Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tietämätön

Täällä siis pientä vauvakuumetta poteva 30+ nainen. Kapseli on jo poistettu mutta olen alkanut epäröimään, kun luen keskusteluja siitä, miten elämä on aivan kuraa lasten saamisen jälkeen. En tiedä mitä teen. Oma elämä on tällä hetkellä aika stabiili, menohaluja ei ole ja arki ehkä hieman tylsääkin sillä en ole harrastajatyyppiä enkä matkustelijakaan tms. Kuitenkin olen aika laiska ja mukavuudenhaluinen, enkä halua esim. lemmikkiä enää itselleni. Oma kuvitelmani on, että lapsia toisi sisältöä elämään... Mutta nyt tosiaan pelkään että on vaan omaa hattara-ajattelua ja kadun lasta lopulta jos sellaisen saan.

  • ylös 12
  • alas 10

Sivut

Kommentit (40)

Vierailija

Arki vauvan/lapsen kanssa on työlästä, mutta ei sitä kadu. Ite en oo koskaan mitään vauvakuumeita potenut ja sain esikoiseni miltei nelikymppisenä. Sitä vois katua, että olisi jäänyt saamatta.

  • ylös 32
  • alas 9
Vierailija

Olen elämässä kaikenlaista tehnyt ja saavuttanut, mutta kyllä nuo kolme lasta ovat silti parhaat aikaansaannoksemme. He ovat tuoneet elämään kokonaan uuden puolen ja lisää tulee lasten perheiden kautta. Tuntuu hienolta kun on rakastavia ihmisiä elämässä.

  • ylös 24
  • alas 9
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Sain lapsen 38-vuotiaana, ja täytyy sanoa että paljon enemmän lapsensaanti on antanut kuin ottanut. Elämähän tietysti muuttui paljonkin, mutta parempaan ja erilaiseen suuntaan. Toki paljon pystyy lapsenkin kanssa tekemään samoja juttuja kuin ennen, tosin ihan kaikkea ei enää haluakaan. Ja uusia juttuja on lapsen myötä tullut niin paljon. Tuntuu että oma maailma ja ajattelutapa laajenivat lapsen myötä aika lailla.

Meillä oli helpohko vauva-aika (tai sitten aika kultaa muistot) ja nyt alakouluikäisellä on kunnon temperamentti, mutta ihana lapsi hän on. Kasvua on hieno seurata  ja tehdä yhdessä asioita. Jos asiaa rupeaa pohtimaan, ajatus siitä, ettei olisikaan saanut lasta, tuntuu oudolta ja oikeastaan kamalalta. Jännä, etten noin yleisesti edes ihan hirveästi pidä lapsista, tai osaa olla niiden kanssa, mutta oma on eri asia :)

  • ylös 21
  • alas 4
Vierailija

Mun elämä jotenki kirkastui ja muuttui parempaan, kun sain lapsen. Tää on vasta neljä viikkoa vanha, että eihän mulla vielä paljon kokemusta oo. Mutta siis sen pienen univajeen ja arjen suorittamisen kestää paljon paremmin, kun sille on hyvä syy. Somessa ja mediassa keskitytään liikaa lapsiperhearjen ikäviin puoliin.

  • ylös 18
  • alas 5
Vierailija

No on se aika kamalaa. En ole kolmeen vuoteen nukkunut yötä heräämättä lapsen yölliseen huutoon. Aamukuudelta aloitat päivän siivoamalla kakkaa ja pissaa. Jokainen asia on kovan väännön takia ja naapurit ihan raivona uhmaikäisen huutamisen seurauksena. Astioita hajotetaan ja ovesta karkaillaan rappukäytävään huutamaan. Vauvana nukkui 10 min päiväunia, vaikka sanotaan ettei vauvat tee muuta kuin syö ja nuku. Ei ole kokemusta kuin erittäin huonosti nukkuvasta ja pahasta uhmaiästä. Tärkein hän silti on. Suurin osa vauvoista nukkuu päiväunia ja hyvät yöunet ja se on isoin voimavara vanhemmille. Kaikille ei edes tule uhmaa.

  • ylös 24
  • alas 3
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mun elämä jotenki kirkastui ja muuttui parempaan, kun sain lapsen. Tää on vasta neljä viikkoa vanha, että eihän mulla vielä paljon kokemusta oo. Mutta siis sen pienen univajeen ja arjen suorittamisen kestää paljon paremmin, kun sille on hyvä syy. Somessa ja mediassa keskitytään liikaa lapsiperhearjen ikäviin puoliin.

Hormonit auttaa jaksamaan vielä tuossa vaiheessa onneksi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun elämä jotenki kirkastui ja muuttui parempaan, kun sain lapsen. Tää on vasta neljä viikkoa vanha, että eihän mulla vielä paljon kokemusta oo. Mutta siis sen pienen univajeen ja arjen suorittamisen kestää paljon paremmin, kun sille on hyvä syy. Somessa ja mediassa keskitytään liikaa lapsiperhearjen ikäviin puoliin.

Hormonit auttaa jaksamaan vielä tuossa vaiheessa onneksi.


Jep! Luojan kiitos niistä! Ja siitä että on vain yksi lapsi eikä ole mitään parisuhdedraamaa tässä samalla.

Vierailija

Nykyään tykätään valittaa kuorossa ja kilpailla, kenellä on rankinta. Niin kuin siitä muka saisi jonkin palkinnon. Tää korostuu etenkin lapsiperhe-elämästä puhuttaessa.

  • ylös 10
  • alas 9
Vierailija

On ja ei, kyllähän lapset osaa olla rasittavia ja perhe-elämä uuvuttavaa, mutta kyllä se silti enemmän antaa kuin ottaa. Ainakin jos ei nyt ihan kaikkia vastoinkäymisiä, koliikkeja ym. satu kohdalle. Ihania ja rakkaita ne on joka tapauksessa eikä niitä todellakaan kadu. En voisi kuvitella elämää ilman lapsiani, vaikka välillä (tai aika usein) väsyttää. Meillä on onneksi tukiverkostoja ja osallistuva isä, joten välillä pääsee tuulettamaan päätään tai olemaan ihan vaan yksin, minulle se ainakin on ihan tarpeen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Nykyään tykätään valittaa kuorossa ja kilpailla, kenellä on rankinta. Niin kuin siitä muka saisi jonkin palkinnon. Tää korostuu etenkin lapsiperhe-elämästä puhuttaessa.

Taikasanat:

Hektinen perhearki
Hektinen vauvavuosi
Hektinen lapsiperhearki
Lapsiarjen hektisyys
Ruuhkavuodet
Ruuhkavuosiarki...

Vierailija

Onhan se täysin omasta persoonasta kiinni millaisena vanhemmuuden kokee. Kaikki eivät ole psyykkisesti yhtä vahvoja, osalle vanhemmuuden haasteet voivat olla ylivoimaisia. Paljon vaikuttaa sekin onko ympärillä tukiverkostoa. Kannattaa tarkkaan miettiä millainen ihminen on ja mitä elämältään haluaa.

Kerrot ap olevasi laiska ja mukavuudenhaluinen. Lapsi tuo todella paljon sellaisia asioita elämään jotka on pakko tehdä vaikka ei jaksaisi eikä huvittaisi. Sitä pitkälti tarkoitetaan kun puhutaan lapsen ehdoilla elämisestä.

  • ylös 23
  • alas 0
Vierailija

Ei se kamalaa ole, mutta kyllä se työlästä on ja iso elämänmuutos, johon voi olla alkuun raskasta sopeutua.

Vierailija

Kyllä se oli ajoittain kamalaa. Kokonaisuus kuitenkin ehdottomasti positiivisen puolella, näin jälkeenpäin ajatellen, vaikkei nepsyn kanssa päässyt helpolla. Maailmalla jo, homma hoidettu. Työ loppu, rakkaus jäljellä, ja rippunen huoltakin, kuten äideillä kai aina.

Vierailija

Joskus tuntuu että sekoaa, mutta silti lapset on parasta mitä on. Mutta meillä kävi sen verran ikävästi, että lapset eivät kehity normaalisti. Tämä on suuri pettymys ja suru. Sekin olisi hyvä tiedostaa, että lapsi tulee sellaisena kuin on, ja kaikki valmiit sapluunat voi elämälle unohtaa.

  • ylös 12
  • alas 2
Vierailija

Tietenkin se on kamala sellaiselle, joka ei lasta halua.

Lasten kanssa voi olla rankkaa ja huolta ja murhetta tulee, mutta ei elämä lasten kanssa missään nimessä ole kamalaa. On ihan mahtavaa nähdä uuden ihmisen kasvavan ja oivaltavan asioita.

Vierailija

Minäkin olen laiska ja mukavuudenhaluinen, mutta siitä huolimatta (omat) lapset on ihan parasta elämässä! Lasten kasvatukseen ja niiden kanssa olemiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa, etsit sen itselle sopivan tavan etkä kuuntele liiaksi muiden "hyviä" neuvoja siitä miten pitäisi tehdä. Kyllä, lapset osaa olla rasittavia ja todennäköisesti joudut menemään ulos omalta mukavuusalueelta monta kertaa, mutta se kasvattaa. Ja lapsista todella saat sisältöä elämään, mikään ei ole hienompaa kuin seurata oman lapsen kasvua ja oppimista :)

Vierailija

Lapsen saaminen on ihanaa ja mikään vaivannäkö ei tunnu liian raskaalta sen ihanuuden rinnalla. Älä missään nimessä tee päätöstäsi av palstan perusteella! Täällä on kiilusilmä velat ja muut lapsenvihaajat enemmistönä ja siksi täällä on vaan negatiivisa kirjoituksia.
T. Viiden äiti

  • ylös 10
  • alas 7

Ei todellakaan ole kamalaa.

Työlästä voi olla, mutta siihenkin vaikuttaa pitkälti, millainen vauvasi sattuu olemaan, onko puoliso tukena, onko siitä puolisosta muuta apua henkisen tuen ja läsnäolon lisäksi (vai enemmänkin lisää työtä), onko tukiverkkoa esim. isovanhemmista, ystävistä, sisaruksista tms, millainen elämänvaihe muuten on, taloudellinen tilanne jne.

Ei se välttämättä edes tunnu työläältä. Mutta ei sitä varmaksi voi tietää etukäteen.

Sivut

Sisältö jatkuu mainoksen alla