Ostaisitko asunnon jossa ollut vesivahinko?
Siis vahinko nyt korjattu, mut papereissa lukee et sellainen ollut.
Kommentit (6)
minä kuljen talokaupoissa aina asiantuntijan kanssa joka osaa katsoa mitä ja missä ja miten on tehty tai tulossa tehtäväksi.
Mieluiten ostaisin sellaisen asunnon jota EI ole korjattu sen vesivahingon jälkeen.
Meille kävi todellakin huonosti. Vaurio oli korjautettu alan ammattilaisilla. Kosteusmittaukset sun muut teetettiin ennen ostopäätöstä. Mutta vuoden asumisen jälkeen sitten tulikin homeet sun muut ongelmat. Johtuvat kaikki tutkimuksien mukaan tuosta vesivahingosta. Vahinko oli siis laaja. Itse en ainakaan ikinä enää lähtisi riskiä ottamaan ja ostamaan vastaavanlaista taloa/ asuntoa.
Jos vesivahinko on korjattu hyvin, niin sehän voi olla jopa parempi kuin remontoimaton asunto. Meillä oli esimerkiksi pari vuotta sitten vesivahinko, jonka ansiosta saimme uuden kylppärin kunnon vesieristyksin. Kuivatus ja remontti kesti kaksi kuukautta, jonka jälkeen kävi vielä kosteustarkastaja paikalla. Ilman vesivahinkoa käyttäisimme 80-luvulla tehtyä kylppäriä edelleen.
Jos ostat asunnon, niin myyjällähän on joka tapauksessa älyttömän pitkään vastuu asunnosta.
Jos johtuu huonosti tehdyistä putkista, niin sitten miettisin hiukan. Jos kyseessä kerros/rivitalo, selvittäisin onko muissa asunnoissa ollut samanlaista ja onko asian estämiseksi aiottu tehdä tai tehty jotain.
Itse harkitsin ostaa asunnon, jossa oli korjattu vesivahinko, mutta se oli johtunut toisenlaisesta asiasta. Hanan liitoksissa oli ollut vikaa ja oli valuttanut allaskaappiin. En ostanut kuitenkaan muista syistä.
Jos asia on hoidettu kuntoon ja siitä on dokumentit, niin en näe estettä asunnon ostolle. Esimerkiksi vuotovahinkoja sattuu kun tiskikoneen putki vuotaa tms. Eivät ne ainakaan kerrostaloissa ole sellaisia asioita, joita ei kuntoon saisi. Kun on kosteus kuivattu pois ja vielä mitattu kuivat lukemat, niin ei ole mitään ongelmaa.
Ostettiin luottavaisin mielin, mut sen jälkeen toinen putki pamahtanut (tosi eri paikasta).