Mitä teit viisi vuotta sitten? Millaista oli elämäsi?
Mitä kuvittelit silloin, että tekisit viiden vuoden kuluttua (eli nyt)? Onko näin käynyt?
Kommentit (33)
oltiin avomiehen kanssa vastarakastuneita... En olis osannut kuvitella miten pitkälle olen jo elämässäni päässyt :)
Kuvittelin, että viiden vuoden kuluttua meillä on perhe.
No ero tuli, mutta perheen sain...:-) Toisen miehen kanssa täällä Suomessa.
Kuvittelin silloin viiden vuoden päästä olevani onnellinen kolmen lapsen äiti, jonka esikoinen on jo koulussa.
No, olen sekund. lapsettomuuden surusta toipuva koululaisen työssäkäyvä äiti...
Asuin yhdessä poikaystäväni ja kahden yhteisen kaverimme kanssa. Oltiin pari kuukautta aiemmin muutettu kaikki yksiin - vuokrattu neljän huoneen talo, aika surkea röttelö. Kivaa oli silti, vaikka yhteiselo ei hirmu pitkään sujunutkaan. Kävin luennoilla ja kirjastossa yms. päivisin ja kaverin kanssa kaupungilla, taikka lojuttiin kotona. Iltaisin nyhjäsin poikakaverin kanssa ja käytiin usein porukalla ulkona.
Kuvittelin varmaankin, että viiden vuoden päästä olisin: valmistunut (olenkin), jatko-opiskellut jotakin (en ole), sekä asettunut ja ruvennut perheen perustukseen poikakaverin kanssa tuossa maassa, missä silloin asuttiin (ollaan nykyään naimisissa, mutta tuli yllättävä tilaisuus vaihtaa maata, mikä sitten tehtiin, ja lapsiakaan ei ole ilmestynyt).
Olin juuri esikoisen saanut. Asuttiin Helsingin Kaivopuistossa vuokralla. Elämä oli hyvin jännittävää pienen vauvan kanssa. Vaavin kanssa oltiin paljon menossa ympäri pk-seutua. Vaunujen kanssa oli ihanaa kävellä, vähän väliä piti kurkata vaunuihin, että hengittääks se pieni ja haistella ihanaa vauvatuoksua. Helppo hypätä julkisiin, kun huolehdin vain vaunuista. Masussa lensi perhosia, kun olin niin onnellinen pienestä perheestämme. Vietimme miehen ja vaavin kanssa paljon aikaa kotona ihastelemassa esikoista, myös ystävien kanssa vierailtiin ja biletettiin. Oikein mukavaa aikaa :)
Silloin haaveilin, että 5 seuraavan vuoden päästä lapsia olisi jo useampi ja asuttais omakotitalossa ja olisin kotiäiti. Enkä olisi ällöttävä äiti.
No omakotitalossa asutaan juuh, lapsia siunaantunut esikoisen jälkeen 2 lisää, kotiäitinä, enkä ole muuttunut ällöttäväksi äidiksi.
Olin kaksikymppinen pian 1v ja 2v lasten äiti, joka oli viittä vaille eroamassa miehestään ja lastensa isästä.
Silloi toivoin että viiden vuoden päästä olisin omillani ja elämä helpompaa. Nyt viiden vuoden päästä olen viitä vailla naimisissa ja kolmen lapsen onnellinen äiti, joka erosi silloisesta hulttiomiehestään, perusti uuden perheen, osti talon ja elää aina toivomaansa elämää...
Olin pienen tytön raskaana oleva, juuri eronnut yksinhuoltaja. Rahaa ei ollut, asuin pienessä yksiössä. Velkaannuin todella pahasti. Nyt siinä viidessä vuodessa olen sitten löytänyt miehen, mennyt naimisiin, synnyttänyt kolme lasta, päässyt veloista, ostanut talon ja alkanut luoda uraa. Joten kauhulla muistelen noita aikoja, ja tyttären vauva aikaa. Ei voi todeta muuta kun, että paistaa se aurinko risukasaankin.
Nyt olen naimisissa, kahden lapsen äiti. Avioliittoni on aika vaikea ja onneton, mutta lapset ovat ihania. Olen onnellinen äiti, mutta onneton vaimo.
viisi vuotta sitten olin viimeisilläni raskaana, odotin esikoistamme ja olin hurjan onnellinen! Olimme juuri ostaneet oman kodin (ensimmäisen oman, sitä ennen vuokralla) ja aloittaneet " uuden" vaiheen elämässämme, sitä ennen olimme molemmat riehakkaita opiskelijoita ja bilettäjiä :). En tiennyt silloin mitä odottaa elämästä lapsen kanssa, ja monta yllätystä matkalla on ollutkin, pääosin kaikki onneksi hyviä sellaisia: että miten täyteläistä elämä voikaan olla :)
Nyt viisi vuotta myöhemmin olen yhä hyvin onnellinen, meillä kaksi ihanaa vaativaa lasta ja taas uusi koti, unelmien täyttymys!
Tuiski perheelle ja työmatkoja oli monta viikossa. Jos ruoka oli valmiina kun tuli kotiin ei syönyt, jos ei ollut olisi pitänyt olla. Kuukautta myöhemmin ilmoitti lähtevänsä onnea etsimään, oli tosin jo löytänyt, mutta ei voinut edes siinä vaiheessa olla rehellinen.
Olin myös aloittamassa opintoja pitkän kotiäitinä olon jälkeen.
Pitkän matkan olen kulkenut viidessä vuodessa, opiskellut ammatin, saanut vakityöpaikan, pärjännyt yh kahdelle lapselle ja tehnyt myös henkisen eron mieheen.
Olin niin paljon kauniimpi silloin! (tämä tuli mieleen heti odotusmuiston jälkeen mieleen :D) Mies oli vielä opiskelija, elimme niukasti mutta onnellisina vuokra-asunnossa kerrosalossa.
Nyt olen työssäkäyvä kahden lapsen äiti. Miehellä on oma yritys (alalla, jota silloin opiskeli) ja asumme maalla omassa talossa.
Olen kasvanut ihan erilaiseksi ihmiseksi näinä vuosina. Jos viiden vuoden takainen minäni kävelisi vastaan kadulla, saattaisin huokaista ja naurahtaa. Silittäisin itseäni poskelle ja sanoisin: " luota itseesi, elämä kantaa"
bailasin kolme kertaa vkossa ja tein rankkaa työtä, lihosin 10kg ja hoitelin kolmea miestä yhtä aikaa, siis erikseen. Haaveilin perheestä, onnesta, rakkaudesta. Olin tosi pettynyt miehiin, olisin tyytynyt eronneeseen yh-isään, kunhan vain olisi isoksi kasvanut mies eikä mikään pojan nulikka joka ei tiennyt mitä elämältään haluaa. Sen oikeian sitten pian löysinkin!
Odotin esikoista raskauden alkuvaiheessa. Olimme juuri menneet naimisiin viiden vuoden seurustelun jälkeen. Olimme myös ostaneet oman ensimmäisen asuntomme. Elämä oli aika selkeää ja onnellista.
Ajattelin, että viiden vuoden päästä minulla on kaksi-kolme lasta, mukavampi työpaikka ja viisivuotishääpäivä ;-) Ja käymem kerran vuodessa ulkomailla etelänlomalla.
Kaksi lasta on, viisivuotishääpäiväkin. Mutta työ on sama vanha rupu ku silloinkin. Eikä reissuun asti olla ehditty. Osittan rahan, osittain ihan oman viitseliäisyyden vuoksi.
Pitkälti elämä on ollut just sitä mitä kuvitteli. Rahan tiukkuus on hieman yllättänyt.
Nyt olen jotakuinkin siinä mitä silloin kuvittelinkin, eli naimisissa ja 2 lapsen äiti, myös työ- ja asuinkuviot sellaiset kuin toivoin.
Haaveilin, että joskus päästäisiin yhteen.
No nyt ollaan yhdessä :)
ja haaveilin kovasti miehestä ja omasta perheestä. Nyt olen valmistumassa ja minulla on mielenkiintoinen työ, mutta ei miestä edelleenkään :(
Oma elämäni oli erittäin kaoottista tuolloin enkä ajatellut edes tuntia eteenpäin.
Olin kotiäitinä ja elimme leppoista aikaa. Kuvittelin opiskelevani viiden vuoden kuluttua ja siltä osin tulevaisuuden suunnitelmat ovat toteutuneet.
Esikoinen oli aloittanut ekanluokan.
Etsittiin isompaa asuntoa.
päähän.
Nyt elän siivosti ja olen äiti.