Kaveri kyhnäsi illan miehessäni kiinni - mitä tekisit?
Ihmetyttää seuraava...
Vietettiin pienellä kaveriporukalla iltaa. Mukana ollut hyvä ystäväni parkkeerasi koko illaksi mieheni kylkeen, oli tosi iholla, heitti vähän kyseenalaista vitsiä, homma siis näytti minun silmääni täysin flirtiltä... Sillä erotuksella, että minä istuin pöydän toisella puolella ja katselin tätä touhua koko illan.
Kaveri on hyvin ulospäinsuuntautunut ja teatraalinen sekä huomionhakuinen tyyppi. Käytöksessä ei sinänsä ollut mitään omituista siis - paitsi että kohdistui mieheeni (paikalla ei ollut sinkkumiehiä). Kaikki vitsit ja shownumerot illan aikana olivat sinänsä ok, että yksittäisinä kaikki olisi ollut normaalia. Kyse oli kuitenkin 5h kestäneestä showsta, jossa hän kosketteli, kuiskutteli korvaan, käytti 80 % kaikesta huomiostaan minun mieheeni.
Kaveri oli kovassa kännissä eikä missään nimessä "yritä" miestäni. Eikä varmasti yritä myöskään loukata minua. Mutta kyllä tuo käytös minua loukkasi silti. Olin kuitenkin niin hämmentynyt, etten tiennyt mitä sanoa tai tehdä. Olisi tuntunut hassulta nostaa meteli asiasta, kun en kuitenkaan ollut mustasukkainen siten, että olisin kuvitellut heidän välilleen jotakin - kuitenkin se oli epäkohteliasta ja outoa käytöstä.
Loukkaannuin asiasta miehellenikin, sillä kyllä hän olisi tuon voinut omalla käytöksellään myös lopettaa - vaikka ei aloitteellinen osapuoli ollutkaan. Kaverini tässä kuitenkin oli syy ja se oudosti käyttäytyvä osapuoli. Ihmetyttää, koska en IKINÄ käyttäytyisi itse vastaavalla tavalla. Tälle kaverille tämä kuitenkin on ilmeisesti normaalia, sillä olen ollut todistamassa vastaavaa (10x kyseenalaisempaa) tapahtumaa, jonka kohdisti omaan varattuun ystäväänsä niin, että tämän tyttöystävä oli paikalla. Tuo päättyi tyttöystävän parkumiseen - minä taas pidin pokerin ja aloin parkumaan vasta illan päätyttyä. Ja nyt tavallaan ärsyttää sekin, että olin niin munaton etten saanut sanaa suustani silloin.
Miten sinä olisit toiminut vastaavassa tilanteessa, jossa ystäväsi tekee noin? Onko tuollainen käytös sinusta ok? Sälyttäisitkö syytä myös miehellesi, eli pitäisikö sinusta miehen ottaa tilanteessa vastuu ja olla torjuva, vai onko ok lähteä mukaan lennokkaaseen vitsinheittoon - joka sinänsä hauskaa ja ok - mutta tuolla edellä kuvaamallani twistillä? Olenko minä ylireagoiva akka? Vai onneton reppana, joka katsoo hiljaa kun tulee itse nolatuksi?
Kommentit (72)
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 21:57"]
Tuo on mitä ilmeisimmin kaverisi tyyli toimia kännissä vähänkin viehättävien miesten ollessa hänen läheisyydessään. Estot häviävät ja seksuaalisuus nostaa päätään, kun ylemmät toiminnan ja ajattelun tasot lamaantuvat. Pohjimmiltaan hänellä on varmaan tarve saada hyväksyntää ja kelpaamisen kokemusta eikä ollenkaan tyttöystävien eikä varsinkaan omien ystävien nolaamista. Onko tuo kaverisi itse parisuhteessa?
[/quote]
EI ole parisuhteessa. Varmaan ihan oikea analyysi kaiken kaikkiaan.
Ap
Entäpä jos tilanne olisi ollut toisinpäin. Joku kännikalle olisi liimautunut sinuun ja kuiskutellut korvaasi. Vähän kosketellut ja ominut sinut itselleen. Olisiko se ollut miehestäsi OK.
Tuollainen tuttu oli myös joskus illanvietoissa, missä itsekin olin(sinkkuna). Niissä varattu muija (hyvin laiha ja ei kovin kaunis) hyppi muiden miesten syliin koko ajan, kihnutti ja hinkutti. Kaikki meinasivat kuolla myötähäpeästä.
Tuttu juttu. Meidän mökki naapurin nainen on samaa rotua. Känniääliö, munahaukka. Ensin se yrittää vietellä mun miehen ja sit 18v pojan. Näkisittepä ne soidin menot. Ja, kyllä mua ärsyttää, mutta on se niin hauskaakin. Toivottavasti pojalleni ei jää mitään traumoja.
Mä en yhtään ihmettele, jos täällä aloitetaan ketjuja, joissa itketään kaverien vähyyttä. Lähes koko ketju täynnä akkoja, jotka vetää herneet nekkuun olemattomasta. Aloittajalin valehtelee, kun kiistää olleensa mustis. Kyllä sinä olit ja siksi sinä tarkkailit noita kahta. Oikein jos olisi mennyt, niin sinä olisit etsinyt myöskin juttukavereita ja nauttinut juhlista. Kotona on aikaa jutella puolison kanssa.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 22:04"]
Entäpä jos tilanne olisi ollut toisinpäin. Joku kännikalle olisi liimautunut sinuun ja kuiskutellut korvaasi. Vähän kosketellut ja ominut sinut itselleen. Olisiko se ollut miehestäsi OK.
[/quote]
No tämän kysymyksen minäkin esitin. Ja vastaukseni on, että tuota tilannetta ei olisi koskaan tullut miehelleni. Sillä minä olisin 100 % todnäk torjunut diskreetisti tuollaisen lähestymisen ja nolostunut mieheni puolesta välittömästi moisesta tilanteesta.
Ap
Joskus ollut samanlaista tilannetta. se vain hiveli itsetuntoa. Tilanne muuttui kuitenkin kun vaimo alkoi jatkuvasti ränäämään asiasta, vaikka se oli jo puhuttu. Kun se asia ei parantunut, piti sitten käydä naipasemassa , ettei jatkuvasti tyhjästä syytetä.
Voi pikkuista! Vai oikein naipasemassa :)
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 21:33"]
Mulla oli kans yks tuttava edellisellä paikkakunnalla mikä oli aina mieheni iholla kiinni humalassa. Hänellä oli oma mies, ja oli usein mukanakin. Katseltiin välillä sivusta että mitä hemmettiä.. Tuttavan mies joutui välillä rauhoittelemaan tätä naista. Oma mieheni välillä sanoi et "et viittis lopettaa" tai vaihto istumapaikkaa tms. mutta se vaan jatkoi. En tiedä oliko ihastunut mieheeni vai mikä siinä oli..
Miehelläni on pitkät hiukset, halusi melkein aina letittää niitä yms. Pakotti oman miehensäkin kasvattamaan pitkät hiukset "kun ne on niin kivat".. Oli aika huomiohakuinen tyyppi.
Mulla ei ole mitään sitä vastaan, jos kaverinaiset tms halaa miestäni kaveri mielessä. Siitä vaan! Baarissa saa istua vieressä.. Mutta ei tarvitse syliin istua yms.. wtf?
[/quote]
Mun miehen pitkissä hiuksissa ollaan kans välillä kiinni.. Ongelmanratkaisu laita letille! ;D
Tosin ongelmana ei ole vain naiset, vaan myös miehet. En muista olisiko yhtenäkään vuonna selvitty festareilta ilman että joku ottaa kuvan missä mieheni tukka on "peruukkina" tai "viiksinä" :D
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 22:06"]
Tuttu juttu. Meidän mökki naapurin nainen on samaa rotua. Känniääliö, munahaukka. Ensin se yrittää vietellä mun miehen ja sit 18v pojan. Näkisittepä ne soidin menot. Ja, kyllä mua ärsyttää, mutta on se niin hauskaakin. Toivottavasti pojalleni ei jää mitään traumoja.
[/quote]
No, ei jää pojalle mitään traumoja, kerrot vain hänellekin ne humoristiset puolet asiassa jotka näet. Takuulla pärjäät, kun otat asian huumorilla. Siinähän sitä on kaunitta ja röyhketä ihan livenä. Naura itse, ja anna miehesi ja poikasikin nauraa. Joskus se munahaukka huomaa sen ja menee häpeillen omalle pesälleen.
Ihme ahdasmielistä porukkaa. Jos olisi vieras ihminen niin olisi eri asia, mutta jos on oikeasti ystäväsi, niin turhaan ärsyynnyt. Kyllä meidän ystäväporukassa kaikki saattavat vähän toistensa kanssa. Siinähän nuo olivat kaikkien seurassa eivätkä missään piilossa tekemässä mitään.
Olin itse nuorempana (n. 20v. ja ehkä vuoden tai pari päälle) tuollainen kiehnääjä. Kerran sitten kaveriporukassamme oli mukana erään kaverin sisko, joka oli muille ennestään tuntematon. Illan jälkeen kaverini kertoi siskonsa kysyneen: "Onko sille yhdelle tytölle tapahtunut jotain pahaa vai onko se muuten vain niin horo?". Kaverini vastasi siskolleen, että isäni oli kuollut muutamia vuosia sitten ja sisko oli siihen sitten vain todennut, että "aha, ok".
Joku olisi kai tuollaisesta horoksi nimittelystä ja keittiöpsykologiasta voinut loukkaantuakin, mutta minulla se aiheutti sen, että heräsin tajuamaan, että toimintani ei tosiaan ole normaalia. Ei kavereillani ollut mitään tarvetta kiehnätä ja hakea koko ajan miesten huomiota sillä tavoin. Aiemmin en jotenkin edes ollut tajunnut, että käyttäydyin oudosti. Aloin myös miettiä, että ehkä siinä tosiaan oli taustalla isäni kuolema (tai sitten joku muu) eikä minun pitäisi antaa jonkin mahdollisen trauman määritellä käyttäytymistäni niin. Se loppui hyvin pitkälti siihen sitten.
En tiedä olisiko tuo loppunut, jos joku kavereistani olisi sanonut jotain. Olisin ehkä loukkaantunut enkä olisi havahtunut tajuamaan, että käyttäytymiseni on kummallista. Tuossa tapauksessa sanoma tuli ikään kuin ulkopuoliselta, joka oli meidän seurassamme vain yhden illan, vaikka kaverini olikin se, joka välitti minulle ne sanomiset. Muistelen, että en aidosti tajunnut aikaisemmin mitään outoa käyttäytymisessäni, mutta nykyään en pysty tajuamaan, että mikä ihmeen järki tai tarve siinä silloin oli. Jollain tuollainen voi varmasti mennä iänkin myötä ohi.
Mä nostin metelin ja vedin litsarin ämmälle. Minun mies on MINUN. En todellakaan vois olla vaan hiljaa ja seurata sivusta.
Olisin mennyt istumaan miehen syliin ja vaihtanut vähän sylkeä, reviiriä voi hieman merkata.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 19:12"]
Ihmetyttää seuraava...
Vietettiin pienellä kaveriporukalla iltaa. Mukana ollut hyvä ystäväni parkkeerasi koko illaksi mieheni kylkeen, oli tosi iholla, heitti vähän kyseenalaista vitsiä, homma siis näytti minun silmääni täysin flirtiltä... Sillä erotuksella, että minä istuin pöydän toisella puolella ja katselin tätä touhua koko illan.
Kaveri on hyvin ulospäinsuuntautunut ja teatraalinen sekä huomionhakuinen tyyppi. Käytöksessä ei sinänsä ollut mitään omituista siis - paitsi että kohdistui mieheeni (paikalla ei ollut sinkkumiehiä). Kaikki vitsit ja shownumerot illan aikana olivat sinänsä ok, että yksittäisinä kaikki olisi ollut normaalia. Kyse oli kuitenkin 5h kestäneestä showsta, jossa hän kosketteli, kuiskutteli korvaan, käytti 80 % kaikesta huomiostaan minun mieheeni.
Kaveri oli kovassa kännissä eikä missään nimessä "yritä" miestäni. Eikä varmasti yritä myöskään loukata minua. Mutta kyllä tuo käytös minua loukkasi silti. Olin kuitenkin niin hämmentynyt, etten tiennyt mitä sanoa tai tehdä. Olisi tuntunut hassulta nostaa meteli asiasta, kun en kuitenkaan ollut mustasukkainen siten, että olisin kuvitellut heidän välilleen jotakin - kuitenkin se oli epäkohteliasta ja outoa käytöstä.
Loukkaannuin asiasta miehellenikin, sillä kyllä hän olisi tuon voinut omalla käytöksellään myös lopettaa - vaikka ei aloitteellinen osapuoli ollutkaan. Kaverini tässä kuitenkin oli syy ja se oudosti käyttäytyvä osapuoli. Ihmetyttää, koska en IKINÄ käyttäytyisi itse vastaavalla tavalla. Tälle kaverille tämä kuitenkin on ilmeisesti normaalia, sillä olen ollut todistamassa vastaavaa (10x kyseenalaisempaa) tapahtumaa, jonka kohdisti omaan varattuun ystäväänsä niin, että tämän tyttöystävä oli paikalla. Tuo päättyi tyttöystävän parkumiseen - minä taas pidin pokerin ja aloin parkumaan vasta illan päätyttyä. Ja nyt tavallaan ärsyttää sekin, että olin niin munaton etten saanut sanaa suustani silloin.
Miten sinä olisit toiminut vastaavassa tilanteessa, jossa ystäväsi tekee noin? Onko tuollainen käytös sinusta ok? Sälyttäisitkö syytä myös miehellesi, eli pitäisikö sinusta miehen ottaa tilanteessa vastuu ja olla torjuva, vai onko ok lähteä mukaan lennokkaaseen vitsinheittoon - joka sinänsä hauskaa ja ok - mutta tuolla edellä kuvaamallani twistillä? Olenko minä ylireagoiva akka? Vai onneton reppana, joka katsoo hiljaa kun tulee itse nolatuksi?
[/quote]
Mä oisin vaan änkenyt itseni väkisin istumaan ukkoni ja tän naisen väliin :) oisin saattanut vielä todeta, että tuli ikävä Kultaa :)
Mikä oli kaverisi suhtautuminen tilanteeseen, jossa se tyttöystävä alkoi parkua?
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 23:02"]
Mikä oli kaverisi suhtautuminen tilanteeseen, jossa se tyttöystävä alkoi parkua?
[/quote]
Lohdutti tyttöä pitkään, sanoi ettei ole mitään syytä loukkaantua, ja jatkoi peliä miehen kanssa samaan malliin tämän jälkeen. Siinä casessa tämä "hauska läppä" oli siis viety jo ihan eri sfääreihin, ja oli oikeesti molempien osapuolten toimesta tuon (myös selvästi nuoremman ja naivimman) tyttöystvän nöyryyttämistä. Ainakin jos multa kysytään.
Vieläkin vaivaa tää asia 3 viikon jälkeen :( Kuinka pitkään on normaalia kiukutella tällaisesta? Kaverille, en oo maininnu. Miehen kanssa käynyt läpi niin perinpohjaisesti kun vaan voi. Ja vituttaa aina vaan! -ap
Pyydä se kaverisi sänkyyn kanssanne. Miehesi tykkäisi kun olisi kaksi pimppaa käytössä mmmmmm.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 21:48"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 21:42"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 21:34"]
Oletko ihan itsellesi selvittänyt mikä tuossa tilanteessa sinua eniten sattui AP? Voisiko olla se, että sinut suljettiin ulkopuolelle, osunut johonkin arkaan kohtaan, jos sinua on joskus kiusattu tuolla tavoin? Usein ne pahat mielet liittyvätkin joihinkin vanhoihin asioihin ja kiusaamisiin, joita ilman osaisit nauraa koko tilanteelle.
[/quote]
Olen miettinyt ja sen tuolla sanonutkin. Minut mielestäni nolattiin ja mitätöitiin tilanteessa. Eli nimen omaan minä tyttöystävänä jäin paitsi sellaisesta huomiosta, joka parisuhteessa ollessa kuuluu nimenomaan tyttöystävälle. Ja tilannetta pahentaa se, että a) jouduin katsomaan sitä vierestä b) muut ystäväni todistivat tätä nolaamista.
[/quote]
Itsensä se vain nolasi. Vaikka koit, että menetit jotenkin kasvosi tilanteessa, se on ihan turha tunne. Olet ehkä vähän liian kiinni miehessäsi, anteeksi kun sanon tämän, mutta kun kerran tuossa ei ollut mitään muuta kuin läpänheittoa ja naiselta joitain ylilyöntejä niin miten ihmeessä sinä jouduit noloon asemaan?
[/quote]
olen samaa mieltä. tulee vaikutelma että ap on melko riippuvainen miehestään.