Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pojan likkakaveri vei puolet meidän ostamista tavaroista omille kämpilleen. Taidan käydä hakemassa pois.
11.09.2021 |
Pojalla loppui keväällä lukio ja me muutettiin hänet jo kesällä opiskelupaikkakunnalle, kun löytyi kiva asunto. Siellä ne tyttöystävänsä kanssa laittelivat kotia, kunnes tyttökaveri muutti omaan kämppään täällä meidän paikkakunnalla. Hän ei päässyt amk:uun ja yrittää kai vuoden päästä uudestaan. En ollut pojan asunnossa käynyt heinäkuun jälkeen ja eilen kävin hakemassa poikaa kotiin viikonlopuksi ja vein samalla uuden imurin. Minun äidin vanha senkki puuttui, iso uusi matto oli kadonnut, minun ostama taulu oli viety. Ne on nyt kuulemma tyttöystävän kämpässä. Ei siinä mitään, jos oltaisiin rikkaita, mutta minä ja mieheni säästettiin koko viimeinen lukiovuosi, että saatiin pojalle ekaan omaan kotiin huonekaluja ja sisustustavaraa useammalla tonnilla. Aika lähellä on nyt, etten hyppää autoon ja lähde hakemaan puuttuvia tavaroita likkakaverilta takaisin. Röyhkeää viedä meidän hankkimat tavarat itselleen.
Kommentit (704)
Vierailija kirjoitti:
Jo tuo sana "likkakaveri" säräyttää korvaan, että suhtautumisesi häneen on aika ennakkoasenteellista.
Mieti nyt vähän, kuinka todennäköistä on, että tyttö olisi väkisin ja kallista omaisuutta haaliakseen vienyt ne, vastoin poikasi tahtoa.
Eiköhän ole luultavampaa, että poika on ihan itse ne antanut eteenpäin, joko tytölle tai jonnekin muualle, mistä lie syystään.
Ei hitto, voin kuvitella kuinka jäätävä ja hämmentynyt tilanne syntyisi, jos tosissasi pamahtaisit tytön luokse tuohtuneena ja topakkana vaatimaan tavaroita itsellesi. :D
En tiedä, missä elät ja missä ap elää, mutta Etelä-Suomessa likka ei ole millään tavalla halventava sana. Likka tarkoittaa pelkästään tyttöä. Likkakaveri on ihan sama kuin tyttökaveri. Etelässä monet sanat tulevat murteeseen ruotsista (flicka). Olen kuullut, että jotkut voivat pitää likkaa halventavana sanana, tyyliin sehän on pelkkä likka vielä. Jos ap on etelästä, kuten arvelen likkakaveri- ja kämppä-sanojen käytön perusteella, niin tosiaan ei ole halventavaa tarkoitusta tuolla sanalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luuleeko joku nyt oikeasti että joku teinipoika osaisi arvostaa yhtään mitään sisustusjuttuja tai jotain isoäidin vanhaa senkkiä. Hohhoijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo tuo sana "likkakaveri" säräyttää korvaan, että suhtautumisesi häneen on aika ennakkoasenteellista.
Mieti nyt vähän, kuinka todennäköistä on, että tyttö olisi väkisin ja kallista omaisuutta haaliakseen vienyt ne, vastoin poikasi tahtoa.
Eiköhän ole luultavampaa, että poika on ihan itse ne antanut eteenpäin, joko tytölle tai jonnekin muualle, mistä lie syystään.
Ei hitto, voin kuvitella kuinka jäätävä ja hämmentynyt tilanne syntyisi, jos tosissasi pamahtaisit tytön luokse tuohtuneena ja topakkana vaatimaan tavaroita itsellesi. :D
No tyttö on kyllä harvinaisen yksinkertainen, jos hämmentyy siitä, että (ex-?)poikakaverin äiti tulee hakemaan ostamiaan monen sadan euron tavaroita - ja vieläpä mummon senkkiä.
Siis ehkä jotkut Ikean kalusteet voisikin ottaa vastaan, mutta ei minulla olisi kyllä pokkaa ottaa poikakaverin mummon vanhoja huonekaluja itselleni.
Kyllä minäkin hämmentyisin. Asia kun ei äitylille kuulu pätkääkään, vaan on tytön ja pojan välinen.
Vierailija kirjoitti:
Pakko kommentoida. Sain aikanaan itselleni todella omistushaluisen anopin, jonka vuoksi parisuhteemme kärsi. En toivo kenellekään vastaavaa. Joillekin poikien äideille tuntuu olevan kestämätöntä, että oman lapsen elämään tulee ”toinen nainen”. Muista, että tämä nuori nainen on vasta aikuiselämän alkutaipaleella ja opettelee elämää.
Siitä ei tuossa ollut kysymys ollenkaan. Eikä tytönkään pidä oppia viemaan pojilta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Luuleeko joku nyt oikeasti että joku teinipoika osaisi arvostaa yhtään mitään sisustusjuttuja tai jotain isoäidin vanhaa senkkiä. Hohhoijaa.
Rikollinen tyttöystävä ainakin osasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuleeko joku nyt oikeasti että joku teinipoika osaisi arvostaa yhtään mitään sisustusjuttuja tai jotain isoäidin vanhaa senkkiä. Hohhoijaa.
Rikollinen tyttöystävä ainakin osasi.
Vakava syytös, onko sinulla jotain todisteita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko kommentoida. Sain aikanaan itselleni todella omistushaluisen anopin, jonka vuoksi parisuhteemme kärsi. En toivo kenellekään vastaavaa. Joillekin poikien äideille tuntuu olevan kestämätöntä, että oman lapsen elämään tulee ”toinen nainen”. Muista, että tämä nuori nainen on vasta aikuiselämän alkutaipaleella ja opettelee elämää.
Siitä ei tuossa ollut kysymys ollenkaan. Eikä tytönkään pidä oppia viemaan pojilta mitään.
Ehkä se poika on antanut ne tavarat tytölle? Se, että luokkakaveri on vienyt ne tavarat on AP:n oletusta, ei faktaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä poika kiltteyttään antoi ne tyttöystävälle.
Mun entinen kaveri aina vei kaikki mahdolliset tavarat poikaystäviltä, kun tuli ero. Muistan yhdenkin eron jälkeen häneen vieneen melkein kaiken. Pojan vanhemmat pahoittivat mielensä ja niin minäkin ihmettelin sitä toimintaa.. Kyseessä oli Arabian uusia astioita, telkkari, kallis matto ym. Tämä poikaystävä oli vielä maksanut myös tämän tytön velkoja monella tuhannella eurolla.
Hakisin kyllä pois, musta ajattelematonta toimintaa…
Tuskinpa tyttö on röyhkeästi vaatimalla vienyt mitään - mikäli olisi, niin huolestuisin kyllä pojasta, joka ei osaa sanoa "ei". Luultavasti poika on ihan itse ne antanut joko lainaan tai omaksi kun ei ole itse tarvinnut tai tykännyt. Kysy siis pojaltasi ennen kuin pamahdat tytön ovelle etenkään etukäteen varoittamatta vaatimaan tavaroita takaisin.
Voi hyvin olla, ettei tyttö ole edes ajatellut huonekalujen hintoja tai niiden tunnearvoa teille sen kummemmin ja mielellään palauttaa ne kun kerrot tilanteen.
Tokihan voi olla niinkin, ettei tyttö edes liity asiaan mitenkään, vaan poika on myynyt tavarat eikä kehtaa myöntää tätä sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tavarat lukion juuri päättäneen ikäiselle pojalleen ostanut ap on aivan oikeassa. Itse en menisi tytön ovelle vaan kysyisin pojalta tarkemmin mistä on kyse. Kyllä poika varmasti ymmärtää huolen, kun senkki kerran on perintöä ja sillä on tunnearvoakin, kun lapsuudenkodissa jo omassa huoneessa ollut.
Jos senkki ei ole palaamassa viimeistään vuoden päästä niin pyytäisin kyllä ystävällisesti pojan hommaamaan sen takaisin.
Mukaanlukien matto ja taulu. Olet ilmeisen hyvät tavarat onnistunut hankkimaan, kun tyttö ne halusi. Mikä matto pojan asunnossa sitten on?
Vaikka senkki on ollut pojan huoneessa, niin ei se tarkoita, että kyseisellä huonekalulla pojalle tunnearvoa. Se nyt on ollut huonekalu, jossa on säilyttänyt tavaroita/vaatteita tms.
Kyllä tässä AP tarvitsee keskusteluyhteyden poikaansa, ennen kuin alkaa muuttoautoa tytön kämpälle tilaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuleeko joku nyt oikeasti että joku teinipoika osaisi arvostaa yhtään mitään sisustusjuttuja tai jotain isoäidin vanhaa senkkiä. Hohhoijaa.
Rikollinen tyttöystävä ainakin osasi.
Vakava syytös, onko sinulla jotain todisteita?
Siinähän ne on aloituksessa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tuollaisesta äidistä kärsinyt, nyt jo päälle nelikymppinen mies.
Se ihmettely mun sisustamattomuuttani kohtaan, valintojen kritisointi, kaikenlaisten asioiden tyrkyttäminen. Olen toki kiitollinen että hommasi esim peruskeittiövälineet, mutta tosiaan ne olisin ihan itsekin osannut kaupasta hakea.
Kun vanhempi polvi yrittää usein sillä tavaralla kahlita lapsiaan. Ja jos et arvosta niiden rompetta, niin et arvosta heitäkään. Taustalla on varmaan menettämisen pelko ja halu olla mukana elämässä mutta kun ei ole valmiuksia näyttää välittämistä muuten. On varmaan jollain ihan hallinnan haluakin.
Surullista.
19 v. ja 40 v. ovat hieman eri asioita. Harvalla 19 v:lla on rahaa ensimmäisen kodin hankintoihin, saati sitten niiden poislahjoittamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa tyttö on röyhkeästi vaatimalla vienyt mitään - mikäli olisi, niin huolestuisin kyllä pojasta, joka ei osaa sanoa "ei". Luultavasti poika on ihan itse ne antanut joko lainaan tai omaksi kun ei ole itse tarvinnut tai tykännyt. Kysy siis pojaltasi ennen kuin pamahdat tytön ovelle etenkään etukäteen varoittamatta vaatimaan tavaroita takaisin.
Voi hyvin olla, ettei tyttö ole edes ajatellut huonekalujen hintoja tai niiden tunnearvoa teille sen kummemmin ja mielellään palauttaa ne kun kerrot tilanteen.
Tokihan voi olla niinkin, ettei tyttö edes liity asiaan mitenkään, vaan poika on myynyt tavarat eikä kehtaa myöntää tätä sinulle.
Niinpä, ehkä poika on tietoisesti ostattanut esim kalliin maton, jälleenmyyntiarvo ollut tärkein kriteeri?
Oletko ap käynyt tyttöystävän luona, tiedätkö varmasti, että perintösenkki on siellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tuollaisesta äidistä kärsinyt, nyt jo päälle nelikymppinen mies.
Se ihmettely mun sisustamattomuuttani kohtaan, valintojen kritisointi, kaikenlaisten asioiden tyrkyttäminen. Olen toki kiitollinen että hommasi esim peruskeittiövälineet, mutta tosiaan ne olisin ihan itsekin osannut kaupasta hakea.
Kun vanhempi polvi yrittää usein sillä tavaralla kahlita lapsiaan. Ja jos et arvosta niiden rompetta, niin et arvosta heitäkään. Taustalla on varmaan menettämisen pelko ja halu olla mukana elämässä mutta kun ei ole valmiuksia näyttää välittämistä muuten. On varmaan jollain ihan hallinnan haluakin.
Surullista.
19 v. ja 40 v. ovat hieman eri asioita. Harvalla 19 v:lla on rahaa ensimmäisen kodin hankintoihin, saati sitten niiden poislahjoittamiseen.
Olet vain puoliksi oikeassa. Tuollainen tavaroissa kiinni oleva jyrä-äiti on kauhea kohtalo, oli ikä mikä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuleeko joku nyt oikeasti että joku teinipoika osaisi arvostaa yhtään mitään sisustusjuttuja tai jotain isoäidin vanhaa senkkiä. Hohhoijaa.
Rikollinen tyttöystävä ainakin osasi.
Vakava syytös, onko sinulla jotain todisteita?
Siinähän ne on aloituksessa..
Niin, siis äiti sanoo, että poika on antanut tavarat tyttöystävän käyttöön.
Missä rikos?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo tuo sana "likkakaveri" säräyttää korvaan, että suhtautumisesi häneen on aika ennakkoasenteellista.
Mieti nyt vähän, kuinka todennäköistä on, että tyttö olisi väkisin ja kallista omaisuutta haaliakseen vienyt ne, vastoin poikasi tahtoa.
Eiköhän ole luultavampaa, että poika on ihan itse ne antanut eteenpäin, joko tytölle tai jonnekin muualle, mistä lie syystään.
Ei hitto, voin kuvitella kuinka jäätävä ja hämmentynyt tilanne syntyisi, jos tosissasi pamahtaisit tytön luokse tuohtuneena ja topakkana vaatimaan tavaroita itsellesi. :D
No tyttö on kyllä harvinaisen yksinkertainen, jos hämmentyy siitä, että (ex-?)poikakaverin äiti tulee hakemaan ostamiaan monen sadan euron tavaroita - ja vieläpä mummon senkkiä.
Siis ehkä jotkut Ikean kalusteet voisikin ottaa vastaan, mutta ei minulla olisi kyllä pokkaa ottaa poikakaverin mummon vanhoja huonekaluja itselleni.
Tietääkö tyttö senkin historian?
Vierailija kirjoitti:
Ahhahhaa. AP on mun anopin sielunsisar.
Mä otin riesakseni mammanpojan. Vuoden seurustelun jälkeen muutin mieheni luo, talon oli sisustanut anoppi ikään kuin elettäisiin vuotta 1952. Ainoa uusi kaluste oli keittiön pöytä, loput anoppi oli haalinut sukulaisten kuolinpesistä. Mua ei kyseinen tyyli innosta, joten taloon tuotiin mun kalusteita, ja niitä vanhoja vietiin varastoon ja jopa myytiin!
Anoppi edelleen melkein 10 vuotta myöhemmin kaihoisasti muistelee kuinka kaunis miehen koti oli ennen mua. Hänen mielestään me ei saatais tehdä meidän yhteisestä kodista oman näköistä, vaan anopin pitäisi saada edelleen päättää kaikista asioista. Hänen "lahjana" tuomia tavaroita ja kalusteita pitäisi käyttää ikuisesti. Ainakaan mistään ei meillä ei ole lupa luopua. Ja kun kuitenkin tehdään, niin siitä kyllä kuulee. Joskus ollaan viety näitä "lahjoja" takaisin, sekään ei ollut hyvä. Pitää se Ilmari-enon sodan aikana maalaama taulu olla olohuoneemme paraatipaikalla, kun anoppi niin haluaa. Ja sitten taas mielipahaa kohdillaan, kun anoppia ei taaskaan kunnioiteta. Kaikki on aina mun syytä, vaikka ei mukaan mies ikinä ole niistä äitinsä lahjuksista ollut mielissään.
Jos annat jotain jollekin, niin silloin sen tavaran omistajuus muuttuu. Uudella omistajalla on vapaus tehdä omaisuudelleen mitä haluaa, viedä vaikka tyttöystävän kämpille.
Huvittavaa, että puhut teidän asunnosta teidän näköisenä, vaikka se asunto oli ensin anopin näköinen ja sen jälkeen sun näköinen. Miehen mielipidettä ei ole kuultu missään välissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahhahhaa. AP on mun anopin sielunsisar.
Mä otin riesakseni mammanpojan. Vuoden seurustelun jälkeen muutin mieheni luo, talon oli sisustanut anoppi ikään kuin elettäisiin vuotta 1952. Ainoa uusi kaluste oli keittiön pöytä, loput anoppi oli haalinut sukulaisten kuolinpesistä. Mua ei kyseinen tyyli innosta, joten taloon tuotiin mun kalusteita, ja niitä vanhoja vietiin varastoon ja jopa myytiin!
Anoppi edelleen melkein 10 vuotta myöhemmin kaihoisasti muistelee kuinka kaunis miehen koti oli ennen mua. Hänen mielestään me ei saatais tehdä meidän yhteisestä kodista oman näköistä, vaan anopin pitäisi saada edelleen päättää kaikista asioista. Hänen "lahjana" tuomia tavaroita ja kalusteita pitäisi käyttää ikuisesti. Ainakaan mistään ei meillä ei ole lupa luopua. Ja kun kuitenkin tehdään, niin siitä kyllä kuulee. Joskus ollaan viety näitä "lahjoja" takaisin, sekään ei ollut hyvä. Pitää se Ilmari-enon sodan aikana maalaama taulu olla olohuoneemme paraatipaikalla, kun anoppi niin haluaa. Ja sitten taas mielipahaa kohdillaan, kun anoppia ei taaskaan kunnioiteta. Kaikki on aina mun syytä, vaikka ei mukaan mies ikinä ole niistä äitinsä lahjuksista ollut mielissään.
Jos annat jotain jollekin, niin silloin sen tavaran omistajuus muuttuu. Uudella omistajalla on vapaus tehdä omaisuudelleen mitä haluaa, viedä vaikka tyttöystävän kämpille.
Ei ollut vastaava stoori alottajalla.
He olivat pojalleen hankkineet pienestä palkastaan olemista. Sitten pari kuukautta vanha seurustelukumppani vie ne omaan boksiinsa tuosta vaan.
Anteeksi, että mun anoppi on varakas, eikä ole joutunut näkemään nälkää maton ostamiseksi. Jos rahaa on vähän, niin luulisi vähän huokeammankin maton kelpaavan.
Kyllä siinä mielessä on sama asia, että mun anoppi ja ap ei tajua, että annettuaan jotain pois heillä ei ole enää sanomista siihen, mitä kyseisellä esineellä tai kalusteella tehdään, ja missä lokaatiossa sitä säilytetään. AP:n tapauksessa ollut kyseessä perintösenkki, joka ollut pojan käytössä vuosia. Ihan varmasti poika kokee, että on vapaa tekemään sillä mitä tykkää, vaikka lähjoittamaan sen tyttöystävän käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahhahhaa. AP on mun anopin sielunsisar.
Mä otin riesakseni mammanpojan. Vuoden seurustelun jälkeen muutin mieheni luo, talon oli sisustanut anoppi ikään kuin elettäisiin vuotta 1952. Ainoa uusi kaluste oli keittiön pöytä, loput anoppi oli haalinut sukulaisten kuolinpesistä. Mua ei kyseinen tyyli innosta, joten taloon tuotiin mun kalusteita, ja niitä vanhoja vietiin varastoon ja jopa myytiin!
Anoppi edelleen melkein 10 vuotta myöhemmin kaihoisasti muistelee kuinka kaunis miehen koti oli ennen mua. Hänen mielestään me ei saatais tehdä meidän yhteisestä kodista oman näköistä, vaan anopin pitäisi saada edelleen päättää kaikista asioista. Hänen "lahjana" tuomia tavaroita ja kalusteita pitäisi käyttää ikuisesti. Ainakaan mistään ei meillä ei ole lupa luopua. Ja kun kuitenkin tehdään, niin siitä kyllä kuulee. Joskus ollaan viety näitä "lahjoja" takaisin, sekään ei ollut hyvä. Pitää se Ilmari-enon sodan aikana maalaama taulu olla olohuoneemme paraatipaikalla, kun anoppi niin haluaa. Ja sitten taas mielipahaa kohdillaan, kun anoppia ei taaskaan kunnioiteta. Kaikki on aina mun syytä, vaikka ei mukaan mies ikinä ole niistä äitinsä lahjuksista ollut mielissään.
Jos annat jotain jollekin, niin silloin sen tavaran omistajuus muuttuu. Uudella omistajalla on vapaus tehdä omaisuudelleen mitä haluaa, viedä vaikka tyttöystävän kämpille.
Huvittavaa, että puhut teidän asunnosta teidän näköisenä, vaikka se asunto oli ensin anopin näköinen ja sen jälkeen sun näköinen. Miehen mielipidettä ei ole kuultu missään välissä.
Tietysti miehellä on sanansa sanottavana, ja on useimmissa asioissa sisustukseen liittyen mun kanssa samaa mieltä. En kokenut tarpeelliseksi mainita tätä itsestäänselvyyttä. Mä olen kyllä ollut jyrkempi sanomaan ei mummelin museokalustukselle.
Alue: Aihe vapaa
Milloin ap kerrot mitä poikasi sanoi?
Jos seurustelu on päättynyt tai päättyy eikä tavarat ala palautua, niin viimeistään silloin menisin auton kanssa tytön ovelle soitettuani sitä ennen hänen vanhempansa kantoavuksi. Jos nimittäin eivät aivan juntteja ole, niin ymmärtävät kyllä asian oikein.