Oletko tullut ajatelleeksi lasten kotihoidosta?
Tätä asiaa voi katsoa niin monelta kantilta mutta onko lapselle reilua olla vain kotona elämänsä ensimmäiset vuodet? Onko lapselle reilua, että hän joutuu myöhemmin jo isona ensimäistä kertaa luottamaan muihin ihmisiin kuin omaan äitiinsä? Onko reilua, että hänellä ei pahimmassa tapauksessa ole kouluunmennessä minkäänlaisia sosiaalisia taitoja eikä kokemusta ryhmässä toimimisesta? Onko se lapselle reilua, että alspi ensimmäistä kertaa elämässään joutuu tulemaan ilman äitiä toimeen esim. 6-vuotiaana esikoulussa? Miettikää, miltä lapsesta tuntuu siinä vaiheessa, kun on jo iso ja kaikki yhtäkkiä muuttuu? Ja tätähän ei voi kumota sillä, että lapsilla on jo kokemusta kerhoista yms., koska OIKEASTI lapsiaan hoitava kotiäiti EI vie lapsiaan kerhoihin eikä osapäivähoitoon vaan pitää KAIKKI lapset tiukasti kotona.
Kommentit (18)
Lastaan voi hoitaa oikeasti kotona, vaikka hän kävisikin kerhossa pari kertaa viikossa. Meillä on pihallakin lapsia, joiden kanssa opitaan sosiaalisuutta. Lisäksi käymme paljon mm kirjastossa ja lasten liikuntatapahtumissa. Tarhat ovat nykyisin (ainakin isoissa kaupungeissa) lasten säilytyspaikkoja, koska henkilökuntaa on liian vähän. Jos äiti on erakko, niin voi olla hyvä viedä lapset tarhattavaksi, muuten he saavat kontakteja muihin ihan riittävästi.
Millä perusteella pienemmällä on helpompi hyväksyä se iso muutos? Toisaalta tarhapäivä kestää sen aikuisen työpäivän verran. Täällä eskari kestää sen 4 tuntia per päivä.
JA kyllä meillä lapset näkevät muitakin ihmisiä kuin minut. Meillä käy vieraita väh. kerran viikossa tai käydään itse kyläilemässä. Lisäksi myös naapurissa saman ikäisiä lapsia.
Olemme myös välilllä olleet miehen kanssa kahdestaan lomallakin. ja joku muu on silloin hoitanut lapsemme. Monesti vien lapset hoitoon kaverille kun käyn asioilla.
Kommenttia kiitos.
Monet käyttävät työaikaliukumia ja osittaista hoitovapaata lyhentääkseen tarhapäiviä.
Tääs näitä järjen jättiläisiä.
Miksiköhän edes vaivaudun vastaamaan..?
Ensinnäkin VALTAOSA kotona hoidetuista lapsista käy jotain kerhoa ym. ennen eskariin menoa.
Kotiäideillä on ystäviä joilla lapsia (ainakin valtaosalla), joten varmasti kotona hoidetut lapset ovat nähneet toisia lapsia ja toimineet muitten lasten kanssa monen laisissa tilanteissa..
Esimerkiksi minun esikoiseni meni " hoitoon" vasta eskariin.
Sitä ennen hän oli tavannut jo heti vauvaiästä lähtien toisia vauvoja ja taaperoita. Monilla ystävilläni oli pieniä lapsia, ja näimme ystäviäni päivittäin koko äitiyslomani ja kotihoidontukeni ajan..
Kävimme vauvamuskarissa, kävimme seurakunnan äiti-lapsikerhossa, kävimme MLL:n perhekavilassa..
Lisäksi lapseni kävi kaupungin järjestämässä kesäpuistossa (minä mukana) jossa oli lapsia kymmenittäin joka päivä!!
3-vuotiaana hän aloitti seurakunnan päiväkerhon (en laske hoitopaikaksi, koska sitä se ei ole. Se on harrastus)
Eskarivuosi alkoi ja sujui hyvin. Lapseni sosiaalisia taitoja on kehuttu aina. Hän on hyvin ulospäin suuntautunut ja reipas tokaluokkalainen.
Kuopus on nyt 3v ja aloitti seurakunnan kerhon.. samat äiti-lapsikerhot ym. taustalla kuin esikoisellakin. Hyvin on alkanut. kertaakaan ei ole jäänyt itkemään mun perään, vaan on aina ollut hyvin reipas ja iloinen!
Kylläpä siis oli taas typerä yleistys tämä aloitus. Lienee provoksi tarkoitettu?
Valtaosa kotihoidetuista lapsista on ihan yhtä reippaita kuin " muutkin" . Ainakin he ovat saaneet rauhassa olla lapsia, ovat saaneet olla elämänsä tärkeimmän ajan turvallisessa kotipiirissä. Ensimmäisen 3 elinvuoden aikana muodostuu tärkeimmät tunne-elämän perustukset, ne on kotihoidossa olleilla lapsilla ainakin terveellä pohjalla; äiti, isä ja sisarukset.
Minä olen ainakin ylpeä kotona hoidetuista lapsistani.
Miten ihmeessä voi olla epäreilua saada olla kotona? Eihän pieni lapsi muuta kaipaakaan. Ja kuka sanoo, ettei kotihoidetuilla ole muita luottoaikuisia kuin äiti? Meidän lapset on kotona, mutta meillä riittää mummoa ja mummia ja mammaa, tätiä ja setää... Ja kyllä lapsemme luottaa heihin, kun paljon ovat tekemisissä. Eli vain tarhassako löytyy " laatuaikuisia" ? Ja vain tarhassako ne sosiaaliset taidot kehittyy, kun kaikki tasapäistetään " olemaan ryhmässä" ?
Eiköhän se kouluunmeno ole suuri muutos päiväkotilapsellekin? Ja mikä ihmeen OIKEASTI lapsensa kotonahoitava äiti?
Toi aloitus oli niin falski, ettei siitä jaksa edes provosoitua :o).
Vierailija:
koska OIKEASTI lapsiaan hoitava kotiäiti EI vie lapsiaan kerhoihin eikä osapäivähoitoon vaan pitää KAIKKI lapset tiukasti kotona.
Kuinka monta tuollaista äitiä tunnet?
Kuka äiti pitää lapsensa lukittuna kotiin? Eikö tuntemasi tälläiset äidit päästä lapsiaan edes pihalle leikkimään muitten kanssa?
Ja sinäkö pidät vielä sellaista NORMAALINA, OIKEANA kotiäitiytenä???
En voi kuin äimistyä.
Minä olisin huolissani jos tuntisin tuollaisen äidin, joka piilottaa lapsensa peräkammariin, ja lapsella olisi vain yksi ainut ihmiskontakti: OMA ÄITI.
Kerronpa vaan, että jos tuollaisen tunnet, se EI OLE NORMAALIA.
Tee ilmoitus sosiaalitoimistoon.
Jos et tuollaista tunne, voit olla huoletta.
Jokaisella kotona hoidetulla lapsella varmasti on suhteita muihin lapsiin. Ja aikuisiin.
Vaikkei välttämättä kerhojen tai osapäivähoitojen kautta, niin ainakin tuttavaperheiden ja pihapiirin muitten lasten kautta.
Ja normaali kotiäiti ei estä lapsia luomasta suhteita toisiin lapsiin.
Normaali kotiäiti ei sullo lastaan pulloon tai vangitse lasta kotiin neljän seinän sisälle.
Minusta tuntuu, että ap:llä on huono omatunto siitä, ettei itse hoida lapsiaan kotona..
Ja siksi kääntää mielipiteensä kotihoidosta näin kielteiseksi ja kärjistetyksi.
t. 7
Vierailija:
Tätä asiaa voi katsoa niin monelta kantilta mutta onko lapselle reilua olla vain kotona elämänsä ensimmäiset vuodet? Onko lapselle reilua, että hän joutuu myöhemmin jo isona ensimäistä kertaa luottamaan muihin ihmisiin kuin omaan äitiinsä? Onko reilua, että hänellä ei pahimmassa tapauksessa ole kouluunmennessä minkäänlaisia sosiaalisia taitoja eikä kokemusta ryhmässä toimimisesta?Eli meillä lapsi tosiaan on ensimmäiset vuodet (3-vuotiaaksi) kotona ja sen jälkeen päiväkodissa ja esikoulussa. Eli ehtii nauttia äidin hoivasta ja oppia niitä sosiaalisia taitoja ennen kouluun menoa.
Miksi kaikki pitää olla niin mustavalkoista: kotihoidettu/päiväkotilapsi?
Meillä lapsi ottaa hyvät puolet molemmista
missään kellarissa pimeässä pidä vaikka ovatkin kotihoidossa?
Hilipilipumpeli:
missään kellarissa pimeässä pidä vaikka ovatkin kotihoidossa?
Tuo onkin ihan eri asia.
Tottakai äiti suojaa lapsensa pöpöiltä, jos lapsen henki ja terveys sitä vaatii.
Teidän tapauksessa on siis lapsen etu, että hän kasvaa " tynnyrissä" .
Olen pahoillani lapsesi sairaudesta.
Olen perhepiirissäni joutunut elämään tälläistä kuvamaasi arkea. Minun siskoni on niin vakavasti sydänsairas, että lapsena leikkauksia odotellessa (ja niistä toipuvana) elimme koko perhe eristyksissä pöpövaaran takia. Toki minä kävin koulussa normaalisti, kuten isä kävi töissä, mutta siis kun kotiin tulimme, vaatteet vaihdettiin ja suihkussa käytiin heti.
Elimme tosi steriiliä elämää. Jos joku perheestämme oli flunssassa, pidettiin tarkkaan huolta, ettei siskoni saanut sitä. Tämä tarkoitti, että pieni siskoni (vauva- ja taaperoikäisenä) eli toisella puolella asuntoa ja sairasteleva oli toisella puolen.
saanko kysyä mitä lapsesi sairastaa?
t. 7
Mä vien lapseni kerhoihin ja pidän heitä myös pph:n luona vaikka itse olen kotona vauvan kanssa ihan siitä syystä, että he tottuisivat MUIHIN IHMISIIN KUIN MINUUN! Meillä ei nimittäin muuten ole kovin iso tuttavapiiri ja sukulaisiakin nähdään harvoin. Maalla kun asutaan niin ei ole puistojakaan jonne mennä:(.
Minua hoidettiin kotona 7-vuotiaaksi ja olin IHAN PIHALLA kun aloitin koulun. Koko eka vuosi meni ITKIESSÄ kun en tiennyt miten olla vieraiden ihmisten kanssa. Miettikää sitä miten kamalaa se oli!
Mua oli siis hoitanut vain äiti pääasiassa, isä oli jatkuvasti töissä. Jo sekin olisi ollut parempi että isäkin olisi edes välillä hoitanut. Siksi nytkin yritämme panostaa siihen, että lapset ovat välillä isänkin kanssa ja minä menen jonnekin. Itse en pienenä koskaan ollut missään ilman äitiä eikä se ollut minulle hyvästä! Minusta tuli arkajalka vaikka oikeasti pidän ihmisistä. En vain oikein osaa vieläkään olla heidän kanssaan:(((((.
Ja on kyllä sosiaalinen ja ihmisiin tottunut tapaus.
Nyt kun olen katsellut tota päiväkodin touhua runsaan viikon saan kyllä kiittää itseäni että ei ole tarvinnut pienempänä päiväkotiin viedä. Se touhu on kyllä kauheata, pienemmät ( ja isommatkin ) ovat siellä ihan oman onnensa nojassa, ulkona tönitään, potkitaan, huudellaan toisille " rumia " jne.
Eikä minulla mitään ongelmia ollut kouluunsopeutumisessa.
Minusta se oli ihanaa.
Nyt olen aikuinen ja teen työtä jossa ei kovin ujo ja sulkeutunut pärjää.
Että sikäli turhia vertailuja.
Jotta lapsi pärjäisi laitoksissa, hänet kannattaa viedä laitoksiin harjoittelemaan.
Jotta pärjää koulussa, pitää mennä eskariin. Jotta pärjää eskarissa, pitää mennä viskariin. Jotta pärjää viskarissa, on tärkeää aloittaa päiväkodissa viimeistään nelivuotiaana. Jotta pärjää päiväkodissa nelivuotiaana, on hyvä treenata jo kolmivuotiaana osapäivälapsena, vaikka vanhemmista toinen olisikin kotona.
Ja tässäkin asiassa on vain ne kaksi puolta:
- kotona hoidetut lapset kasvatetaan kotona 4 seinän sisällä
- päivähoidossa olevat lapset ovat kaikki supersosiaalisia tulevaisuuden menestyjiä
Niinpä niin...
Viimeinen lause paljasti tämän mauttomaksi provoksi.
Minä menin aikoinaan kuusivuotiaana eskariin, aikaisemmin en ollut ollut kodin ulkopuolella hoidossa. Eskarissa tai koulussa minulla ei ollut ongelmia, koska äitini ohjasi työkseen lasten kerhoja joissa olin mukana vauvasta asti.
Myöhemmin, jo kouluiässä siis, muutimme kahdeksi vuodeksi ulkomaille. Paikassa ei ollut koulua, joten äitini opetti minua kotona. Minulla ei ollut muuta seuraa kuin sisareni ja koira. Kun palasimme takaisin kotimaahan ja siirryimme takaisin kouluun, ei meillä ollut minkäänlaisia ongelmia sopeutua koska äitini oli pyrkinyt etukäteen ' sopeuttamaan' meitä kertomalla siitä mikä meitä odottaa. Pidin myös uutterasti yhteyttä kirjeitse entisiin ystäviini.
Ymmärrän, että lapsi, jonka vanhemmilla ei ole minkäänlaista halua auttaa lasta, sopeutuu esimerkiksi eskariin huonosti. Sellaisten vanhempien kannattaa ehdottomasti viedä lapsensa hoitoon jo siinä vaiheessa, kun lapsi ei ymmärrä vielä mistään mitään.
Toisenlaiset, lapsistaan huolehtivat ja heidän elämästään kiinnostuneet taas voivat ihan huoletta olla lasten kanssa kotona, tai hoidattaa heitä kotona muuten. Kunhan muistatte, että lapsi tarvitsee etukäteen tietoa elämässään tapahtuvista muutoksista.
Ja vaikka heitä kotona hoidankin, niin se ei suinkaan tarkoita sitä, että minä olisin ainoa ihminen kuka heitä näkee!
Tarhaan lapseni menevät sitten, kun ovat eskari-iässä.