Tunnen, että perheemme ei kuulu normaaliin yhteiskuntaan
Minä ja mies ollaan molemmat vain öisin töissä. 7,5-vuotias joutuu olemaan kaksi tuntia yksin kotona puhelin turvanaan. Aamulla tulen kotiin klo 7 ja mies on mennyt jo nukkumaan.
Herätän muksun kiireellä, laitan aamupalan ja lähetän kouluun.
Koulusta tullessa tyttö tulee " tyhjään kotiin" , koska olen nukkumassa.
Mies on saattanut jo lähteä asioilleen, eikä ole tytön kanssa kuin tosi harvoin - ei ole isä. Kaapissa on valmiina einekset, jotka tyttö lämmittää.
Illalla heräilen ja kerään voimia tulevaan yöhön, kyselen lapselta päivän kuulumiset ja tarkistan läksyt. Lapsi on tosi paljon ulkona kavereidensa kanssa. Onneksi nyt on edes kerho ja partio, ettei tarvitse vain hengailla.
Tunnen olevani niin yksin ja ulkopuolella kaikesta, koska elän vain öisin. Palkan takia on kuitenkin pakko jatkaa. Mieheni työt kestävät vain n. 2 tuntia yössä, joten hänelle jää enemmän aikaa kuin minulle. Tuntuu silti, että suurinosa arjenpyörittämisestä jää minulle.
Onko kenelläkään tällaista hullua elämäntilannetta? Miten olette sumplineet?
Kommentit (10)
mutta nukutko aina iltaan asti niinkuin kirjoitit? Itse menen myös kotiin n. klo 7 laitan tytön kouluun ja menen sitten nukkumaan mutta herään 14-16. Teen 7 yötä ja 7 vapaata.
Mitä jos äiti on yksinhuoltaja ja tekee säännöllistä yövuoroa klo 22-7 ja nukkuu päivät. Ei 7-vuotiasta enää mihinkään päiväkotiin oteta.
kyllä minustakin tuntuu että työviikko menee melkein vain kotona nukkumiseen, mutta kun heräilen päivällä niin kerkeän olemaan tyttären kanssa vielä monta tuntia ennenkuin lähden töihin (20.30). Käyn kaupassa teen ruoan koko sakille, peseskelen pyykkiä jne. ja seuraava viikko korvaa koko edellisen!!
Jos olen saanut vasta myöhemmin unen päästä kiinni, tai olen jotenkin poikeuksellisen väsynyt - varsinkin valvontajakson loppupäästä - , nukun joskus klo 18 asti.
Ihan loppuunpalaminenkin on kyllä käsillä. Teen pätkätöitä ja taloudellisen tilanteen takia on pakko tehdä töitä kohtuullisen kuukausipalkan eteen. En ole vuosikausiin pitänyt lomaa. Valmistuinkin kyllä vasta äskettäin, joten toivon kovasti saavani vakkaripaikan pian.
Olisi kyllä lomat niin tarpeeseen.. Huomaa kuinka asiakkaat alkaa ärsyttämään ja pinna on jatkuvasti kireällä kuin viulunkieli.
ap
Meilläkin molemmat tekevät vuorotyötä joten aika harvoin näämme mun yöviikolla muuta kuin ovella, ja silloinkin vain illalla. Mies tulee siihen mennessä kun minä lähden töihin.
Jos itse kärsisin tai lapsi niin kyllä siirtyisin ilman muuta päivä töihin enkä itseäni tällä tappaisi. Mulle vaan riittää hyvin jos nukun suunnilleen siihen kahteen kolmeen, harvoin olen nukkunut siihen klo 16 ( ehkä 2 kertaa).
Tosin minä perheen suurituloisimpana (hah, mikä vitsi!) maksan enimmät kulut kaikesta. Sen kunniaksi saisi mies tehdä mielestäni vastapalveluksen ja viettää aikaa enemmän lapsen kanssa, jotta saisin levätä, enkä olisi aina sairaan väsynyt. Olen asiasta miehelle puhunutkin, mutta hän ei ole tehnyt konkreettisesti mitään asian eteen. Kyllä hän tekee jos on pakko - vapaaehtoisesti ei mitään.
Meillä on kyllä elämäntilannekin sellainen, että ei jaksa muuta kuin töissä käydä ja aivan pakolliset asiat tehdä. Aika paljon ratkaisisi se, että itse saisin vakituisen paikan ja palkalliset lomat alkaisivat kulkemaan ja miehen elämäntilanne selkiytyisi.
ap
Täytyy vain ajatella, että pian se helpottaa ja vakitöitä löytyy. Suunnitelmissa saada vakityö ja sitten hakea uudelleen opiskelemaan. Toivottavasti pääsen haaveilemalleni linjalle. Akateeminen koulutus tavoitteena, vaikka töitä ei siltä alalta saisikaan. Olisipahan ainakin vakipaikka tylsässä työssä, mutta jotain henkistä pääomaa kuitenkin.
Minäpä vain uneksin siitä päivästä, kunnes se koittaa..
ap
arkea ajatella. Ehkä sen parin päivän voimalla jaksaa taas vähän aikaa.
Yks kaverini on uusperheen äiti ja hoivaa miehensä lapsia mukisematta kuin omiaan miehen ollessa ilman perhettä mökillä / metsällä.
Niinhän se yleensä on että naisella on ne velvollisuudet ja miehellä vapaus, kun eihän lapsi ole oikeasti hänen... *huoh*
ap