Ylimielisyyttä, vai huono itsetunto?

Analysoikaapas keittiöpsykologit erään "kaverini" käytös.

Usein, jos kerron jostain uudesta asiasta elämässäni josta olen onnellinen tai iloinen, hänen kommenttinsa on mairean hymyn kera tarjoiltu "No mä en itse ikinä..." Tyyliin:

Vaihdoin työpaikkaa = "Mä en ikinä jaksais tehä tuollasta työtä, mutta kiva jos sä tykkäät."

Lähdin uudelleenkouluttautumaan = "Mä en ikinä viitsis enää tässä iässä, mutta kiva jos sä viitsit."

Menin naimisiin = "Mä en ikinä ottais tontyyppistä miestä, mutta mikäs siinä, jos sä tykkäät."

Välttelen nykyään tämän ihmisen tapaamista. Tuntuu inhottavalle, että hänen on pakko jokaisesta asiasta mikä minusta on kivaa ja josta olen innostunut tai pidän, päästä ääneen kertomaan miksi hänelle ei kelpaisi. En minäkään jaksaisi tehdä hänen työtään, ei hänen miehensäkään ole minun tyyppiäni ja niin edelleen, mutta ei minulla ole tällaisia asioita tarpeen ääneen sanoa. Hän kuulostaa ja näyttää aina todella ylimieliseltä näitä laukoessaan, mutta nyttemmin olen alkanut miettimään, että voisiko kyseessä sittenkin olla huono itsetunto? Vaikea kuvitella, että oikeasti omiin valintoihinsa tyytyväinen ihminen kokisi tarvetta lytätä jonkun toisen valintoja.

Vai onko oikeasti joidenkin mielestä korrektia laukoa tuollaista?