Puhuukohan ekaluokkalaiseni totta?
Lapseni ei ole vielä saanut luokalta yhtään ystävää. Opettaja sanoi minulle tämän. Kun kyselin asiaa lapseltani hän sanoi, ettei oikein kukaan ole hänen kaverinsa, mutta hän ei välitä siitä.
Mitä luulette: voiko hän oikeasti olla välittämättä siitä, vai onko lause vain puolustusmekanismi?
Lapseni on omatoiminen, hänellä on voimakas mielikuvitus ja hän on rohkea. Mutta eikö kuka tahansa välitä siitä, ettei ole kavereita?
Lapsi myös vahvistaa, ettei kukaan häntä kiusaa. Että niin vakavasta ei ole kyse.
Kommentit (5)
seuraan joka arkipäivä eka ja tokaluokkalaisia niin pihalla kuin luokassa.
Esim näin meillä koulussa
eräs lapsi joka on muuttanut vasta paikkakunnalle on ollut koko koulun alun yksin vaikka on rohkea ja sosiaalinen luonteeltaan, mutta kaverisuhteita ei ole löytynyt vielä.
Häntä ei kiusata laisinkaan.
Kaverisuhteet kehittyy kyllä vielä mutta kouluakin on ollut vasta vähän aikaa vielä. Mitä enemmän opettaja panostaa ryhmä- ja paritöihin niin sitä helpommin lapsi löytää kavereita.
ei välttämättä vielä hän välitäkään vaikka ei ole kavereita, mutta toisaalta on vaikea kuvitella ettei niitä haluaisi
t. 3
kaan mukaan tai tyttöjen tapaan jättävät kolmenneksi pyöräksi. En sitten enempää puhunut asiasta, kun aattelin, että sitten vasta tyttö alkaakin huonoa mieltä potemaan, jos äitikin painostaa etsimään kavereita. Vierustoverista sitten sai hyvän kaverin itselleen parin viikon jälkeen. Eipä ne välkät niin pitkiä ole, että siinä ehtisi hirveästi yksinään tuskailla. Munkin tytöllä on hyvä mielikuvitus, joten kyllä hän aina tekemistä keksii, jos ei kaveria satu olemaan.
Hän viettää välitunnit lukien. Hän kyllä osallistuu eri puuhiin, jos häntä pyydetään, mutta lähtee mielellään nopeasti pois lueskelemaan. Hän on iloinen, tasapainoinen ja erittäin fiksu tyttö, eikä mistään voisi päätellä, että hän viettää koulupäivät " yksin" .
Tyttäreni kaverina hän on pysynyt lähinnä siten, että tyttäreni soittelee välillä hänelle ja he jutustelevat puhelimessa tai keskustelevat netissä pitkiä aikoja. Hän tulee syntymäpäiväkutsuille ja muille kutsuille aina kun hänet pyydetään ja hänen omilla syntymäpäiväjuhlillaan käy paljon vieraita, myös luokkatovereita. Kenelläkään ei ole hänestä koskaan mitään pahaa sanottavaa, hän vain jotenkin unohtuu johonkin ja muistuu mieleen vasta kun hänet näkee, silloin hän on oikein mukavaa seuraa ja hänen kanssaan on kiva viettää aikaa. Hänen äitinsä on samantyylinen ihminen, mutta sisarensa taas täysin päinvastainen tapaus.
Hänät ei huoleta just mikään. Kunpa itse olisin sellanen..