Lue keskustelun säännöt.
Kolmas lapsi, kun vanhemmat sisarukset ovat jo kouluikäisiä?
29.08.2006 |
Meillä on 6- ja 7-vuotiaat lapset. Olen aina ajatellut, että lapsemme ovat nyt tässä. Jostain kummasta on vähitellen kummunnut ajatus vielä yhdestä lapsesta.
Olen oikeastaan aika yllättynyt siitä, että ajatuksiimme on hiipinyt tuo lapsenkaipuu. Koin aikanaan melko raskaana pikkulapsivaiheen, kun meillä oli uhmaikäinen ja parivuotias. Tuntui, että elämä oli yhtä härdelliä ja kaaosta. Kun lapset kasvoivat ja tulivat omatoimisemmiksi, olin oikeastaan aika huojentunut siitä, miten elämä helpotti, eikä kaikki lähteminen ja oleminen vaatinut mahdottomia ennakkovalmisteluja, aikatauluja päiväunista, syömisistä ym. Mökille lähdettäessä ei enää tarvinnut vaunuja, kahta matkasänkyä, syöttötuoleja, vaippapaketteja, pusseja, kasseja, nyssäköitä.
Nyt kun elämä näiden kahden lapsen kanssa tuntuu mutkattomalta ja mukavalta, mistä kummasta tulee toive vauvasta? Kuuluuko se jotenkin ikään, siihen, että huomaa lastensa olevan jo aika isoja? Onko tämä osa jotakin omaa ikääntymisprosessia, toive vauvasta pysäyttäisi aikaa taas hetkeksi? Vai onko tämä ihan oikea halu saada vielä yksi lapsi?
Miten te, joilla lapset ovat jo koululaisia ja perheeseenne on syntynyt vielä iltatähti, olette tuon uuden elämänmuutoksen kokeneet? Onko se ollut pelkästään ihanaa vai ehkäpä raskaampaa kuin aiemmin? Kun on tottunut jo helppoon elämään isompien lasten kanssa, onko omasta ajasta luopuminen tuntunut haasteelliselta? Oletteko kokeneet, että kolmas lapsi on todella täyttänyt sen " aukon" jonka koitte elämässänne olevan? Pelottiko teitä? Oletteko onnellisia, että uskalsitte toivoa lasta vielä kun muut lapsenne olivat jo koululaisia?
Olemme pohtineet näitä kysymyksiä mieheni kanssa jo pidempään. Haluamme vain olla ihan täysin varmoja, ettei kyse ole mistään vauvakuumeesta vaan aivan vilpittömästä halusta saada taas pieni lapsi elämäämme ja aloittaa kaikki taas alusta.
Kuulisin mielelläni teidänkin ajatuksia.
Kommentit (7)
Aika monelle tutulle - ja itsellenikin - on tullut lapsenteko mieleen, kun on alkanut 40 vuotta häämöttää. Jotkut ovat päätyneet vauvaan, toiset siihen, että kyseessä on kuitenkin enemmän omaan ikäkriisiin liittyvä juttu. Mutta mistä sulla ap on kyse, sitä ei kukaan voi tietää.
Meidän vauvapähkäilyt päätty siihen, kun alettiin miettiä, että mitä me sitten voitas tehdä perheenä, jos porukassa on esim. 1 v. ja 8 v. ja 9 v.? Me ollaan nimittäin aika aktiivisia ja tykätään reissata, urheilla, käydä teatterissa, museoissa jne. koko perheen voimin. Jos lapsilla iso ikäero, niin se ei onnistu niin helposti, kun lapsilla niin erilaiset tarpeet.
Tietysti voi oleilla yhdessä ja ulkoilla jollain muotoa, mutta aktiivinen tekeminen vaikeampaa. Mutta jokainen perhe on omanlaisensa, joten perustelut ja ratkaisutkin erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ainakin tähän saakka olemme olleet tyytyväisiä. Tämän nuorimman kanssa on ollut ihan erilaista kuin aikaisempien lasten koska nyt minulla on " apuna" kaksi vanhempaa sisarusta ja vauva on meidän kaikkien silmäterä.
Emme ole katuneet päätöstä kolmannesta lapsesta, sillä isompien vauva-ajasta oli jo niin pitkä aika ettei nykyiset yövalvomiset jne. haittaa, päinvastoin on ihanaa kun perheessä on taas vauva.
En ole ap, mutta samoja ajatuksia pohtinut päässäni. Vähän huolestuttaa tuo ikäasia, kun vielä ei olisi kolmanne lapsen aika, mutta jos myöhemmin sitten asia kuitenkin tulee ajankohtaiseksi.. Mietin vain, että olenkohan silloin jo liian vanha...
ja nyt vauva -06.
Yhdyn täysin edellisiin kirjoittajiin, ikäero on mitä mainioin näin
Me vanhemmat olemme syntyneet -73 minä ja isä -69.
Kyllä mekin mietittiin, että ollaanko jo liian vanhoja (ja mukavuudenhaluisia) vielä vauva-aikaan, mutta eipä todellakaan olla.
Päinvastoin, nyt ollaan alettu miettimään vielä neljättä :)
eli siis todellinen ikäero! mutta päivääkään emme ole katuneet pikkuista iltapoikaamme. isosiskot on onnellisia pikkuveikastaan, ja heistä on TODELLISTA hoitoapua, silloin kun sitä edes raaskii pyytää. pikkumies on nyt 3 ja päivääkään en vaihtais pois, meillä ei siis ainakaan ollut ikäkriisistä kysymys =))
kysymykseen iästä, olin 21 v kun esikoinen syntyi ja 38 siis kuopuksen syntyessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli lapset syntyneet -88, -00 ja -04 ja nuorimman syntyessä olin 41-vuotias, mutta on ollut ihanaa, en vaihtais pois tätä aikaa.
eli jokseenkin kouluikäisiä oli nämä kaksi ensimmäistä..
Tuntuu, että kaikkein helpoin vauvaikä oli tällä viimeisellä (tai siis minä otin hommat rauhallisemmin).
Äitiyslomalla auttoi suuresti, että oli isommat lapset, joiden kanssa sai juttella ' isojen juttuja' , kun rupesi olemaan tarve puhumiselle :o)
Toisaalta, nuorimmaisella on kaiketi ollut pahin uhma.. Valehtelematta olen myös ollut sallivampi tätä viimeistä kohtaan. Ehkä ikä on tuonut sen, että en ole enää stressannut kaikkien pikkuasioiden takia.