Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pojan likkakaveri vei puolet meidän ostamista tavaroista omille kämpilleen. Taidan käydä hakemassa pois.
11.09.2021 |
Pojalla loppui keväällä lukio ja me muutettiin hänet jo kesällä opiskelupaikkakunnalle, kun löytyi kiva asunto. Siellä ne tyttöystävänsä kanssa laittelivat kotia, kunnes tyttökaveri muutti omaan kämppään täällä meidän paikkakunnalla. Hän ei päässyt amk:uun ja yrittää kai vuoden päästä uudestaan. En ollut pojan asunnossa käynyt heinäkuun jälkeen ja eilen kävin hakemassa poikaa kotiin viikonlopuksi ja vein samalla uuden imurin. Minun äidin vanha senkki puuttui, iso uusi matto oli kadonnut, minun ostama taulu oli viety. Ne on nyt kuulemma tyttöystävän kämpässä. Ei siinä mitään, jos oltaisiin rikkaita, mutta minä ja mieheni säästettiin koko viimeinen lukiovuosi, että saatiin pojalle ekaan omaan kotiin huonekaluja ja sisustustavaraa useammalla tonnilla. Aika lähellä on nyt, etten hyppää autoon ja lähde hakemaan puuttuvia tavaroita likkakaverilta takaisin. Röyhkeää viedä meidän hankkimat tavarat itselleen.
Kommentit (704)
Ahhahhaa. AP on mun anopin sielunsisar.
Mä otin riesakseni mammanpojan. Vuoden seurustelun jälkeen muutin mieheni luo, talon oli sisustanut anoppi ikään kuin elettäisiin vuotta 1952. Ainoa uusi kaluste oli keittiön pöytä, loput anoppi oli haalinut sukulaisten kuolinpesistä. Mua ei kyseinen tyyli innosta, joten taloon tuotiin mun kalusteita, ja niitä vanhoja vietiin varastoon ja jopa myytiin!
Anoppi edelleen melkein 10 vuotta myöhemmin kaihoisasti muistelee kuinka kaunis miehen koti oli ennen mua. Hänen mielestään me ei saatais tehdä meidän yhteisestä kodista oman näköistä, vaan anopin pitäisi saada edelleen päättää kaikista asioista. Hänen "lahjana" tuomia tavaroita ja kalusteita pitäisi käyttää ikuisesti. Ainakaan mistään ei meillä ei ole lupa luopua. Ja kun kuitenkin tehdään, niin siitä kyllä kuulee. Joskus ollaan viety näitä "lahjoja" takaisin, sekään ei ollut hyvä. Pitää se Ilmari-enon sodan aikana maalaama taulu olla olohuoneemme paraatipaikalla, kun anoppi niin haluaa. Ja sitten taas mielipahaa kohdillaan, kun anoppia ei taaskaan kunnioiteta. Kaikki on aina mun syytä, vaikka ei mukaan mies ikinä ole niistä äitinsä lahjuksista ollut mielissään.
Jos annat jotain jollekin, niin silloin sen tavaran omistajuus muuttuu. Uudella omistajalla on vapaus tehdä omaisuudelleen mitä haluaa, viedä vaikka tyttöystävän kämpille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ooksä pohjammaalta tai pirkanmaalta ku puhut likkakaverista ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisi kuinka "lahja" niin onko kohtuullista että LUKIOLAISEN asunnosta häviää sinne KAKSI kuukautta sitten pojan omasta toiveesta ostetut tavarat. Siis poika on itse ollut valitsemassa tavaroita, joihin vanhemmat ovat säästäneet rahaa koko vuoden.
En ole ap, mutta kohtuutta nyt. Ihan kuin kyse olisi 40+ pojasta jonka kotiin äiti yrittää vielä mennä määräilemään. Käsittääkseni lukiolaisen elatuksesta huoletivat vielä vanhemmat, joten mun mielestä kyllä saa puuttua niin kauan kun on velvollisuus vielä elättää.
Lukisit edes aloituksen, jos kommentoit. Eka lause: ”Pojalla loppui keväällä lukio...”
Niin, tämähän olikin se ainoa kommentti, jossa aloitus on luettu huolimattomasti 😅
Mun kirjoissa juuri lukiosta päässyt ei todellakaan ole mikään aikuinen mies. Osalla kommentoijista ei ihan selkeästi ole lapsia, tai sitten ne on jätetty heitteille heti kun on voinut ovesta potkaista ulos.Kyllä lukiosta päässyt on aikuinen mies. Sinulla ”täydellisellä äidillä” se ongelma on, ei niillä, jotka osaavat päästää normaalisti ja turvallisesti irti lapsistaan. Se, että omilleen muuttaneen lapsen antaa rakentaa elämäänsä, ei ole heitteille jättöä.
Kyllä se varmaan on sitten joku aikuislukion käynyt. Mitä tätä maailmaa olen katsellut yli 50 vuotta, niin moni edes oman ikäiseni ei ole vielä ns aikuinen mies.
Itse olen tuollaisesta äidistä kärsinyt, nyt jo päälle nelikymppinen mies.
Se ihmettely mun sisustamattomuuttani kohtaan, valintojen kritisointi, kaikenlaisten asioiden tyrkyttäminen. Olen toki kiitollinen että hommasi esim peruskeittiövälineet, mutta tosiaan ne olisin ihan itsekin osannut kaupasta hakea.
Kun vanhempi polvi yrittää usein sillä tavaralla kahlita lapsiaan. Ja jos et arvosta niiden rompetta, niin et arvosta heitäkään. Taustalla on varmaan menettämisen pelko ja halu olla mukana elämässä mutta kun ei ole valmiuksia näyttää välittämistä muuten. On varmaan jollain ihan hallinnan haluakin.
Surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saanks mä tään?
- No ota.
Saanks mä tään kans ku mul ei oo niinku mitään siellä seinil ?
- Ota vaan.
Voisinks mää ottaa täänki mun mää niin tykkään tästä?
- Ota vaan en mä siitä oikeesti ees tykkää."
- - -
"Niin, eikös ole hyvä, että tavarat menevät sellaiselle, joka niitä tarvitsee ja pitää niistä?"
- - -
On....
Kunnes äitee tulee ovenkarmit kaulassa huutaen :
"se suatanan mummon senkki tänne ja sassiin!!"
Saanko mä tän... Kuulostaa omituiselle lokille.
No niin kuulostaa. Yleensä lokki ei kysele mitään, vaan vie.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos se senkki on ollut AP:lle tärkeä, niin miksi se on viety pojan opiskelukämppään?
Tuollaiset perintökalleudet voi olla ongelmallisia. Voi olla liian iso tai epäkäytännöllinen uudessa kämpässä, tai ei muuten vaan sovi sisustukseen. Ja kun tyttöystävä tykkää kun senkistä, niin poika näkee tilaisuutensa tulleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis onko pojalla ja tyttöystävällä vielä tarkoitus muuttaa yhteen? Ovatko edelleen pari? Siinä tapauksessa senkki ja muut tavarat ehkä tulevat vielä käyttöön yhteiseen kotiin.
Poikani muutti omilleen. Hän vei kotoa joitain tavaroita, kuten lamppuja, pari tuolia ym. mutta ei tulisi mieleenkään lähteä niitä kyselemään jälkeenpäin. Kerran olen ne antanut, niin ei ole minun asiani enää niiden perään kysellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitä poikaa ei taida äidin sisustustavarat ja -tyyli hirveesti kiinnostaa saati mummon senkki. Kuka yllättyi?
:=DDDDDDD
No vaikkei kiinnostaisi, niin ei todellakaan pitäisi jaella mille tahansa likkakaverille jotain perintösenkkejä yms. Törkeää siltä likalta ja poika ilmeisesti turhan nössö, kun on ne noin vaan antanut. Ap:na hakisin ne kaikki tavarat ilman muuta pois. Miksi ap:n pitäisi jollekin puolituntemattomalle ihmiselle kustantaa huonekaluja. Ko. tytön vanhempien kuuluisi se tehdä, jos ei tyttö itse pysty.
Olisitteko samaa mieltä, jos tyttö olisi antanut puolet huonekaluistaan poikaystävälleen? Enpä usko.
Onhan se todella outoa ottaa toiselta huonekaluja ja jättää puolityhjään kämppään, vaikka toinen kuinka tarjoaisi. Ei tosiaankaan olisi naisena tullut mieleen viedä poikaystävän huonekaluja ikinä minnekään :D Valitettavasti yleensä näillä ihmisillä joilla on pokkaa ottaa vastaan rahaa, tavaroita tai mitä tahansa niin heiltä on turha odottaa ikinä saavansa mitään takaisin eikä velkoja ikinä makseta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poika sai piparia joten tavarat kuuluvat hyvityksenä tytölle. Jos ei äitiä miellytä niin järjestä sitten piparia pojalle itse haluamallasi tavalla.
Kyllä tavarat lukion juuri päättäneen ikäiselle pojalleen ostanut ap on aivan oikeassa. Itse en menisi tytön ovelle vaan kysyisin pojalta tarkemmin mistä on kyse. Kyllä poika varmasti ymmärtää huolen, kun senkki kerran on perintöä ja sillä on tunnearvoakin, kun lapsuudenkodissa jo omassa huoneessa ollut.
Jos senkki ei ole palaamassa viimeistään vuoden päästä niin pyytäisin kyllä ystävällisesti pojan hommaamaan sen takaisin.
Mukaanlukien matto ja taulu. Olet ilmeisen hyvät tavarat onnistunut hankkimaan, kun tyttö ne halusi. Mikä matto pojan asunnossa sitten on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jo tuo sana "likkakaveri" säräyttää korvaan, että suhtautumisesi häneen on aika ennakkoasenteellista.
Mieti nyt vähän, kuinka todennäköistä on, että tyttö olisi väkisin ja kallista omaisuutta haaliakseen vienyt ne, vastoin poikasi tahtoa.
Eiköhän ole luultavampaa, että poika on ihan itse ne antanut eteenpäin, joko tytölle tai jonnekin muualle, mistä lie syystään.
Ei hitto, voin kuvitella kuinka jäätävä ja hämmentynyt tilanne syntyisi, jos tosissasi pamahtaisit tytön luokse tuohtuneena ja topakkana vaatimaan tavaroita itsellesi. :D
No tyttö on kyllä harvinaisen yksinkertainen, jos hämmentyy siitä, että (ex-?)poikakaverin äiti tulee hakemaan ostamiaan monen sadan euron tavaroita - ja vieläpä mummon senkkiä.
Siis ehkä jotkut Ikean kalusteet voisikin ottaa vastaan, mutta ei minulla olisi kyllä pokkaa ottaa poikakaverin mummon vanhoja huonekaluja itselleni.
Vierailija kirjoitti:
ooksä pohjammaalta tai pirkanmaalta ku puhut likkakaverista ap
No minäkin puhun likkakaverista ja olen ihan Etelä-Suomesta.
Vierailija kirjoitti:
Ahhahhaa. AP on mun anopin sielunsisar.
Mä otin riesakseni mammanpojan. Vuoden seurustelun jälkeen muutin mieheni luo, talon oli sisustanut anoppi ikään kuin elettäisiin vuotta 1952. Ainoa uusi kaluste oli keittiön pöytä, loput anoppi oli haalinut sukulaisten kuolinpesistä. Mua ei kyseinen tyyli innosta, joten taloon tuotiin mun kalusteita, ja niitä vanhoja vietiin varastoon ja jopa myytiin!
Anoppi edelleen melkein 10 vuotta myöhemmin kaihoisasti muistelee kuinka kaunis miehen koti oli ennen mua. Hänen mielestään me ei saatais tehdä meidän yhteisestä kodista oman näköistä, vaan anopin pitäisi saada edelleen päättää kaikista asioista. Hänen "lahjana" tuomia tavaroita ja kalusteita pitäisi käyttää ikuisesti. Ainakaan mistään ei meillä ei ole lupa luopua. Ja kun kuitenkin tehdään, niin siitä kyllä kuulee. Joskus ollaan viety näitä "lahjoja" takaisin, sekään ei ollut hyvä. Pitää se Ilmari-enon sodan aikana maalaama taulu olla olohuoneemme paraatipaikalla, kun anoppi niin haluaa. Ja sitten taas mielipahaa kohdillaan, kun anoppia ei taaskaan kunnioiteta. Kaikki on aina mun syytä, vaikka ei mukaan mies ikinä ole niistä äitinsä lahjuksista ollut mielissään.
Jos annat jotain jollekin, niin silloin sen tavaran omistajuus muuttuu. Uudella omistajalla on vapaus tehdä omaisuudelleen mitä haluaa, viedä vaikka tyttöystävän kämpille.
Ei ollut vastaava stoori alottajalla.
He olivat pojalleen hankkineet pienestä palkastaan olemista. Sitten pari kuukautta vanha seurustelukumppani vie ne omaan boksiinsa tuosta vaan.
Minä en hakisi, tuosta voi saada kurjan maineen. Kerran annettu ei enää väliä.
Pakko kommentoida. Sain aikanaan itselleni todella omistushaluisen anopin, jonka vuoksi parisuhteemme kärsi. En toivo kenellekään vastaavaa. Joillekin poikien äideille tuntuu olevan kestämätöntä, että oman lapsen elämään tulee ”toinen nainen”. Muista, että tämä nuori nainen on vasta aikuiselämän alkutaipaleella ja opettelee elämää.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tavarat lukion juuri päättäneen ikäiselle pojalleen ostanut ap on aivan oikeassa. Itse en menisi tytön ovelle vaan kysyisin pojalta tarkemmin mistä on kyse. Kyllä poika varmasti ymmärtää huolen, kun senkki kerran on perintöä ja sillä on tunnearvoakin, kun lapsuudenkodissa jo omassa huoneessa ollut.
Jos senkki ei ole palaamassa viimeistään vuoden päästä niin pyytäisin kyllä ystävällisesti pojan hommaamaan sen takaisin.
Mukaanlukien matto ja taulu. Olet ilmeisen hyvät tavarat onnistunut hankkimaan, kun tyttö ne halusi. Mikä matto pojan asunnossa sitten on?
Kysyn edelleen, miksi niin tärkeä senkki on työnnetty teinipojan asuntoon? Miksei se ole aloittajalle itselleen kelvannut?
Alue: Aihe vapaa
Noita on niin nähty, kun jollain perheessä on jokin epäkäytännöllinen perintökalu, joka ei kenellekkään kelpaa, mutta väkisin sitä pitää jonkun säilyttää, vain koska "eihän nyt vaarivainaan perintöpönttöä pois heitetä".