Kaveri kyhnäsi illan miehessäni kiinni - mitä tekisit?
Ihmetyttää seuraava...
Vietettiin pienellä kaveriporukalla iltaa. Mukana ollut hyvä ystäväni parkkeerasi koko illaksi mieheni kylkeen, oli tosi iholla, heitti vähän kyseenalaista vitsiä, homma siis näytti minun silmääni täysin flirtiltä... Sillä erotuksella, että minä istuin pöydän toisella puolella ja katselin tätä touhua koko illan.
Kaveri on hyvin ulospäinsuuntautunut ja teatraalinen sekä huomionhakuinen tyyppi. Käytöksessä ei sinänsä ollut mitään omituista siis - paitsi että kohdistui mieheeni (paikalla ei ollut sinkkumiehiä). Kaikki vitsit ja shownumerot illan aikana olivat sinänsä ok, että yksittäisinä kaikki olisi ollut normaalia. Kyse oli kuitenkin 5h kestäneestä showsta, jossa hän kosketteli, kuiskutteli korvaan, käytti 80 % kaikesta huomiostaan minun mieheeni.
Kaveri oli kovassa kännissä eikä missään nimessä "yritä" miestäni. Eikä varmasti yritä myöskään loukata minua. Mutta kyllä tuo käytös minua loukkasi silti. Olin kuitenkin niin hämmentynyt, etten tiennyt mitä sanoa tai tehdä. Olisi tuntunut hassulta nostaa meteli asiasta, kun en kuitenkaan ollut mustasukkainen siten, että olisin kuvitellut heidän välilleen jotakin - kuitenkin se oli epäkohteliasta ja outoa käytöstä.
Loukkaannuin asiasta miehellenikin, sillä kyllä hän olisi tuon voinut omalla käytöksellään myös lopettaa - vaikka ei aloitteellinen osapuoli ollutkaan. Kaverini tässä kuitenkin oli syy ja se oudosti käyttäytyvä osapuoli. Ihmetyttää, koska en IKINÄ käyttäytyisi itse vastaavalla tavalla. Tälle kaverille tämä kuitenkin on ilmeisesti normaalia, sillä olen ollut todistamassa vastaavaa (10x kyseenalaisempaa) tapahtumaa, jonka kohdisti omaan varattuun ystäväänsä niin, että tämän tyttöystävä oli paikalla. Tuo päättyi tyttöystävän parkumiseen - minä taas pidin pokerin ja aloin parkumaan vasta illan päätyttyä. Ja nyt tavallaan ärsyttää sekin, että olin niin munaton etten saanut sanaa suustani silloin.
Miten sinä olisit toiminut vastaavassa tilanteessa, jossa ystäväsi tekee noin? Onko tuollainen käytös sinusta ok? Sälyttäisitkö syytä myös miehellesi, eli pitäisikö sinusta miehen ottaa tilanteessa vastuu ja olla torjuva, vai onko ok lähteä mukaan lennokkaaseen vitsinheittoon - joka sinänsä hauskaa ja ok - mutta tuolla edellä kuvaamallani twistillä? Olenko minä ylireagoiva akka? Vai onneton reppana, joka katsoo hiljaa kun tulee itse nolatuksi?
Kommentit (72)
"En tekisi mitään. Voisin kyllä kysyä mieheltäni että huomasiko hän saman, ja etteikö se häirinnyt häntä. Jos ei, niin siinähän kiehnää ja yrittää. Aina sitä yrittää saa, tekee vaan itsensä naurunalaiseksi."
Tuossa hyvä vastaus, voi se antaa miehelle jonkinlaista hyvänolon tunnetta että on sosiaalisesti suosittu. Mikset antaisi sitä miehellesi? Ainakaan mistään pettämisen suuntaisesta ei ole kysymys, joten voit pitää itseäsi pelkästään älykkäänä ihmisenä. Tuosta kun lähtee jotain tekemään (keskinäinen puhuminen miehenkanssa poisluettuna) voi ainoastaan munata itsensä.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 21:17"]
LOL en ainakaan olisi istua kököttänyt monta tuntia, vaan alle 30 min., jonka jälkeen olisimme poistuneet ja kaveri olisi ollut entinen kaveri.
[/quote]
Omasta kotoa on hiukka vaikea poistua. Tuskin olisit sentään päättänyt juhlia ja lähettänyt vieraita kotiin?
Ap
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 20:38"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 19:40"]
Kerroit ettei kaveri yritä miestäsi? Oletko ihan varma? Voihan olla humalassa yrittää iskea lähes ketä tahansa. Välittämättä onko ruma, vapaa vai peräti kaverin mies. Selvinpäin voi hyvinkin hävetä käytöstään mutta kerroit että oli erittäin humalassa...
Huomasiko kukaan muu kaverin mieheesi osoittamaa huomiota? Ei ehkä sanonut mitään mutta kyllähän vaivautuneet katseet kertoo paljon. Et oikeastaan kertonut miten miehesi reagoi asiaan. Yrittikö olla normaalisti vai lähtikö täysin kaverisi juttuihin mukaan? Mielestäni oli hyvä ettet ärähtänyt paikan päällä. Annoit ymmärtää ettei sinua huolestuttanut yhtään ja itsensähän kaveri siinä nolasi. Mutta siinä olet oikeassa että tuollainen käytös ei ole ok. Jos vietetään illanistujaisia porukassa, silloin myös vietetään aikaa koko porukan kanssa eikä kiherretä nurkassa kuin teini-ikäiset.
[/quote]
No en usko, että kaverini yritti yhtään mitään muuta, kuin saada huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Mieheni on luonteeltaan samantyylinen, eli showmies, joten siinä mielessä ymmärrettävä valinta kaveriltani kohteeksi.
Mies lähti kyllä läpän heittoon ja sanailuun mukaan - kosketteluun ja kuiskutteluun ei sentään. Miehelle minun reaktioni tuli yllätyksenä ja oli siitä tosi pahoillaan mutta myös ihmeissään. Hän oli kokenut kaiken vitsinä. Muutama muu kaveri kyllä kommentoi jälkikäteen tämän naiskaverini huomattavaa humalatilaa ja viittasi miehenikin olleen ihmeissään/pinteessä tämän huomion alla.
Ap
[/quote]
Hyvä, olet oikeassa, miehesi on syypää kaikkeen. Ei muutakun eropaperit kehiin, tilanne pahenee kuitenkin. Ainakin minä miehenä haluaisin eron tuollaisesta akasta. Nuin se alkaa, luulotauti pahenee ja sen kans ei elä kohta pirukaan.
Mulla oli kans yks tuttava edellisellä paikkakunnalla mikä oli aina mieheni iholla kiinni humalassa. Hänellä oli oma mies, ja oli usein mukanakin. Katseltiin välillä sivusta että mitä hemmettiä.. Tuttavan mies joutui välillä rauhoittelemaan tätä naista. Oma mieheni välillä sanoi et "et viittis lopettaa" tai vaihto istumapaikkaa tms. mutta se vaan jatkoi. En tiedä oliko ihastunut mieheeni vai mikä siinä oli..
Miehelläni on pitkät hiukset, halusi melkein aina letittää niitä yms. Pakotti oman miehensäkin kasvattamaan pitkät hiukset "kun ne on niin kivat".. Oli aika huomiohakuinen tyyppi.
Mulla ei ole mitään sitä vastaan, jos kaverinaiset tms halaa miestäni kaveri mielessä. Siitä vaan! Baarissa saa istua vieressä.. Mutta ei tarvitse syliin istua yms.. wtf?
Oletko ihan itsellesi selvittänyt mikä tuossa tilanteessa sinua eniten sattui AP? Voisiko olla se, että sinut suljettiin ulkopuolelle, osunut johonkin arkaan kohtaan, jos sinua on joskus kiusattu tuolla tavoin? Usein ne pahat mielet liittyvätkin joihinkin vanhoihin asioihin ja kiusaamisiin, joita ilman osaisit nauraa koko tilanteelle.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 20:49"]
Miksi te aina vaan uudestaan pyydätte tuon naisen illanviettoihinne, jos meno on aina samaa? Tällä kertaa miehesi oli kohde, mutta mitäänhän ei käynyt kuin kolhittu itsetuntosi sai kilarit, jälkikäteen.
[/quote]
Meno ei ole aina samaa. Olen todistanut vastaavaa kerran aiemmin, ja silloin olin hänen juhlissaan hänen vieraanaan (ilman miestäni). Pidin käytöstä silloin hyvin outona, ja sanoin sen hänellekin (sekä tapahtumahetkellä että seuraavana päivänä), mutta en missään nimessä ajatellut että vastaavaa kohdistaisi vielä myöhemmin minun kumppaniini.
ap
Jos miehesi mielestä tilanteessa ei ollut mitään pahaa ja hän meni myös vitsailuun mukaan, mikä ongelma on? Jos kaverisi on tunnettu siitä, että hän on humalassa huomionhakuinen ja flirttaileva, tiesit vähän mitä odottaa. Jos tilanne oli niin paha, olisit mennyt välillä miehesi viereen istumaan tai pyytänyt häntä sinun viereesi. Jos tosiaan jaksoit 5(!) tuntia katsella tilannetta vierestä, niin tottakai miehesi ja ystäväsi olettivat, että olisit huumorissa mukana, etkä ottaisi heitä vakavissaan. Turha jälkikäteen moittia humalaisen kaverin käytöstä, jätä seuraavalla kerralla kutsumatta ja kerro, että iltaa vietetään vain pariskuntien kesken. Tunnut putävän kaveriasi syyllisenä tähän kaikkeen, muista kuitenkin sananlasku "tangoon tarvitaan aina kaksi".
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 21:34"]
Oletko ihan itsellesi selvittänyt mikä tuossa tilanteessa sinua eniten sattui AP? Voisiko olla se, että sinut suljettiin ulkopuolelle, osunut johonkin arkaan kohtaan, jos sinua on joskus kiusattu tuolla tavoin? Usein ne pahat mielet liittyvätkin joihinkin vanhoihin asioihin ja kiusaamisiin, joita ilman osaisit nauraa koko tilanteelle.
[/quote]
Olen miettinyt ja sen tuolla sanonutkin. Minut mielestäni nolattiin ja mitätöitiin tilanteessa. Eli nimen omaan minä tyttöystävänä jäin paitsi sellaisesta huomiosta, joka parisuhteessa ollessa kuuluu nimenomaan tyttöystävälle. Ja tilannetta pahentaa se, että a) jouduin katsomaan sitä vierestä b) muut ystäväni todistivat tätä nolaamista.
Mikä on sitten pahinta mitä tuosta seurasi tai olisi voinut seurata?
"no riippuu kuinka hyvä ystävä nainen olisi. jos oikeasti oltaisi tosi hyviä ystäviä niin jossain sopivassa tilanteessa kahdenkesken saattaisin vähän naureskellen kysyä, että mikäs tuo homma oikein on, en kuitenkaan mitenkään vihaisesti/haastavasti. jos kyseessä olisi huonompi kaveri niin antaisin asian vain olla, luotan mieheeni ja ihan sama jos joku sitä iskee, siinähän yrittää!"
Tuossa terve suhtautuminen.
Omaan laariinhan se tulee, jos se nainen vaikka sais jotain seksuaalista virettä aikaan niin mies käyttää sen sitten oman vaimon kanssa. Paitsi jos vaimo ehtii pilata tilanteen äksyilemällä.
Mulla oli tuollainen ystävä, sinkkuna kiehnäsi kaikkien miesten kainalossa, mukamas ei edes mitään taka-ajatuksia. Noloahan se oli. Kun seurusteli itse, unohti ystävänsä täysin, oli vain miehen pauloissa. Viimeisinpänä vetona yritti suudella miestäni, jonka jälkeen sai olla entinen ystävä. Ei olla nähty kymmeneen vuoteen.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 21:42"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 21:34"]
Oletko ihan itsellesi selvittänyt mikä tuossa tilanteessa sinua eniten sattui AP? Voisiko olla se, että sinut suljettiin ulkopuolelle, osunut johonkin arkaan kohtaan, jos sinua on joskus kiusattu tuolla tavoin? Usein ne pahat mielet liittyvätkin joihinkin vanhoihin asioihin ja kiusaamisiin, joita ilman osaisit nauraa koko tilanteelle.
[/quote]
Olen miettinyt ja sen tuolla sanonutkin. Minut mielestäni nolattiin ja mitätöitiin tilanteessa. Eli nimen omaan minä tyttöystävänä jäin paitsi sellaisesta huomiosta, joka parisuhteessa ollessa kuuluu nimenomaan tyttöystävälle. Ja tilannetta pahentaa se, että a) jouduin katsomaan sitä vierestä b) muut ystäväni todistivat tätä nolaamista.
[/quote]
Itsensä se vain nolasi. Vaikka koit, että menetit jotenkin kasvosi tilanteessa, se on ihan turha tunne. Olet ehkä vähän liian kiinni miehessäsi, anteeksi kun sanon tämän, mutta kun kerran tuossa ei ollut mitään muuta kuin läpänheittoa ja naiselta joitain ylilyöntejä niin miten ihmeessä sinä jouduit noloon asemaan?
"no riippuu kuinka hyvä ystävä nainen olisi. jos oikeasti oltaisi tosi hyviä ystäviä niin jossain sopivassa tilanteessa kahdenkesken saattaisin vähän naureskellen kysyä, että mikäs tuo homma oikein on, en kuitenkaan mitenkään vihaisesti/haastavasti. jos kyseessä olisi huonompi kaveri niin antaisin asian vain olla, luotan mieheeni ja ihan sama jos joku sitä iskee, siinähän yrittää!"
Tuossa terve suhtautuminen.
Omaan laariinhan se tulee, jos se nainen vaikka sais jotain seksuaalista virettä aikaan niin mies käyttää sen sitten oman vaimon kanssa. Paitsi jos vaimo ehtii pilata tilanteen äksyilemällä.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 21:48"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 21:42"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 21:34"]
Oletko ihan itsellesi selvittänyt mikä tuossa tilanteessa sinua eniten sattui AP? Voisiko olla se, että sinut suljettiin ulkopuolelle, osunut johonkin arkaan kohtaan, jos sinua on joskus kiusattu tuolla tavoin? Usein ne pahat mielet liittyvätkin joihinkin vanhoihin asioihin ja kiusaamisiin, joita ilman osaisit nauraa koko tilanteelle.
[/quote]
Olen miettinyt ja sen tuolla sanonutkin. Minut mielestäni nolattiin ja mitätöitiin tilanteessa. Eli nimen omaan minä tyttöystävänä jäin paitsi sellaisesta huomiosta, joka parisuhteessa ollessa kuuluu nimenomaan tyttöystävälle. Ja tilannetta pahentaa se, että a) jouduin katsomaan sitä vierestä b) muut ystäväni todistivat tätä nolaamista.
[/quote]
Itsensä se vain nolasi. Vaikka koit, että menetit jotenkin kasvosi tilanteessa, se on ihan turha tunne. Olet ehkä vähän liian kiinni miehessäsi, anteeksi kun sanon tämän, mutta kun kerran tuossa ei ollut mitään muuta kuin läpänheittoa ja naiselta joitain ylilyöntejä niin miten ihmeessä sinä jouduit noloon asemaan?
[/quote]
No siksipä tämän keskustelun avasinkin, kun pohdin että onko tässä loukkaantumisessa järkeä ja onko oikeasti tapahtunut jotakin väärää, vai onko tämä tunne vaan kolhiintuneen egoni huutoa :)
Ap
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 21:53"]

Ehkä se on vähän kaikkea sekaisin. Petyit miehesi käytökseen ja odotit varmaan illasta erilaista, kun olitte emännän ja isännän roolissa vielä. Jospa sulla vähän hormonitkin loukkaantuivat :D
Tuo on mitä ilmeisimmin kaverisi tyyli toimia kännissä vähänkin viehättävien miesten ollessa hänen läheisyydessään. Estot häviävät ja seksuaalisuus nostaa päätään, kun ylemmät toiminnan ja ajattelun tasot lamaantuvat. Pohjimmiltaan hänellä on varmaan tarve saada hyväksyntää ja kelpaamisen kokemusta eikä ollenkaan tyttöystävien eikä varsinkaan omien ystävien nolaamista. Onko tuo kaverisi itse parisuhteessa?
Pistäisin kaikessa hiljaisuudessa välit poikki moisen huomio-ongelmaisen kanssa. Ei tuollaista ihmistä jaksaisi katsella kaveripiirissä.
Miehesihän tässä on yhtälailla syyllinen kun ei laittanut naista kuriin, mutta varmasti moni mies olisi toiminut samoin. On niin kovin harmillista olla ikävä ihailijalle, mutta munattomia ovat sellaiset miehet.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 21:15"]
Kyllä minä ja mieheni molemmat oltaisiin ihmetelty moista käytöstä, meistä kumpikaan ei koskaan juo itseään humalaan, ja kumpikaan ei oikein tykätä humalaisten horinoista. Minä olisin kyllä varmasti vittuuntunut jonkin verran siitä että mies antaa kosketella itseään tuntitolkulla, mutta kyllä siinä nainen on nolannut itsensä. En minäkään olisi sanonut mitään, ja ottaisin "ystävään" etäisyyttä. En olisi tuollaisen takia kyllä itkenyt, koska tiedän että mies olisi ollut vaivautunut itsekin koko ajan, eikä syytä mihinkään mustasukkaisuuteen olisi.
[/quote]
ot, teidän tuttavissa, etenkään ystävissä ei edes ole samanmoista, joten suu kiinni, et voi tietää :)