Piilolinssit kiinnostaisi, mutta silmän koskeminen inhottaa!
Haluaisin käyttää piilolinssejä, mutta en kerta kaikkiaan pysty koskettamaan silmää. Olin jo optikolla kokeilemassakin sitä, mutta ei onnistunut. (Tiedän että tämä kuulostaa tyhmältä.) Onko kellään muulla ollut samanlaista kammoa ja oletteko piilolinssien myötä päässeet siitä?
Kommentit (10)
Näin piilareiden käyttäjänä voin antaa yhden vinkin: älä katso suoraan piilolinssiä kun laitat sen paikalleen. Itselleni ajatus sormen tökkäämisestä silmään on täysin absurdi, jonka vuoksi katson mieluummin sivulle ja asetan linssin silmän valkoiselle osalle. Sitten vain silmien pyöritystä ja linssi asettuu itsestään :)
Itse olen käyttänyt jo monta vuotta.:) yritin silloin optikolla saada varnaan tunnin yhtä piilaria silmään ja ajattelin että tää ei ehkä oo mun juttu. Harjoittelin vain laittamista niin kauan että se onnistui ja nykyään saan helposti jo ilman peiliä piilarit:) ne on niin ihanan helpot, voittaa ehdottomasti silmälasit:D
Jouduin käymään kahdessa sovituksessa, kun en meinannut saada piilareita silmiin. Inhotti koskea silmiin ja räpytysrefleksi tuntui mahdottomalta kesyttää, mutta vielä enemmän inhotti silmälasit. Aluksi linssien laitto kesti, nyt puhdistaminen ja laitto vie 2 min. Tsemppiä, noilla lähtökohdilla voi ihan hyvin onnistua!
Ei onnistunut itsellä, hermostuin ja "pakenin" sovituksesta vuosia sitten. Loppujen lopuksi ahdisti ajatuskin. Kävin Femtolasik-leikkauksessa viime syksynä, se taas ei ahdistanut juurikaan kun silmä oli puudutettu ja olin asiantuntijoiden käsittelyssä. Edelleen silmä kuivuu kyllä.
Ap jatkaa: mitenkäs se pois ottaminen, onko se vielä hankalampaa kuin paikoilleen laittaminen? Mitä jos panikoin enkä saa linssiä silmästä..?
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 23:33"]Ap jatkaa: mitenkäs se pois ottaminen, onko se vielä hankalampaa kuin paikoilleen laittaminen? Mitä jos panikoin enkä saa linssiä silmästä..?
[/quote]
Mun mielestä ainakin se pois ottaminen on huomattavasti helpompaa:)
Poisottaessa täytyy kuitenkin saada kahdella sormella ote siitä linssistä? terv ap
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 23:33"]Ap jatkaa: mitenkäs se pois ottaminen, onko se vielä hankalampaa kuin paikoilleen laittaminen? Mitä jos panikoin enkä saa linssiä silmästä..?
[/quote]
Kyllä se alkuun hankalalta musta ainakin tuntui. Nyt oon jo muutaman vuoden käyttänyt enkä ole aikoihin tarvinut edes peiliä, pystyn jopa katsomaan suoraan eteenpäin linssiä laittaessa. Se on se sekunti ja se on laitettu/otettu pois. Jos siinä meinaa paniikki tulla ellei linssi meinaa lähteä, niin sitten vaan hetki rauhottumista ja uus yritys :)
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 23:37"]Poisottaessa täytyy kuitenkin saada kahdella sormella ote siitä linssistä? terv ap
[/quote]
Juu :)
Siitä on jo kauan, kun kokeilin piilolinssejä. Muistan elävästi optikolla käynnin ja sen vaikeuden kun piilareita soviteltiin. Optikkokin taisi vähän hermostua. Onnistui joten kuten ja otin piilarit. Yritin käyttää niitä, mutta se silmiin laittaminen oli niin ikävää, että luovuin aika nopeasti niistä kokonaan. Minulla on kyllä joku kaveri, joka on tykännyt.