Lue keskustelun säännöt.
Lapseni ovat hiirulaisia ja minä en kestä sitä
07.08.2014 |
Minulla on kolme ujoa lasta. Tiedän olevani huono äiti, mutta ujous on alkanut ärsyttää aina vain enemmän. Eilen olimme lastentapahtumassa, jossa lasten piti jonottaa kilpailukuponkeja. Samaan tapaan kuin toiset äidit huutelivat 3-vuotiailleen "pysy jonossa", minä huutelin 6-, 9- ja 10-vuotiailleni. He eivät osaa ollenkaan pitää puoliaan, vaan väistävät heti kun joku vilkaiseekin heihin päin. Jos joku puhuu heille, vastaavat nyökkäämällä, paitsi jos minä olen läsnä, jolloin odottavat minun vastaavan heidän puolestaan. Kukaan ei oma-aloitteisesti moikkaa kaveria, vaan moikkaavat vain takaisin. Vanhin lapsistani ei uskaltanut yksin käydä uimarannan kioskista ostamassa jäätelöä.
Olen yrittänyt vuosien saatossa tukea heitä ja sopivissa tilanteissa tuuppia eteenpäin. Mutta tämä tuntuu olevan loppumaton suo, jossa olen kaulaani myöten. Tunnen jopa häpeää kun lapseni eivät uskalla mitään! Sanoa 10-vuotiaalleni "sano moi" kun lähdemme hammaslääkäristä, esimerkiksi. Mistä saan uskoa siihen, että lapseni joskus vielä pärjäävät elämässä?
Kommentit (190)
Aina ujous ei ole introverttiutta. Ekstrovertti ujo kärsii ujoutensa aiheuttamasta yksinäisyydestä paljon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 13:16"]
Aina ujous ei ole introverttiutta. Ekstrovertti ujo kärsii ujoutensa aiheuttamasta yksinäisyydestä paljon!
[/quote]
Et ole tainnut lukea ketjua?
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 11:45"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 10:57"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 10:37"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 10:32"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 09:36"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 09:34"]
Ujous on jees, mutta epäsosiaalisuus ei. Ja käytöstavat pitää ujollakin olla. Vain suomessa käytöstapojen puutetta puolustellaan persoonallisuuspiirteellä. Jokaisella meillä on taipumuksensa, mutta niitä pitää hioa. Ei tempperamentikaskaan saa alkaa raivota joka paikassa, koska "on se persoonallisuuspiirre". Tai jos ihminen on luonnostaan ahne, niin saako se syödä toisen lautaselta ruuat? Vaaditaanhan puheliaitakin olemaan hiljempaa ja antamaan toisille suuvuoro.
[/quote]
Millä tavalla ujolta tai introvertilta mielestäsi puuttuu käytöstapoja? Annapa muutama esimerkki. Oma kokemukseni on, että ne suulaat ekstrovertit ovat huomattavasti loukkaavampia ja moukempia.
[/quote]
Esimerkkejä:
- ei tervehdi ja hyvästele
- ei kiitä
- ei vastaa kysymykseen
- ei osallistu ryhmätyössä
- olettaa, että muut tekevät jutut hänen puolestaan
Todellako sinulla et näitä itse keksi? Vertailu ei välttämättä auta, mutta kyllä ujo helposti jää huonojen käytöstapojen takia ihan ulkopuoliseksi.
[/quote]
Toivottavasti et ole opettaja. Mitä jos lukisit erilaisista persoonallisuustyypeistä? Ujous tai introverttiys EI OLE huonoa käytöstä. Sinun pitäisi rohkaista, ei motkottaa.
[/quote]
Eli jos työpaikalla on yksi tyyppi, joka ei tervehdi, ei vastaa, on vain omissa oloissaan, pitäisi vaan ymmärtää, että hänen persoonallisuus nyt vaan on semmoinen! Huh ja hei. Kyllä se on huonoa käytöstä! Ja varmasti löytää jossain vaiheessa tiensä ulos yt-neuvotteluissa, koska harva homma on täysin semmoista, ettei muita tarvitse huomioida. Harvan lahjakkuuskaan on niin poikkeavaa, että tuollaiseen olisi varaa.
Vain Suomessa huono käytös selitetään persoonallisuudella.
[/quote]
Huonoa käytöstä vai? Vielä paljon tuota huonompaa käytöstä on itsensä ja omien mielipiteidensä väkisin tunkeminen ja tyrkyttäminen toisten ihmisen sekaan, jotka eivät ole millään tavalla sitä "tilanneet". Jos joku haluaa olla omissa oloissa, niin miksi ette anna olla? Yksi kaikkein ärsyttävin asia ihmisissä on nämä itsensä tyrkyttäjät, jotka jatkuvasti tyrkyttävät itseään ja sitä "sosiaalisuuttaan" toisten sekaan ja väkisellä änkevät toisten sekaan vähät välittämättä, miltä niistä toisista ihmisistä tuntuu ja vaikka niitä toisia ei kiinnostaisi ollenkaan. Miksi ihmsen ei anneta olla rauhassa ja omissa oloissaan, jos sitä haluaa?
Älä tyrkytä itseäsi, mene mukaan silloin, kun sinua pyydetään/kutsutaan mukaan!
[/quote]
Ja vielä pahempaa on lasten seksuaalinen hyväksikäyttö!
Ainiin, mutta kun tässä ei puhuttu siitä, vaan epäkohteliaan ja osallistumattoman tyypin sijoittumisesta työelämässä!
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 11:50"]
"Eli jos työpaikalla on yksi tyyppi, joka ei tervehdi, ei vastaa, on vain omissa oloissaan, pitäisi vaan ymmärtää, että hänen persoonallisuus nyt vaan on semmoinen! Huh ja hei. Kyllä se on huonoa käytöstä! Ja varmasti löytää jossain vaiheessa tiensä ulos yt-neuvotteluissa, koska harva homma on täysin semmoista, ettei muita tarvitse huomioida. Harvan lahjakkuuskaan on niin poikkeavaa, että tuollaiseen olisi varaa."
Mulla on työuraa yli 45-vuotta ja joista suurin osa asiantuntija tehtävissä ja menestynyt urallani mielestäni hyvin, ainakin palkan ja muiden etujen suhteen. Ja työtarjouksia on tullut useita, vaikka olen ujo ja työskentelen mieluimmin yksikseni, enkä halua olla kaiken päällä päsmärinä, eikä se koskaan ole näyttänyt häiritsevät työyhteisöä, eikä menestystäni työelämässä.
Puhumattakaan yt-neuvottelusta, joka ei koskaan ole eteen sattunut, koska en ole ollut päiväkään työttömänä. Ujous ei suinkaan ole haitta, vaan jopa elämää rikastuttava tekijä.
Ap:lle sanoisin, anna lapsesi olla juuri sellaisia kun ovat, kunhan huomioivat toiset ihmiset. Ihmisen ei tarvitse aina olla kaikessa päällä päsmärinä, sosiaalinen tai olla aina oikeassa ja yhtä hyvin ujokin ja itsekseen viihtyvä tyyppi voi elää hyvinkin onnellista ja tasapainoista elämää ja vieläpä menestyä työelämässä.
[/quote]
Ehkäpä sun ammattitaito on sitten erityislaatuista. Olet myös rakentanut työurasi helpompina aikoina.
Vielä 2000-luvun alussa kaikki teekkariopiskelija, nörtit, käytöstaidottomatkin, revittiin töihin. Moni heistä ehti rakentaa jo työuraa. Nykypolven opiskelijoilla on paljon vaikeampaan; jopa tavallisista harjoittelupaikoista on puutetta ja työelämä on muuttunut konsultoinnin suuntaan. Eli tavalliset asiantuntijatkin (koodarit, testaajat, suunnittelijat) ovat konsultteja eli tekevät hommia alihankintana muihin paikkoihin. Valitettavasti tässä korostuu nopea hyppääminen sosiaalisiin piireihin uudessa työyhteisössä, ja jos jo tervehtiminen tekee tiukkaa, niin urasta ei tule pitkää...
Toki poikkeuksiakin on, mutta työelämä on muuttunut jo ns. nörttialoilla jo ihan 10 vuodessakin valtavasti!
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 11:52"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 08:54"]
Kasvatatko lapsia yksin? Onko lapsilla isää?
Tilanne on kyllä jo päässyt aika pitkälle, kun lapset ovat noin vanhoja. Miten sujuu koulussa? Entä harrastuksissa? Minkälainen olet itse (ja muu lähipiiri) sosiaalisissa tilanteissa? Osa toiminnasta on varmasti luonteesta johtuvaa, mutta osa on varmasti kyllä mallioppimistakin.
Suosittelisin lapsillesi jotain harrastusta, jossa on myös esillä oloa ja vastuun ottamista. Joku teatteriharrastus voi olla ihan kiva, mutta myös vähemmän esiintyvä, esim. partio, voisi olla hyväksi. Tärkeää olisi löytää luottamus ohjaajan kanssa, jotta lapsi saisi itsetuntoa kohdalleen. Isoimman malli vaikuttaa pienempiin, joten jotain erillistä toimintaa kannattaisin.
[/quote]
"Onko lapsilla isää?" Kysymys on ärsyttävin. Aivan kun kaikki isät olisivat jotakin super heroja jotka vievät lapsia seikkailusita toiseen. Tähän kysymykseen liittyy myös rasisinen oletus, että naiset ovat jotenkin pelkureita.
Minun lapsellani ei ole isää, mutta on keskivertoa, eli ei ole pelokas, mutta ei ole mikään riehuja.
Minusta kyse on tempperamentista jolle ei voi mitään.
[/quote]
Äiti vaikutti olevan ongelmansa kanssa yksin. Siksi kysyin isästä. Miten isä suhtautuu vai suhtautuuko? Tavallisesti vanhemmat jakavat vanhemmuuden huolia, mutta ap:n kirjoituksessa ei missään vaiheessa käy ilmi, että isä osallistuisi tai vaikuttaisi lasten elämässä.
Rasistinen oletus? :D Monilla lapsilla maailmassa on isä, tai siis vain Jeesuksella ja Anakinilla ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ujous ei ole epäsosiaalisuutta, eikä kovaäänisyys ole sosiaalisuutta. Myöskään ekstroverttius ei tarkoita hyviä sosiaalisia taitoja, ja myös ujolla tai introvertilla voi olla hyvät sosiaaliset taidot.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 11:56"]Taidat olla niitä äitejä, jotka rähjäävät lapselleen luonnollisesta ujoudesta ja uusien tilanteiden jännityksestä syyllistävään sävyyn niin, että lopulta lukkiutuvat ja muuttuvat entistä sulkeutuneemmiksi ja hiljaisemmiksi pelätessään vastapuolen reaktiota. Oma äitini oli samanlainen ollessani ujo pienenä, ja itselleni kävi juuri samoin. Kannustaminen on eri asia kuin tyrkyttäminen ja syyllistäminen. Kyllä lapset tajuavat, että vanhempi häpeää heitä ja se peilautuu näiden käytöksessä juuri tuolla tavoin.
[/quote]
Mistä näin päättelet? Tässä on kohta 10 vuotta joustettu, lohdutettu, oltu ymmärtäväinen. Mitään loppua tälle ei näy. Eikö saa ollenkaan tuntea epätoivoa? Haluaisin vihdoinkin nähdä että työ kantaa hedelmää, mutta se yksitavuinen sana "moi" on jopa liian vaikea edelleen kymmenvuotiaalle, niin alkaahan tämä turhauttaa! Tai tosiaan se, että lapseni ovat kolmevuotiaan tasolla omien puoliensa pitämisessä. Kaikki muut varmaankin olisivat ylpeitä jurottavista lapsistaan eivätkä ikinä tuntisi väsymystä. Jep.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 13:58"][quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 11:52"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 08:54"]
Kasvatatko lapsia yksin? Onko lapsilla isää?
Tilanne on kyllä jo päässyt aika pitkälle, kun lapset ovat noin vanhoja. Miten sujuu koulussa? Entä harrastuksissa? Minkälainen olet itse (ja muu lähipiiri) sosiaalisissa tilanteissa? Osa toiminnasta on varmasti luonteesta johtuvaa, mutta osa on varmasti kyllä mallioppimistakin.
Suosittelisin lapsillesi jotain harrastusta, jossa on myös esillä oloa ja vastuun ottamista. Joku teatteriharrastus voi olla ihan kiva, mutta myös vähemmän esiintyvä, esim. partio, voisi olla hyväksi. Tärkeää olisi löytää luottamus ohjaajan kanssa, jotta lapsi saisi itsetuntoa kohdalleen. Isoimman malli vaikuttaa pienempiin, joten jotain erillistä toimintaa kannattaisin.
[/quote]
"Onko lapsilla isää?" Kysymys on ärsyttävin. Aivan kun kaikki isät olisivat jotakin super heroja jotka vievät lapsia seikkailusita toiseen. Tähän kysymykseen liittyy myös rasisinen oletus, että naiset ovat jotenkin pelkureita.
Minun lapsellani ei ole isää, mutta on keskivertoa, eli ei ole pelokas, mutta ei ole mikään riehuja.
Minusta kyse on tempperamentista jolle ei voi mitään.
[/quote]
Äiti vaikutti olevan ongelmansa kanssa yksin. Siksi kysyin isästä. Miten isä suhtautuu vai suhtautuuko? Tavallisesti vanhemmat jakavat vanhemmuuden huolia, mutta ap:n kirjoituksessa ei missään vaiheessa käy ilmi, että isä osallistuisi tai vaikuttaisi lasten elämässä.
Rasistinen oletus? :D Monilla lapsilla maailmassa on isä, tai siis vain Jeesuksella ja Anakinilla ei.
[/quote]
Anteeksi, käsitin väärin. Itse olen saanut niin paljon kokea sellaista yleistämistä. Joskus lapset ottavat mallia hiljaisesta isästä. Kun äiti ja poika liikkuu yhdessä niin monesti törmää asenteisiin, että siinä äidin helmoissa kasvaa nössö poika.
Jos poika on villi ja vain äidin kasvattama niin tulee oletus, että tuollainen siitä tulee kun ei ole isää pitämässä kuria.
minua ei ärsytä mikään niin paljon kuin tuollaiset ihmiset opiskelu- tai työkavereina!
yritä siinä sitten tehdä ryhmätyötä, kun toinen odottaa paikallaan niiin kauan, että muut ovat jo ryhmäytyneet ja opettaja käskee hänet johonkin ryhmään. ei saa suutaan auki mistään asiasta. ei osallistu mihinkään ja koittaa aina piiloutua seinille, ettei tarvitsisi tehdä jotain. ei katso silmiin, puhuu hiljaa. ei minläänlaista oma-aloitteisuutta, tekee sen mitä käsketään, mutta vaikka ei osaisikaan, niin ei kysy neuvoa, vaan odottaa, että kysyt onko ongelmia.
agh! tekisi mieli ravistella tuollaisia ihmisiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tässä nyt aika pitkälle työelämään vedetään johtopäätöksiä 10 vuotiaan ja siitä nuorempien ujoudesta!
Minusta on ihan hirveää ajatella, että vanhemmat alkavat mokuttaa lapsiaan heidän luonteenpiirteistään nähtävästi 4 vuotiaasta alkaen sillä perusteella, että sijoittuisivat sitten paremmin työelämässä!
Eikö tämä maailma ole ihan tarpeeksi kova paikka jo, ilman että kotoa asti vauvaiästä saakka aletaan asettaa vaatimuksia ja oletuksia lapsille työelämässä pärjäämiselle? Pitääkö tosiaan jo kotona ollaensimmäisessä ammatinvalinnan testissä, jossa katsotaan, pärjäätkö, oletko tarpeeksi hyvä, onko sinulla kehityspotentiaalia?
Näiden lapsien tuleva työelämä on niin paha paikka, että siihen varustautumiseen kannattaa panostaa. Näille lapsille ei pidä asettaa vaatimuksia, vaan heitä tulee auttaa. Jos kotiväki ei siihen itse pysty, hankitaan apu koulukuraattorilta ja psykologeilta. Pahinta on hokea: "antaa heidän olla sellaisia kuin ovat". Silloin lapselta evätään hänen tarvitsemansa apu. Sairaanloinen ujous rajoittaa elämää yhtä paljon kui se, ettei huononäköiselle lapselle osteta silmälaseja tai jaloistaan halvaantuneelle pyörätuolia.
Ujous ei häviä, mutta omaa käyttäytymistä voi muuttaa niin, ettei ujous invalidisoi ja estä elämästä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon ollut ujo lapsi. En koskaan viitannut ja mulla oli vain yks tai kaksi ystävää. Kyllähän se vähän hankaloitti elämää.
Mutta nyt olen elämässä hyvin pärjännyt akateeminen 30-vuotias nainen. On hyvä työpaikka alalla, jossa olen ihmisten kanssa tekemisissä. On komea ja akateeminen mies, pari lasta jne. Edelleen koen epämukavuutta esim.ryhmissä, joissa pitäisi sanoa jotain. Mies taas on sosiaalisuuden huipentuma.
Älä painosta lapsiasi. Hyviä heistä tulee. Juttele hyvistä käytöstavoista ja vastuuta itse hoitamaan asioita vaikkapa palkkioin.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 14:32"]
Mistä näin päättelet? Tässä on kohta 10 vuotta joustettu, lohdutettu, oltu ymmärtäväinen. Mitään loppua tälle ei näy. Eikö saa ollenkaan tuntea epätoivoa? Haluaisin vihdoinkin nähdä että työ kantaa hedelmää, mutta se yksitavuinen sana "moi" on jopa liian vaikea edelleen kymmenvuotiaalle, niin alkaahan tämä turhauttaa! Tai tosiaan se, että lapseni ovat kolmevuotiaan tasolla omien puoliensa pitämisessä. Kaikki muut varmaankin olisivat ylpeitä jurottavista lapsistaan eivätkä ikinä tuntisi väsymystä. Jep.
Ap
[/quote]
Onko käynyt kertaakaan mielessä, että kenties tapasi lohduttaa, ymmärtää ja joustaa ei välity lapsella lohduttamisena, ymmärtämisenä ja joustamisena?
Saat tietysti tuntea ihan mitä tunnet, mutta entäpä lapsesi - onko heillä oikeus tuntea, mitä he tuntevat? Saavatko he tuntea epätoivoa sen vuoksi, että sanaa "moi" tivataan heiltä uudestaan ja uudestaan, vaikka sen sanominen, mitä ilmeisémmin, tuntuu heistä mahdottomalta?
Ehdottaisin minäkin, että lakkaisit kyttäämästä, miten se kymmenvuotias jonossa pitää puoliaan. Anna jonottaa, ja jos tullaan itku naamassa pois ilman jätskiä, juttele rauhallisesti, että semmoinen tää maailma on, että omia puoliaan on joskus pidettävä.
Käytöstapoja pitää lapsille opettaa, mutta mitähän tapoja omasta mielestäsi opetat heille huutamalla kotona turhautuneena?
Ja kuten joku tuolla jo sanoikin: jollei kanna yhtään hedelmää se menetelmä, jota vuodesta toiseen käytät, kannattaisiko harkita jotain muuta menetelmää? Vaikkapa sellaista ensimmäisenä, että et puuttuisi jokaiseen asiaan, joka lapsen pitäisi tehdä sinun mielestäsi sinun tavallasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 14:43"]
Näiden lapsien tuleva työelämä on niin paha paikka, että siihen varustautumiseen kannattaa panostaa. Näille lapsille ei pidä asettaa vaatimuksia, vaan heitä tulee auttaa. Jos kotiväki ei siihen itse pysty, hankitaan apu koulukuraattorilta ja psykologeilta. Pahinta on hokea: "antaa heidän olla sellaisia kuin ovat". Silloin lapselta evätään hänen tarvitsemansa apu. Sairaanloinen ujous rajoittaa elämää yhtä paljon kui se, ettei huononäköiselle lapselle osteta silmälaseja tai jaloistaan halvaantuneelle pyörätuolia.
Ujous ei häviä, mutta omaa käyttäytymistä voi muuttaa niin, ettei ujous invalidisoi ja estä elämästä!
[/quote]
Näin ainoastaan siinä tapauksessa, että "me muut" kohtelemme ujoja kuin vammaisia, ja kuvittelemme, että suuna päänä hölöttävät sosiaaliset ihmiset ovat jotenkin parempia kuin ujot.
Minua ei ole koskaan ujot ihmiset haitanneet ryhmässä. Jos olen huomannut, että jonkun on vaikea saada suutaan auki, olen pyrkinyt antamaan tälläiselle ihmiselle tarpeeksi tilaa. Ikävän usein se on tarkoittanut sitä, että on ollut pakko jollekin hölöttäjälle sanoa, että pidä sinä nyt se turpasi edes sekunnin kiinni, että täällä saa hiljaisemmatkin puheenvuoron. Toki olen pyrkinyt hakemaan kauniimmat sanat, mutta nuo ne tekisi mieli sanoa.
Erittäin usein ujoilta tulee hyviä ajatuksia, koska he ovat a) kuunnelleet muita, ja näin kyenneet muodostamaan kokonaisemman kuvan, b) miettivät, mitä sanovat, koska todella tahtovat sanoa sen asian, eivätkä vain kuunnella omaa ääntään.
Ujous, vaikeakin sellainen, ei ole vamma. Vamma on yhteiskunnassa, joka vaatii tehokkuuden nimissä ihmisiä pätemään ja pyrkimään. Vamma on niissä ihmisissä, joilla ei ole kärsivällisyyttä rauhoittua kuuntelemaan, mitä ujo tahtoo sanoa, antaa tilaa sitä sanoa tyrkyttämättä itseää.
Et 148 taida olla törmännyt todella ujoihin? Tälläinen henkilö ei missään tapauksessa avaa suutaan ja käytä puheenvuoroaan, vaikka tilaisuus ja tilaa annettaisiin. Hänen hienot ajatuksensa jäävät kuulematta.
Näin paha ujous on kuin vamma.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 10:20"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 10:14"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 09:15"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 09:05"]
Sinuna tekisin kaikkeni, jotta lasten itsetunto ja sitä kautta myös rohkeus kasvaisi. Näen työssäni jatkuvasti erittäin ujoja yläkouluikäisiä, jotka todella kärsivät ujoudestaan ja ovat täysin jumissa sen kanssa. Ongelmia tulee, kun kaverisuhteiden ylläpito, opettajien kanssa kommunikointi ja ryhmätöiden teko eivät suju ollenkaan. Monesti nämä ujot ovat erittäin yksinäisiä ja kärsivät siksi masennuksesta.
Ujous ei häviä, mutta käyttäytymistä voi harjoitella.
[/quote]
En ole ollenkaan samaa mieltä. Ei synnynäistä temperamenttia pidä muuttaa. Päinvastoin, koulun tulisi tarjota myös vaihtoehtoisia työskentelytapoja, eli ei aina niitä esitelmiä ja ryhmätöitä. Itse olin ujo lapsi ja nuori, ja nyt olen introvertti opettaja. Näen myös työssäni ujoja lapsia ja nuoria, ja monesti heillä on suurta herkkyyttä ja poikkeuksellista lahjakkuutta. Ei tasapäistämiselle! Kyllä niitä reippaita ja suulaita tyyppejä on aivan riittävästi.
[/quote]
Kyllähän se koulu suurimmaksi osaksi on vieläkin sitä hiljaista työntekoa. Esitelmät ja ryhmätyöt ovat pieni poikkeus. Esim. kaikki kokeet lapsillani ovat hiljaista yksilötyöskentelyä.
Lapsen tulevaisuutta pitäisi miettiä hieman kouluakin pidemmälle. Miten käy jatko-opinnoissa ja työelämässä? Vai pitäisikö sielläkin kehittää työmuotoja niin, että osan ei tarvitse osallistua? Kaikista ei voi tulla tutkijoita koppeihin, ja niiden tutkijoidenkin pitää pystyä esitelmöimään konferensseissa ja hankkimaan rahoitukset projekteilleen (voi vaatia sosiaalisia toimia!).
[/quote]
Koulussa on (aineesta riippuen) ihan todella paljon ryhmätöitä, ja varsinkin ala-asteella lähes aina pulpetit on järjestetty niihin ryppäisiin, joissa on neljä samassa. Kyllä sitä sosiaalisuutta painotetaan aivan liikaa, samoin kuin työelämässäkin (avokonttori - ARGH). Esktroverttien ehdoilla mennään, ja he eivät edes tiedosta sitä.
[/quote]
Ja entä sitten kun haluat tehdä ryhmätöitä toisten kanssa ja ne sanoo ettei me tuota haluta, ope, me halutaan tehdä kaksistaan. Onko tilanne silti aina sen dumpatun syy?? Jos on, joo, hiljainen ja rauhallinen mutta haluaa toisten mukaan ja aina hylätään. Eikö siinä jo opeteta syrjäytymään? Näin kävi meillä.
Itse pääsin pahimmasta ujoudesta ja aloitekyvyttömyydestä eroon vasta kun olin muuttanut omilleni. Lapsena sain ihan jatkuvasti kuulla ujoudestani, kannustettiin olemaan reippaampi (opettaja jaksoi aina muistuttaa siitä tunnilla, mikä tuntui tosi kiusalliselta) ja lopussa äiti hoiti asiat mihin en itse kyennyt. Koulussa samaa virkaa toimitti paras (ja ainut) kaveri. Kun sitten muutin omilleni ja kaveri jäi taakse, jouduin tilanteeseen missä huomasin olevani täysin yksin, eikä kukaan auttaisi minua arkiaskareissani eikä sosiaalisissa suhteissani. Pikkuhiljaa tilanteen tajunneena pakotin itseni opettelemaan ulospäin suuntautuneemmaksi, ja vaikka olen edelleen tosi huono saamaan uusia kavereita, pärjään muuten jo aika hyvin elämässä. Kaupassa käynti ei enää hirvitä ja tuttuja kehtaa moikata. Töissä uskaltaa vaatia muiltakin jotain ja avata suunsa kokouksessa vaikkei minulta mitään kysyttäisikään. Miehenkin olen jotenkin onnistunut löytämään. Sosiaaliset suhteet edelleen vähän takkuaa, niissä kun roolit ei ole niin ennalta määriteltyjä eikä tekemisiään voi perustella niin järkiperäisesti ja isossa uudessa porukassa en edelleenkään saa suuta auki.
Jokainen on toki yksilö, ja voi olla että se mikä toimi minulla voi vaan viedä omilla lapsillasi tilannetta pahempaan suuntaan. Siltikin, voisiko lapsen vastuuta omista tekemisistään ehkä vähän lisätä, jättää arvostelut (ja kehut yhtä lailla, koin itse nämä aina yhtä lailla arvosteluna) väliin ja koettaa lapset saada itse hoitamaan joitakin yksinkertaisia asioita joissa ujous rajoittaa heitä? Sillä lailla itsenäisesti ettei äiti tule apuun vaikka jäisi sitten kokonaan tekemättä. Ehkä lapset voisivat sitten pikkuhiljaa oppia että kun on oikeen pinnistänyt ja itse selvinnyt, voi se tuntua aika palkitsevalta kun kuitenkin uskalsi.
Nyt aikuisena omaa lapsuutta taaksepäin katsoen toivon kovasti etteivät vanhempani olisi antaneet minun jättää asioita tekemättä ujouteen vedoten. Uskon että jos minulta olisi vaadittu enemmän, se olisi toki lyhyellä aikavälillä aiheuttanut paljon itkua ja ahdistusta, mutta ajan kanssa maksanut itsensä takaisin. En ehkä olisi tuntenut koko lapsuuttani itseäni yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi, enkä vierastanut tuntemattomia ihmisiä niin kovin jos minut olisi vain kärsivällisesti pakotettu sosiaalisia tilanteita sietämään pienestä pitäen.
Aika nössöiltä kuulostaa. Ehkä aika hoitaa. Toki jää varmaan pahimmat sekoilut välistä, eli positiivistakin tuossa on.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 13:06"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 12:51"]
Minä olin lapsena ja nuorena aikuisena ujo, en introvertti. Nautin kyllä yksinolosta mutta myös kavereiden seurasta ja sain ujoudestani huolimatta solmittua muutaman hyvän kaverisuhteen. En uskaltanut puhua opettajille enkä muille aikuisille ja tämä oli esim. ekaluokan opettajalleni ongelma. Onneksi sen jälkeen sain nuoria opettajia, jotka kannustivat esiintymään (mutta eivät kiinnittäneet mitään huomiota siihen, jos en pystynyt) ja tarjosivat jatkuvasti tilaisuuksia siihen. Aika usein jätin välistä mutta saimme myös kaveriporukassa väsätä näytelmiä, tehdä kuunnelmia jne. ja siitä se lähti.
Vanhempani vaativat aina hyviä käytöstapoja mutta eivät nolanneet julkisesti. Jälkeenpäin saatettiin asiaa puida, aika usein ei, koska minulta hyväksyttiin hymy, nyökkäys ja käden ojennus (jos piti kätellä). Minun ei koskaan tarvinnut olla aloitteentekijä, aikuinen oli se aina.
Nykyään ujous ei näy minusta. Olen se kahvihuoneen läpättäjä, jos olen tutussa seurassa. Ujouteni saatan peittää jopa tyhjänpäiväiseen lörpötykseen paitsi jos siis olen tuntemattomien keskellä. Introvertit ovat minulle kauhistus. He valitsevat hiljaisuuden, joka tuntuu arvostelulta ja saa minut tuntemaan riittämättömyyttä. Monesti he osoittavat ilmein ja tuhahteluin, miten minun ei heistä pitäisi toimia. Hermostun enemmän kuin niiden lörpöttelijöiden kanssa, koska hiljaisuudessa joutuu itse esille, lörpöttelijä pitää taas huolen, ettei minun tarvitse tehdä sosiaalisia ratkaisuja. Aika moni introvertti ei myöskään hyväksy sitä, etten pysty saamaan suutani auki kaikissa tilanteissa. Yleensä he kun olettavat, että se olen minä, joka hoitaa esittelyt, keskustelut ja palautteenannot ja he itse keskittyvät hymyilemään ivallisesti, kun änkytän ja sekoitan asioita ja olen kertakaikkisen nolo. Ujouteni takia en kykene sanomaan heille vastaan enkä kykene vaatimaan, että heidän pitäisi hoitaa nämä sosiaaliset velvoitteet, ja he taas kokevat, että oman luonteenpiirteensä takia he voivat aina olla vapaamatkustajia, vaikka kykenisivät kyllä nuo asiat hoitamaan änkyttämättä ja punastumatta. He eivät vain tahdo.
Ujous ei ihmisestä häviä mutta ne ilmenemistavat voivat muuttua. Kykenen helposti tervehtimään tuttuja ja nyökkäämään puolitutuille. Kykenen hoitamaan asioita kaupassa enkä edes jännitä tilanteita niin kuin nuorena aikuisena (pelkäsin kuollakseni käydä kaupassa, jos joutui tilaamaan jotain liha- tai leipätiskiltä). Ihan samalla tavalla ujoa voi kannustaa normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen kuin sitä riehakasta läpättäjää kohteliaaseen hiljaisuuteen ja vuoron antamiseen toisellekin. Se, että on puhelias, ei tarkoita, että pitäisi aukoa päätään koko ajan. Ja se, että on ujo, ei tarkoita, ettei voi ihmisiä tervehtiä.
Koulussa ujous on etu, vaikka moni ottaa tässä yhteydessä esille ryhmätyöt. Näitä on kuitenkin suhteellisen harvoin ja opettaja usein laittaa ujon tekemään töitä kaverin kanssa, jolloin se ujo saattaa olla loistava puurtaja, koko ryhmätyön sielu. Oppitunneilla on osattava olla hiljaa ja kaverille on osattava antaa puheenvuoro. Ujolta tämä sujuu ihan luonnostaan. Ujot voivat olla huomaavaisia ja kohteliaita, ahkeria ja tunnollisia. Lapselle kannattaa jo pienestä pitäen opettaa vaihtoehtoja. Ujo ei halua esiintyä eikä jakaa ryhmätyössä työtehtäviä, mutta hän voi tehtä työtä ahkerasti ja korvata sillä nämä puutteensa. Jos ujo ei uskalla esittää työtä, hän voi seistä vieressä. Sekin on jo iso askel. Seuraavalla kerralla ehkä uskaltaa esittää työn jo opettajalle? Vanhemman tehtävä on kannustaa näihin vaihtoehtoihin. Ei niin, että kun olet ujo, et voi tehdä ryhmätöitä vaan niin, että etsitään ne ujon vahvuudet, mitä siinä ryhmässä voi tehdä. Liikaa sitä ujoutta ei kannata korostaa, koska se on vain yksi ominaisuus lapsessa eikä sen tarvitse olla määrävä joka asiassa.
[/quote]
Onpa sinulla erikoinen käsitys introverteista. Taidat peilata jotain omaa traumaasi heihin? Tutkimustenkin mukaan introvertit ovat niitä ihmisistä empaattisimpia, koska he eivät keskity omaan itseen.
t. introvertti
[/quote]
Introvertit mitä tunnen ovat todella mukavia. Ei se selitä silti tuollaista käytöstä, eihän?
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 09:22"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 09:09"]
Ujo ja introvertti saa olla, mutta se ei saa olla tekosyy käytöstavattomuuteen.
[/quote]
Minusta myös on ihan uskomatonta että Suomessa lasten EI TARVITSE tervehtiä, katsoa silmiin, osata kertoa kuulumisiaan tutuille/sukulaisille. Kaikki sitten hymistelevät että ei tarvitse jos ujostuttaa. No kyllä tarvitsee, ei tässä nyt mitään autisteja olla. Minä olen opettanut lapseni että tervehtiä pitää vaikka kuinka ujostuttaisi, ja vastata kun puhutaan ja katsoa silmiin eikä luimistella ja möllöttää. Jos ujostuttaa niin voi sitten vähän aikaa kuunnella ja tulla mukaan juttuun kun uskaltaa, mutta tervehdykseen on vastattava. Lasten isä onkin Keski-Euroopasta eikä siellä ikinä kasvatettaisi lasta niin ettei se osaisi edes tervehtiä.
...paitsi Suomessa, jossa sosiaalisten tilanteiden pelko on ihan hyväksyttävä asiantila. ;-)
[/quote]