvät. Pitäkää rakkaistanne huolta ja aina ei tarvitse itse olla se äänekkäin ja vaativin osapuoli. Miehet hoitaa kyllä sen oman osuuden jos heillä on hiljaisella vahvuudella ja rakkaudella varustettu nainen takanaan.
Jonain päivänä, kun lapset ovat jo pesästä lentäneet, uskon sydämessäni että kaikki tämä hyvä tulee minulle takaisin ja saamme viettää ihania eläkepäiviä yhdessä, kahdestaan, rakkaan, upean aviomieheni kanssa <3
Ai kamala mikä kirjoitus ja kuvaus jonkun elämästä…sinun elämäsi ja lasten elämän ainut tarkoitus on pyöriä miehen egon ympärillä, pitääksesi HÄNET tyytyväisenä?
Meillä molemmat tekevät tärkeää työtä, koti hoidetaan yhdessä ja lapsia ei raivata pois miehen tieltä, vaan vietämme yhdessä aikaa perheenä. Lapset ovat tärkeä ja rakas osa elämää molemmille ja mieskin haluaa viettää lasten kanssa aikaa mahdollisimman paljon. Lapset saavat tuntea ja olla, saavat olla jopa tiellä. Meillä kaikilla on yhtäläinen oikeus hyviin ja huonoihin päiviin ja hetkiin, rakkaus ei ole sidottu ulkonäköön, vaan toiseen kokonaisena ihmisenä. Molemmat haluavat antaa ja saada. Molemmilla on oikeus omiin juttuihin ja omaan elämään ja molemmat haluavat kantaa kortensa kekoon yhteisestä elämästä. Tunnemme varmaankin samoin, minulle sinun elämäsi olisi pahin painajainen. Se että joutuisin pienentämään itseni, unohtamaan itseni ja elämään vain miestä varten pakottaen myös lapset pienentämään itsensä, koska vain yhdellä on oikeus olla perheessä se kaiken keskipiste…
En koe että joudun pienentämään itseäni mitenkään turhan asian vuoksi. Sanoisin että talletan tulevaisuuttani varten ja tulen vielä saamaan korkojen kera takaisin. Lapsetkin hyötyvät mm.kalliin koulutuksen jne. sekä oppivat käyttäytymiskulttuuria joka on miehelle ja minulle tärkeää. Mieheni ei missään nimessä halua että meidän jälkikasvu saa huidella mielin määrin mielitekojensa mukaan ilman rajoja ja päätyvät lopulta elämässä joko narkomaaneiksi tai hampurilaisten myyjiksi pikaruokalaan. Luotan huippuälykkään mieheni näkemykseen 100% ja tuen kaikessa. Vanhemmuus ja avioliitto on paljon muutakin kuin tuollaista kuvaamaasi helppoa elämää, se on myös kurinalaista työtä, emmehän yksinkertaisesti voi tuntea ensirakkauden huumaa päivät pääksytysten, tarvitaan vahvaa tahtotilaa ja jonkun täytyy pidellä ohjaksista.
Mikäpä minä olen kyseenalaistamaan perheemme pään metodeja?
Vierailija kirjoitti:
Tuo nyt vaan oli jonkun narsistin provoiluyritys siitä millaista elämää = vaimoa hän itselleen kaipaa.
Niin siis äitiä, sitähän tässä haetaan, kuten narsistit usein.
Mutta joo, olet oikeassa. "Sitä niität mitä kylvät" (tms) tuolla välissä paljastaa aika paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin eilen myöhäiseen yöhön näitä kommentteja kun oli aikaa kun mieheni on tärkeällä työmatkalla.
Ihmettelen varsinkin nykynaisten ajatuksia aviopuolisoistaan. Kaikkiko on tosiaan aina miehen syytä. Mustamaalaatte ikävällä tavalla.
Minun mieheni tekee hyvin tärkeää yhteiskunnallista työtä ja kieltämättä hänestä löytyy monia näitä kuvailemianne piirteitä, mutta, avioliitossa olemme lupautuneet olemaan yhdessä niin myötä kuin vastamäissä. Jos mies kantaa orkensa kekoon kovalla, vaativalla työllä, miksemme me naiset vastavuoroisesti voisi helpottaa miestemme taakkaa olemalla nöyriä, tottelevaisia ja ahkeria vaimoja?
Me olemme ihan laatineet säännöt mieheni kanssa. Mieheni hoitaa perheemme taloudellisen puolen, silloin kun on siihen mahdollisuus. Minä puolestani hoidan moitteettomasti kodin; siisteyden, vaatehuollon ja ruuanlaiton. Pidän itsestäni huolta; mieheni kotona ollessa laittaudun kauniiksi(ei tarvitse miehen paljon muita naisia vilkuilla), pukeudun mieheni silmää miellyttäviin asukokonaisuuksiia, meikkiä ja kampausta unohtamatta.
Joka päivälle(paitsi sunnuntai on lepo)yritän keksiä aina edes jotakin pientä kivaa pitääkseni mieheni hyvällä mielellä ja osoittaakseni että hän on rakastettu. Esimerkiksi jalkakylpy ja hieronta. Se vie aikaani päivästä vain 2 tuntia.
Minulle jää vielä 22tuntia aikaa muille asioille. Ja ennenkuin nenäkkäimmät alkaa visertää, kyllä, ehdin hyvin nukkuakin ja ladata omia akkujani. Nukkumaan käyn tunti mieheni nukahtamisen jälkeen. Sen tunnin aikana ehdin helposti esivalmistella seuraavan aamun aamiaiset ja valita vaatteet rekille sekä itselleni että miehelle.
Ihan omasta päätöksestäni, joka pitää, haluan herätä aina ennen miestäni n.tuntia ennen, jolloin laitan ensin itseni valmiiksi päivää varten. Kun mieheni herätyskello soi, kaikki on jo valmista.
Aamu on pyhitetty miestäni varten. Silloin lapset eivät tule turhia häsläämään vaan ovat huoneissaan siihen asti kun mies on saateltu autolle. Tämän jälkeen lapset syövät aamiaisen ja metelöinti ei haittaa. Mies jaksaa näin tehdä sekä töitä, että olla kotona perheensä kanssa.
Priorisointia tämä kaikki vain on. Sitä niität mitä kylvät. Pitäkää rakkaistanne huolta ja aina ei tarvitse itse olla se äänekkäin ja vaativin osapuoli. Miehet hoitaa kyllä sen oman osuuden jos heillä on hiljaisella vahvuudella ja rakkaudella varustettu nainen takanaan.
Jonain päivänä, kun lapset ovat jo pesästä lentäneet, uskon sydämessäni että kaikki tämä hyvä tulee minulle takaisin ja saamme viettää ihania eläkepäiviä yhdessä, kahdestaan, rakkaan, upean aviomieheni kanssa <3
Ai kamala mikä kirjoitus ja kuvaus jonkun elämästä…sinun elämäsi ja lasten elämän ainut tarkoitus on pyöriä miehen egon ympärillä, pitääksesi HÄNET tyytyväisenä?
Meillä molemmat tekevät tärkeää työtä, koti hoidetaan yhdessä ja lapsia ei raivata pois miehen tieltä, vaan vietämme yhdessä aikaa perheenä. Lapset ovat tärkeä ja rakas osa elämää molemmille ja mieskin haluaa viettää lasten kanssa aikaa mahdollisimman paljon. Lapset saavat tuntea ja olla, saavat olla jopa tiellä. Meillä kaikilla on yhtäläinen oikeus hyviin ja huonoihin päiviin ja hetkiin, rakkaus ei ole sidottu ulkonäköön, vaan toiseen kokonaisena ihmisenä. Molemmat haluavat antaa ja saada. Molemmilla on oikeus omiin juttuihin ja omaan elämään ja molemmat haluavat kantaa kortensa kekoon yhteisestä elämästä. Tunnemme varmaankin samoin, minulle sinun elämäsi olisi pahin painajainen. Se että joutuisin pienentämään itseni, unohtamaan itseni ja elämään vain miestä varten pakottaen myös lapset pienentämään itsensä, koska vain yhdellä on oikeus olla perheessä se kaiken keskipiste…
En koe että joudun pienentämään itseäni mitenkään turhan asian vuoksi. Sanoisin että talletan tulevaisuuttani varten ja tulen vielä saamaan korkojen kera takaisin. Lapsetkin hyötyvät mm.kalliin koulutuksen jne. sekä oppivat käyttäytymiskulttuuria joka on miehelle ja minulle tärkeää. Mieheni ei missään nimessä halua että meidän jälkikasvu saa huidella mielin määrin mielitekojensa mukaan ilman rajoja ja päätyvät lopulta elämässä joko narkomaaneiksi tai hampurilaisten myyjiksi pikaruokalaan. Luotan huippuälykkään mieheni näkemykseen 100% ja tuen kaikessa. Vanhemmuus ja avioliitto on paljon muutakin kuin tuollaista kuvaamaasi helppoa elämää, se on myös kurinalaista työtä, emmehän yksinkertaisesti voi tuntea ensirakkauden huumaa päivät pääksytysten, tarvitaan vahvaa tahtotilaa ja jonkun täytyy pidellä ohjaksista.
Mikäpä minä olen kyseenalaistamaan perheemme pään metodeja?
Niin siis mitä teetkään tässä ketjussa? Jos miehesi ei ole narsisti, etkä sinäkään ole, niin olet väärässä paikassa kertomassa tarinoitasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin eilen myöhäiseen yöhön näitä kommentteja kun oli aikaa kun mieheni on tärkeällä työmatkalla.
Ihmettelen varsinkin nykynaisten ajatuksia aviopuolisoistaan. Kaikkiko on tosiaan aina miehen syytä. Mustamaalaatte ikävällä tavalla.
Minun mieheni tekee hyvin tärkeää yhteiskunnallista työtä ja kieltämättä hänestä löytyy monia näitä kuvailemianne piirteitä, mutta, avioliitossa olemme lupautuneet olemaan yhdessä niin myötä kuin vastamäissä. Jos mies kantaa orkensa kekoon kovalla, vaativalla työllä, miksemme me naiset vastavuoroisesti voisi helpottaa miestemme taakkaa olemalla nöyriä, tottelevaisia ja ahkeria vaimoja?
Me olemme ihan laatineet säännöt mieheni kanssa. Mieheni hoitaa perheemme taloudellisen puolen, silloin kun on siihen mahdollisuus. Minä puolestani hoidan moitteettomasti kodin; siisteyden, vaatehuollon ja ruuanlaiton. Pidän itsestäni huolta; mieheni kotona ollessa laittaudun kauniiksi(ei tarvitse miehen paljon muita naisia vilkuilla), pukeudun mieheni silmää miellyttäviin asukokonaisuuksiia, meikkiä ja kampausta unohtamatta.
Joka päivälle(paitsi sunnuntai on lepo)yritän keksiä aina edes jotakin pientä kivaa pitääkseni mieheni hyvällä mielellä ja osoittaakseni että hän on rakastettu. Esimerkiksi jalkakylpy ja hieronta. Se vie aikaani päivästä vain 2 tuntia.
Minulle jää vielä 22tuntia aikaa muille asioille. Ja ennenkuin nenäkkäimmät alkaa visertää, kyllä, ehdin hyvin nukkuakin ja ladata omia akkujani. Nukkumaan käyn tunti mieheni nukahtamisen jälkeen. Sen tunnin aikana ehdin helposti esivalmistella seuraavan aamun aamiaiset ja valita vaatteet rekille sekä itselleni että miehelle.
Ihan omasta päätöksestäni, joka pitää, haluan herätä aina ennen miestäni n.tuntia ennen, jolloin laitan ensin itseni valmiiksi päivää varten. Kun mieheni herätyskello soi, kaikki on jo valmista.
Aamu on pyhitetty miestäni varten. Silloin lapset eivät tule turhia häsläämään vaan ovat huoneissaan siihen asti kun mies on saateltu autolle. Tämän jälkeen lapset syövät aamiaisen ja metelöinti ei haittaa. Mies jaksaa näin tehdä sekä töitä, että olla kotona perheensä kanssa.
Priorisointia tämä kaikki vain on. Sitä niität mitä kylvät. Pitäkää rakkaistanne huolta ja aina ei tarvitse itse olla se äänekkäin ja vaativin osapuoli. Miehet hoitaa kyllä sen oman osuuden jos heillä on hiljaisella vahvuudella ja rakkaudella varustettu nainen takanaan.
Jonain päivänä, kun lapset ovat jo pesästä lentäneet, uskon sydämessäni että kaikki tämä hyvä tulee minulle takaisin ja saamme viettää ihania eläkepäiviä yhdessä, kahdestaan, rakkaan, upean aviomieheni kanssa <3
Ai kamala mikä kirjoitus ja kuvaus jonkun elämästä…sinun elämäsi ja lasten elämän ainut tarkoitus on pyöriä miehen egon ympärillä, pitääksesi HÄNET tyytyväisenä?
Meillä molemmat tekevät tärkeää työtä, koti hoidetaan yhdessä ja lapsia ei raivata pois miehen tieltä, vaan vietämme yhdessä aikaa perheenä. Lapset ovat tärkeä ja rakas osa elämää molemmille ja mieskin haluaa viettää lasten kanssa aikaa mahdollisimman paljon. Lapset saavat tuntea ja olla, saavat olla jopa tiellä. Meillä kaikilla on yhtäläinen oikeus hyviin ja huonoihin päiviin ja hetkiin, rakkaus ei ole sidottu ulkonäköön, vaan toiseen kokonaisena ihmisenä. Molemmat haluavat antaa ja saada. Molemmilla on oikeus omiin juttuihin ja omaan elämään ja molemmat haluavat kantaa kortensa kekoon yhteisestä elämästä. Tunnemme varmaankin samoin, minulle sinun elämäsi olisi pahin painajainen. Se että joutuisin pienentämään itseni, unohtamaan itseni ja elämään vain miestä varten pakottaen myös lapset pienentämään itsensä, koska vain yhdellä on oikeus olla perheessä se kaiken keskipiste…
En koe että joudun pienentämään itseäni mitenkään turhan asian vuoksi. Sanoisin että talletan tulevaisuuttani varten ja tulen vielä saamaan korkojen kera takaisin. Lapsetkin hyötyvät mm.kalliin koulutuksen jne. sekä oppivat käyttäytymiskulttuuria joka on miehelle ja minulle tärkeää. Mieheni ei missään nimessä halua että meidän jälkikasvu saa huidella mielin määrin mielitekojensa mukaan ilman rajoja ja päätyvät lopulta elämässä joko narkomaaneiksi tai hampurilaisten myyjiksi pikaruokalaan. Luotan huippuälykkään mieheni näkemykseen 100% ja tuen kaikessa. Vanhemmuus ja avioliitto on paljon muutakin kuin tuollaista kuvaamaasi helppoa elämää, se on myös kurinalaista työtä, emmehän yksinkertaisesti voi tuntea ensirakkauden huumaa päivät pääksytysten, tarvitaan vahvaa tahtotilaa ja jonkun täytyy pidellä ohjaksista.
Mikäpä minä olen kyseenalaistamaan perheemme pään metodeja?
Nyt ei ruokita trollia!
No huh, joku mies kirjoittelee päiväunistaan, mutta oikeasti naiset käyvät itsekin töissä ja ovat ihan itsenäisiä ihmisiä.
Haiskahtaa vähän siltä, että joku on lukenut liikaa juttuja amerikkalaisista uuskonservatiivisista liikkeistä.
Tässä on kuitenkin meille naisille oikeasti sellaista, jota kannattaa varoa; näitä liikkeitä ihannoidaan jo Suomessakin.
Ohi aiheen ja kuulostan vähän vainohsrhaiselta tässä.
Naiset eivät kai koskaan voi olla liian varovaisia ja vaikka en kutsu itseäni feministiksi, tasa-arvoon ja tadapuolisuuteen on vielä pitkä matka.
Eli hyvät siskot, perusasiat kuntoon ja pitäkää niistä kiinni, oma työ ja ura, omat rahat ja uskokaa omiin kykyihin ja ajatuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin eilen myöhäiseen yöhön näitä kommentteja kun oli aikaa kun mieheni on tärkeällä työmatkalla.
Ihmettelen varsinkin nykynaisten ajatuksia aviopuolisoistaan. Kaikkiko on tosiaan aina miehen syytä. Mustamaalaatte ikävällä tavalla.
Minun mieheni tekee hyvin tärkeää yhteiskunnallista työtä ja kieltämättä hänestä löytyy monia näitä kuvailemianne piirteitä, mutta, avioliitossa olemme lupautuneet olemaan yhdessä niin myötä kuin vastamäissä. Jos mies kantaa orkensa kekoon kovalla, vaativalla työllä, miksemme me naiset vastavuoroisesti voisi helpottaa miestemme taakkaa olemalla nöyriä, tottelevaisia ja ahkeria vaimoja?
Me olemme ihan laatineet säännöt mieheni kanssa. Mieheni hoitaa perheemme taloudellisen puolen, silloin kun on siihen mahdollisuus. Minä puolestani hoidan moitteettomasti kodin; siisteyden, vaatehuollon ja ruuanlaiton. Pidän itsestäni huolta; mieheni kotona ollessa laittaudun kauniiksi(ei tarvitse miehen paljon muita naisia vilkuilla), pukeudun mieheni silmää miellyttäviin asukokonaisuuksiia, meikkiä ja kampausta unohtamatta.
Joka päivälle(paitsi sunnuntai on lepo)yritän keksiä aina edes jotakin pientä kivaa pitääkseni mieheni hyvällä mielellä ja osoittaakseni että hän on rakastettu. Esimerkiksi jalkakylpy ja hieronta. Se vie aikaani päivästä vain 2 tuntia.
Minulle jää vielä 22tuntia aikaa muille asioille. Ja ennenkuin nenäkkäimmät alkaa visertää, kyllä, ehdin hyvin nukkuakin ja ladata omia akkujani. Nukkumaan käyn tunti mieheni nukahtamisen jälkeen. Sen tunnin aikana ehdin helposti esivalmistella seuraavan aamun aamiaiset ja valita vaatteet rekille sekä itselleni että miehelle.
Ihan omasta päätöksestäni, joka pitää, haluan herätä aina ennen miestäni n.tuntia ennen, jolloin laitan ensin itseni valmiiksi päivää varten. Kun mieheni herätyskello soi, kaikki on jo valmista.
Aamu on pyhitetty miestäni varten. Silloin lapset eivät tule turhia häsläämään vaan ovat huoneissaan siihen asti kun mies on saateltu autolle. Tämän jälkeen lapset syövät aamiaisen ja metelöinti ei haittaa. Mies jaksaa näin tehdä sekä töitä, että olla kotona perheensä kanssa.
Priorisointia tämä kaikki vain on. Sitä niität mitä kylvät. Pitäkää rakkaistanne huolta ja aina ei tarvitse itse olla se äänekkäin ja vaativin osapuoli. Miehet hoitaa kyllä sen oman osuuden jos heillä on hiljaisella vahvuudella ja rakkaudella varustettu nainen takanaan.
Jonain päivänä, kun lapset ovat jo pesästä lentäneet, uskon sydämessäni että kaikki tämä hyvä tulee minulle takaisin ja saamme viettää ihania eläkepäiviä yhdessä, kahdestaan, rakkaan, upean aviomieheni kanssa <3
Ai kamala mikä kirjoitus ja kuvaus jonkun elämästä…sinun elämäsi ja lasten elämän ainut tarkoitus on pyöriä miehen egon ympärillä, pitääksesi HÄNET tyytyväisenä?
Meillä molemmat tekevät tärkeää työtä, koti hoidetaan yhdessä ja lapsia ei raivata pois miehen tieltä, vaan vietämme yhdessä aikaa perheenä. Lapset ovat tärkeä ja rakas osa elämää molemmille ja mieskin haluaa viettää lasten kanssa aikaa mahdollisimman paljon. Lapset saavat tuntea ja olla, saavat olla jopa tiellä. Meillä kaikilla on yhtäläinen oikeus hyviin ja huonoihin päiviin ja hetkiin, rakkaus ei ole sidottu ulkonäköön, vaan toiseen kokonaisena ihmisenä. Molemmat haluavat antaa ja saada. Molemmilla on oikeus omiin juttuihin ja omaan elämään ja molemmat haluavat kantaa kortensa kekoon yhteisestä elämästä. Tunnemme varmaankin samoin, minulle sinun elämäsi olisi pahin painajainen. Se että joutuisin pienentämään itseni, unohtamaan itseni ja elämään vain miestä varten pakottaen myös lapset pienentämään itsensä, koska vain yhdellä on oikeus olla perheessä se kaiken keskipiste…
En koe että joudun pienentämään itseäni mitenkään turhan asian vuoksi. Sanoisin että talletan tulevaisuuttani varten ja tulen vielä saamaan korkojen kera takaisin. Lapsetkin hyötyvät mm.kalliin koulutuksen jne. sekä oppivat käyttäytymiskulttuuria joka on miehelle ja minulle tärkeää. Mieheni ei missään nimessä halua että meidän jälkikasvu saa huidella mielin määrin mielitekojensa mukaan ilman rajoja ja päätyvät lopulta elämässä joko narkomaaneiksi tai hampurilaisten myyjiksi pikaruokalaan. Luotan huippuälykkään mieheni näkemykseen 100% ja tuen kaikessa. Vanhemmuus ja avioliitto on paljon muutakin kuin tuollaista kuvaamaasi helppoa elämää, se on myös kurinalaista työtä, emmehän yksinkertaisesti voi tuntea ensirakkauden huumaa päivät pääksytysten, tarvitaan vahvaa tahtotilaa ja jonkun täytyy pidellä ohjaksista.
Mikäpä minä olen kyseenalaistamaan perheemme pään metodeja?
Niin siis mitä teetkään tässä ketjussa? Jos miehesi ei ole narsisti, etkä sinäkään ole, niin olet väärässä paikassa kertomassa tarinoitasi.
Olette kateellisia ettekä edes yritä peitellä sitä. Hyvää hyvyyttäni kerroin miten voi toimia eritavalla avioliitossa kuin aina valittamalla ja kesksutelupalstoille kirjoittelemalla siitä ELÄMÄN TÄRKEIMMÄSTÄ LÄHEISESTÄ ja perheen peruspilarista.
Kuulkoon kellä korvat on ja ottakoon opikseen . Turha teitä on edes opastaa. En lue enempää vastauksia joten turha vastata tähän!
Alue: Aihe vapaa
Varsinkin kun ovat vieraannuttaneet kaikki läheiset, jotka eivät enää halua olla tekemisissä. Hätähovi pitää haalia satunnaisista tutuista.