15 vuotta yhdessä olleet, kuvaile parisuhdettasi

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 09:08"]Tosi surullista luettavaa.., miten toiset antaa oman elämän lipua vaan ohi.. :( Täällä ollaan vaan kerran, elä jokainen päivä kuin se olisi viimeinen!

Mulla ikää 30, parisuhdetta takana 13v, ei lapsia, vielä. Haluan viettää jokaisen hetken mieheni kanssa, jota rakastan enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa.

Onko tätä yhteistä auvoa jäljellä enää kaksi vuotta? Missä vaiheessa teillä on elämä heittänyt häränpyllyä? Mitä teille on tapahtunut? Oletteko luovuttaneet?
[/quote]
Meillä on aina ollut niin kuin aloitusviestissä kuvailin, paitsi eri huoneissa ei olla aina nukuttu. Ekat vuodet olin optimisti, että "sitku" asia x tapahtuu, tilanne paranee. Aina oli joku asia, jota odotin. Nyt voin realistisesti todeta, että ei taida olla mitään "sitkua", jolla tämä avioliitto muuttuisi parisuhteeksi, koska menneisyyden negatiivinen painolasti on niin suuri. Mies sanoo minua katkeraksi, minä taas koen, että tapahtuneista ikävistä asioista pitäisi voida keskustella, jotta ne saisi käsiteltyä pois hiertämästä. Ap

Yli 20 vuotta yhdessä. 5 lasta. Ok-talo, asuntolainaa ja töissä molemmat. Tavallista, hyvää arkea :) Harrastuksia paljon lapsilla, omiakin molemmilla. Toisen kanssa on ihanan helppo olla. Aina ei tarvi edes puhua. Valvotaan aina liian myöhään, koska tarvitaan keskinäistä aikaa. Joskus saunotaan keskellä yötä. Seksiä viikoittain, vähintään kerran. Rakastan vieläkin niin että sattuu. En koskaan ikinä vaihtaisi, vaikka joskus kiireessä kaikki asiat ärsyttää toisessa.

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 08:22"]Vähän niin kuin vertailun vuoksi.

Meillä on oma talo ja lapsia, jotka on nyt alakoululaisia. Nukutaan eri huoneissa. Pussattu ollaan viimeksi joskus monta vuotta sitten. Seksiä ei ole, sitä ei ole oikein koskaan ollut, koska mies ei halua. Yhteisiä harrastuksia on lähinnä remontointi. Meillä ei ole sellaista läheisyyttä, että haluaisin puhua puolisolle omista henkilökohtaisista asioistani ja hän on alusta asti painottanut sitä, etten koskaan tule tuntemaan häntä kunnolla eikä hän aio kertoa minulle kaikkea. Ei riidellä, mutta ei keskustellakaan kuin siitä, onko maito loppu. Lähivuosina mies on vähän alkanut osallistua perhe-elämään: vie roskat, järjestelee tavaroita ja on käynyt muutaman kerran lasten kanssa luistelemassa.
[/quote]

Tuohan on ihan p*rseestä! Hah hah hah haa! Mitä sä emäntä siellä vielä teet? Sanotaanko, että meillä arki täysin toisenlaista. Yhdessä reilusti yli 15 vuotta.

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 09:08"]

Tosi surullista luettavaa.., miten toiset antaa oman elämän lipua vaan ohi.. :( Täällä ollaan vaan kerran, elä jokainen päivä kuin se olisi viimeinen!

Mulla ikää 30, parisuhdetta takana 13v, ei lapsia, vielä. Haluan viettää jokaisen hetken mieheni kanssa, jota rakastan enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa.

Onko tätä yhteistä auvoa jäljellä enää kaksi vuotta? Missä vaiheessa teillä on elämä heittänyt häränpyllyä? Mitä teille on tapahtunut? Oletteko luovuttaneet?

[/quote]

En oikeastaan tiedä, mitä on tapahtunut. Elämä on vain mennyt näin. Kakarasta asti yhdessä ja jotenkin on vain tottunut että toinen on siinä vieressä. Sitä tuntee jo toisen niin hyvin että kuten tuolla aiemmin joku sanoikin, aina ei tarvi edes puhua. Itse kaipaisin semmoisia arjen pikkujuttuja eli kosketusta ohimennen, kehuja nyt kun olen saanut painoa pois, kertomista siitä että näytän hyvältä. Ne buustaisi itsetuntoa. Mutta semmoisia ei tule koskaan. Seksi on pakkopullaa kerran kuussa jos silloinkaan.Toinen ei herätä semmoisia fiboja kuin ennen, perhosia vatsanpohjassa.

Kun ollaan kotona, menee sitä mieluummin eri huoneeseen näppäilemään jotain älylaitetta kuin hakeutuisi toisen viereen sohvalle.

Meille tulee kesällä 18v mutta hyvin menee. Äskettäin viimeksi pussailtu, seksiä vois olla enemmänkin, mutta iltaisin usein kaatuu sänkyyn väsymyksestä.  Kolme yhteistä lasta, nuorin täyttää syksyllä 5v ja vanhempi yhteinen kesällä 15v. Ihana mies, ihana perhe! Iso okt ja yhteinen työpaikka.

Yhteiseloa reilut 29 vuotta, mutta vastaan silti. Kaksi lasta (mikäli parikymppisiä voi lapsiksi sanoa) jotka opiskelevat, omakotitalo pk-seudulla, farmariauto ja kesämökki 50 km päässä, molemmilla vaikituinen työpaikka. Ei velkaa.

Pusutellaan aina toisen lähtiessä (esim töihin tai lenkille) ja tullessa kotiin, halaillaan päiivittäin, seksiä kerran-kaksi viikossa. Jutellaan asioista ja ollaan kiinnostuttu toistemme päivän kulumisesta. Voin luottaa mieheeni kuin kallioon. Tärkeintä on minusta puhuminen toisen kanssa, vaikka kävelylenkillä. Uskon, ja toivon, että meillä on vielä paljon hyviä, yhteisiä, vuosia edessä.

16 jatkaa..

Onko teillä kiinnostusta saada parisuhde parempaan jamaan nykyisen kumppanin kanssa? Mitä olisitte itse valmis tekemään liittonne parantamiseksi?

Mua inhottaa sanonta, että "parisuhteen eteen on tehtävä töitä"., mutta kai se niin on. Muistutan toista, mistä itse pidän (kehuu kauniiksi), ja kohtelen toista arvostavasti; Kiitän kun tekee kotitöitä (vaikka tekeekin päivittäin omasta aloitteestaan). Yhteiset harrastukset eivät ole tulleet meille itsestään, vaan olemme "opetelleet" toisiamme. Emme kaipaa omaa tilaa / lomaa toisesta, mutta emme mitään vastarakastuneitakaan ole.

Olen nyt yksin koneella, koska olen kipeänä enkä voi auttaa kotitöissä, mies siis on siivoilemassa ja laittamassa aamupalaa. Mutta jos jokin asia on varma, niin se että PUHUKAA, PUHUKAA, PUHUKAA. Ja nimenomaan toistenne kanssa, ja varatkaa sille aikaa. Elämä on yhtä ruusuilla tanssimista: joskus pistelee, mutta kyllä siitä ruhjeilla selviää! :)

Kolme lasta, talo, hyvät työt ja hyvä lastenhoitoverkosto. Ihan hyvä suhde tosin arjessa tulee turhan paljon huutoa ja kiistelyä. Kahdestaan meillä on mukavaa kun lapset ovat silloin tällöin hoidossa ja saamme yhteistä aikaa. Hierotaan ja halataan päivittäin, seksiä säännöllisesti mutta ei ihan joka viikko. Kun sitä on se on hyvää. En valita. Tunnekylmässä suhteessa en voisi elää. Tarvitsen kaikkia näitä: rakkautta, kumppanuutta, läheisyyttä ja seksiä.

Ollaan oltu yhdessä jo vähän kauemmin. Olemme parhaat ystävät, mutta intohimoa löytyy edelleen ystävyyden vastapainoksi. Seksiä on muutaman kerran viikossa, lähes päivittäin kehumme toisiamme. Lapsia on useampi, pieniä ja isoja. Yhdessä hoidetaan koti ja perhe. Aikaa on myös harrastuksille ja opiskelulle. Lainaa riittää talossa yhä, varmaankin loppuiäksi. Ollaan myös kumpikin ajoittain reissutyössä, ehkä se on pitänyt suhteen vireänä.

16 vuotta yhdessä, kolme lasta, ok-talo.
Seksiä silloin, kun mies haluaa, nukutaan usein eri huoneissa, kriisiä toisen perään. Meitä yhdistää samanlainen huumori ja kiinnostuksen kohteet mm musiikki.
Pidän miestäni todella hyvänä isänä ja kaverina, mutta romantiikka on hävinnyt.

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 08:37"]Täällä kun kysellään että miksi ollaan yhdessä...Tottumuksesta kai? Miksi erota kun mitään syytä siihen ei periaatteessa ole? Minusta riittävä syy erolle ei ole että toisinaan jo toisen naaman näkeminenkin ärsyttää ihan suunnattomasti. Pitäisikö siksi hajottaa perhe? Tehdä lapsille kaksi kotia? Mahdollisia isä-ja äitipuolia ja puolisisaruksia siihen rinnalle vielä puolen tusinaa?

Kyllä sen uuden kumppaninkin kanssa se arki jossain vaiheessa astuu ovesta sisään. Mitä sitten? Vaihdetaan taas?
[/quote]

No me ollaan oltu yhdessä 20 vuotta eikä elo ole lähelläkään tuollaista kuin ap:lla. Kyllä intohimoa ja läheisyyttä voi olla myös alkuhuuman jälkeen.

Itsensä ja oman elämänsä uhraaminen ei ole kannattavaa eikä se ole hyvä malli lapsille.

Surulliselta kuulostaa elämä näillä, joilla se on vain kuin tuntemattomien ohittelua. Saattaa tulla suunnaton katumus ja katkeruus myöhemmin, ettei tehnyt asialle mitään.

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 09:41"]

Ollaan oltu yhdessä jo vähän kauemmin. Olemme parhaat ystävät, mutta intohimoa löytyy edelleen ystävyyden vastapainoksi. Seksiä on muutaman kerran viikossa, lähes päivittäin kehumme toisiamme. Lapsia on useampi, pieniä ja isoja. Yhdessä hoidetaan koti ja perhe. Aikaa on myös harrastuksille ja opiskelulle. Lainaa riittää talossa yhä, varmaankin loppuiäksi. Ollaan myös kumpikin ajoittain reissutyössä, ehkä se on pitänyt suhteen vireänä.

[/quote]

Meilläkin näin - 19v yhdessä onnellisesti uusperheenä. Mieheni on paras ystäväni, luotettava ja rakas kumppani kaikessa, erinomainen rakastaja (rakasteltiin viimeksi aamulla). Joka päivä saan tuntea olevani rakastettu ja arvostettu.

Yhteinen talo (2. itselle rakennettu), isoja ja pienempiä lapsia joista 3/4 jo poissa kotoa. Yhteiset haaveet ja unelmat piristää elämää. Velkaa talosta niin pitkään kun tässä asutaan, ehkä myydään pois ja rakennetaan vielä kerran pienempi talo ja nautitaan välirahasta. Matkatöitä kummallakin joten olemme myös erillämme lähes viikottain.

Hetkeäkään ei tarvitse pelätä että parisuhde arkipäiväistyisi tai laimenisi:) Toisessa on positiivista haastetta joka päivälle. Paljon naurua elämässä ja vilkas sosiaalinen elämä hyvän ruuan ja viinin parissa:D

Kolme lasta, joista yksi on jo muuttanut kotoa. Arki rullaa, meillä on samanlaiset arvot, eikä juuri riidellä. Kinataan jostain pikkujutuista joskus. Kotityöt on kestoaihe.

Seksiä on, mutta mun makuun liian vähän. Läheisyyttä ja hellyyttä ei juurikaan, koska mies ei lähde mukaan enkä mä jaksa yksikseni ottaa vastuuta. Joka vuosi juhlitaan sentään hääpäivää.

Hyvä liitto meillä on. Olen ollut toisenlaisessakin, joten tiedän, mistä puhun.

Erittäin hyvä mies, lämmin avioliitto, ja kukoistava jälkikasvu :). Ei koskaan mitään aviokriisiä. Tavanomaisia elämän pieniä vastoinkäymisiä on ollut, mutta ne eivät oikeastaan ole tuntuneet juuri missään, kun perusta on niin vahva. Aivan toisenlaiseen rääkkiin olisin joutunut, jos olisin pysynyt nuoruuden erehdykseni kelkassa.

Yhdessä 17 vuotta, alettiin seurustella kun olin alaikäinen teini. Lapset jo koululaisia. Omakotitalo on, naimisissa ollaan oltu pitkään. 

On ollut monenlaisia vaiheita, hyvää ja huonompaa, läheisempää ja etäisempää yhteiseloa.

Nukutaan nykyään eri huoneissa miehen kovaäänisen kuorsauksen takia. Seksiä on nykyään parisen kertaa viikossa. 

Suurimmat yhdistävät tekijät ovat lapset sekä tietty hienotunteisuus mun ja mieheni välillä. Ollaan aika erilaisia, mutta täydennetään toistemme puutteita ja yritetään tukea toisiamme elämissämme. Meille on myös tärkeää, että molemmat saamme tietyn oman vapautemme eli vapauden kehittää itseämme myös niillä alueilla jotka ei toista kiinnosta. 

Ei tämä aina kovin hääppöistä ole, mutta eipä näytä olevan monilla muillakaan. Kokonaisuuden kannalta on järkevämpää ja parempi olla yhdessä kuin erota. 

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 22:28"]

17 vuotta yhdessä, seksitön ja täynnä tiuskintaa/näsäviisastelua puolin ja toisin. Ei mitään tehdä yhdessä, ja tilanne on niin tulehtunut ettei edes haluta parantaa hommaa millään tavalla. OK-laina ja lapset pitää yhdessä, ei pettämisiä koska se on epäkunnioittavaa toista kohtaan. Mutta kumpikin läksisi välittömästi tiehensä jos toinen tekisi eroaloitteen.

[/quote]

Muistathan että sinulla on vain tämä yksi elämä eikä uusintaan ole mahdollisuutta?? Jokainen huonosti eletty päivä on menetetty lopullisesti.

Mä elin perusok:ssa avioliitossa tunnekylmän mutta kiltin miehen kanssa 14 vuotta kunnes pakkasin lapset kyytiin ja lähdin. Enkä ole katunut hetkeäkään! Onneksi tein tuon 33v:nä joten olen ehtinyt elämään vielä yli 20 vuotta tätä "uutta elämää" jossa kaikki on hyvin. Tärkein oppi oli arvostaa itseä niin paljon ettei tyydy mihin tahansa.

29

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 21:52"]

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 13:32"] Olen jo huomannut, että rakkaus on hiipunut. [/quote] Minä taas mietin, onko sitä koskaan ollutkaan. En muista näiden viidentoista vuoden ajalta ainoatakaan hetkeä, joina oikeasti olisimme kohdanneet toisemme ja ns. olleet yhtä. Monen ihmisen kanssa muodostuu läheinen ja luottamuksellinen suhde, kun käydään tiivistä keskustelua henkilökohtaisista asioista, mieheni kanssa sellaista ei ole tapahtunut. Ei keskustelua eikä läheisyyttä. Oikeastaan tämänhetkinen "sitku" on se, kun mies kuolee. Sitten pääsen kunniallisesti eroon tästä suhteesta. Se elää epäterveellisesti ja ajaa vaarallisesti, joten ehkä se tapahtuu jo ennen eläkevuosia. Ap

[/quote]

Luepa uudelleen tekstisi. Ja vielä kerran. Tiedätkö, että itse olet vastuussa elämästäsi? Ja onnellisuudestasi. Miksi ette mene terapiaan miehen kanssa? Miksi ette tee kaikkeanne, että saisitte suhteen molemmille tyydyttäväksi? Miksi et näe vaihtoehtoja, ero viimeisempänä? Tämä elämä on ainutlaatuinen, ei näitä lisää tule. Aika loppuu, vähenee koko ajan. Sitkuelämää voi elää hetken, mutta 15 vuotta?

Meillä takana saman verran vuosia ja tunne sama kuin alussa. Ei ole mihinkään väljähtänyt, ei niin "kuulu" käydä.

Meillä yhteisiä vuosia on takana 16. Elämä on antanut paljon ja kohdelllut hyvin: kolme ihanaa lasta, meille sopiva koti kivasta paikasta, molemmilla mieleiset työt ja riittävästi vapaa-aikaa ja rahaa. Ainoa pieni miinus minun krooninen, onneksi lievä perussairauteni.

Parisuhde sitten: tavattiin aika nuorina, aluksi hiottiin särmiä ja hyvä ettei päädytty eroon. Sittemmin ollaan molemmat tasaannuttu. Läheisyyttä on jatkuvasti ja mies on huomaavainen, hellä, lämmin. Huumorintaju sopii yhteen, viihdytään yhdessä. Mies tosin kaipaa enemmän yksinoloa kuin minä, jos joskus riidellään niin useimmin siitä. Seksiä on sopivasti, välillä melkein päivittäin ja joskus taas kerran pari viikossa. Toivottavasti yhteisiä vuosikymmeniä vielä monta edessä.

27 vuotta yhdessä, lapset muuttaneet maailmalle. Iso talo (meille kahdelle) on maksettu aikapäiviä sitten. Seksiä on 2-3 kertaa viikossa, se on ehkä hieman vähemmän kuin alkuaikoina mutta ihan soppelisti kuitenkin. Mitään oikeaa kriisiä ei ole vastaan tuöllut, aina on puhuttu kaikki asiat. Ulkomaanmatkoja tehdään 1-2 vuodessa yhdessä. Ei valittamista.