Taidan nyt sitten katkaista pitkän ystävyyden :(
Kun ei tule kuin pahaa mieltä jatkuvasti ystäväni käytöksestä. Ymmärrän, että hän on masentunut monista asioista. Hänellä on raskasta jne. Mutta silti se kirpaisee, että hän puhuu vain omista asioistaan, tuskin kommentoi elämääni mitenkään. Jos kerron huolestani, vastaus on, että "elämä on". Hänen huolistaan ja murheistaan puhumme kuitenkin tunteja ja vatvomme kaikkea vaikka aamuyön tunneille saakka.
Hän jakaa ystävänsä ryhmiin sen mukana, kuinka paljon nämä auttavat häntä. Paljon auttavia kehutaan ja heistä puhutaan ja heidän pyyteettömyyttään ylistetään. Kuinka Saara uhrautui ja lähti heidän kanssa lääkäriin lapsen sairastuttua yöllä, mitä hän tekisikään ilman Saaraa. Tai Ulla on korvaamaton, hän lainasi 200 euroa että hän pärjää kuun loppuun. Ihana ystävä tuo Ulla!
Minun paikkani on kuunnella ja vatvoa hänen miesongelmiaan. Hän ei edes tiedä enää mitään minusta, ei edes sitä, että muutin. Yritin kertoa hänelle uuden osoitteeni, muttei hän tainnut oikein kuunnella, kun piti vaan jankuttaa niitä miesjuttuja.
Tajusin nyt vihdoin, etten saa tästä ystävyydestä mitään irti, vaikka olemme tunteneet kouluajoista saakka. Poistun takavasemmalle. Silti surettaa...
Onko teillä muilla kokemuksia siitä, että jostain ystävyydestä pitää päästää irti, että se on tullut tiensä päähän?
Kommentit (43)
Kyllä se kertoo paljon, ettei pysty vastaanottamaan edes sitä tietoa, että olet muuttanut. Hän ei osaa kuunnella. Toinen asia tuollainen ystävien kilpailuttaminen niin, että kehuu sinulle jotain muita maasta taivaaseen, on manipulointia.
Anna mennä vaan. Ei tuosta tule sen valmiimpaa.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 19:59"]
Kyllä se kertoo paljon, ettei pysty vastaanottamaan edes sitä tietoa, että olet muuttanut. Hän ei osaa kuunnella. Toinen asia tuollainen ystävien kilpailuttaminen niin, että kehuu sinulle jotain muita maasta taivaaseen, on manipulointia.
[/quote]
Pikkuhiljaa se on mennyt siihen, että hän kertoo joka tapaamiskerralla muiden ystävien palveluksista seikkaperäisesti, kuinka Tarja taas sitä ja tätä ja voi sitä Marjaa, kun se jaksaa aina olla mun apuna, nytkin kotona sairas lapsi ja silti viitsi lähteä viemään meitä äidin synttäreille, kun ei bussit kulkeneet. Olen ihan vaikeana näiden ylistyspuheiden aikana, kun tekisi mieli kysyä, että hei mihin sä nyt oikein pyrit näillä jutuillasi??
Neuvo jota en itse kunnolla osaa (vielä) noudattaa: Feidaa, älä polta siltoja. Voi osoittautua todella hankalaksi jos eroatte riidoissa.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 20:05"]
Neuvo jota en itse kunnolla osaa (vielä) noudattaa: Feidaa, älä polta siltoja. Voi osoittautua todella hankalaksi jos eroatte riidoissa.
[/quote]
Hyvä neuvo.
Tästä on jo kauan aikaa mutta kyllä. Entinen paras ystäväni pyrki hallitsemaan elämääni eikä hyväksynyt alkuunkaan uutta miessuhdettani. Välit sitten viileni viilenemistään. Miehen kanssa yhteiselämää kohta 30 vuotta, entisen bestiksen kanssa ollaan "hei ja kaikkea hyvää" -väleissä.
Pyrkii siihen, että tekisit noita juttuja, joita hän kertoo muiden tekevän. Mä en edes usko, et kukaan hänelle tuollaisia apuja antaa. Puhuu paskaa. Irrottaudu vähin äänin. Tuo ihminen syö kaiken hyvän energian. Et menetä mitään.
Ymmärrän hyvin tilanteessa, että haluat katkaista välit. En tiedä millainen tämä ihminen on, mutta itse haluisin tietää välirikon syyn. Itselläni on ystävä joka ei aina jaksa minua, voi siis pitää viikkoja jopa kuukausia taukoa yhteydenotoissa. Sitten ottaa yhteyttä kun haluaa seuraani. Tämäkin on vähän hankala tilanne.
Meillä oli kuuden hengen kaveriporukassa yksi, joka levitteli muiden yksityisasioita selän takan eteenpäin, valehteli ja mustamaalasi muita selän takana. Yksi toisensa jälkeen nuo asiat tulivat julki, ja asiat olivat sen verran "vakavia", ettei meistä kellään ollut enää mitään haluja jatkaa ystävyyttä. Ja nämä asiat olivat siis esimerkiksi päästä keksitty valhe abortin tekemisestä ja vakavasta syöpäsairaudesta eteenpäin juoruamista. Tämä entinen "ystävä" ei edes hävennyt sanojaan, ei pyytänyt anteeksi. Päinvastoin, syytti meitä muita häntä vastaan kääntymisestä ja niin edelleen.
Eli KYLLÄ, olen sitä mieltä, että toisinaan on parempi lopettaa ystävyyssuhde, jos se tuntuu vain rasitteelta ja siitä saa vain pahaa mieltä.
Koskus kannattaa luovuttaa. Ei sitä tartte ilmoittaa että välit on poikki. Ette vaan tapaa kuin kerta vuoteen tai harvemmin. Kiireet!
Jospa hän ei ymmärrä omassa ahdistuksessaan että puhuu vaan itsestään? Minulla on ystävä joka ahdistuksissaan ja manioissaan on todella itsekeskeinen eikä ymmärrä sitä. Normaalioloissaan kyllä ymmärtää. Etäisyyden ottaminen on varmasti viisasta ja sanoisin kyllä myös suoraan, että tuntuu ettet ole enää kiinnostunut kuin omista asioistasi ja ettei ystvyys ole enää vastavuoroinen.
Näitä ihmisiä on, joita kiinnostaa vain oma elämä ja oma napa. Ota vaan etäisyyttä.
Jotkut "ystävät" luulevat, että he voivat käyttäytyä miten vaan toista kohtaan. Parempi ottaa etäisyyttä.
Itselläni on saman tyyppinen "minäminä" henkilö ystävänä. Ollaan tunnettu alakoulusta asti ja hän ei ole aina ollut samanlainen, vaan muuttunut itsekeskeisempään suuntaan vasta aikuisiällä. On raskasta, kun hän ei puhu kuin omista asioistaan eikä jaksa lainkaan keskittyä toisten asioiden kuuntelemiseen, välillä jopa keskeyttää ja alkaa jauhaa omaa juttuaan. Jos hänelle huomauttaa käytöksestään, loukkaantuu heti. Hän on myös kateellinen monista asioista, saan tuntea syyllisyyttä kun olen parisuhteessa ja hän ei. Hiljalleen olen ottanut enemmän ja enemmän etäisyyttä häneen, kuin jotkut muutkin ystävistämme. En ole halunnut laittaa välejä kokonaan poikki, koska arvostan kuitenkin mennyttä ystävyyttä ja ns. hyviä aikoja, joista meillä on monia yhteisiä hienoja muistoja.
Ei tuo ole ystävyyttä, miksi sä tuollasen kanssa kaveeraisit kun et itse saa siitä mitään. Nyt on sun vuoro olla itsekäs, tuo "ystäväsi" kun on ollut sitä jo pitkään.
Ei kaikilla ole rahaa tai vaikkapa sitä autoa, jolla ajeluttaa kavereitaan sinne tänne. Ei kai ystävyydessä ole kyse vain jostain palvelujen tarjoamisesta. Tuon logiikan mukaan köyhällä autottomalla ei voi olla ystäviä ollenkaan, kun ei voi hyödyttää ketään.
Mulla on ihan päiväkoti-ikäisestä asti ollut kaveri, teineinä oltiin läheisiä, aikuisina etäännyttiin. Nykyään ajattelen, että tuskin oltaisiin kavereita, jos vasta aikuisina oltaisiin tavattu. Hän on tehnyt usean tapaamisen kanssa oharit ja muutenkin tapaamisajan järjestyminen tuntuu olevan kiinni siitä, onko hänellä hauskempaa tekemistä. No, eipä tällaista jaksa oikein ylläpitää. Naimisiinmenostani hän kuuli Facebookin kautta ja se varmaan kertoo aika paljon, vaikka kihlausaika meillä olikin lyhyt.
Valitettavasti.
Viimeisin oli lopulta vain fb:ssä, vaikka asuu vaan 20km päässä.
Kehuskeli fb:ssä kuinka tapaili kavereitaan ha on suosittu. Mä lopulta aina ehdotin tapaamista jotka ei sopineet. Kuitenkin olis pitänyt (fb:n kautta tietenkin) kertoa hälle kaikki salaisuudet.
Viimeinen niitti oli se kun tuli kutsu "Mennään kavereiden kans ensin syömään ha sit jatkaa iltaa. Saa syönnin jälkeen liittyä seuraan jos haluaa. :)" -mä en siis kuulu kavereihin?!?!
Vitutti.
Pitäköön elämänsä. Buahahahaaaa.
Jos tunnistat niin terkkuja, mitäs olit niin itsekäs :)