Onko mahdollista, ettei rv29 (hoikka) näytä raskaan olevalta?
Jos päällä on kuitenkin vain ihonmyötäinen paita, ei takkia tai neuletta? Ja kyseessä todella hoikka litteämahainen ihminen, normaalipainon alarajoilla. Uskoisitteko, jos kertoisi olevansa raskaana?
Kommentit (12)
Uskoisin, miksi ensiksi ajattelisin valehtelevan? Minä uskon että sinäkin uskot hänen valehtelevan ihan eri syystä kuin siitä että on hoikka?
Tutulla rv 35 ja sillä on pieni pömppis. Mulla ollut rv 20 lähtien maha ja muistutan valasta. Että joo, kaikenlaisia on.
Itse 178 cm. Raskaudesta eivät naapuritkaan tienneet ennenkuin näkivät vauvan. 55 kg ennen raskautta. 13 kg tuli lisää, jotka kaikki lähtivät synnytyksen jälkeen jo sairaalassa. Tukala oli raskaus, kun vauva 'painoi keuhkoja ja selkärankaa'.
Eli on mahdollista.
Olen kuullut että pitkäselkäisillä ei välttämättä näy
Kummallista se ainakin olisi, mahdollista kai toki. Mutta jos on oikeasti kireä paita päällä IHAN litteä vatsa, niin en kyllä helpolla uskoisi. Oma raskausvatsani menee sf-mitan mukaan käyrien alla, ja silti näkynyt selkeänä pömppönä jo n. viikolta 20-24.
On mahdollista, kälyllä oli juuri noin. Tietysti kun tiesin miten laiha hän yleensä on niin saunoessa mahan huomasi, mutta puolitutut eivät huomanneet mitään. Käly on pitkä, joten vauvalla oli myös pituussuunnassa paljon tilaa
Mutta toisaalta, miksi joku valehtelisi tuollaisesta? Aika omituista saisi olla.
[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 23:43"]
Uskoisin, miksi ensiksi ajattelisin valehtelevan? Minä uskon että sinäkin uskot hänen valehtelevan ihan eri syystä kuin siitä että on hoikka?
[/quote]
Mistä syystä?
On se mahdollista ettei pötsi pömpötä.
Kyllä nyt jonkinlainen pömppö pitäisi jo hoikallakin näkyä tuossa vaiheessa. En ehkä oikein uskoisi... Nyt tänne tosin tulee (3 sivua ainakin) mammoja kertomaan kuinka heillä ei näkynyt viikolla 39 vielä mitään...