Miten jaksatte temperamentisen vauvan kanssa? Huutaa, kirkuu, komentaa, kaskee. Myos iloisena ollessaan erittain kovaaaninen...
Kommentit (12)
otettiin luulot pois, lapsi ei oo meillä pomo
päiväkodissa ja neuvolassa sanottu useasti että kyllä on lapsessa temperamenttia... huoh. Onhan se ihanaa että lapsessa on potkua mutta miten sitä saisi itseeni että jaksaisi aina häntä?
Vauvana ja just tuo 1-2 vuoden väli oli tod. tuskaa. Lapsi kun hakkasi päätä niin lattiaan että mustelmat tuli jos ei saanut tahtoaan läpi tai kun ei tullut ymmärrettyksi. EI osannut vielä puhua.
Eipä siinä voi muuta olla kuin sitkeä ja yrittää ajatella ettei se lapsi tee sitä tahallaan ja että minä olen se aikuinen. Vedin rajoja enkä antanut hänelle periksi. Oikeastaan yritin kasvattaa samalla tavalla kuin muutkin vähän rauhallisemmat yksilöt.
Että tsemppiä sitten uhmaikään ja murrosikään.
Vierailija:
Että tsemppiä sitten uhmaikään ja murrosikään.
Vauvat ei siis osaa " komentaa" , " hyppyyttää" tai " pyörittää" vanhempiaan. Hanki kantoliina selkääsi halpottamaan, koita selvittää onko jokin fyysinen vaiva tai allergia. Yritä eläytyä vauvasi tilanteeseen empaattisesti, ehkä se auttaa jaksamaan.
Vauvani ei ole enää vauva vaan jo 7 v. tempperamenttinen todella vaativa lapsi. Kyllä olin ihan välillä kuilun partaalla kun kanniskelin päivät ja yöt kiukkuavaa lasta. Koko ajan oli komennus päällä. Pahinta oli ympäristön kommentit: " älä opeta tuota lasta niin vaativaiseksi" , " passaat sitä liikaa" , " pidät liikaa sylissä" . " et pidä tarpeeksi sylissä" . Eli ympäristön mielestä vika oli minussa! Nyt kolmen lapsen jälkeen tiedän itse paremmin; kukin lapsi syntyy oman tyypillisen temperamenttinsa kanssa ja sitä on mahdoton täysin kasvatuksella muuttaa. Ja tarpeetonta. Sen kanssa on vain opittava elämään ja junailemaan jutut niin, että säilyy jotenkin järjisssään. päivä kannattaa pilkkoa pieniksi paloiksi; ensin keskittyy selviämään aamiaiseen saakka. Sitten miettii ulkoilun ja kauppareissun selviämisstrategiat. Sitten lounas ja illtapäivä unet... Koko päivää ei kannata murehtia kerralla, puhumattakaan tulevista viikoista ja kuukausista. Ja aina kun mahdollista mummot ja sukulaiset apuun, ja itse päänselvityslenkille ulos!
Meidän vauva halusi jo muutaman kuukauden iässä päättää mihin suuntaan kuljetaan, potki ja haroi sinne päin ja jos en mennyt nyt kauhea kiljunta. Samoin jos halusi jonkun tavaran, vaikka avaimeni tai kännykän eikä saanut sitä pureskeltavakseen, niin johan suuttui. Mikään muu esine tai lelu ei tilalle kelvannut. Myöskään tuolissa en saanut istua paikallaan tämä vauva sylissä, koska se oli liian tylsää vauvan mielestä, vaan koko ajan piti kuljeksia ja katsella paikkoja esim. kyläreissuilla. Silloin oli kyllä tyytyväinen, joten mistään huonosta olosta tai kivusta ei ollut kysymys.
jos laitoksella huomasi eron sisareensa.. sitä selviää kun ei ota liian vakavasti. :)
Vanha kätilö totesi jo synnärillä, että tämä lapsi onkin sitten aikamoinen pippuri. Sutena huusi aina, jos ei kaikki sujunut niinkuin tämä prinsessainen halusi. Selkeä päivärytmi oli pelastus minulle ja ehkä tälle tulisielullekin. Kaikki ei aina mennyt niinkuin vauva halusi (eikä toki ollut tarkoituskaan), mutta kuitenkin suurin osa asioista meni saman kaavan mukaan. Vauvan pillin mukaan ei tanssittu, mutta kuitenkin annettiin selkeä kaava, miten ja missä järjestyksessä asiat tapahtuvat, niin ei tarvinnut ylimääräisistä asioista saada kilareita. Mutta kyllähän sitä tahtojen taistelua mahtui päivään.
Ei siis itke, vaan kiljuu ja huutaa (=komentaa) kovalla äänellä. Kantoliina on, ja hartiat aivan jumissa kymmenkiloisen yhdeksänkuisen kantamisesta.
Esikoinenkin oli vaativa vauva, mutta eri tavalla. Hän oli herkkä luonne ja aluksi mahakipuinen, ja hän itki paljon. Jotenkin se itku, vaikka olikin hirveää, oli helpompi sietää. Itkevää vauvaa kohtaan pystyi helpommin tuntemaan empatiaa. Näin jälkikäteen ajatellen jaksoin paljon paremmin esikoisen vauva-ajan. Kuopus on toisenlainen, hän on vahva luonne, kiukkuinen ja temperamenttinen. Eivätkä häneltä ole luulot karisseet mihinkään, vaikka en tosiaan aina ehdi hypätä hänen mielensä mukaan. Pakko tunnustaa, että joskus oma vauva ärsyttää tosi paljon, vaikka onkin kaikesta huolimatta ihana.