Vierailija
Poiminta

Laitetaan tähän huomioita ja kokemuksia narsismiin taipuvaisten ihmisten vuorovaikutustyyleistä. Lisäksi olisi kiva saada käytännön vinkkiä miten vastata tilanteisiin rakentavasti ja provosoitumatta. Minäpä aloitan:

-Mykäksi tekeytyminen: N on, kuin ei kuulisi tai näkisi. Hän ei vastaa asialliseenkaan kysymykseen kuten siihen, joko hän on syönyt lounasta. Hän näyttää vain kyllästynyttä naamaansa ja näyttää vaivaantuneelta. Muutenkin useissa keskusteluissa hän ei osaa dialogia ollenkaan. Ei ota kantaa mihinkään asiaan, ei kysy jatkokysymyksiä, ei pohdi asiaa kanssasi ja aloittaa vaivoin mitään keskustelua itsekään. Kaikki pitää ikäänkuin tuoda valmiina hänen eteensä ja hän sitten valitsee, mihin suvaitsee osallistua. Häntä ei kiinnosta toinen ihminen ihmisenä, persoonana. Hän kyllä tietää, miten hyvien tapojen mukaan tulisi toimia (on esim. jälkikäteen naureskellen sanonut miten hyviin tapoihin olisi kuulunut toimia toisin), mutta hän ei vain välitä ja syyttää tästäkin omasta käytöksestään jotakin kolmatta osapuolta.

-Inttäminen: Aina kun valitset n:n mielestä väärin mitä tahansa, alkaa inttäminen. Kun et halua jäädä n:lle yöksi, et vastaa jokaiseen puheluun, pyydät häntä tekemään jotakin niin alkaa järkyttävä inttäminen. Samoin jos saat n:n kiinni siitä, että toimii vastoin mitä sovittu.

-Ristiriitoja mahdoton selvittää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon eikä ymmärrä syy-seuraus suhteita. Rakentavatkin ehdotukset on hänen mielestään syyttämistä ja kritiikkiä, mikä tekee tilanteen muuttamisen mahdottomaksi. Omissa mielikuvissaan hän on syytön kun taas toinen on kohtuuton ja lapsellinen.

  • ylös 1k
  • alas 210

Sivut

Kommentit (6045)

Vierailija

Tykkää selittää kaiken omasta mielestään kiinnostavasta asiasta, muttei anna tilaa toiselle esittää asiasta kysymyksiä tahi muuten pysty vuorovaikutteiseen keskusteluun.

Höpöttää vain, eikä näe, kiinnostaako kyseinen asia millään tavoin ketään muuta kuin itse tätä narskua.

  • ylös 846
  • alas 94
Vierailija

Kehuskelee omalla erinomaisuudellaan.

Puhuu pahaa 99% muista ihmisistä.

Keskustelukumppanin asiat ei kiinnosta, paitsi sen verran että poimii sieltä lyömäaseita tulevaa varten.

Ääni muuttuu kellossa heti, jos puheessasi tulee ilmi että tunnet jonkun vaikutusvaltaisen/korkeassa asemassa olevan henkilön. Silloin narsisti todella kuuntelee kartoittaakseen tilanteen, koska hän itse janoaa kaikkein eniten valtaa ja ihailua.

  • ylös 1.1k
  • alas 42
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miksi olette tekemisissä hankalan ihmisen kanssa? Se askarruttaa minua. 

Tätä samaa olen aikoinaan kysynyt. Ehkä kyseessä on läheisriippuvuus? Joka tapauksessa kannattaisi suunnata energia siihen, miksi itse toimii kuten toimii, ja miten irrottautua suhteesta, jossa ei ole hyvä olla.

Lisäksi nuo kotikutoiset narsismidiagnoosit ovat 90-lukua.

  • ylös 475
  • alas 174
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miksi olette tekemisissä hankalan ihmisen kanssa? Se askarruttaa minua. 

Ehkäpä siksi, että lapsuudessa siihen kasvanut luulee sen olevan normaalia. Puoliso saattaa valikoitua samasta kategoriasta ja sitten on lapsetkin. Kun aina olet ollut se, jota muut syyttävät, et uskalla erotakaan. Ehkä siinä vaiheessa, kun lapset ovat sitten aikuisia...

Nelikymppisenä alkaa olla jo sen verran kokemusta, että ihminen huomaa, ettei olekaan niin huono, mitä on annettu ymmärtää. Muissakin voi olla vikaa ja siihen ihmeeseen on jännä havahtua.

Kohti parempaa huomista.

  • ylös 878
  • alas 22
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tykkää selittää kaiken omasta mielestään kiinnostavasta asiasta, muttei anna tilaa toiselle esittää asiasta kysymyksiä tahi muuten pysty vuorovaikutteiseen keskusteluun.

Höpöttää vain, eikä näe, kiinnostaako kyseinen asia millään tavoin ketään muuta kuin itse tätä narskua.

Ongelman punainen lanka on tosiaan juuri tuo vastavuoroisuuden ja aidon vuorovaikutuksen puute, vaikka käytös ilmenisikin eri tavoin (puheliaisuus vstn mykkyys).

Ap

  • ylös 421
  • alas 22
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miksi olette tekemisissä hankalan ihmisen kanssa? Se askarruttaa minua. 

Omia läheisiään on vaikea välttää. Joskus esim. harvemmin nähdyn kaverin piirteet voivat tulla esiin vasta pitkän ajan jälkeen.

Ap

  • ylös 422
  • alas 28
Vierailija

Narsisti on kommunikaatiossa myös Devils Advocate eli ns. Paholaisen asianajaja-tyyliltään.

  • ylös 137
  • alas 38
Vierailija

Uusissa Jumanji-leffoissa on tyyppi nimeltä Nigel Billingsley. Se ei ole todellinen ihminen vaan "tietokoneohjelma", melkein sama juttu kuin robotti. Ihmiset yrittää puhua sen kanssa eikä keskustelusta tule mitään. Miksei? Koska robotilla on vain tietty määrä ennalta ohjelmoituja reaktioita, asioita joita se voi sanoa. Ei se robotti voi tapojaan muuttaa. Mitään muuta kuin ennalta ohjelmoituja juttuja et voi robotista saada ulos. Vuorovaikutus robotin kanssa ei siis voi johtaa mihinkään fiksuun lopputulokseen, se ei voi ikinä toimia. Sellaisia narsistitkin on. Tässä video miten ihmiset yrittivät keskustella tuon robotin kanssa. Robotti on tosiaan se joka ajaa autoa:

  • ylös 112
  • alas 13
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kehuskelee omalla erinomaisuudellaan.

Puhuu pahaa 99% muista ihmisistä.

Keskustelukumppanin asiat ei kiinnosta, paitsi sen verran että poimii sieltä lyömäaseita tulevaa varten.

Ääni muuttuu kellossa heti, jos puheessasi tulee ilmi että tunnet jonkun vaikutusvaltaisen/korkeassa asemassa olevan henkilön. Silloin narsisti todella kuuntelee kartoittaakseen tilanteen, koska hän itse janoaa kaikkein eniten valtaa ja ihailua.

Tuo ääni kellossa voi myös muuttua, kun joku kiinnostava ihminen tulee paikalle. Silloin ollaan mielin kielin, mutta kun tuo henkilö poistuu, näytetään taas nurjaa naamaa. Kaverilistoille haalitaan kavereiksi paikallisesti arvostettuja henkilöitä.

Ap

  • ylös 478
  • alas 18
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mites jos ois kaksi narsistia parisuhteessa?

Epäilen tätä mun vanhemmissa

Ap

  • ylös 234
  • alas 17
Vierailija

Oivalsin tästä diagnoosista mun erittäin hankalan työkaverin. Juuri tuo valikoiva puhumattomuus. Ei saada yhden työkohteen asioita millään loppuun asti tehdyksi, kun ei vaan puhu eikä tee.  Kun muistutan, sanoo että tekee kohta, kun saa tärkeämmän työn valmiiksi. 

  • ylös 271
  • alas 39
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jss. Aivan hölmöläisen hommaa tuollainen analysointi, kun voisi vain elää sitä omaa elämäänsä nauttien, ja hyvässä seurassa. Ap ei kuulosta terveeltä.

Et ole selvästikään kohdannut aitoa narsistia kun et ymmärrä mihin kaikkeen heidän lonkeronsa ulottuvat. Ilman analysointia ja terapeutin apua olisin tod.näk paljon huonommassa jamassa. Terapeuttien mielestä on ihme, että olen näinkin hyvässä kunnossa.

Ap

Kyllä olen, mutta en ole uhriutuja, enkä uhrityyppiä, joten minun kanssani luovutti kun ei onnistunut. 

Välit poikki, ja lopettaa se analysointi. Sillä pääsee alkuun.

  • ylös 143
  • alas 252
Vierailija

Jotenkin näin se oli:

Se en ollut minä. Jos olinkin, sinä sait minut tekemään niin.

Ymmärsit väärin, olet liian herkkä, sun eksäsi oli oikeassa ja sinä tosiaan olet epävakaa, ei noin koskaan tapahtunut, tuo on ihan hullu väite - olen huolissani sinusta, eihän kukaan noin sanoisi, minä en koskaan tekisi mitään tuollaista, kuvittelet, liioittelet, syyttelet.

  • ylös 894
  • alas 12
Vierailija

Olisin itse hieman varovainen leimaamaan ketään narisistiksi vain puheiden perusteella; ei ne puheet vaan ne teot.

Esimerkiksi itselläni alkoi hälytyskellot soida kun toinen ei koskaan halunnut viettää aikaa millään tavoin yhdessä minun ja kenenkään muun läheiseni seurassa. Ja keksi usein selityksiä miksei halunnut viettää aikaa jossain julkisessa paikassa (kuten tulla kansssani kauppaan tai kirjastoon ja tai  vain lähteä  yhdessä kävelylle) vaan mieluiten halusi viettää aikaansa neljän seinän sisällä ja silloinkin mieluummin joko hänen autossa tai minun luonani ei hänen asunnossa.

Puheissaan hän vältteli koskaan mainitsemasta ketään läheisiään. - Aiemmista kumppaneitaan en muista, että hänellä olisi ollut ikinä mitään myönteistä sanottavaa. Ja minä olin kuulemma ai-van erilainen kuin yksikään hänen aiempi kumppaninsa.   

  • ylös 263
  • alas 64
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Uusissa Jumanji-leffoissa on tyyppi nimeltä Nigel Billingsley. Se ei ole todellinen ihminen vaan "tietokoneohjelma", melkein sama juttu kuin robotti. Ihmiset yrittää puhua sen kanssa eikä keskustelusta tule mitään. Miksei? Koska robotilla on vain tietty määrä ennalta ohjelmoituja reaktioita, asioita joita se voi sanoa. Ei se robotti voi tapojaan muuttaa. Mitään muuta kuin ennalta ohjelmoituja juttuja et voi robotista saada ulos. Vuorovaikutus robotin kanssa ei siis voi johtaa mihinkään fiksuun lopputulokseen, se ei voi ikinä toimia. Sellaisia narsistitkin on. Tässä video miten ihmiset yrittivät keskustella tuon robotin kanssa. Robotti on tosiaan se joka ajaa autoa:

https://www.youtube.com/watch?v=uIPcj8s4Lh0

Kiitos, tää oli hyvä ja valaiseva viesti.

Ap

  • ylös 80
  • alas 19
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jss. Aivan hölmöläisen hommaa tuollainen analysointi, kun voisi vain elää sitä omaa elämäänsä nauttien, ja hyvässä seurassa. Ap ei kuulosta terveeltä.

Et ole selvästikään kohdannut aitoa narsistia kun et ymmärrä mihin kaikkeen heidän lonkeronsa ulottuvat. Ilman analysointia ja terapeutin apua olisin tod.näk paljon huonommassa jamassa. Terapeuttien mielestä on ihme, että olen näinkin hyvässä kunnossa.

Ap

Kyllä olen, mutta en ole uhriutuja, enkä uhrityyppiä, joten minun kanssani luovutti kun ei onnistunut. 

Välit poikki, ja lopettaa se analysointi. Sillä pääsee alkuun.

Perheen ulkopuolisiin välien katkominen vielä onnistuu, mutta kun kyseessä lähiomaisia muuttuu asia paljon vaikeammaksi.

Ap

  • ylös 381
  • alas 24
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Oivalsin tästä diagnoosista mun erittäin hankalan työkaverin. Juuri tuo valikoiva puhumattomuus. Ei saada yhden työkohteen asioita millään loppuun asti tehdyksi, kun ei vaan puhu eikä tee.  Kun muistutan, sanoo että tekee kohta, kun saa tärkeämmän työn valmiiksi. 

Jep, ja pahimmassa tapauksessa syy työn viivästymiseen saadaan laitettua sun syyksi. Heillä kun on oikeus tehdä tai olla tekemättä.

Ap

  • ylös 153
  • alas 7
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jss. Aivan hölmöläisen hommaa tuollainen analysointi, kun voisi vain elää sitä omaa elämäänsä nauttien, ja hyvässä seurassa. Ap ei kuulosta terveeltä.

Et ole selvästikään kohdannut aitoa narsistia kun et ymmärrä mihin kaikkeen heidän lonkeronsa ulottuvat. Ilman analysointia ja terapeutin apua olisin tod.näk paljon huonommassa jamassa. Terapeuttien mielestä on ihme, että olen näinkin hyvässä kunnossa.

Ap

Kyllä olen, mutta en ole uhriutuja, enkä uhrityyppiä, joten minun kanssani luovutti kun ei onnistunut. 

Välit poikki, ja lopettaa se analysointi. Sillä pääsee alkuun.

Perheen ulkopuolisiin välien katkominen vielä onnistuu, mutta kun kyseessä lähiomaisia muuttuu asia paljon vaikeammaksi.

Ap


Ymmärrän mitä sanot, mutta oikeasti niistäkin suhteista voi kävellä ulos. Ainoa todellinen tilanne, mistä ei pääse ulos, on sellainen, jossa on yhteisiä lapsia.

  • ylös 128
  • alas 67

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla