Onko täällä muita pariskuntia missä molemmat kärsii mielenterveysongelmista?

Vaimolla diagnosoitu ja hän on nyt vakuuttunut, että myös minulla... Tällä viisaudella voin sanoa, että mielenterveysongelmaisen puolisona elämä on välillä raskasta.

Voi kuule, täältä niitä löytyy

Kaikilla on omat kipunsa. Et sinä niitä ole puolisoosi tartuttanut, ellet ole tehnyt väkivaltaa.

Monesti masentuneen kumppani myös masentuu, jos on muutenkin taipuvainen melankolisuuteen. Seura tekee kaltaisekseen ja sitä väsyy olemaan aina se likaämpäri, johon kaikki paska kaadetaan. Eikä toinen edes muista koskaan kysyä, miten mä voin tai jaksan.

Et, joo. Olet voinut "tartuttaa" masennuksesi mieheesi. Mutta hoida sä itsesi nyt kuntoon ja pura pahimmat olotilasi jollekin muulle vähän aikaa, niin ehkä se miehesikin sieltä nousee.

Meillä on molemmilla, mutta vähän erilaiset. Itse olen ahdistunut, mikä ilmenee erityisesti huolehtimisena. Olen sellainen, että varottelen ajamaan hiljaa ja lepäämään flunssan jälkeen, että ei tule jälkitauteja. Siis näin se ilmenee läheisille. Oman pään sisällä on hiukan murheellisempaa. 

Miehelläni taas on ollut muutama masennusjakso avioliiton aikana. Ne ovat äityneet sellaisiksi sängyssä makaamisiksi, mutta hän on aina toipunut. Minun päässäni hänen masennuksensa tietysti johtuu minusta, mutta vaikea sitä on todellisuudessa tietää. 

Täällä. Yhdessä ollaan oltu pitkään, välillä vaikeampaa välillä helpompaa. Nyt menee taas hyvin.

Puolison sairastuminen on raskasta, mutta ei ketään voi tartuttaa. Oleellista on että miehesi suostuu hakemaan apua. Ei ole helppoa mutta kannattaa miltei pakottaa, soittaa toisen puolesta lääkäriin ja antaa puhelin käteen. Näin itse tein.

Lääkitys ja terapia kuitenkin auttavat, joten kannattaa yrittää töniä toista liikkeelle.

Tiedän pitkän avioliiton joka päättyi eroon kun mies ei suostunut hoitamaan itseään. Lopulta sitten eron jälkeen hankki apua.

Ei tilanne ole helppo, mutta kannattaa yrittää jos suhde muuten toimiva. Tietenkin omaa vointia pitää seurata. Minun ja puolison huonoimmat jaksot on onneksi aina ollut eri aikaan... Tai sitten toinen on aina jaksanut tsempata ennen kuin romahtaa.

Tsemppiä ap!

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla on omat kipunsa. Et sinä niitä ole puolisoosi tartuttanut, ellet ole tehnyt väkivaltaa.

Kyllä masennus tarttuu ihan tutkitusti. Vuodesta toiseen toiseen mielenterveys ongelmistä kärsivän tukena olo ei todellakaan ole mikään pikku juttu sille omalle mielenterveydelle.

Kun menimme yhteen, vain toisella oli. Nyt on molemmilla, kun toinen sairastutti toisen. 

Itse lapsena masennukseen sairastuneena en osaisi kuvitella parisuhdetta sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei olisi omakohtaista tai läheisen ihmisen kokemusta masennuksesta. Vaikka masennusta ei minusta ole kukaan mitenkään päälle päin ikinä huomannut, eikä se ole psykoterapian jälkeen enää kovin pahasti oireillutkaan.

Ei oo enää, erosin eksästä ja elämänlaatu parani kerrasta. Pahinta oli se että hänen masennus/uupumus ei merkannut mitään, mun masennus/uupuminen oli hänelle jotain aivan hirveää, en siis olisi saanut väsyä..

m41

Masentunutta miestä, joka ei suostu hakemaan hoitoa tai ei syystä tai toisesta siitä ole hyötynyt, ei ainakaan kannata ottaa. Äärimmäisen raskas kivireki.

Kyllä sen miehenkin kannattaisi hakea apua, jos ei itsensä niin kumppaninsa ja mahdollisten lapsiensa takia. Riippuu toki, miten se masennus näkyy hänestä. Jotkut muuttuvat masentuneina aivan sietämättömän itsekeskeisiksi, jolloin se mahdollinen parisuhdekin yleensä päättyy nopeasti. Liikaa ei pidä sallia kumppaniltaan ikävyyksiä vaikka olisikin sairas.