Te joilla oikeasti kauniisti käyttäytyvät ja tasapainoiset lapset. Mikä on kasvatusfilosofianne?
Minkälaiset säännöt teillä kotona on? Mitä opetatte lapsillenne? Muita hyviä ohjeita lapsen kasvatukseen?
Kommentit (13)
että se johtuu epäjohdonmukaisuudesta. Kaveri on niin viekas, etten pysy perässä, mitä viimeksi tuli missäkin tilanteessa sanottua ja huomaan sääteleväni ristiin rastiin. Ja hän myös testailee rajoja niin hienovaraisesti, etten tiedä missä välissä uhkailut pitäisi toteuttaa:(
on vaan luonteeltaan helppo ja tottelevainen lapsi
Lapsi tietää missä mennään, ei tartte kokeilla mitään vippaskonsteja. Meillä on tietyt säännöt ja niistä pidetään kiinni. Säännölliset ruoka- ja nukkuma-ajat ovat myös erittäin tärkeät.
Perusluottamus vanhempiin ja elämään yleensä kitkee pahimmat kujeet.
Näin meillä. Jossain toisessa perheessa varmaan jotenkin toisin.
Kyllä rauhallinen ja sopeutuvainen lapsi on paljon helpompi kasvattaa hyvinkäyttäytyväksi kuin vilkas ja voimakastahtoinen. Mutta siis...
- lasta arvostetaan, kuunnellaan, annetaan kiireetöntä aikaa
- ne säännöt mitä on, niistä pidetään tiukasti kiinni, ja uhkaukset toteutetaan
viiden äiti
Kaikilla, niin lapsilla kuin vanhemmilla on hyviä ja huonoja päiviä. Ei tehdä isoa numeroa yksittäisistä töppäilyistä. Ei ole ylettömän tiukkoja periaatteita. Jokainen kaipaa hemmottelua joskus, onhan vanhemmillakin omat mielitekonsa. Paljon hassuttelua ja naurua. Lapsen kanssa keskustelua, oikeasti kuuntelemista, omien kokemusten kertomista, rehellisiä vastauksia lapsen kysymyksiin.
sääntöjä mahdollisimman vähän, mutta niistä sitten pidetään kiinni. Juuri eilen viimeksi kannoin kirkuvan lapsen kotiin, kun pihalla veti hiekkaa naamaan:) Käytössä juuri tuo rauhallinen ja jämpti: jos yhden kerran vielä laitat hiekkaa suuhun, niin lähdemme heti kotiin. Ja sitten kans lähdetään, vaikka äitiäkin se harmittaisi. Se tepsii, ja kotona lapsikin rauhoittuu, kun huomaa, että äiti toimii niin kuin sanoo, eikä muu nyt auta.
Lapsellamme on paljon omaa tahtoa, mutta on tosi suloinen, rauhallinen ja " hyvin käyttäytyvä" neiti. Paljon rakkautta ja syliä on saanut. Ja yritän aina itse olla taantumatta lapsen tasolle: pää punaisena ei tässä talossa aikuiset huuda:) Ja yritän viestittää lapselle monin tavoin, että häntä kuunnellaan ja hänet huomataan: silloinkin kun hän kiukuttelee tai haluaisi jotain mitä ei saa (eli toistan mitä hän haluaa, puhun auki lapsen tunteet " äiti tietää, että sinua harmittaa/on paha mieli, kun et nyt saa sitä jne... Mutta siis selvästi sanon, miten asia on, enkä lipsu)
Mutta tyttömme on vasta kaksi vuotias, joten paha mennä vielä sanomaan, millainen viikari tuosta neidistä kasvaa.:)
- elämä menee lasten ehdoilla (tarkoittaa siis esim. matkustellessamme paikat valitaan niin, että lapsilla on 100% hyvä olla, ruokarytmit tarkkoja, ettei tule nälkäkiukkuilua, nukkumaanmenot säännölliset joka ilta yms)
- uhkailut toteutetaan yhdestä kerrasta (tyyliin, jos vielä kerran heität x niin äiti ottaa sen pois)
- ruokapöydästä lähtiessä sanotaan kiitos (jo 1 1/2 ikäsestä saakka)
- lapsia kuunnellaan, heidän kertomansa asiat ovat tärkeitä
- lapsia hellitään paljon ja heille puhutaan kauniisti
-
antaa vähän aikaa tehdä ja sitten ihan rauhallisesti sanoo että " tulisitko pois sieltä, katsos kun se ei ole oikeastaan tarkoitettu tuohon" tms. Siis sellaisella yliystävällisellä äänellä. Ja lapsi tottelee... Itse huudan kuin hinaaja ilman vaikutusta, pitäsiköhän alkaa kokeilla tuota toista tapaa...
Eli,
tietyistä säännöistä ei lipsuta IKINÄ
(esim. pöytätavat, tervehtiminen, pyytäminen, kohtelias puhetapa jne.)
ja samat säännöt kaikilla, myös aikuisilla.
Tyttö (3 v.) on luonteeltaan hyvin vilkas ja temperamenttinen, mutta
osaa käyttäytyä ihmisiksi kun pitää (esim. kylässä, ravintolassa, kaupassa jne.)
Pyrimme siihen, että kotona vallitsisi aina mukava, vapaa ilmapiiri. Että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla ja jos surettaa, lohdutetaan.
Esikoinen (vilkas ja voimakastahtoinen, perushyväntuulinen ja huumorintajuinen poika) on tosi herkkä, ja jos esim. miehellä ja minulla on riitaa, reagoi heti käytöksellään. Jos kotona on hyvä ilmapiiri ja hänet otetaan huomioon, ei hänen kanssaan ole ongelmia missään asiassa voimakkaasta tahdosta huolimatta.
Tyttö on vasta 1,5-vuotias, perusluonteeltaan rauhallisempi kuin veljensä ja hänestä ei siis vielä tiedä, millaiseksi tavat muodostuvat. Tällä hetkellä tuntuu, että hän tarvitsee päivittäin enemmän yksityisyyttä ja rauhaa kuin veljensä ja levottomuuteen auttaa, jos saa olla kahdestaan äidin/isän kanssa.
Sääntöjä meilläkin on vähän (vaaralliset asiat kielletty, mutta esim. juokseminen tai meluaminen kohtuuden rajoissa sallittu) ja niistä ei tingitä, vaikka muuten ollaan joustavia lasten toiveiden/tarpeiden suhteen.
Rajoja lapsi tarvii tunteakseen olevansa turvassa. Rakkautta ja läheisyyttä ei voi antaa liikaa. Hellimällä ei lasta pilata. Lasta kuunnellaan ja hänen juttunsa on tärkeitä, lasta arvostetaan ja kunnioitetaan. Lapselle opetetaan että muita kunnioitetaan. Lapselle opetetaan hyviä käytöstapoja.
Mutta eihän tämä tarkoita ettei lapsi koskaan kiukuttele, ei uhmaa tms. Kiukuttelut ja uhmat ovat terveen lapsen merkki.
Tiukka komento, tarpeen tullen jopa tukistus.(HUI KAMALAA, SANOO AV -MAMMAT...) ja paljon hellyyttä.
Luen paljon, keskustellaan asioista (päivän tapahtumista, huomisen menoista ja tekemisistä). Perustelen asioita, en vain kiellä.
Opetan että pahan mielen saa näyttää mutta sitä ei pidä toiselle saada aikaan.
Normaalia elämää.
Niin ja ei ne lapset tietenkään 24/7 kilttejä ole :)