Lue keskustelun säännöt.
Pojan likkakaveri vei puolet meidän ostamista tavaroista omille kämpilleen. Taidan käydä hakemassa pois.
11.09.2021 |
Pojalla loppui keväällä lukio ja me muutettiin hänet jo kesällä opiskelupaikkakunnalle, kun löytyi kiva asunto. Siellä ne tyttöystävänsä kanssa laittelivat kotia, kunnes tyttökaveri muutti omaan kämppään täällä meidän paikkakunnalla. Hän ei päässyt amk:uun ja yrittää kai vuoden päästä uudestaan. En ollut pojan asunnossa käynyt heinäkuun jälkeen ja eilen kävin hakemassa poikaa kotiin viikonlopuksi ja vein samalla uuden imurin. Minun äidin vanha senkki puuttui, iso uusi matto oli kadonnut, minun ostama taulu oli viety. Ne on nyt kuulemma tyttöystävän kämpässä. Ei siinä mitään, jos oltaisiin rikkaita, mutta minä ja mieheni säästettiin koko viimeinen lukiovuosi, että saatiin pojalle ekaan omaan kotiin huonekaluja ja sisustustavaraa useammalla tonnilla. Aika lähellä on nyt, etten hyppää autoon ja lähde hakemaan puuttuvia tavaroita likkakaverilta takaisin. Röyhkeää viedä meidän hankkimat tavarat itselleen.
Kommentit (704)
Kyllä minä autan lastani, kun hän muuttaa pois kotoa ja lähtee ensi kerran omaan asuntoon pois vanhempien luota muuttaessaan opiskelemaan. Autamme täyttelemään lomakkeita, tekemään sähkösopimusta, käymme tutustumassa vuokra-asuntoihin yhdessä ja käymme myös ostamassa kalusteita ja astioita hänen uuteen kotiinsa. Hän on meille hyvin rakas, samoin me hänelle.
Hän saa myös mukaansa vanhoja sukukalusteita, pari-kolmesataavuotiaita sohvia, kaappeja jne. jotka ovat olleet hänen käytössään lapsuudesta lähtien, jos hän vain niitä haluaa mukanansa viedä ja tehdä omasta opiskelija-asunnosta kotoisamman tuntuisen. Hän tietää kyllä, että ne ovat kulkeneet suvussa polvelta toiselle ja ajatuksena on, että ne kulkeutuvat vielä hänen lapsilleen ja heidän jälkeensäkin tuleville polville. Olemme niitä yhdessä hioneet ja maalanneet uusiksi ja pitäneet niistä hyvää huolta, koska ne ovat meidän sukupolvellamme vain lainassa.
Jos kävisi niin, että lapseni asunnosta olisi hävinnyt puolet kamoista ja lapseni kertoisi, että on lainannut ne seurustelukumppanilleen, niin siinä olisi kyseessä vain ja ainoastaan manipulointi, vehkeily ja painostus. Raha-asioista ei voisi olla kyse, koska lapsellani riittää rahaa tilillä, siitä me vanhemmat olemme vuosien mittaisella säästämisellä pitäneet huolen. Todellakin ilmoittaisin kyseiselle tyypille, että nyt on aika palauttaa "lainat" ja pyytää sossulta kalustusrahaa, jos ei oman kodin tuki riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitenkähän tässä myt käy tai kävi.
Jos olisi minun pojasta kyse niin kiipeisin myös seinille. Olen ensimmäisen lapsen opiskeluasunnon sisustanut lattiasta kattoon ja ilmoitin että mitään et myy/ hävitä ennenkuin kysyt luvan. Sisar lähdössä parin vuoden päästä myös omilleen ja tarvitsee myös kaikkea omaan kotiinsa. Jos poika itse on ostanut ja maksanut, niillä saa tehdä mitä haluaa mutta jos on minun hankkimaa niin asia on eri.
Tietenkin kysyin mistä astioista, väreistä jne. tykkää ja sen mukaan kaikki hankin. Ja kun teetin verhot, tyynyt ja päiväpeitteen, hankin matot, kalusteet, astiat, kodinkoneet ja muut tilpehöörit niin rahaa todellakin paloi tonnitolkulla.
Ja jos joku voivottelee poikaparkaa kun äiti sisustaa kukkaverhoja tmv. niin voin lohduttaa että itse työskentelen susustusalalla, hankinnat on todellakin tyylikkäitä, moderneja jne.
Kyllä opiskelijalla rahaa palaa, on vain hyvä jos kotoa saa mahdollisimman paljon apua. Kaikilla tätä mahdollisuutta ei ole, onneksi poika osaa olla kiitollinen.
Minulle tulee ensimmäisenä mieleen että onkohan tilanne sellainen että poikasi yrittää tavaroiden välityksellä pitää tyttö vielä lähellään. Eli ehkä taustalla on pelko siitä että muuttaessaan erilleen eron riski suurenee. Ja nyt poika yrittää sitoa tyttö tavaroilla. Niinkuin asuisivat vielä tavallaan yhdessä kun jakavat samat tavarat eri asunnoissa. Mummon senkin antaminen erityisesti kielii siitä, erityisesti jos pojallasi on ollut jokin vahvempi tunneside siihen. Sinulla ainakin on. Joka tapauksessa, juttele poikasi kanssa ennen kuin lähdet tavaroita hakemaan,
Valhe kirjoitti:
Vallilan Aronia -matto ei edes maksa kahta sataa euroa.
No niinpä näkyy olevan Sotkassa tällä hetkellä 179€. Jos ei osta Sotkasta, niin hinta voi olla korkeampi. Saattaa muuten olla tarjoushinta tuo Sotkan 179€. Ehkä se on sielläkin maksanut kesällä kaksikymppiä enemmän. Jestas näitä pilkunviilaajia. Valhe, koska jostain kaupasta x saa sen kaksikymppiä halvemmalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani avustivat minua rahallisesti keittiöremontissa kauan sitten ensimmäisessä kodissani. Suunnittelin remontin huolella ja toteutin pari erikoisempaa ratkaisua siinä. Kun kutsuin heidät kylään remontin valmistuttua, isäni raivostui, kun näki, mihin "roskaan hän oli rahojaan haaskannut". Se oli viimeinen kerta, kun halusin mitään apua heiltä, kun siihen sisältyi tällaista vallankäyttöä tai sen yritystä: "joka maksaa, se päättää" mottona.
Tämä on se pointti. Vanhemmar "avustaa", mutta oikeasti haluaa käyttää valtaa.
Jokaisen lastaan auttavan pitää tehdä tämä ajatustyö ennen kuin puuttuu aikuisten lasten elämään. Jos apu on pyyteetöbtä, se on ok. Muuten ei.
Ja tätä on yllättävän paljon. Omasta kokemuksesta voin sanoa (ollaan viisikymppinen pariskunta), että anoppi olisi tehnyt ja ostanut meille paljonkin tavaraa, "halusi auttaa" (aikuista pariskuntaa). Jos sanottiin ei, loukkaantui. Olisi pitänyt ottaa vastaan asioita ja tavaroita häntä miellyttääkseen. Jos jotain otettiin vastaan, haukkana seurasi, onko se tavara esillä, käytössä, yms. Jos näin ei ollut, taas loukkaannuttiin. Jos oma lapsenlapsi ei yksinkertaisesti tykännyt hänen antamassaan lahjasta, hän loukkaantuneena halusi sen takaisin. Ja syyhän oli minun, miniän. Kun mies yritti puhua äidilleen järkeä, niin marttyyrivaihde esiin ja kaikki oli minun syytä. Hän "vain hyvää hyvyyttään haluaa auttaa." Tämä vallankäyttö avun kautta on jotain käsittämätöntä....
Aloituksesta tulee mieleen veljeni joka on saanut lähes kaikki tavaransa vanhemmiltamme. Häneltä puuttuu täysin arvostus muiden omaisuutta kohtaan. Hänen matkaansa lähtee kaikki irtaimisto minkä hän vain kykenee viemään.
Hänellä on tapana jaella toisten tavaroita eteenpäin kysymättä lupaa.
Lapsuudenkodistamme hän on lahjoittanut myös minun vanhoja tavaroitani kavereilleen, ilman lupaa ja vanhempiemme tietämättä.
Kun hän oli auttamassa muutossa ja lajittelimme huonekalujani, hän kysyi tarvitsisiko muuttomies mökilleen sohvaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuleeko jollekin yllätyksenä, että nainen vie miehen kamat? Jos on muksuja niin vie nekin ja rahat kaiken päälle. Ja se on aivan Oikein se.
Riippuu paljon tilanteesta mitä olette puhuneet tavaroista ja esim. onko sulla pääsy pojan tilitietoihin?
Vaikka olis miten hyvät välit niin siltikin voi olla asioita mitä ei äidille kerrota. Itse sain aikanaan paljon tavaraa yhdeltä isovanhemmaltani. Se on toki eri asia, ikäeroakin jo sen verran, että oli aika kaukana nuoren elämästä. Mutta muistan kuinka köyhänä opiskelijana perintöhopeita katsoessani mietin, että tekisi mieli viedä ne panttilainaamoon (silloin ei ollut nettiä, eikä myyminen niin helppoa, tuo olisi ollut nopein tapa). Oli kalliit astiat ja pöytähopeat, mutta ei ruokaa. En tehnyt sitä, mutta jos olisin tehnyt, niin en ikimaailmassa olisi kertonut kenellekään totuutta. Ymmärsin, että niillä on tunnearvoa. Tästäkin tulee mieleen, että olisiko poika kuitenkin myynyt rahan puutteessa ne? Nuorelle voi olla vaikea myöntää. Kun jos miettii sitä tyttöystävää niin oikeasti, olisiko vaan asunnossa katsonut, että minä otan nyt tuon ja tuon? Ihan absurdi ajatuksena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että monellakaan tänne kirjoitelleella ei ole omia, aikuisuuden kynnyksellä olevia lapsia. Se on ihan normaalia, että autetaan oman kodin alkuun, eikä nosteta käsiä pystyyn ja sanota, että pärjää nyt keskenäsi, kun olet aikuinen.
Joku tivasi täällä, että missä ne tonnit on. Se osoittaa vain, ettei mitään käsitystä, miten paljon kaikkea pitää hankkia. Tarvitaan lautasia, mukeja, kattiloita, paistinpannu, ruokailuvälineet, terävä veitsi, sakset, leikkuulauta, ehkä jopa kahvinkeitin, tiskiharja ja rätti. Lattialle on hyvä saada matto tai useampikin. Tarvitaan henkareita, ruokapöytä, pari tuolia, ehkä nojatuoli tai sohva. Me hankittiin jopa sohvapöytä, joka on vähän luksusta. Seinälle on hyvä saada taulu tai juliste tai mitä vaan, mikä tuo kodin tunnelmaa. Verhot on aika hyvät olla ikkunoissa. Jos talossa ei ole yhteisiä pesukoneita, tarvitaan pyykinpesukone, koska kukaan ei käsin nykyaikana pese pyykkiä, kuivausteline, siivoustarvikkeet ja imuri. Kattoon usein pitää olla omat kattolamput. Lakanoita, peitto, tyyny ja pyyhkeitä saattaa löytyä ennestään kotoa, mutta ainakin oma tyttäreni halusi ostaa käsipyyhkeitä ja uudet tyynyt. Vaikka kuinka ostaisi osan käytettynä, sitä rahaa kuluu. Me kierrettiin oman tyttäreni kanssa kirpputoreilla ja tori.fi oli ihan kätevä, mutta uuttakin jouduttiin ostamaan. Minä en mitään ludesohvaa kotiini huolisi enkä tyttärellekään sellaista hankkisi. Tämä ei ole edes mitään liioittelua, koska juuri noita lude- ja täisohvia annetaan ilmaiseksi tai halvalla, kun ihmiset ei halua maksaa kaatopaikkamaksuja.
Minulla on 4 lasta, kaikki jo pois kotoa muuttaneita. Opiskelemaan ovat lähteneet ja opiskelija kämpät kaikille kalustettu. Ei ole palanut rahaa juuri yhtään.
Astioita on kaikilla jo liiaksikin, kun on sukulaiset ostelleet lahjoiksi jos mitäkin sarjaa jne. Vuodevaatteet on saaneet kotoa, kun kaikkea on aina ollut kaapit pullollaan ja ihan liikaa,
Vanhoja huonekaluja on aina sen verran, että niillä asunnon on saanut "sisustettua", koska kamalasti ei kampetta kannata hankkia, kun asunto ei ole vakituinen loppuelämän asunto.
No meillä toki kävi niin, että mummola piti tyhjentää juuri niihin aikoihin ja seillä isossa vanhassa talossa oli kaikkia huonekaluja ja perinto senkkejä enemmän kuin taropeeksi.
Mutta noin yleensä, niin ei sitä tarvitse nuorella heti kaikkea mahdollista olla , kun kotoa muuttaa. Vain välttämätön riittää. Ajan kanssa kaikkea karttuu ja liiankin kanssa.
Meidän tytölle sossu maksoi harkinnanvaraisena astioita ja pirttikaluston. Oon itse ollut työkyvyttömyyden takia eläkkeellä 3 vuotta ja sitä ennen saikulla ja kelan sairauspäivärahalla vuoden, eikä mulla aina oo varaa ostaa edes lääkkeitä tai kunnon ruokaa. Ei se aina oo siitä kiinni, etteikö äidit tietäis, mitä kaikkea olis hyvä olla omassa kodissa, mutta kun ei oo rahaa, niin ei oo rahaa.
Mutta, jos sinulla olisi ollut uskon, että auttanut olisit.
Tässä jutussa ei ollutkaan kyse siitä oliko tytöllä mitään omasta takaa, vaan siitä, että on parin kk.n yhdessäoleskelun jälkeen nuorukaiselle ostetut tavarat.Niitä ei siis ole hälle ostettu.
Täällä vissiin näitä flikkoja on enemmälti, jotka katsovat voivansa omia poikkistensa kämpistä kaikkea itselleen mieluista ja se vaan olisi hyväksyttävää.
No Ei ole.
Aloituksessa sanotaan, että asuivat ja laittoivat kotia yhdessä. Yleensä se tarkoittaa sitä, että kumpikin tuo mitä tuo ja loput hankitaan/valitaan yhdessä sen asuinkumppanin kanssa. Tai saadaan jossain vaiheessa lahjaksi tai ollaan ilman.
Eli miksi se äiti siellä huseeraa ja laittaa kotia poikansa kanssa? Pakko ostaa kämppä täyteen roinaa ja tuoda perintökalleudet vielä pantiksi että ei vaan äiti, tuo tärkein, unohdu siellä toisen naisen kanssa elostellessa.
Ei nyt varsinaisesti ihmetytä, että katala likkakaveri muutti pois kotileikin tieltä.
Joo, ajattelematonta viedä tavaroita omaan kämppään, mutta tuskinpa se tyttökaveri on niitä sieltä väellä ja voimalla vienyt. Joko ne kamat olivat pojalle yhdentekeviä tai ressukka on täysi lapanen. Todennäköisesti sekä että, joten ehkäpä AP oppii tästä jotain ja antaa lapsensa aikuistua. Ja poika pyytää ihan itse tavaroita takaisin, jos ne haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi minun pojasta kyse niin kiipeisin myös seinille. Olen ensimmäisen lapsen opiskeluasunnon sisustanut lattiasta kattoon ja ilmoitin että mitään et myy/ hävitä ennenkuin kysyt luvan. Sisar lähdössä parin vuoden päästä myös omilleen ja tarvitsee myös kaikkea omaan kotiinsa. Jos poika itse on ostanut ja maksanut, niillä saa tehdä mitä haluaa mutta jos on minun hankkimaa niin asia on eri.
Tietenkin kysyin mistä astioista, väreistä jne. tykkää ja sen mukaan kaikki hankin. Ja kun teetin verhot, tyynyt ja päiväpeitteen, hankin matot, kalusteet, astiat, kodinkoneet ja muut tilpehöörit niin rahaa todellakin paloi tonnitolkulla.
Ja jos joku voivottelee poikaparkaa kun äiti sisustaa kukkaverhoja tmv. niin voin lohduttaa että itse työskentelen susustusalalla, hankinnat on todellakin tyylikkäitä, moderneja jne.
Kyllä opiskelijalla rahaa palaa, on vain hyvä jos kotoa saa mahdollisimman paljon apua. Kaikilla tätä mahdollisuutta ei ole, onneksi poika osaa olla kiitollinen.
Mikset antanut pojan sisustaa itse?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani avustivat minua rahallisesti keittiöremontissa kauan sitten ensimmäisessä kodissani. Suunnittelin remontin huolella ja toteutin pari erikoisempaa ratkaisua siinä. Kun kutsuin heidät kylään remontin valmistuttua, isäni raivostui, kun näki, mihin "roskaan hän oli rahojaan haaskannut". Se oli viimeinen kerta, kun halusin mitään apua heiltä, kun siihen sisältyi tällaista vallankäyttöä tai sen yritystä: "joka maksaa, se päättää" mottona.
Tämä on se pointti. Vanhemmar "avustaa", mutta oikeasti haluaa käyttää valtaa.
Jokaisen lastaan auttavan pitää tehdä tämä ajatustyö ennen kuin puuttuu aikuisten lasten elämään. Jos apu on pyyteetöbtä, se on ok. Muuten ei.
Ja tätä on yllättävän paljon. Omasta kokemuksesta voin sanoa (ollaan viisikymppinen pariskunta), että anoppi olisi tehnyt ja ostanut meille paljonkin tavaraa, "halusi auttaa" (aikuista pariskuntaa). Jos sanottiin ei, loukkaantui. Olisi pitänyt ottaa vastaan asioita ja tavaroita häntä miellyttääkseen. Jos jotain otettiin vastaan, haukkana seurasi, onko se tavara esillä, käytössä, yms. Jos näin ei ollut, taas loukkaannuttiin. Jos oma lapsenlapsi ei yksinkertaisesti tykännyt hänen antamassaan lahjasta, hän loukkaantuneena halusi sen takaisin. Ja syyhän oli minun, miniän. Kun mies yritti puhua äidilleen järkeä, niin marttyyrivaihde esiin ja kaikki oli minun syytä. Hän "vain hyvää hyvyyttään haluaa auttaa." Tämä vallankäyttö avun kautta on jotain käsittämätöntä....
Vähän eri asia sisustaa ja ostella pariskunnalle kuin opiskelemaan lähtevälle lapselle.
Olisi niin kiva tietää kuinka sitten kävikään ?
Ihan noin yleisestikin, olisi kiva tietää lopputulos, kun kinkkistä juttuja kysellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi minun pojasta kyse niin kiipeisin myös seinille. Olen ensimmäisen lapsen opiskeluasunnon sisustanut lattiasta kattoon ja ilmoitin että mitään et myy/ hävitä ennenkuin kysyt luvan. Sisar lähdössä parin vuoden päästä myös omilleen ja tarvitsee myös kaikkea omaan kotiinsa. Jos poika itse on ostanut ja maksanut, niillä saa tehdä mitä haluaa mutta jos on minun hankkimaa niin asia on eri.
Tietenkin kysyin mistä astioista, väreistä jne. tykkää ja sen mukaan kaikki hankin. Ja kun teetin verhot, tyynyt ja päiväpeitteen, hankin matot, kalusteet, astiat, kodinkoneet ja muut tilpehöörit niin rahaa todellakin paloi tonnitolkulla.
Ja jos joku voivottelee poikaparkaa kun äiti sisustaa kukkaverhoja tmv. niin voin lohduttaa että itse työskentelen susustusalalla, hankinnat on todellakin tyylikkäitä, moderneja jne.
Kyllä opiskelijalla rahaa palaa, on vain hyvä jos kotoa saa mahdollisimman paljon apua. Kaikilla tätä mahdollisuutta ei ole, onneksi poika osaa olla kiitollinen.
Toivottavasti poika saa seuraavan kotinsa sisustaa ilman "ammattilaisen" apua.
Kihlajaisissa isossa maalaistalossa tuleva miniä sanoi sulhaselleen: "Toi kaappikello kuuluu meille sitten kun sun vanhemmat on kuolleet."
No enpä tierä kirjoitti:
Älä oleta/kuvittele/luule jatkossa että pojan tyttöystävä arvostaa sua, koska sä et näköjään pidä neitiä missään arvossa. Eikä sen tarvii sua arvostaakaan, niin metsä vastaa kun sinne huutaa.
Olisit voinu lahjottaa tytölle varastosta vanhan maton jos olis tarvinnu ja kysyny. Mutta pojalle ostitte vähistä varoistanne uuden. Eiköhän sinnekin olis vanha kelvannu, jos kerta niiiiiiin köyhiä ootte.
Ootko selvittäny tämän asian pojan kanssa naamatusten? Eli oot satavarma että poika puhuu totta ja tyttö on kaiken takana?
Jos poika onkin vapaaehtoisesti halunnut antaa ko. tavarat tytölle niin et voi asialle mitään. Kukin tekee omilla tavaroillaan mitä tykkää. Siitä perintösenkistä pojan olis ollu viisasta keskustella ennen antamista teidän vanhempien kanssa, mutta eiköhän sekin järkevän keskustelun myötä palaa teille.
Enkä sitte muuten lukenu kaikkia kommentteja eli sorppa vaan, jos toistan jo annettuja kommentteja.
Tässä ketjussa on jotenkin niin huvittavia asenteita. Mikä ihmeen velvollisuus on kenelläkään lahjoitella mattoja poikansa tyttöystävän uuteen asuntoon? Että jos tytölle ei ole varaa ostaa uutta mattoa lahjaksi, niin pojallekin pitäisi antaa käytetty? Mitä ihmettä nyt taas?
Osoitetaanko se "arvostus" opiskelijapojan tyttöystävää kohtaan tavaroilla? Tuonikäisinä suhteet harvemmin kestävät kauan, ja etäsuhteeksi muuttuminen laski sitä todennäköisyyttä entisestään. Mitä tavaroille tapahtuu eron tullessa? No tytöllehän ne jäävät. Kyllä kannatti sekin sijoitus.
"Kukin tekee tavaroillaan mitä tykkää"... niinpä joo, mutta täytyy sanoa, että jos veljeni (poikaa minulla ei olekaan) yhtäkkiä lahjoittaisi puolet asuntonsa sisällöstä tyttöystävän uuteen asuntoon, olisin kyllä aika ihmeissäni ja voisin epäillä melkoista manipulointia tämän tempun takana. Siinäkin tapauksessa, että tavarat olisivat kaikki veljen itse ostamia.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi minun pojasta kyse niin kiipeisin myös seinille. Olen ensimmäisen lapsen opiskeluasunnon sisustanut lattiasta kattoon ja ilmoitin että mitään et myy/ hävitä ennenkuin kysyt luvan. Sisar lähdössä parin vuoden päästä myös omilleen ja tarvitsee myös kaikkea omaan kotiinsa. Jos poika itse on ostanut ja maksanut, niillä saa tehdä mitä haluaa mutta jos on minun hankkimaa niin asia on eri.
Tietenkin kysyin mistä astioista, väreistä jne. tykkää ja sen mukaan kaikki hankin. Ja kun teetin verhot, tyynyt ja päiväpeitteen, hankin matot, kalusteet, astiat, kodinkoneet ja muut tilpehöörit niin rahaa todellakin paloi tonnitolkulla.
Ja jos joku voivottelee poikaparkaa kun äiti sisustaa kukkaverhoja tmv. niin voin lohduttaa että itse työskentelen susustusalalla, hankinnat on todellakin tyylikkäitä, moderneja jne.
Kyllä opiskelijalla rahaa palaa, on vain hyvä jos kotoa saa mahdollisimman paljon apua. Kaikilla tätä mahdollisuutta ei ole, onneksi poika osaa olla kiitollinen.
Mutta sinähän olet tässä toiminut oikein sen kannalta, että pojallasi on tiedossa, ettei saa hävittää ilman lupaa. Näyttää olevan normaali kommunikointi muilla haastavaa.
Vierailija kirjoitti:
Aloituksesta tulee mieleen veljeni joka on saanut lähes kaikki tavaransa vanhemmiltamme. Häneltä puuttuu täysin arvostus muiden omaisuutta kohtaan. Hänen matkaansa lähtee kaikki irtaimisto minkä hän vain kykenee viemään.
Hänellä on tapana jaella toisten tavaroita eteenpäin kysymättä lupaa.
Lapsuudenkodistamme hän on lahjoittanut myös minun vanhoja tavaroitani kavereilleen, ilman lupaa ja vanhempiemme tietämättä.Kun hän oli auttamassa muutossa ja lajittelimme huonekalujani, hän kysyi tarvitsisiko muuttomies mökilleen sohvaa!
Samanlainen lähisukulainen minulla, tai itse asiassa kaksikin - toinen mies, toinen nainen. Heiltä ihan yleisesti omilla tahoillaan kuultu lause on "minä otankin sitten tämän". Eivät kysy, eivät kerjää, eivät pyydä lupaa. Yksinkertaisesti ottavat minkä haluavat, ja jos haluaa tavaransa pitää, se täytyy kirjaimellisesti repiä takaisin heidän hyppysistään. Todella hämmentävää käytöstä.
Valhe kirjoitti:
Vallilan Aronia -matto ei edes maksa kahta sataa euroa.
Samaa katoin, et iso matto esim. Sotkassa 119 €. Jos miehen kanssa tämä ap. säästää kitkuttanut kokonaisen vuoden nii miks sit ostaa satasta kalliimmalla matto, ku halvemmallaki saa. BS. Vai sekö se vielä lisää vidhutusta, että osti liian kalliilla ja nyt vielä se perhanan morsmaikku vei. Ei tuossa nyt kyllä kaikki täsmää ollenkaan.
Vallilan Aronia -matto ei edes maksa kahta sataa euroa.