Taas hermot ihan repaleina noiden penikoiden kanssa!
Kyllä, luit oikein: penikoiden. On taas kasvanut niin pitkä ja paksu elin otsaan, etten paljon nätimmin niitä voi kutsua! Vaikka kuinka koitat niitä kasvattaa käyttäytymään kauniisti, niin voi että ne ottavat päähän välillä - tai aika usein. Ei esimerkiksi ole ainuttakaan ruokailuhetkeä meillä, että osaisivat olla sievästi. Aina helevetti soikoon väännetään jostain asiasta. Joko pitää ärsyttää toista tönimällä jalalla toisen jalkaa, irvistellään toiselle (ja sitten toinen vinkuu ja vänisee, että "äiiitiiiiiiiii tuo ärsyttää mua!" ja tästähän toinen vaan innostuu) jne jne. Joka ikinen ruokailuhetki mulla nousee verenpaine. Hampaitakaan ei voida harjata ettei jotenkin pitäisi ärsyttää toista. Ja välillä tuupitaan toista ja taas kuuluu "ääiiiitiiiiii!". Välillä sanon vaan, että "lyö takasi niin kunnolla, että veri tursuaa! Lyö lyö!" Kun ei aina jaksa mennä väliin ja käydä niitä samoja saamarin keskusteluja.
Ja olen yrittänyt. Voi jumalauta että olen yrittänyt kasvattaa keskustellen. Yleensä nätisti, välillä kovemmalla äänellä. Vaan ei. Ei nuo usko mitään. Rankkareitakin tulee kun oikein yli menee. Mutta ei. Olen huomannut, että nykyään en enää jaksa edes sanoa nätisti kuin pari kertaa. Kun ei siitä ole mitään hyötyä. Eivät nuo välitä vähääkään kauniista, mutta kuitenkin jämäkästä äänestä. Eivät edes kuuntele sitä. Joten sanon sitten kovasti ja jos ei auta, niin huudan. Olen kyllä ennenkin korottanut ääntä tarpeen mukaan, mutta nykyään monen monta kertaa päivässä. Voi jumaliste mitä teen?!
Kiitos kun sain purkautua *puuuhhh*... Sanokaa pliis, että kyllä noista ihmisiä tulee kotonakin? Kun yleensä aina saavat koulusta/päiväkodista/kylästä kehuja, että ovatpa hyvin käyttäytyviä lapsia. Mutta eivät kotona, siellä ovat kuin hulluja pellossa kasvaneita. Noista kehuista saan voimaa, että ehkä ne sitten kuitenkin ovat jotain kuunnelleet.
Tästä kun olen maininnut jotain ystävilleni, niin ovat aluksi olleet ihan ihmeissään, että mistä puhut kun lapsethan käyttäytyvät niin sievästi. Mutta kun tulevat tutummiksi lapsille ja vieraskoreus rapisee, niin jotkut kaveritkin ovat sanoneet, että ok nyt ymmärrän mitä tarkoitat. Ja ovat ihan ihmeissään miten niin kauniisti käyttäytyvät lapset käyttäytyvätkin tosi huonosti.
En minä nyt tiedä jaksoiko tätä kukaan lukea... olisinko jaksanut lukea itsekään. Tai saako täältä vertaistukea. Tai neuvoja. Mutta pakko oli päästä purkamaan jonnekin. Oli niin raskas päivä tänään. Riidan kautta menivät lapsetkin nukkumaan.
Kommentit (32)
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 20:49"]
Kuulostaa tutulta. Jaksamisia..
[/quote]Kiitos ja samoin sinulle :)
ap
Ääh. Vaikea tilanne. Minkä ikäisiä lapset ovat? Ehkä ei tehoa muu kuin ottaa äärimmäisen tiukat rangaistukset käyttöön niin pitkäksi aikaa että oppisivat olemaan kotonakin.
zemppiä! :) kun parhaasi teet, enempää et voi.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 21:04"]
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 20:49"]
Kuulostaa tutulta. Jaksamisia..
[/quote]Kiitos ja samoin sinulle :)
ap
[/quote] Kuinka monta? Minka ikaisia, tyttoja vai poikia?
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 21:09"]
Ääh. Vaikea tilanne. Minkä ikäisiä lapset ovat? Ehkä ei tehoa muu kuin ottaa äärimmäisen tiukat rangaistukset käyttöön niin pitkäksi aikaa että oppisivat olemaan kotonakin.
[/quote]Ikää on 9 ja 7 vuotta. Ja tiedän, että ne rakastavat toisiaan ja meitä vanhempiaan. Sanovat sen usein kuten mekin sanotaan lapsille. Halataan ja pussataan. Ja taas kohta lähtee lapasesta...
En oikein tiedä mitä rankkareita noille vielä keksisin. Pelaavat edes mitään tosi harvoin kun on vähän väliä pelirankkari päällä. Karkkipäiviä ollaan peruttu. Tv-rankkareitakin ollaan kokeiltu (eli ei saa katsoa telkkaria koko rankkaripäivänä). Noita rankkareitakaan ei kovin helposti tule, varoitan kyllä etukäteen. Mutta silti pitää kokeilla viimeiseen asti ja sitten ollaan turpa rullalla kun rankkari tulee. En edes oikein tajua noita lapsia kun tietävät kyllä, että jos uhkaan rankkarilla, niin se rankkarihan sitten myös tulee jos ei uskota. Mutta silti pitää tehdä jotain kiellettyä. Ilmeisesti eivät ole tarpeeksi tehokkaita rankkareita?
ap
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 21:11"]
zemppiä! :) kun parhaasi teet, enempää et voi.
[/quote]Kiitos :)
Ottaa aivoon sellainenkin tyhmä asia, että mitähän naapuritkin minusta luulevat?! Ajattelevat varmaan, että taas se muija tuolla avautuu lapsille. Mutta eivät tiedä mikä siihen huutoon lopulta ajoi. Saattoi olla, että sanoin samasta asiasta uudelleen ja uudelleen ja lopulta räjähdin kun ei uskota. Tai siinä pöydässä venkoillaan vaikka kuinka kiellän ja sanon, että varo sitä lasia ettei kaadu. Ja lopulta maito on ympäri pöytiä. Sitten vaan ääni nousee kun ketuttaa niin ankarasti.
Itse aiemmin kun näin lapsille rähjääviä vanhempia, niin ajattelin, että ei ole ihan kunnossa tuokaan tyyppi ja voi lapsiraukkoja (no, kyllä vielä nytkin joskus niin ajattelen). Mutta nyt mietin lähinnä, että mitähän kaikkea tuossa on taustalla ja mikä vanhemman ajoi huutamaan. Tekisi mieli mennä sanomaan, että tsemppiä, tiedän miltä sinusta tuntuu :D
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 21:18"]
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 21:04"]
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 20:49"]
Kuulostaa tutulta. Jaksamisia..
[/quote]Kiitos ja samoin sinulle :)
ap
[/quote] Kuinka monta? Minka ikaisia, tyttoja vai poikia?
[/quote]9-vuotias tyttö ja 7-vuotias poika.
ap
Toi ois voinut olla mun kirjoittamaa melkeinpä. Mulla tosin vasta 2- ja 4-vuotiaat, joten riidan aiheet vielä älyvapaampia... tyyliin eteisessä tehdään lähtöä niin alkavat tapella siitä, kumpi saa seisoa tietyssä nurkassa, tönivät ja karjuvat. Ruokapöydässä isompi näyttää kieltä, pieni matkii niin että ruoka lentää suusta... ja huitoo samalla mukin nurin... riitaa tulee ihan mistä vaan, vaikka vihreästä legosta, jollaisia on monta samanlaista. Pieni on oppinut sanomaan "mun vuoro" ja se siis tarkoittaa hänen mukaansa samaa kuin kaikki mulle heti nyt. Iso ei tietenkään ole samaa mieltä. Päivittäin nämä huutavat, kirkuvat, tönivät ja potkivat toisiaan ja muita. Onneksi sentään puremista ja nipistelyä ei ole ihan joka päivä.
...ja 10 jatkaa vielä, etteivät lapseni kuulosta aivan hirviöiltä. ;) usein siis kyllä leikkivät yhdessä, juoksevat kuin päättömät kanat nauraen ja kiljuen, kutittavat toisiaan, painiskelevat jne. Sanonta itku pitkästä ilosta pitää hyvin paikkansa, naurunkäkätys usein päättyy ensin johonkin tönimiseen ja kohta sitten huudetaan jo täyttä kurkkua.
TÄYSIN samoja latuja on kulkenu mun ajatukset nyt koko syksyn! Mulla on 4-, 5- j 6-vuotiaat, pari tyttöä, yksi poika. Ärjyn nykyään joka ikinen päivä, kun samaa takkuamista on aamusta iltaan. Nuorimmainen saa välillä aivan älyttömiä raivareita ja tänään illalla päätyikin ilman iltapalaa sänkyyn. Juteltiin kyllä asia selväksi, mutta rangaistus piti, minkä olin uhannutkin, jos tekee vielä niin ja näin. Ja tekihän se.
Ruoskin itteäni joka ilta, että mitä helevettiä mä oon tehnyt väärin ja missä on menny pieleen ja pahoin? Ja sama juttu mulla, että voi taivas sitä on yrittäny viikkotolkulla hyvällä ja puhua enkelien kielillä ja minä-viesteillä ja koittanut ymmärtää ja neuvotella, mutta lopulta karjun minkä palkeista lähtee. SITTEN kyllä ollaan nätisti -hetken. Mutta MIKSI sitä pitää aina nykyään repiä verkkarinsa, ennen kuin homma menee raiteilleen?
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 21:40"]
...ja 10 jatkaa vielä, etteivät lapseni kuulosta aivan hirviöiltä. ;) usein siis kyllä leikkivät yhdessä, juoksevat kuin päättömät kanat nauraen ja kiljuen, kutittavat toisiaan, painiskelevat jne. Sanonta itku pitkästä ilosta pitää hyvin paikkansa, naurunkäkätys usein päättyy ensin johonkin tönimiseen ja kohta sitten huudetaan jo täyttä kurkkua.
[/quote]Tuli ihan naurunhörähdys kun luin tekstisi :D Onpa tutun kuuloista! Tuommoista se on kuule ollut täällä jo useampi vuosi! Toivottavasti teidän lapsille vaan kasvaa aivot jossain välissä ;) Meillä on vielä prosessi käynnissä... Tsemppiä vaan arkeen.
ap
Ihan, kuin mun sisarukset kun oltiin pieniä. Ne kaksi ärsytti aina toisiaan ja samalla kaikkia muita. Ihan kuin ne olis kilpailleet kummalta menee hermo ensin (ja kumpi saa äidin kilahtamaan). Ensin tahallaan ärsyttivät kyselemällä, että aikooko toinen lyödä tai rikkoa toisen barbien ja sitten äidin helmoihin, että "Äitiii! Tuo aikoo rikkoa mun Barbien!" Koko ajan jotakin kisuamista ja toisen provosointia ja tönimistä. En muista enää miten se lopulta loppui.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 21:44"]
TÄYSIN samoja latuja on kulkenu mun ajatukset nyt koko syksyn! Mulla on 4-, 5- j 6-vuotiaat, pari tyttöä, yksi poika. Ärjyn nykyään joka ikinen päivä, kun samaa takkuamista on aamusta iltaan. Nuorimmainen saa välillä aivan älyttömiä raivareita ja tänään illalla päätyikin ilman iltapalaa sänkyyn. Juteltiin kyllä asia selväksi, mutta rangaistus piti, minkä olin uhannutkin, jos tekee vielä niin ja näin. Ja tekihän se.
Ruoskin itteäni joka ilta, että mitä helevettiä mä oon tehnyt väärin ja missä on menny pieleen ja pahoin? Ja sama juttu mulla, että voi taivas sitä on yrittäny viikkotolkulla hyvällä ja puhua enkelien kielillä ja minä-viesteillä ja koittanut ymmärtää ja neuvotella, mutta lopulta karjun minkä palkeista lähtee. SITTEN kyllä ollaan nätisti -hetken. Mutta MIKSI sitä pitää aina nykyään repiä verkkarinsa, ennen kuin homma menee raiteilleen?
[/quote]Huhhuh, että tuntuu ihanalta lukea näitä vertaisviestejä. Pahalta tuntuu siis puolestasi, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan? Että muillakin on samanlaista! Aina illalla tai töissä lupaan itselleni, että koitan olla kärsivällinen, en korota ääntä, neuvon, kyllä se siitä. Ja yhtä reisille se aina menee. Olenkin lapsilta usein kysynyt, että onko teistä tosiaan kivaa kun huudan? Miksi pitää aina huutaa ennen kuin uskotte? No, ei se kuulema kivaa ole heistäkään ja osataan hetki olla kunnolla. Ja sitten alkaa taaaaaaaaaas...
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 21:48"]
Ihan, kuin mun sisarukset kun oltiin pieniä. Ne kaksi ärsytti aina toisiaan ja samalla kaikkia muita. Ihan kuin ne olis kilpailleet kummalta menee hermo ensin (ja kumpi saa äidin kilahtamaan). Ensin tahallaan ärsyttivät kyselemällä, että aikooko toinen lyödä tai rikkoa toisen barbien ja sitten äidin helmoihin, että "Äitiii! Tuo aikoo rikkoa mun Barbien!" Koko ajan jotakin kisuamista ja toisen provosointia ja tönimistä. En muista enää miten se lopulta loppui.
[/quote]Toivottavasti edes soittavat äidilleen äitienpäivänä ja kiittävät jaksamisesta... ;D
ap
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 21:53"][quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 21:48"]
Ihan, kuin mun sisarukset kun oltiin pieniä. Ne kaksi ärsytti aina toisiaan ja samalla kaikkia muita. Ihan kuin ne olis kilpailleet kummalta menee hermo ensin (ja kumpi saa äidin kilahtamaan). Ensin tahallaan ärsyttivät kyselemällä, että aikooko toinen lyödä tai rikkoa toisen barbien ja sitten äidin helmoihin, että "Äitiii! Tuo aikoo rikkoa mun Barbien!" Koko ajan jotakin kisuamista ja toisen provosointia ja tönimistä. En muista enää miten se lopulta loppui.
[/quote]Toivottavasti edes soittavat äidilleen äitienpäivänä ja kiittävät jaksamisesta... ;D
ap
[/quote]
Menevät käymään kakun ja kukkien kanssa. Mäkin meen jos olen paikkakunnalla. :D
-14
Jee, ihana lukea että muillakin on tämmöstä. :) Että ei olla hulluja eikä lapsemme ihan sekoja.
Kuuluu näemmä juurikin noihin ikävaiheisiin.
Jaksakaamme!! :) ♥
Ihan normia sisarusten välistä tappelua. Meillä ei ehtinyt lapsena auto ees pihasta lähteä, kun jo oltiin takapenkillä mun veljen kanssa ilmiriidoissa. Mua oikein kaduttaa, olin aika kamala usein mun veljelle :-( Mutta ihan normi aikuisia ollaan nykyään ja veli varsinkin tosi tervepäinen.
Jatkuvasti noin mun kaksi, 8- ja 10-vuotiaat ärsyttää toisiaan. Illallakin saatetaan sängystäkin ärsytellä, vaik koputella toisen seinään, jos ei muuta.
Jos oikein raivostun, mä laitan ne omiin huoneisiin. Ja kaikenlainen "erottaminen" toistensa seurasta. Ja kahdenkeskeistä aikaa molempien lapsien kanssa usein. Esim toisen kanssa uimaan ja sit toisena päivänä toisen kanssa pizzalle yms... Ees hetken rauha maassa. Saa itekin huokaista. Ulkona noi vaan tappelee, 5 min takapihalla ja toinen jo ryntää huutaen sisälle, että ku toinen ärsyttää....
Tämmöstä on. Onneks on myös hyviä hetkiä.
Mulla ja siskolla on 2v ikäero ja tapeltu kokoajan...äiti olisanonut joskus vitsillä,et hän pitää vaan kiltemmän lapsen ja tuhmis lähtee postiin ilman osotetta:-D kilttejä tyttöjä oli ollut pari päivää...;-)
Oi kauheeta. Tietenkin tohon menee hermot. Mun lapset (8 ja 6 + vauva) eivät tappele, oikeastaan koskaan. Onkohan se sitten edes normaalia? Kyllähän niihinkin joskus hermot menee, mutta harvemmin. Eivätkä ärsytä toisiaan. Täytyy olla yhdistelmä persoonallisuutta, kasvatusta ja tuuria. Tiukkakin kyllä tarvittaessa olen, on asioita joita yksinkertaisesti en hyväksy, esim. ruokapöytäpelleily. Oletko ap koskaan poistanut lapsen pöydästä? En myöskään hyväksyisi mitään härnäämistä hammaspesulla - laittaisin harjaamaan eri aikaan. Johdonmukaisuutta, kärsivällisyyttä ja tsemppiä toivotan!
Kuulostaa tutulta. Jaksamisia..