Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Jaksatko myötäillä aina jos äitikaverisi avautuu sinulle lapsiperhearjen ongelmistaan ja jaksamisestaan?

Vierailija
20.07.2014 |

Vai tuleeko mieleesi, että itsepähän nämä lapset halusit?

Mun on pakko myöntää, että en jaksa aina kuunnella sitä, miten väsyttävää on ja miten meidän uhmaikäinen teki taas sitä ja tätä. Mutta silti yritän myötäillä parhaani mukaan.

Itsekin olen sellainen, että enn kerro kokoajan väsymyksestäni tai jostain jaksamisestani. Yleensä kerron, mitä hauskaa lapsi taas on keksinyt.

Eli yritän niihin myönteisempiin asioihin kiinnittää enemmän huomiota.

Kommentit (15)

Vierailija
1/15 |
21.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaksan kuunnella, mutta silti joskus ärsyttää ja sitten tuo oma ärsyyntyminen ärsyttää. 

Kieltämättä kun kaveri, jolla oli jo 2 haastavaa pientä lasta halusi ehdottomasti kolmannen pienellä ikäerolla, niin mietin (ja sanoin ääneenkin) että onko tuossa nyt mitään järkeä. Kas kummaa: 3 alle 5-vuotiasta on aika rankka yhdistelmä.

Sama kaveri kehtasi valittaa, että on se meillä niin helppoa, kun saa olla päivät töissä ja lapset hoidossa. Onhan heillä paljon rankempaa kun ovat miehen kanssa molemmat kotona vauvan kanssa ja isommat lapset päivähoidossa ja usein iltaisin ja viikonloppuisin isovanhemmillaan. Eikä nyt puhuttu rahallisesta rankkuudesta, vaan siitä että on niiin kamalan helppoa olla töissä verrattuna kotona oloon. Sama kaveri luonnollisesti ei jaksanut työssäkäyntiä muutamaa viikkoa kauempaa, kun on niin rankkaa käydä töissä kun on 3 lasta vaikka mies siis oli kotona.

Vierailija
2/15 |
21.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

13, olet niin kateellinen että mua oikein hävettää sun puolesta. Tosi nolo tuo sun viestisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/15 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaksan aina kuunnella. En ota tätä elämää niin vakavasti eikä mulla ole sellaisia standardeja, että no niin, nyt on viisi minuuttia käyty läpi näitä äitiyden kehityskohteita, eiköhän etsitä sisäinen sankarimme, oteta ongelmat haasteina ja keskitytä vaan näihin kivoihin asioihin nöyryydellä ja kiitollisuudella kuorrutettuna. Jos on rankkaa, on rankkaa, enkä minä sitä määrittele kenellä on enemmän rankkaa kuin toisella. Jos jollakulla on AINA rankkaa, niin se äiti tarvitsee parit drinksut hyvässä seurassa, paljon naurua ja vähän irtiottoa kotiympyröistä, että hänestä näkee muunkin puolen kuin äitipuolen. Yleensä siinä myös selviää vähän sekin, että mitä muita vaikeuksia elämässä on, mitkä sitten heijastuu siihen perhe-elämäänkin. Ei huolistaan valittava ihminen tarvitse sellaista ylemmyydentuntoista hymistelyä, että joku toinen tietää paremmin mitä hänen tulisi tuntea ja ajatella.

Vierailija
4/15 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
5/15 |
21.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

mulla on useampi 3 lapsen äiti tuttava ja jopa kaveripiirissä ja yleisesti ottaen mitä enemmän lapsia, sitä ikävimpiä auttajia ovat.

Meillä oli todella iso pottaongelma, herra ei suostunut potalle ja kysyin neuvolasta vinkkiä, puistossa muilta äideiltä , kaupoista. Sain pottia lainkaan, muutama ostettiinkin, yhteensä yli 20 erilaista kokeiltiin ennen kuin tajusin vika on ihan jossain muussa kuin potassa.

Kun kerran vahingossa kysyin 3 lapsen äidiltä neuvoa, sain päälleni paskaset naurut. Minä ostin potan 0,50 eurolla ja minä opetin siihen, kertalaakista kaikki onnistuivat, koska minä olen niin hyvä äiti. Sinulla kun on vain 1 lapsi, sinulla teettää ongelmaa perusjututkin. Arvaa kysyinkö yhtään mitään enää tämän jälkeen ja kuinka mukavaa oli kuulla, kun oli mennyt meidän pottakeskustelua kertomaan yhteisille tutuilleekin. No, itsensä siinä idiootiksi teki.

Entinen hyvä ystäväni oli rakastunut idioottimieheen. Joka hakkasi häntä. Hän ei vaan suostunut jättämään miestä, koska rakasti tätä niin paljon. Kun tuli meille, matkaa useampi sata km, silmä mustana, otin tietty kotiin, pidin vapaapäivänkin ( kiitos pomolle joustavuudesta ) ja pidin huolta.

Mutta tämän jälkeen kun meni takaisin ja otti miehen vielä takaisin, en enää viitsinyt.

Tuttu teki 3 lasta putkeen, ensimmäisen suoraan koulun penkiltä, vanhin kun täytti 2, oli kolmas jo vatsassa, selvästi tulossa. Hän kun valittaa ja pyytää lapsia yökylään, sanon suoraan ei kiitos.

Hän teki kaikkensa ettei unelmien mies lähde karkuun ja nyt olisi tärkeää saada vanhemmille laatuaikaa.

Itse en halua 3 pientä vauvaa hoitoon viikonlopuksi, en vaikka kuinka haluaa laatuaikaa. Ja lapsia ei voi erottaa vaan jonkun pitää ottaa kaikki 3. Halukkaiden määrä voi olla aika vähäinen

Vierailija
6/15 |
21.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä se, jaksaako kuunnella, ei ole lapsiluvusta kiinni kuitenkaan :) Eiköhän tuo ole enemmän persoonakysymys. Kutoselle näitä arkijuttujen jakajia riittää pienemmistäkin perheistä (lapsia 1-3), kun elämä ei aina ole kauniisti itseäänkään kohdellut. Omia perhekuvioita ja niiden ongelmia ei sen sijaan viitsi hirveästi jakaa niille, joilla pienemmät perheet, koska vastassa on aina "mitäs läksit".

 

En muuten edelleenkään osaa laittaa lapsia nukkumaan ilman uhmaikäisen kiukkukohtausta, en saa vajaa kaksivuotiasta pysymään potalla jne. Ehkä niitä lähestyjiä sitten riittää, kun en ole myöskään rakentanut täydellisen äidin kulissia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/15 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo.

Kyllä mä työttömänä sinkkuna tuen läheisiä myös parisuhdeongelmissaan sekä esim. lomaltapaluuvitutuksessa, vaikka ihan itse vapaaehtoisesti ovat rasittavat ukkonsa ja työpaikkansa elämäänsä haalineet. Parisuhteesta ja työpaikasta on vielä huomattavasti helpompi päästä eroon kuin lapsista jos elämä ei miellytäkään. Eipä ole silti tullut mieleen ilkkua "mitäs läksit, olisit vaan sinäkin tajunnut pysyä sinkkuna niin ei tarttis valittaa nyt", jos jonkun kumppani vaikka pettää tai kumppanin sairastuttua vakavasti elämä on raskasta.

Vierailija
8/15 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pikkulapsiajan väsymyksestä ja turhautumisen tunteista jaksan kyllä myötäillä, koska tiedän kyllä itsekin millaista se on. Mutta on asioita, joista ruikutusta en jaksaisi kuunnella, vaikken sitä koskaan sano kellekään ääneen.

Kuinka raskasta on olla yh. Mun tuttavapiirissä tätä virttä veisaa vain ne, jotka ovat omasta tahdostaan ryhtyneet yksinhuoltajiksi, joilla on paljon kavereita ottamassa lasta yökylään tai isän kanssa tiiviit tapaamisaopimukset, tyyliin joka toinen viikonloppu lapset on isällä ja viikolla 1-2 vrk myös isällä, tai molemmat, paljon hoitavat isovanhemmat, tukiperhe, päiväkotipaikat myös niillä työttömillä... Suoraan sanottuna joskus ottaa päähän kuunnella miten helppoa mulla onkaan, kun on mies, kolme lasta, ei päivähoidossa (miehen kanssa lomittain työvuorot, joten ei ole hoidon tarvetta), ei ystäviä tai isovanhempia hoitamassa, tukiperheestä turha haaveillakaan. Ja valittajana joku, jolla on vaivaiset yksi lasta, 15-20pv päivähoitoa kuukaudessa, kahtena iltana viikossa lapsi menee suoraan hoidosta mummolle, kummille, isälle tai jollekin, ja on niiiiiiiin rankkaa.

Kun on niin rankkaa kun lapsi ei tottele eikä sitä ole kasvatettu, ja sun lapset on niin rauhallisia ja hyvin käyttäytyviä, kyllä sä pääset niin helpolla. Jep. Minäpä käytinkin lasteni ensimmäiset kolme vuotta siihen, että kasvatin heidät kunnioittamaan aikuisen sanaa. En ole mikään natsi, jonka kanssa ei mistään neuvotella ja joka pomottaa lapsia aamusta iltaan, mutta lapseni tietävät, että äidin silmille ei kakarat hypi. Myös sen kolme vuoden jälkeen olen pitänyt kiinni siitä, että käytöstavat opetellaan, tilanteen mukaan käyttäydytään (tai poistutaan tilanteesta) ja toisille ihmisille puhutaan kunnioittavasti ja kauniisti. Ja minä itse neuvon ja opetan nämä asiat lapsilleni.

Näitä en jaksa kuunnella, ja olen tietoisesti ottanut etäisyyttä niihin, jotka näitä juttuja jauhaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/15 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

mä myönnän olevani paska kaveri, joka ei jaksais kuunnella tollasta valitusta. varsinkin kun joillakin asenteena on sitten se että mulla ei voi olla rankkaa kun olen lapseton.

tekis nii mieli sanoa että itsepä olet ne lapset paskan miehen kanssa tehnyt, vaikka miehen paskamainen käytös oli tiedossa ennen lapsia. mä sen sijaan en oo itse valinnut mielenterveysongelmista kärsiviä vanhempia.

joskus on ihan ok valittaa, mutta ei aina ja koko ajan.

Vierailija
10/15 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Riippuu ihmisestä jaksanko vai en. Yksipuolista kuuntelijan roolissa oloa en ainakaan jaksaisi pidemmän päälle. On ne murheet minullakin ja mielelläni valittaisin jollekin. Kai se lastenhoidon ulkoistaminenkin vaatii oman työnsä. Ei välttämättä tapahdu tuosta noin vain.

Itse olen yh:n ainoa äpärälapsi, joka tietää millaista on elämä ilman isää, sisaruksia, laajaa sukua ja ystäviäkään ole ollut paljoa lapsena tai aikuisena. Ja minullakim yksi lapsi, jota ihan itsekseni hoidan enimmäkseen. Mies luuhaa milloin missäkin, ei ole sukua eikä kavereita minulla sen enempää kuin lapsellakaan. Kukaan ei leiki lapseni kanssa ja kun valitan lapsen kaverintarvetta usein poikineet lehmät aukovat päätään että tee toinen... on minulla niin helppoa. Monilapsisille kaiken valmiina saaneille on turha valittaa mitään, kun eivät tajua kuitenkaan mitä tarkoittaa isättömyys, sisarettomuus ja yksilapsisuus. En tiedä eroanko minäkin ja mitä sitten. Jokainenhan sen päättää itse ryhtyykö "vapaaehtoisesti" yh:ksi vai jääkö "vapaaehtoisesti" huonoon suhteeseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/15 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaksan kuunnella, jos oikeasti on kyse vaiheeseen liittyvästä rankkuudesta. Päälimmäinen ajatus on yleensä "Ihanaa, että muillakin!".

 

Turhaa valitusta sen sijaan en. Kertaakaan ei kyllä ole tullut mieleen tuo "mitäs läksit", mutta useammankin kerran, että hoitaisit homman kunnolla, niin ei olis niin rankkaa. Että kasvata kakarat ja vaadi niiltä jotain sen pelkän valituksen sijaan. Kyllä kai ne hyppyyttää vanhempia, jos niiden antaa hyppyyttää, eikä ne tottele, jos ei niitä vaadi tottelemaan...

 

Sen sijaan valvottavat lapset, vieroitukset, sairauskierteet, uhmaiät ja tenavien yleiset "jutut" (eli tollontyöt) ymmärrän paremmin kuin hyvin. Ja niiden jakaminen on vain terapeuttista.

Vierailija
12/15 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on 6 lasta joten aika harvalla on kanttia tulla ruikuttamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/15 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totta kai! Aika outoa olisi vedota tuohon, että itsepä olet lapset hankkinut - meillä itse kullakin on asioita, jotka olemme itse valinneet, mutta silti meillä on oikeus valittaa niiden huonoista puolista - äkkiseltään ei tule mieleen yhtäkään asiaa, jossa olisi pelkästään myönteisiä puolia.

Tärkeää on huomata, milloin toinen haluaa ainoastaan empatiaa ja milloin hän kaipaa neuvoja. Ei kannata turhautua siitä, että et pysty loihtimaan toisen ongelmia pois, ei hän sitä sinulta edes odotakaan. Kunhan nyt vaan saa helpotusta siitä, että saa valittaa jollekulle, joka ainakin periaatteessa ymmärtää, mistä on kyse.

Me ihmiset olemme erilaisia, toiset haluavat valittaa ja toiset keskittyä vain positiivisiin asioihin ja lakaista ongelmat maton alle. Molemmat ovat ok ja kukaan ei voi toiselle sanoa, että "sä toimit väärin, toimisit kuten minä!"

 

Vierailija
14/15 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.07.2014 klo 14:34"]

Mulla on 6 lasta joten aika harvalla on kanttia tulla ruikuttamaan.

[/quote]

 

Kutosella on viisi, ja kuudes tulossa. Yllättävän monella on kanttia tulla jakamaan lasten tuomia haasteita. Harva ruikuttaa ja niihin harvoihin oppii pitämään etäisyyttä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/15 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.07.2014 klo 14:34"]Mulla on 6 lasta joten aika harvalla on kanttia tulla ruikuttamaan.

[/quote]

Niin. Minulla ei olisi "kanttia", koska kokemukseni mukaan monilapsisilla äideillä on vähiten empatiaa niitä kohtaan joilla on vähemmän. Oma napa on kaikilla lähimpänä itseä. Näin se menee. Parasta tukea saa yleensä niiltä, jotka ovat kokeneet edes joissain asioissa samankaltaisia asioita: huonoja suhteita, yksinäisyyttä... Jotkut monilapsiset ja vanhempien lasten äidit eivät vaan halua taantua sille tasolle mitä itsekin olivat joskus. Ei siitä tule mitään tervettä ystävyyttä jos toinen katsoo nenän vartta pitkin alas ja toinen joutuu aina niska kenossa katsomaan ylös ja nöyristelemään että anteeksi nyt vaan että sanon yhtään mitään. 5

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kahdeksan yksi