Riitely uudessa suhteessa
Olisin kaivannut vähän neuvoja. Olen ollut uudessa parisuhteessa nyt puoli vuotta ja riitely ahdistaa. Emme siis riitele mitenkään erityisen paljon, mutta riitelyn kaava on erilainen, mihin olen ennen tottunut. Se menee helposti jankkaamiseksi ja lopulta minusta tuntuu, että olen kuvitellut asioita tai että en vain pysty ymmärtämään toisen ajatuksenjuoksua. Riidoissa ei varsinaisesti sanota mitään ilkeää, mutta äänen volyymi kyllä nousee ja jankkaus samasta asiasta voisi jatkua vaikka loputtomiin. Itse olen aiemmin tottunut siihen, että kun pyytää anteeksi kun on itse ollut väärässä, asian voi jättää siihen. Ja tämä koskee molempia osapuolia. Mutta nyt kaikki pitäisi repiä joka kerta pohjamutia myöten auki. Ja aina siihen pisteeseen, että minä itken.
Onko muilla kokemuksia? Miten voisi opetella riitelemään yhdessä? Mitkä keinot auttaisivat?
PS: Suhde ei ole huono, en ole siitä lähdössä, enkä "jätä sitä sikaa".
Kommentit (27)
Olin suhteessa, jossa riideltiin rajusti. Rupesin oikeasti kyseenalaistamaan, oliko se normaalia riitelyä ollenkaan. Tietysti pariskunnat ja riitelytavat ovat erilaisia, näistäkin kommenteista näkee miten monin eri tavoin ihmiset haluavat riidellä ja miten toivoisivat toisen reagoivan riidassa ja sen jälkeen.
Minulla on jankkaajan ja provosoijan piirteitä, ainakin yhdessä parisuhteessa oli. Aina tuli vedettyä mukaan kaikki vanhatkin asiat pohjamutia myöten, ja mies ihan oikeutetusti muistutti, ettei se ole järkevää. Riidat sisälsivät itkemistä, huutamista ja toisen haukkumista rumillakin sanoilla, puolin ja toisin. Sopimisen ja anteeksipyynnön jälkeen mies normalisoitui hyvinkin äkkiä, kun itse jäin vielä hieman apealle mielelle, joskus loppuillaki ja joskus seuraavaksi päiväksikin.
En usko, että olisin saman miehen kanssa koskaan pystynyt opettelemaan riitelemään paremmin. Ruma riitely oli minulle yksi syy erota, se että vajosin tai vajosimme kuin uhmaikäisten tasolle. Ehkä emme vain ymmärtäneet toisiamme tarpeeksi hyvin. Voi olla että vika on yksin minussa huonona riitelijänä, tai sitten olisin yhteensopivampi jonkun toisen kanssa, ja se näkyisi myös riitelyn tasossa.
Onko kellään ajatuksia tästä toimiva suhde vs. toimiva riitely- kuviosta? Tai jos ei voida puhua toimivasta riitelystä, niin vähintään siitä että suhteen toinen osapuoli on alistuvampi ja esim. sopeutuu mykkäkouluun tai ottaa vastaan ryöpytykset ilman että kimmastuisi itse. Kai sekin on toimivampi malli kuin kaksi raivopäätä yhdessä..
Meillä on ihan samanlaista ja puoli vuotta minäkin olen ollut mieheni kanssa suhteessa. Meillä on todella ihana parisuhde, mutta me kyllä rakastetaan ja riidellään tulisesti. :D Tämä mies on kylläkin opettanut mut siihen, että riidat sovitaan aina saman päivän aikana.
Minä kun erosin niin jälkiviisaana ajattelin, että niiden alun riitojen vuoksi olisi pitänyt ymmärtää lopettaa suhde. Ei ikinä enää sitä kilpailuviettiä - eli ajattelen riitojen johtuvan aina valta-asetelmasta. Kumpikaan ei voi antaa periksi.
lisäksi meilläkin oli tuo ymmärtämättömyysongelma. Ei ikinä enää miestä, jolta puuttuu kyky asettua toisen saappaisiin. Vaikka ei ymmärrä, mutta sekin auttaa, että edes yrittää ymmärtää. Kilepiluhenkinen ihminen ei edes yritä.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 20:01"]
Nostan tätä vanhaa keskustelua, mutta olisiko jollain lisää kommentteja? Tai kenties ap:lla tilannepäivitystä?
Meillä on nimittäin sama tilanne, aivan tosi hyvä suhde muuten, mutta riitoja tulee ihan kummallisista pikkuasioista ja väärinkäsityksistä. Temperamenttimme ovat erilaiset, minä saatan ärsyyntyä tai suuttua hetkessä, mutta heti kun olen saanut suurimmat höyryt ulos, tunne menee ohi. Miehelle taas se negatiivinen tunnetila jää päälle, eikä hän oikein löydä siitä tietä ulos, mihin minä taas turhaudun. En ymmärrä, miksi hän "haluaa velloa" siinä pahassa olossaan (vaikka rationaalisesti toki tiedän, että se on hänen temperamenttinsa, eikä sille oikein mitään kai voi?), ja yritän auttaa häntä rationalisoimalla asiaa. Eli ikäänkuin kuvittelen itseni terapeutiksi, yritän purkaa sitä miehen pahaa oloa ja riitaamme osiin, toivon että puhuminen ja sitä kautta riidan syiden ja tapahtumakulun ymmärtäminen auttaisi miestä pahassa olossaan, että hän leppyisi. Hän taas kokee sen jankkaamisena ja selittämisenä minun puoleltani, ja haluaisi että minä lohdutan häntä ja pyydän anteeksi. Itse taas en yleensä halua lohduttaa tai pyytää anteeksi (ainakaan heti/ensimmäisenä) koska en näe, että minä olisin (yksin) syyllinen. Mies puolestaan ei ikinä myönnä, että olisi tehnyt jotain väärin tai tulkinnut minua väärin, vaan koen että hän syyttää aina minua (esim. olen reagoinut väärin, sanoin jotain väärin, minun olisi pitänyt ajatella tarkemmin ja ymmärtää miestä tilanteessa paremmin jne.). Mainittakoon vielä, että mielestäni mulla ei ole vaikeuksia myöntää, jos olen toiminut väärin tai ikävästi, mutta tilanteissa joissa syy on molemmissa, en itse haluaisi ottaa kaikkea syytä niskoilleni ja yritän saada miehen ymmärtämään, miten hän olisi voinut myös toimia toisin, siinä kuitenkaan koskaan onnistumatta.
Olettaisin että hyvin samanlainen tilanne kuin ap:lla, eli suhde toimii muuten, kaikki on hyvin eikä mistään isosta asiasta ole riidelty, vaan nämä riidat ovat aina väärinkäsityksiä, viimeisin esimerkiksi juuri roskapussiin viemisestä. Ollaan seurusteltu muutama vuosi ja jossain vaiheessa tuntui, että ollaan päästy eteenpäin, eli riitoja ei tullut kovin paljon ja saatiin selvitettyä ne nopeammin, mutta nyt tuntuu siltä että on tullut takapakkia. En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä, että näitä ei tulisi. Olen miettinyt, että kun kyse on pikkuasioista, pitäisikö minun ottaa aina syy kontolleni ja lepyttää miestä ja pyytää anteeksi, näin päästäisiin varmaan helpommalla? Mutta mietin onko sekään pidemmän päälle järkevää... Taustalla tässäkin varmasti lapsuudessa opitut käyttäytymysmallit, meillä kotona en koskaan nähnyt riitelyä (en tiedä eivätkö vanhempani riidelleet vai tekivätkö sen aina salassa) ja miehen koti on taas rikkonaisempi, luulen että huono itsetunto/hylkäämiskokemukset voivat olla tässä taustalla, mutta miten ihmeessä näitä saisi ratkottua?? Onko kommentteja?
[/quote]
Kuulostaa siltä, että ongelmana ei varsinaisesti ole riitelytapanne, vaan miehen kyvyttömyys myöntää olevansa väärässä. Ei ole tervettä, että aina kaikki on sinun syytäsi ja sinun pitäisi kyetä mukautumaan miehen tekoihin ja haluihin. Siitä seuraa, että tilanne ei tule parantumaan sinun toimilla (älä missään nimessä ala syntipukiksi, jonka syytä kaikki automaattisesti on) vaan miehen pitäisi tajuta oma osuutensa ja kasvaa aikuiseksi.
Ole oikeasti varovainen, että sinusta ei pikkuhiljaa tule toisen mielentiloja puntaroivaa alistunutta puolisoa, joka käyttää liikaa energiaa sen miettimiseen, miten pitäisi miehen tyytyväisenä ja tekisi asiat hänen mielestään oikein.
Sun mies on niitä miehiä, joiden mielestä parisuhteessa pitää olla tulisuutta ja riitoja. Siksi ei anna olla ja aiheuttaa aina uusia riitoja.
Ihmiset riitelee niin kuin heidän lapsuudenkodissaan on riidelty. Jos sieltä tulee huono malli, ihmisen pitää tiedostaa sen mallin huonous. Voisit esim. ap kysyä mieheltä miten hän kokee, että teidän suhteenne paranee sillä että sinä itket riidan päätteeksi? Mihin se johtaa pidemmällä aikavälillä? Sinä itket todennäköisesti pelosta tai siitä johtuvasta vihasta. Ovatko nämä tunteet sellaisia, että niistä rakentuu hyvä suhde? Jos mies ei osaa ajatella tätä asiaa loppuun asti, JSSAP :) Kerro miehelle, että sinä et jaksa riidellä vaan ratkaisisit erimielisyydet mieluummin puhumalla ja jos miehessä on niin paljon vihaa, että ei pysty rauhallisesti puhumaan, kehota häntä menemään terapiaan omien ongelmiensa selvittämiseksi.
Meillä kanssa toinen jankkasi, eikä anteeksi pyyntö ollut se piste. Puhuin hänelle siitä, että sitten, kun on sovittu ja pyydetty anteeksi se on anteeksi. Tavallaan se riita on riidelty.
Hän kylää otti vaarin siitä vinkistä vaarin. Myös se anteeksi pyyntö ja pyytäminen oli jotenkin sellainen vieras juttu hänelle. Nyt kun meillä on omia lapsianiinse asia on tosi tärkeä ja ajankohtainen. Meillä se kyllä muuttui, kun käsiteltiin riitelyä ...pitää uskaltaa sanoaoma mielipide siitä riitelystä. Ei voi vain jankuttaa.. Ei se johda mihinkään.
Olet oikeassa tuossa asiassa, anteeksi pyytäminen on tärkeä . Usko omaan asiaasi nyt.
...opetella uutta tapaa riidellä. Uusi suhde. Uutta voi opetella.
Jos asioista ei voi keskustella huutamatta, on parempi odottaa tunnemyrskyn laantumista. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä hyötyä riitelystä on. Se asettaa ihmiset eri puolille konfiktia. Itse yritän mieluummin ratkaista ongelmat yhdessä.
Riita on mykkäkoulua parempi vaihtoehto ja rakkauden tähden kannattaa vähän riidelläkin viehän se asioita ja suhdetta aina eteenpäin. Järkevämpi tulee aina vastaan, eikä voittajaa tarvitse ratkaista. Tarkkaa kuuntelua ja oman kannan esille tuonti selkeästi, mutta juupas eipäs ei toimi.
Älä odota seuraavaan riitaan vaan puhu jo nyt, että tämä asia huolettaa sinua ja aikalisä, jos menee juupas eipäs. Vaikka sitten niin, että toinen kuuntelee ja toinen puhuu, vuoronvaihto, harkinta-aika ja yhteenveto.
Riita on mykkäkoulua parempi vaihtoehto ja rakkauden tähden kannattaa vähän riidelläkin viehän se asioita ja suhdetta aina eteenpäin. Järkevämpi tulee aina vastaan, eikä voittajaa tarvitse ratkaista. Tarkkaa kuuntelua ja oman kannan esille tuonti selkeästi, mutta juupas eipäs ei toimi.
Älä odota seuraavaan riitaan vaan puhu jo nyt, että tämä asia huolettaa sinua ja aikalisä, jos menee juupas eipäs. Vaikka sitten niin, että toinen kuuntelee ja toinen puhuu, vuoronvaihto, harkinta-aika ja yhteenveto.
Minä olen jankkaava riitelijä. Minulle ei aina riitä "olin väärässä, anteeksi". Koska usein pelkkä syyllisyyden myöntäminen ja anteeksipyyntö on vain helppo keino lopettaa asiasta keskusteleminen. Jos kyseessä on asia, jossa minua on oikeasti loukattu, en päästä toista tilanteesta niin helpolla. Haluan, että se toinen siinä tilanteessa ymmärtää loukanneensa minua, ihan perusteellisesti. Haluan hänen ymmärtävän OIKEASTI, ettei hän tekisi asiaa uudelleen. Jos koen saavani ymmärrystä, jää asia siihen.
Eli ap:lle neuvoksi: seuraavan kerran kun riita ei ota loppuakseen, kysy kokeeko miehesi, ettet ymmärrä häntä. Pyydä selittämään asia rauhallisesti (ja ennenkaikkea pysy itse rauhallisena). Kuuntele ja yritä ymmärtää mistä on kysymys. Jos miehesi ei laannu keskustelun tasolle vaan hanakasti yrittää jatkaa riitelyä, kysy haluaako hän todella riidellä vai mieluummin keskustella. Kysy mitä hän kokee saavuttavansa sillä, että sinulle tulee paha mieli ja itku.
Jos mikään ei toimi, lähde tilanteesta. Jos pystyt, lähde rauhallisesti, neutraalisti todeten että menet nyt ja keskustellaan uudelleen kun olet rauhoittunut. Toista joka ikisen riidan yhteydessä. Mies oppii (toivottavasti) pian, että riitely hänen tavallaan ei johda mihinkään.
Riita ei lopu ikinä jos molemmille on tärkeintä saada viimeinen sana. On myös huono asia jos jokainen riita onkin itse asiassa valtataistelu eli kiista siitä kumpi on voimakkaampi ja sitkeämpi.
Sinä ymmärrät että riitelynne on hedelmätöntä, mutta ymmärtääkö mies? Itkusi kertoo epätoivosta jota tunnet koska riitelynne ei johda mihinkään eikä puhdista ilmaa vaan huonontaa suhdettanne entisestään.
Menettäisittekö jotain jos ette riitelisikään? Se voi tuntua mahdottomalta ajatukselta mutta ehkä voisi kokeilla.
Jos teillä on liikaa erimielisyyksiä, voi olla vaikeaa olla yhdessä kun niitä ei saa selvitettyä.
Kiitos kaikille neuvoista. Koitan nyt miettiä riitelyssä minua vaivaavat asiat ja ottaa ne puheeksi rauhallisessa tilanteessa. Olemme kumpikin aika tulisieluisia, minä kuitenkin vedän nollasta sataan ja takaisin nollaan, kun mieheni näyttää jäävän sinne sataan pidemmäksi aikaa kuin minä. Itse koen, että riitelyssä on usein kyse omasta pahasta olosta, joka on turvallista purkaa rakkaalle ihmiselle. Vaikka syyksi helposti keksitäänkin vaikka se roskapussi. Ja kuten joku tuossa totesi, se minun itkuisuuteni johtuu juurikin siitä turhautumisesta, ei pelosta tai vihasta.
On myös mielenkiintoista, että moni kokee riitelyn pahana asiana ja että se olisi merkki huonosta suhteesta. Minä olen aina kokenut riitelyn puhdistavana ja jännitteet laukaisevana. Itse en voisi kuvitella olevani suhteessa, jossa ei ikinä riideltäisi. Minun korvaani se kuulostaa siltä, että tunteet ovat jossain piilossa. Silti ymmärrän, että olemme erilaisia ja joidenkin tunneradat käyvät tasaisemmilla kiskoilla kuin omani.
Ap
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 12:31"]
riitelyn kaava on erilainen, mihin olen ennen tottunut. Se menee helposti jankkaamiseksi ja lopulta minusta tuntuu, että olen kuvitellut asioita tai että en vain pysty ymmärtämään toisen ajatuksenjuoksua.
Ja aina siihen pisteeseen, että minä itken.[/quote]
Hei ap! Minäkään en ymmärrä ihmisiä, jotka väittävät, ettei heidän parisuhteissaan koskaan riideltäisi. Riitelyn tapoja on varmastikin erilaisia mutta tuossa lainaamassani virkkeessä on jotain, mikä kiinnitti huomioni. Miksi sinusta alkaa jossain vaiheessa tuntua, että olisit kuvitellut asioita? Laittaako mies jotenkin sanoja suuhusi tai kääntää sanomisesi toisin päin kuin mitä itse tarkoitit?
Mitä mies tekee kun alat itkeä? Loppuuko riita siihen ja hän lohduttaa sinua? Pyytääkö mies anteeksi, että sai sinut itkemään? Onko hän pahoillaan?
Tuollaisessa tavassa riidellä on itselleni tuttua. Alkuun en siitä välittänyt, ihmettelin vain, että kovin tuoreessa suhteessa meillä riideltiin ja mielestäni ihan liian usein. Riidat sitten pahenivat paljonkin, joten kyllä todellakin jätin sen sian!
Se sekava tunne tulee juurikin siitä jankkamisesta; kun minusta asia on jo puhuttu, niin sitten pitää aloittaa alusta. Ja kun kierros on pari kertaa käyty läpi niin alkaa tuntua siltä, että olen jotenkin sellaisessa dejavu -tilanteessa. Ja itkeminen tuntuu miehestä pahalta ja hän kyllä lohduttaa, ehkä jotenkin havahtuu tilanteeseen.
Toivon, että minun tapauksessani kyse ei ole jätettävästä siasta, vielä ei ainakaan tunnu siltä. Tuntuu juurikin siltä, että molempien perheissä riidat on hoidettu eri tavalla ja toisen kiukku kestää kauemmin kuin toisen.
Hyvä, että sinä pääsit siasta eroon, minä elättelen toiveita, että täällä olisi vain pieni possu.
Anteeksi, en voi ymmärtää. Olette ollut suhteessa vasta noin vähän aikaa ja on nyt jo ollut riitoja. Elämähän pitäs olla yhtä pilvilinnaa vielä tuossa vaiheessa. En itse kyllä ees harkisisi suhteen jatkamista sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa täytyy jo tossa vaiheessa riidellä. Omassa suhteessani ei olla vieläkään riidelty kunnolla vaikka suhde on kestäny jo 27v. Kyllä aikuisten täytyy pystyä keskustelemaan asioista ilman riitelyä.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 16:55"]
Hyvä, että sinä pääsit siasta eroon, minä elättelen toiveita, että täällä olisi vain pieni possu.[/quote]
:D Toivottavasti olisi näin :) Minun siasta paljastui ajan mittaan paljon muita ikävämpiä asioita, tuo jollain tapaa kummallinen riitelytapa oli alkusoittoa siihen. Mutta toivottavasti sinun kohdallasi ei olisi näin. Jos mies on muutoin kunnollinen ja tunnet, että hänestä kannattaa pitää kiinni, niin silloin nuo jankkaamiskohtaukset pitää lopettaa. Saman toistaminen ei vie minnekään, se vain kuluttaa ja turhauttaa. Kuten täällä on jo ehdotettukin, sinun kannattaa säilyttää maltti, sanot rauhallisella äänellä ennen kyyneleitä, että nyt riittää, tämä on jo puitu ja lähdet kokonaan pois tilanteesta. Tekee hyvää kummallekin: sinä vältyt kyyneliltä ja mies saa jäädä vänkäämään keskenänsä.
Nr 18