Muita lähihoitajia joita ei oikeasti kiinnosta ihmisten kohtalot?

Varmaan kaikki, jotka ovat pysyneet alalla

No olisit pysynyt siellä kaupassa. Tai ruumishuone olisi sinulle paras työpaikka. Harmittaa lukea tällaisia, kun on pieni mahdollisuus, että tämä on totta.

Eiköhän tuo ole äärimmäisen yleistä, ainakin jos tarkoitat sitä, että normiarjessa et mieti aktiivisesti potilaidesi kohtaloita. Jos edes mikään poikkeuksellisen koskettava juttu tai omat läheiset ei kiinnosta, niin se on vähän erikoista. Mutta noin yleisesti työhönsä varmaan tuppaavat turtumaan niin teurastajat kuin ambulanssikuskitkin. Ja kätilöt, kuten usein olemme saaneet lehtijutuista lukea.

Ei kiinnosta kuunnella mitään. Teen työni, ja lähden kotiin. En jaksa samaa lässytystä joka päivä, huonolla palkalla.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan kaikki, jotka ovat pysyneet alalla

Avaatko tätä vähän?

Mitä sun tunteet sen kummemmin asiaan kuuluu.

Kunhan hoidat työsi moitteettomasti, se riittää.

Kuka helvetti edes jaksais hoitotyötä ja hyvin sosiaalista työtä jos ottaisi kaiken empatian ja tunteet mukaan.

Työtähän se vain on.

Mutta  tietenkään sen takia ei silti saa kohdella potilaita epäystävällisesti, tylysti ja huonosti.

Saat palkan siitä että hoidat sairaita ihmisiä.

Luuletko että kaikki muut töissä olevat ihmiset rakastavat sitä työtään sydänjuuriaan myöten, oli se työ sitten mitä tahansa.  Moni psykologikin saattaa olla kurkkua myöten oksenukseen asti kyllästynyt potilaisiinsa, mutta hoitaa silti työnsä täysillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan kaikki, jotka ovat pysyneet alalla

Avaatko tätä vähän?

Empaatikot eivät usein kestä hoitajan työtä kovin kauaa. Samaa on näkynyt myös opetusalalla. Parhaiten jaksavat ne, jotka ajattelevat potilaita/oppilaita työtehtävinä, jotka hoidetaan parhaan mukaan mutta siinä kaikki.

Ei muakaan kiinnosta, mutta olen jokaiselle asiakkaalle ystävällinen ja kunnioitan. En koskaan voisi sanoa vaikkapa muistisairaalle inhottavasti. Yritän aina muistaa, että tämäkin henkilö voisi olla isäni tai äitini.

Joskus kuitenkin havahdun, että tämäkin henkilö on ollut nuorena törkeen kova esim. intohimoinen suunnistaja ja ollut hyvä kunto ja omannut laajan ystäväpiirin ja vauhdikkaan elämän ja nyt jäljellä vain täysin autettavat kuoret. Sitten mietin itseäni, minä vihaan urheilua, ei ole laajaa ystäväpiiriä enkä välitä olenko kovin pidetty. Mietin ja vertailen väkisin toistemme elämiä, että joskus minäkin olen vanha ja sairas.

En kyllä tiedä, mitä ajoin tällä takaa. Täytyy muistaa aina, että ihmisillä on menneisyytensä ja eletty elämänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan kaikki, jotka ovat pysyneet alalla

Avaatko tätä vähän?

Arvelen, että jos on superempaattinen herkkis, ei ehdi tehdä niitä hommia. Ja sitten kun asiakkaat voi olla myös aika epämiellyttäviäkin.

Mun kaveri on lh kotihoidossa. Olen tajunnut, että tuossa pärjäävät tietynlaiset. Ei saa olla kovin syvältä miettivä vaan jatkaa matkaa seuraavan luo.

Tuota voi kutsua myös ammattitaidoksi.

Erityisen empaattiset ihmiset eivät jaksa tätä työtä, vaan ajavat itsensä loppuun ja pahimmillaan menettävät mielenterveytensä. Itse olen ainakin luonut sellaisen työminän, joka ei ota itseensä joka asiasta eikä jää turhaan miettimään niitä. Töissä ollessani hoidan työni hyvin ja käyttäydyn asiallisesti kaikkia kohtaan, mutta vältän kaikkia henkilökohtaisuuksia sekä asiakkaiden että työtoverien kanssa. Vapaalla mulla on ihan omat kaverit, perhe ja harrastukset enkä työasioita silloin vatvo. Ammattitaitoa on myös se, että osaa huolehtia omasta jaksamisestaan ja työhyvinvoinnistaan.

Eiköhän jokanen kyynisty työhönsä, oli työ mikä vaan.

Riippuu mitä sillä tarkoitetaan. Työnsä pitää hoitaa hyvin ja tehdä parhaansa että asiakas tuntee olonsa mukavaksi. Sellainen turha tunteilu ei ole alalla hyväksi, jos ihmisen asiat vaivaa vielä kotona niin ei todellakaan kestä alaa kauan.